02 loka TYHJÄ FIILIS. MITÄS NYT ?

Kirjoitin elokuun alussa pienestä haaverista mikä mulle kävi, kun oltiin kaveriporukalla nauttimassa kesäpäivästä ja pelaamassa beack volleyta. Oltiin suunniteltu hauska mökkiviikonloppu, mikä sisälsi sporttaamista, hauskoja pelejä ja ystävien kanssa mökkeilyä.

Oltiin juuri aloitettu pelaamaan, kun syöksyin kunnianhimoisesti pallon perään niin, että tein ikäänkuin askelkyykyn pitkällä venytyksellä, toinen jalka maassa suorana takana. Yhtäkkiä etujalkani lähti hiekan mukana alta ja liukastuin vauhdilla spagaattiin. Olen monesti harjoitellut koko ikäni sapgaatin tekoa, ikinä siinä onnistumatta. Voin kertoa, että sattui aika paljon tömähtää tähän venytykseen kylmiltään.

Takreidestä kuului ikävä rusahdus ja yhtäkkiä kipu puudutti koko alakropan. Siinä sitten makoilin hetken ja mietin että mitäs nyt tapahtui.  Mulla on todella korkea kipukynnys, enkä siksi aina osaa arvioida, miten pahasti kävi ja miten pitäisi reagoida. Sama homma kävi silloin, kun katkaisin olkapäästäni nivelsiteen. Halusin jälleen odotella, että mihin suuntaan kipu etenee, joten makoilin tunnin maassa katsellen muiden pelaamista. En pystynyt kävelemään lainkaan ja kun kokeilin varovaisesti askeleen ottamista, tuntui siltä, kuin mulla ei olisi koko takareittä. Se ei vastaanottanut mitään.

Muutamissa tunneissa alkoi kuitenkin alkoi helpottamaan ja jo muutamassa päivässä pystyin linkuttamaan ja hyvin pian sen jälkeen jo astumaan varovaisesti jalalle, joten ajattelin, että kyllä tää tästä. Ihan perus revähdys vain. Jes. Selvisin pelästyksellä. Ei edes mustelmaa!

Vaikka alkuun tuntui, että vamma menee hyvin eteenpäin, niin kuntoutuminen on kuitenkin jäänyt siihen pisteeseen, että en pysty esimerkiksi juoksemaan ja takareisi särkee pienenkin liikuntasuorituksen jälkeen päiviä. Välillä, jos olen kokeillut tehdä jalalla jotain haastavampaa, se kipeytyy niin paljon, että seuraavina päivinä kävelykään ei onnistu. Myös liian painavat kengät tuntuvat ilkeiltä jaloissa, ja askel ei onnistu normaaliin tapaan, vaan ikäänkuin hieman kiertäen eteenpäin. Joskus takareisi särkee ihan muuten vain. On kuulemma hyvin yleistä tällaisissa vammoissa, että ensin vamma tuntuu paranevan nopeaan tahtiin, kun repeämän päälle muodostuu ns. liimaa ja usein tuntuu siltä, että pian ollaan jo takaisin normaalissa ja sitten prosessi tyssää. Just niin kuin mulle kävi.

Nyt muutaman kuukauden odottelun ja treeni kokeilujen  jälkeen tilanne on tuntunut jumittavan, joten päätin mennä urheilulääkärille, josta sitten sain sen pelkäämäni tuomion. On olemassa 1,2 ja 3 asteen vammoja ja takareiteni on 3 asteinen.

Takareiteni on revennyt pahasti muutamista kohdista, mutta on onneksi ainakin osittain kiinni. About keskelle takareittä on muodostunut iso arpi”patti”, mikä näyttää siltä, että takareiteni roikkuisi vaikka yritän sitä jännittää.

Mitäs nyt? Leikkaus?

Koska en heti mennyt leikkaukseen ja repeämä on jo arpeutunut, on tällä hetkellä järkevämpää yrittää kuntouttaa vammaa ja toivoa, että se paranisi ilman leikkausta. Tämä tarkoittaa paljon fysioterapiaa ja kärsivällisyyttä. Jos 6kk päästä ollaan edelleen huonossa tilanteessa, pitää leikkausta harkita uudestaan.

Lääkäri sanoi, että koska pystyn kuitenkin toimimaan, on kuntoutuksen yrittäminen näin pienempi urakka kuin se, että reisi avattaisiin ja alettaisiin operoimaan, jolloin mulla olisi noin vuosi kuntoutusta edessä. Näin se saatetaan saada jo 6-8kk siihen tilanteeseen, että voin harkita jotain räjähtävämpääkin liikuntaa, kuten juoksemista. Tässä vaiheessa on jo reiden kannalta ihan sama, leikkaanko sen nyt vai vuoden päästä ja itse välttelen leikkausta niin kauan kuin jotain muuta on ilman.

Masentaa.

Olen ollut aika masentunut uutisesta ja olo ollut kuin olisi hieman hukassa. Vaikka pystyn tekemään rauhallista kuntoutusta ja esimerkiksi pyöräilemään, niin silti tilanne on mulle ahdistava, koska en pääse kunnolla urheilemaan tai pysty tekemään sellaisia treenejä, jossa saisin kunnolla haastettua itseäni tai liikkumaan mulle mieleisellä tavalla. Mä rakastan tehdä todella intensiivisiä sekä räjähtäviä treenejä sekä haastaa itseäni, saan siitä todella paljon energiaa ja iloa elämääni. Nyt on vähän sellainen fiilis, että mitäs sitä nyt sitten keksisi. Pakko vain olla kärsivällinen ja jumppailla takareiden ehdoilla.

On ollut muutenkin vaikeaa tämän, jostain ihmeen syystä tänä vuonna hurjasti pahentuneen, allergisen nuhan kanssa ja nyt sitten tämäkin. Voi kuulostaa jollekkin naurettavalta kitistä tällaisista asioista, mutta urheilu on mulle niin äärimmäisen tärkeää pelkästään mun hyvinvoinnin ja mielenterveyden vuoksi. Urheilu mun juttu, intohimoni ja todella suuri osa mua. Syksystä ja talvesta tulee varmasti pitkä ja vaikea, sillä urheilu ja siihen keskittyminen on aina ollut todella suuri apu kausina, kun muutenkin kaamos painaa päälle ja väsyttää.

Olen harkinnut ottavani allas sea poolille kausikortin, sillä uinti on ainakin sellaista liikkumista, jossa jalka ei tunnu kipeytyvän liikaa, mutta saa kuitenkin hyvää ärsykettä. Myös onneksi pyöräily ja lääkärin mukaan ajan kuluessa ehkäpä crosstrainer onnistuu. Jossain vaiheessa saan ottaa ylämäki kävelyä mukaan.

Hitto, miten pienestä hetkestä voi olla kiinni, että tällainen pieni, mutta paljon hyvinvointiin vaikuttava asia muuttuu. Täytyy vain pitää mieli positiivisena ja olla kuntoutuksen kanssa kärsivällinen. Juuri kun sain vuoden treenattua juoksemista ja rakastuin siihen uudelleen, niin nyt en saakkaan tehdä sitä. Nyt jos luet tätä ja sulla on kaikki hyvin ja pystyt normaalisti liikkumaan, niin muista olla kiitollinen siitä ja mee munkin puolesta lenkille!

Paljon tsemppiä kaikille treenien kanssa ja saa jakaa omia kokemuksia vastaavista tilanteista. Vertaistuki auttaa aina 😀

Neule: Chiquelle / Housut: Vila /Takki: Zara/ Kengät: Vamsko

Kuvat: Ananasraaste