[mittaustagi]

CIAO!

Kirjoitin edellisessä postauksessa lyhyesti siitä, miten pääsiäisen vietto meni erityisen rennosti, lähes koko loma leväten kotona. Ja syöden, tietenkin. 😀 Mulla on ollut lahjakortti Offerilla palveluun jo hetken ja koska päätettiin poikkiksen kanssa pysyä pääsiäinen stadissa ja meillä oli molemmilla vapaa-aikaa, niin ajateltiin käyttää mun lahjakortti ja lähteä yhdessä rentoutumaan spa:han aamupäiväksi.

Kaupallinen yhteistyö: Offerilla

Lauantain Spa päivä teki todella hyvää. Käytiin höyrysaunassa ja vain lilluttiin ja höpöteltiin altaissa tunteja. Ollaan molemmat todella kovia puhumaan kaikkea muuta, kuin small talk juttuja, joten meillä menee helposti monia tunteja jutellessa. Kumpikaan meistä ei ollut ikinä ennen käynyt Flamingo Spa:ssa ja pakko sanoa, että paikka oli todella positiivinen yllätys.

Olin ensin ihan kauhuissani, kun näin ovella 50 metriä pitkän jonon (jotkut muutkin olivat saaneet idean lähteä kylpylään pääsiäisenä…) täynnä lapsiperheitä, mutta huokasin helpotuksesta, kun sain tietää, että Spa puoli on k-18. Siellä vallitsi ihana, stressitön harmonia ja rauha. Kaikella kunnioituksella lapsiperheitä kohtaan, mutta on se eriasia rentoutua Spassa rauhallisen musiikin tahdissa, kuin pikku vintiöiden vesileikkien keskellä. 😀

Selailin Offerillan sivustoja pitkään ja mulla meni aika kauan, että osasin päättää, mihin lahjakorttini käytän. Offerilla palvelun kautta voi ostaa poikkeuksellisen edulliseen hintaan lahjakortteja esimerkiksi ravintoloihin, autokorjaamoihin, kauneushoitoloihin, kuntosaleihin ja moniin muihin palveluihin tai elämyksiin. Alennusprosentti on usein aika törkeän suuri, yleisesti noin 50-90%.

Mä itse tutustuin Offerillan tyyliseen sivustoon vuosia sitten, kun eräällä ulkomaanreissulla kaverit alkoivat etsimään alennuksia paikallisiin elämyksiin. Oltiin muistaakseni lähdössä Dubaissa ajelemaan mönkijöillä aavikolle ja löydettiin sinne hurjia alennuksia samankaltaisilta sivuilta. Mä en sillon edes älynnyt, että miten hyviä etuja tällaisilta sivustoilta voikaan bongata ja nykyään katson mielelläni minkälaisia tarjouksia sivustoilta löytyy, jos hakusessa on vaikkapa viikonlopuksi jotain spesiaalimpaa.

Diilejä löytyy kaikenlaisia ja niitä on Offerillan sivuilla myynnissä yli 1300. Alueellisia palveluita myynnissä on Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla. Jos ei jaksa itse käydä tsiigailemassa tarjouksia, niin tilaamalla Offerillan päivittäisen tarjouskirjeen pysyy ajan tasalla uusista diileistä.

Suosittelen ehdottomasti, että ensi kerralla kun suunnittelet itsellesi tai ystävien kesken jotain spesiaalimpaa, niin muista tsekata Offerillan diilit ensiksi !:)

KILPAILU

Käy tilaamassa Offerillan uutiskirje ja kommentoi mun blogiin, mihin sä käyttäisit 70€:n lahjakortin sivustolle? Kommentoineiden kesken arvotn yhden 70€ arvoisen Offerillan lahjakortin!

ps. kilpailun lisäksi saatte -10% alennuksen sivustolle koodilla *lindamanuella10* !


Ihanaaa Sunnuntai iltaa !

Vihdoin olen kotiutunut. Kauhee sotku olis vaan himassa ja katselen tässä reissun jälkeistä räjähtänyttä vaatekasaa lattiallani….Pääsin kotiin about neljän maissa päivällä, mutta lähdin melkein samalla oven avauksella Luisan ja Liinan kanssa nauttimaan kesäillasta Mattolaiturille. Mä kuolasin niiden skumppia ja tapaksia ja litkin pepsimaxia vieressä.

11836670_10153066734275794_6923405228078913025_n

 

Kengät – HERE*

Paita – GinaTricot

Shortsit – I have no idea 😀

No, eipä haitannut. Mulla on nimittäin tippunut paino melkein kolme kiloa viime torstaista, kun mulle pamautettiin täyslepo päälle! Vielä huominen ja tiistaina pääsen taas treenaamaan. Miettikääpäs sitä! Tais olla pikkasen ylikuormittunut tila mun kropassa 😀

Enää hieman päälle 3 kiloa arvioituun kisapainoon  ja 8 viikkoa aikaa huomisesta!!  Kyllä tää tyttö vissiin sinne lavalle sittenkin saadaan.

Tässä tulee taas vastaan valmentajan tärkeys sillon kun oma pää ja usko pettää. Mä olin jo heittämässä hanskoja tiskiin, mutta valmentaja kertoi mitä tehdään ja pyysi vain luottamaan hänen ohjeisiinsa ja tässä sitä ollaan: mulla on oikeesti todella hyvä ja energinen olo, ei lainkaan sellanen kun vielä viimeviikon alussa, kun lähinnä sängystä ylös nouseminen tuntui vastenmieliseltä ja kyseenalaistin sitä, miksi ylipäätään teinkään tätä. Olin oikeestaan jo päättänyt, että menen vasta keväällä. Nyt fiilis on taas aivan toisenlainen enkä malta odottaa että pääsen taas treenaamaan.

11880661_10153065641835794_5795446776573221985_n

 

Kaulakoru – Tebian*

Käsikoru – Hermes

En silti kiellä, etteikö ole ollut vaan ihana relata. Duunit tietenkin oon hoitanut, mutta kyllä tuo 2x treenit päivässä vie helposti 2-3, jopa 4 tuntia päivästä kokonaisuutena, joten tuntuu siltä että on ollut todella paljon aikaa vaan olla ja levätä sekä tietenkin myös nähdä rakkaita.

11892268_10153067479980794_4141992036279148377_n

 

Takki – HERE*

Kengät – HERE*

Pidin muuten todella paljon Tampereen uudesta Torni hotellista! Super makeesti toteutettu, huoneet oli todella hienoja ja viihtyisiä, asiakaspalvelu todella ystävällistä, upea sky bar, ravintolat, kaikki! Menen kyllä ehdottomasti uudestaan sinne kun tulee duunireissuja Tampereen suuntaan!

Nyt mä kömmin sänkyyn jotta jaksan aloittaa huomisen energisenä ja hyvin levänneenä!! Ihanaa ja energistä viikkoa kaikille! 🙂

*Sisältää tuotelinkin