Moikka!

Jengi ehkä huomasikin, että mainostin kanavillani Ida Jeminan uutta valmennusta, joka on suunniteltu niille, jotka ovat päässeet jo treenien makuun, mutta kaipaavat vieläkin parempia tuloksia. Tässä ohjelmassa kurvien korostamista ei pelätä, vaan pyritään näkyvään ja tuntuvaan kehitykseen!

Näin Ida Jemina kertoo ohjelmastaan blogissaan:

STRONG and CURVY ADVANCED valmennuksessa panostetaan entistäkin tehokkaammin kropan muotojen lisäämiseen. Se kehittää erityisesti pakaroita luoden niihin todellista muhkeutta ja muotoa, joka ei keneltäkään jää huomaamatta. Treenit on räätälöity jo treenitaustaa omaaville eivätkä ne sovellu täysin aloittelijoille. Ne sisältävät itse käyttämiäni menetelmiä ja kikkoja, joilla jo kehittynytkin saavuttaa uutta näkyvää kehitystä. Treenit ovat rankkoja, mutta hyvin hyvin palkitsevia ja koukuttavia! 😉🔥 Jos haluat saada todellisia tuloksia ja olet valmis laittamaan itsesi likoon, on STRONG and CURVY ADVANCED juuri sinua varten. Fiilis, joka näistä treeneistä tulee on aivan huikea! Ja se tunne seuraavana päivänä, wow!

Ohjelman lisäksi saat yksityiskohtaiset treeniohjeet, joissa kerron tarkasti mitä ohjelman edetessä tulee tehdä ja miten. Kattava valmennus monipuolisine ruokavalioineen sisältää kaiken, mitä tarvitset upeiden ja näyttävien muotojen saavuttamiseen sekä ennen kaikkea vahvaan ja hyvään oloon!

Treeniohjelma kestää 8 viikkoa ja sisältää 5 muokkaantuvaa treeniä viikossa. Kaikki treenit tehdään salilla ja yksi näistä treeneistä on ihan mieletön tehokiertoharjoittelu just sen megapyrstön ja jalkojen kehittämiseen. Voin kertoa, että kun pääset tähän käsiksi, on tuntemukset pakaroissa jotain ihan uutta!

Voit aloittaa valmennuksen samantien tai myöhemmin silloin kun sinulle parhaiten sopii, sillä ohjelmat saat ikiomaksesi. Liikepankki, tunnukset saitille ja matkaasi tukeva online coaching on tukenasi kolmen kuukauden ajan tilauksesta.

STRONG AND CURVY ADVANCED sisältää:

– Äärimmäisen tehokkaita treenejä ja Ida Jeminan itse käyttämiä menetelmiä, joilla kehitystä saavutetaan

– Jatkuvasti muokkantuvan treeniohjelman jo kehittyneille uusien tulosten saavuttamiseksi

– Edistyneille suunnatun hybridijakoisen ohjelman, jossa toteutetaan monitasoista progressiota

– Monipuolisen ja runsaan ruokavalion tukemaan muotojen saavuttamista ja lihasten kehittymistä (myös gluteeniton ja maidoton)

– Online coaching palvelun joka tukee sinua matkasi varrella ja josta voi aina kysyä apua

– Jokaisen liikesuorituksen videolla

– Kattavat ja tarkat ohjeet joissa kerron tismalleen mitä tulee tehdä ja miten

– Motivoivia ja tulisia treenejä sekä ihan uusia tuloksia!

Jos et kerinnyt ohjelman lanseeraus aleen mukaan, niin huomiseen saakka (torstai 24.1 klo 00:00) saat koodilla ”ijadvancedlinda” ohjelman hintaan 49€! (norm. 65€)

Jos haasteet ja treenien vieminen seuraavalle tasolle kiinnostaa, niin tilaa STRONG and CURVY ADVANCED treeniohjelma TÄSTÄ


Heippa ihanat!

Miten teidän ystävänpäivä meni? Jos lukijoiden joukossa on seurustelevia tyyppejä ja teidät yllätettiin eilen ihanasti, niin haluan ehdottomasti kuulla miten ja minkälaisia ystävänpäiviä tuli vietettyä.

Mulla oli todella hektinen, mutta kuitenkin ihana päivä eilen. Sain viettää päivän ystävien kanssa, tehdä töitä tehokkaasti, treenata aivan mielettömässä kevätsäässä sekä rentoutua ja viettää iltaa parhaimman ystäväni kanssa. Aloitin päivän paliksella yhtiökumppanini Jussin kanssa, joka on myös yksi tärkeimpiä ihmisiä elämässäni. Ollaan oltu hyviä ystäviä muutama vuosi. Meillä vaan klikkasi heti aivan mielettömän hyvin ja Jussi tulee varmasti olemaan yksi läheisimpiä ihmisiä mulle ikuisesti, siitä ei ole epäilystäkään.

Meidän työtouhuaminen on tehokasta, mutta kaikesta vakavuudesta ja tehokkuudesta huolimatta meillä on aina myös mielettömän hauskaa yhdessä. Jussi on mulle kunnon nauruterapiaa ja saa mut aina todella hyvälle tuulelle. Eilen tuli tehtyä Jussin kanssa yksi iso moovi työelämässä ja sanotaanko näin, että nyt on taas työkalenterissa yksi yritys lisää. Palisten jälkeen siirryin salille treenailemaan ja kuvaamaan meidän uuteen, perjantaina lanseerattavaan ohjelmaan materiaalia.

Aikataulut venähtivät hieman ja viimeiset tunnit ennen kotiin pääsemistä olivatkin jo pikkuisen hermoille raskaita. Nälkä kiukku lähestyi uhkaavasti, mutta seura ja mieletön kevätsää kyllä helpottivat tätäkin fiilistä ja suoriuduin kunnialla kotiin asti kuvausten jälkeen syömään.

16807123_10154346119060794_5132160098340492430_n

Syömisen jälkeen tein hetken töitä koneella ja lähdin ulos vetämään mäkitreenejä. Juoksin hietsun läpi lämmittelyksi ja ei kyllä yhtään harmittanut juoksennella ja treenata niin mielettömässä säässä!

16806874_10154346090535794_276547171135818549_n

Kyllä kevät vaan puskee kovaa vauhtia sieltä ja mun puolesta saa tullakkin! Aivan uskomatonta miten paljon tuo keltainen pallero taivaalla voi antaa energiaa ja auttaa jaksamaan.

Treenien jälkeen aloin valmistautumaan iltaa varten, sillä oltiin sovittu treffit Rosan kanssa ja varattu pöytä Gaijinista. Siellä me istuttiin romanttisesti muiden pariskuntien ympäröimänä ja vietettiin ystävänpäivää. Erityis kiitos Gaijinille siitä, että järkkäsivät mulle ruokavalioon sopivan annoksen vaikka onkin varmasti yksi typerimpiä rafla valintoja, kun ei saa syödä mitään erikoisuuksia. En kuitenkaan halua omien valintojeni vaikuttavan esimerkiksi ystävieni elämään tai rajoittaa heidän elämäänsä tällaisten asioiden vuoksi. Vaihtoehtona oli, että olen sitten vain ihailemassa muiden annoksia ja olinkin täysin varautunut siihen, mutta onneksi mullekkin löytyi jotain syötävää.

Gaijinin jälkeen käytiin vielä istuskelemassa Brondassa ja juomassa ilta teet ennen kotiin lähtöä. Päivä oli hektinen ja rankka, sisälsi paljon, mutta myös todella onnistunut. Olen niin kiitollinen jokaisesta ystävästä ja ihmisestä mun elämässä. Tykkään pitää piirit pieninä, mutta jokainen joka mun elämää jakaa mun kanssa on jollain tapaa hyvin erikoinen ihminen ja ei millään tapaa normaali, joten kovin montaa erikoistyyppiä enempää ei kyllä yhden ihmisen ihmissuhteisiin mahdukkaan. 😀

16684281_10154346393705794_3458285691984244698_n

Olen vetänyt ehkäpä liian monta päivää taas kaasu pohjassa; pitkää päivää töissä ja kovia treenejä salilla, joten huominen treenivapaa tulee kyllä tarpeeseen. Sunnuntaina mun piti pitää välipäivä, mutta olin uhkaillut Benille ja Sucrelle, että näytän pojille miten jalkoja treenataan. Niinpä kun sunnuntai koitti, oli mun pakko käydä lunastamassa nämä uhkaukseni.

Sucrre, eli Alexander Espaillat on Classicissa ja Mens Physiquessa kisaava ja Beny, eli Benjamin Ahlblad tekee ensimmäisen kisadebyyttinsä nyt keväällä Mens Physiquen junioreissa.

Treeni koostui noin kahden tunnin teurastuksesta; hackista, askelkyykyistä, jostain todella erikoisesta etureisi-koukistus-noususta, reverse hackista, prässistä, reisien koukistuksista ja reisien ojennuksista. Treenin jälkeen oli kyllä todella kuitti fiilis. Sucrre piti välipäivää(koska ei uskaltanut haastaa meitä…) ja toimi treenin vetäjänä, joten mä ja Beny kärsittiin vuoron perään. Oon ylpeä siitä, että vedin täysin saman ja samoilla painoilla treenin kuin Beny ! 😉

16730179_10154338315400794_8768524925067824059_n-1

Succre käskyttää ja Beny kärsii. Kuva on otettu lattialta, jossa makasin aina sarjatauot… 😀

Maanantaina vedin olkapäät niin tulille, ettei mun kädet oikein meinanneet nousta eilen ja perään sellaisen HIIT treeni, että multa tultiin jälkeenpäin kysymään olenko aivan hullu. Mulla on tapana ottaa noi HIIT treenit aika tosissaan, sillä vaikka ne onkin hetkellisesti yhtä helvettiä, on jälkeepäin aina niin siisti fiilis. 15-20 minuuttia on kuitenkin niin pieni hetki päivästä, että se menee vaikka päällä seisten.

16711798_10154346090675794_7797247938859513571_n

Tänään mulla oli vuorossa valmentajan treenit ja se tietää aina pakaroiden ja jalkojen grillausta. Timoa on kyllä pakko kehua ja arvostaa siitä, että hän ottaa niin hyvin huomioon mun pienet rakenneongelmat ja valitsee liikkeet niin, että säästetään mun selkää, jolloin saan keskittyä 100% itse lihaksiin, enkä siihen, että selkään sattuu niin paljon ettei pysty ajattelemaan muuta tai seisoa suorassa.

Treenin teemana oli tänään ehdottomasti loppuun hakatut etureidet. Mulle tuli ekaa kertaa dieetillä sellainen särky kesken supersarjan, että mä oikeesti jouduin pikkaisen nielemään kyyneliä. Se ei tullut kivusta, vaan siitä, että etureisissä paloi niin sietämättömästi, ettei yksinkertaisesti oikein tiennyt miten pitäisi reagoida. Meni kyllä perille jokainen toisto tänään.

16729538_10154346090570794_2615895451536413468_n

Tämä viikko on kuulemma vielä ”iisiä” ja ensi viikolla lisätään treenejä ja varmaan vähennetään ruokaa. Viikot vähenee ja vielä on mukavasti läskiä poltettavana. Kokoajan mennään kuitenkin eteenpäin ja kohta mennään kahta kovempaa! Huomaan että nyt alan pikkuhiljaa oikeasti uppoamaan sinne kisakuplaan; treenit kovenee, homma menee kokoajan vakavammaksi ja dieetti on jatkuvasti läsnä.

ps. huomenna minä ja tiimiläiseni, Suomen ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa PRO Mens Physique kilpailija, Alex Staboulis ollaan LOOPilla kertomassa kisaamisesta ja fitness urheilusta klo 12 !

 

 


*Yhteistyössä Fitnet.fi

Jlo voi jo huomattavasti paremmin. Tänään kirmaili jo ulkona innostuneena, vaikkakin yritän itse pitää sen pikku adhd:n levossa vaikka väkisin. Noin aktiiviselle koiralle on hyvin varmasti vaikeaa  ottaa rauhallisesti ja tulee itsellekin paha mieli, kun aamulla lätee pidemmälle lenkille ilman parasta lenkkiystävää <3.

14492598_10153930612615794_4727597813255886960_n

Tämän Jlon keissin lisäksi huomaan että meinaan olla ajoittain aivan loppu. Herääminen on yhtäkkiä paljon vaikeampaa ja voisin heti herättyäni vain kömpiä sänkyyn takaisin ja nukkua siellä päiviä, ehkä viikkoja. Positiivista on se, että olen nukkunut todella sikeästi ja uni tulee heti sänkyyn mentäessä.

Se on tämä syksy taas ! Vuodenaika vaihtuu taas ja yhtäkkinen pimeys ja ilmastonmuutos saa kropan sekä mielen sekaisin. Koska on yö ja koska päivä?

Oon aika varma siitä, että jos väkisin jaksaa olla reipas jokavuotista syysväsymystä vastaan, niin loppujenlopuksi pääsee paljon helpommalla. Aamulla vain ylös, ulos ja lenkille; raikkaan ilman vaikutus jaksaa hämmästyttää aina! Lisäksi jos sulta löytyy esimerkiksi kirkasvalolamppu kotoa, niin se vaan päälle.

Huomaan myös, että mulla on erityisen paljon makeannälkää, johtuen pimeydestä ja syksyn tuomasta väsymyksesta. Pahinta mitä voi syksyllä tehdä on jäädä masistelemaan sohvan pohjalle ja alkaa mussuttamaan jotain karkkia. Siitä ei seuraa kuin vain vielä kymmenen kertaisesti masentuneempi ja tunkkaisempi olo.

Mä itse aijon ottaaa vielä ulkotreeneistä kaiken irti aerobisten osalta niin kauan kun ihania syyskelejä ja aurinkoa riittää. Nyt täytyy juosta, tehdä kuntopiiriä ja nauttia kauniista maisemista  niin kauan kuin voi. Talvella ehtii sitten juosta niillä juoksumatoilla kyllästymiseen saakka.

14449895_10153930974965794_2470487417322772758_n

Salillakin oon jaksanut käydä. Välillä joutuu vähän raahautumaan iltaisin kun pimeys alkaa väsyttämään, mutta koskaan ei kyllä joudu lähtemään sillä fiiliksellä, että miks piti mennä. Painoa en oo hetkeen tsekannut, mutta mulla on vahvasti sellainen fiilis että rasva on palanut ja eteenpäin mennään.

On se kumma miten silmä tottuu omalle kunnolle. Tänään ennen treenejä mietin että vitsi kun näytän taas niin nesteiseltä, johtuen varmasti J’Lon voinnin stressaamisesta, mutta salilla taas katselin peilistä, että oho, ompas taas menty kivasti eteenpäin. Siks suosittelenkin kaikille, että ottaakaa niitä kuvia itsestänne ihan itseänne varten. Silmä sokeutuu aina eikä omia muutoksia näe. Vaikka paino ei muuttuisikaan, kehonkoostumus menee varmasti kokoajan eteenpäin ohjeita noudattaessa.

ps. Jos sulla on tarvetta valmentajan tuelle, tehokkaille treeni-ja ruokavalioille niin tsekkaa ihmeessä fitnet.fi sivuston valmennukset, jossa meidän valkut auttavat sut läpi sun valmennuksen ja jonka avulla opit samalla täysin uudenlaisen elämäntavan ! Ohjelmat ovat super edullisia laatuun ja tarjontaan nähden, sillä mitään ei tarvitse 100% osata tai tehdä ilman apua. Saat käyttöösi kattavan liikepankin, valmentajamme sekä forumeilla vertaistuen, hauskoja ideoita, reseptejä ja motivaatiota muilta treenaajilta!

Nyt tsempataan ja treenataan syysväsymys ja kaamosväsymys hiljaisiksi!

14523182_10154775201619928_6605445516420158209_n

 


Heippa ja ihanaa viikkoa kaikille!

Mulla on alkanut viikko kyllä aivan super aktiivisesti! Eilen vedettiin J’lon kanssa sadepäivästä huolimatta 12 km lenkki ja sen perään kävin iltapäivällä treenaamassa pepun pumppiin. Ei ollut välttämättä ihan top 10 treeni, mutta kyykkyihin olin taas kyllä tyytyväinen. Sekä yleisestikkin voimatasoihin. 🙂

Lookkini treenien ja työpäivän päätteeksi. :D

Eilinen lookkini treenien ja työpäivän päätteeksi. 😀

Illalla revin vielä jostain ihan törkeet energiat ja tein hirveen kasan duunia. Oli kyllä hyvä fiilis kun pääsi vihdoin nukkumaan. Jaksaispa aina olla yhtä ahkera. 😉

Tänään ollut kuitenkin aikalailla sama agenda. Herättiin jo kuudelta (tai minä heräsin, J’lo jatkoi kuorsaamista) ja noin yhdeksältä lähdettiin taas lenkille. Tänään tuli vedettyä hieman reilu 10km ja aikaa meni 1h 45minuuttia, koska neidin piti päästä taas kahlailemaan kolme kertaa lenkin aikana. 🙂

Oli jalat aiiiiika hapoilla lenkin jälkeen tänään, kiitos eilisen treenin. Nyt tuntuu varmasti taas todella iisiltä vetää perus 5-6km lenkki aamuun, kun on muutamana aamuna vetänyt vähän pidemmän kaavan mukaan. Aina kun joku perus treeni tuntuu raskaalta, on hyvä vähän shokeerata mieltä ja kehoa ja vetää tuplasti vielä pidempi lenkki tai kovempi treeni. Sen jälkeen kun on vetänyt kahtena aamuna 2 tunnin lenkin niin ei perus 45 minuuttia enää huimaa, vaan tuntuu lähinnä naurettavalta 😀

IMG_3783

Tänään oli myös vuorossa olkapäät sekä ihan vaan koska energiaa ja aikaa riitti, tein myös HIIT treenin porraskoneella loppuun. Mulla on siihen joku vuosia kestänyt addiktio. Rakastan sitä hien määrää mikä siitä aina irtoaa ja se on jotenkin niin ällöttävän rankkaa touhua, että siitä tulee ihan mieletön voittajafiilis aina jälkeenpäin. Crosstrainerit tai ryhmäliikunnat ei oo koskaan olleet YHTÄÄN mun juttu. Mun rasvanpoltto koostuu aina joko juoksulenkeistä, rasvanpolttosykkeellä tehdystä kävelystä (aina kun JLO on mulla, muuten juoksen mielelläni), kuntopiireistä, loikkatreeneistä tai porrastreeneistä HIIT treeninä. Mutta mitään väheksymättä on tärkeää, että löytää ne itselleen mieluisimmat tavat treenata 🙂

Viimeksi kerroin mistä mun jalkatreeni koostui, joten nyt ajattelin avata mun tämänpäiväistä olkapäätreeniä!

  1. Pystypunnerrus käsipainoilla (10kg käsipainot) 3×10-12.
  2. Pystypunnerrus niskan takaa smithissä 5 kilon kiekoilla 4×15, todella hallittu ja hidas palautus.
  3. Perinteinen vipari sivulle 4×15 5kg käsipainoilla
  4. Kierrolla sivun kautta eteen vipari 3kg käsipainoilla 4×15
  5. Vipunostolaite vielä loppuun pumppauksia 3×15, en tiedä mikä oli paino, mutta veikkaan että noin 3kg / puoli
  6. Soutu takaolkapäille narulla taljassa 4×15/21kg

Mä keskityn todella paljon olkapäätreenissä tuntumaan ja saan olkapääni pumppiin ilman painojakin, joten en koskaan treenaa ”maximeilla”, paitsi joskus pystäreitä varmistajan kanssa. Keskityn myös paljon palautuksiin, pitoihin ja kiertoihin liikkeissä 🙂

Petri Mast

Petri Mast

Nyt mä paneudun asiakkaiden ohjelmien tekoon. Laitetaan syksyn treenikausi tulille!!

 


Nimittäin viikonloppu oli hyvin fyysinen. Ei kuitenkaan niin fyysinen mitä ehkä odotin, sillä uskokaa tai älkää, olin taas uhkaillut meneväni blockeille. Musta tuntuu että oon alottanut nyt joka viikonlopun jälkeen ”mun piti mennä festareille X, mutta en mennytkään”- lauseella mun postaukset ja tällä kertaa olin oikeesti odottanut blockeille menemistä. Ne olivat ainoat festarit jonne oikasti halusin tänä vuonna.

Peruutin kuitenkin vielä Lauantaina menon festareille sekä hotlavaraukset, sillä mä en ihan oikeesti vaan jaksanut. Mulla on ollut jotenkin todella hektinen ja rankka viikko takana niin henkisesti kuin fyysisestikkin, ja meidän Hernesaarenrannan tapahtuman jälkeen mulla oli sen verran hyvät vibat ja fresh fiilis, että en jaksanut lähteä säätämään jonnekkin hektisille festareille. Mummo kaipaa mukavuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kiitos kaikille Hernariin eksyneille! Kiitos Crossfit Basementin Björn, kun tulit opastamaan miten treenataan pakaroita oikein sekä Sara Nikulainen kun laitoit jengin hikoilemaan! Meille sattui aivan mielettömän upea ilma ja meininki oli mahtava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihana Mila ja Mari Valosaari

Ihana Mila ja Mari Valosaari

Kiitos myös Marille osallistumisesta, sekä tietenkin suuri kiitos Leader ja Red Bull, kun piditte jengin energiatasot korkeella!

Oon todella ilonen siitä miten hyvin jengi jaksoi vetää, ihan mahtavaa! Paikalla olijat voivat kyllä olla ylpeitä itsestään. Multa saa kysyä kuvia tapahtumasta, jos olit mukana linda.manuella@fitnet.fi

Nyt mä syön iltapalaa ja suuntaan unille kohta. Tuntuu kuin saisi ensimmäistä kertaa viikkoon mennä rauhassa nukkumaan, mulla ei nimittäin ole huomenna mitään hektistä koko päivänä, ainoastaan omia töitä sekä treenejä. J’lokin kuorsaa jo, koska lämmin päivä ja muutaman tunnin ulkoilu töölönlahdella tänään teki tehtävänsä. IHANAA! <3 Upeeta viikkoa tyypit! Jos ootte nyt alottamassa syksyn tullen treenejä ja kaipaatte henkilökohtaista valmennusta, muhun voi olla yhteydessä fit4ever@hotmail.fi osoitteeseen. 🙂