04 touko Laadukas, henkilökohtainen etävalmennus hakusessa?
*Yhteistyössä Fitnet.fi
Vihdoinkin saatiin yksi todella kova juttu ulos fitnet.fi sivuston kanssa! Monelle sopii valmiit vaimennukset ja riittää että on ohjeet joita seurataan. Tällöin valmennuksen maaliin vieminen on toki itsestä kiinni ja omalla vastuulla, vaan kaikki tahto täytyy lähteä itsestä. 🙂
Kun kyse on kovista tavotteista; isommasta elämäntapamuutoksesta tai jostain tuloksesta, joka halutaan saavuttaa, on valmentajan merkitys aina vain suuremmassa roolissa. Ihminen antaa helposti itselleen anteeksi ja luvan lipsua, eikä se oma into aina riitä loppuun asti. Jos on jojotellut ikuisesti ja satojen aloitusten jälkeen aina kuitenkin luovuttanut, on hyvä harkita omaa valmentajaa.
Mä olen itse tehnyt paljon onnistuneita etävalmennuksia ja saanut mielettömiä tuloksia mun asiakkaiden kanssa. Hommasta tekee kuitenkin aina hieman vaikeamman se, että on esimerkiksi hankala etänä selittää miten jokin liike tehdään, jos sulla ei ole laadukasta aineistoa jota näyttää asiakkaalle.
Monet valmentajat tekevät etävalmennuksia myös muiden töiden ohella, jolloin valmennuksen laatu kärsii ja asiakas on usein itse vastuussa siitä, että yhteyttä pidetään ja valmennus jatkuu.
Me ollaan nyt haluttu luoda palvelu, jossa on valmentajat jotka todella keskittyvät asiakkaiden valmentamiseen, jotka ottavat itse yhteyttä asiakkaaseen vähintään viikottain ja pitävät huolta siitä, ettei kukaan luovuta ainakaan ilman perusteltua syytä ja todellista estettä projektille!
Fitnet.fi sivustolla on nyt valmiiden valmennusten lisäksi mahdollista ostaa itselleen 10 viikoksi oma valmentaja, joka tekee asiakkaalle oman ruoka-ja treeniohjelman valmennettavan lähtökohtien ja tavoitteiden mukaisesti, vastaa asiakkaan kysymyksiin, tukee ja tsemppaa asiakasta, muokkaa tarpeiden mukaan ohjelmia ja pitää huolen, ettei tavoitteista luovuta ja että asiakas pääsee turvallisesti kohti omia tavoitteitaan! Asiakas saa käyttöönsä rajattoman valmentajansa tuen.
Asiakas saa myös oman käyttäjätilin fitnet.fi sivustolle, jonka kautta pääsee tutustumaan satoihin videoituihin liikepankkeihin, keskustelemaan forumilla muiden valmennettavien kanssa ja jakamaan fiiliksiä omasta taipaleestaan tavoitteitaan kohti.
Tämä on täydellinen vaihtoehto, kun tarvitsen jonkun joka vie sut maaliin asti, tukee ja kannustaa sua vaikeina hetkinä! Lisäksi opit varmasti vieläkin enemmän ja opit syömään ja treenaamaan oikein sekä jatkamaan sulle toimivaksi todettua elämäntapaa, jotta pysyt kunnossa!
Valmennus maksaa 280e eli 28e/viikko ja valmennus on myös mahdollista maksaa osissa.