17 huhti It feels so good…

… nimittäin se, kun tunnet sun kehon palautuneen.

Muutama viikko sitten yhtäkkiä mun paino alkoi tippua mystisesti ja sellanen ihmeellinen nesteinen pöhö ikäänkuin lähteä. Ja kaiken lisäksi, oon viimiset 2 viikkoa ottanut tooooodella rennosti treenien ja ruoan suhteen, joten en ole todellakaan olettanut näin käyvän. Suomessa kerkesin treenaamaan vain kerran ja palattuani Espanjaan oon vaan levännyt tän koko viikon rankan Suomi visiitin jälkeen,  käynyt ainoastaan tallilla sekä muutaman kerran kävelyllä.

Oon syönyt myös vapaammin, ottanut karkin jos on tehnyt mieli ja käynyt ulkona syömässä. Yhtenä iltana join ison lasin viiniä iltapalaksi. Heh.

Mä muistan kun vuosia sitten mä opin tuntemaan mun kehossa uuden tunteen. Sitä on vaikea selittää tai tunnetta pukea sanoiksi, mutta se on sen kaltainen tunne, tai ikäänkuin viesti minkä saat keholtasi. Viesti kertoo että nyt akut on ladattu ja kaikki on hyvin. Se on tunne, kun tiedät, että sun kroppa on valmis uusiin haasteisiin, ei kamppaile mitään vastaan vaan voi hyvin.

Kun kärsin unettomuudesta (jota kesti isän kuoleman jälkeen yli vuoden todella pahana) niin väsymys ja uupumus olivat sitä luokkaa, että mua pelotti aamulla jos mun piti päivän aikana esimerkiksi tavata enemmän kuin 1 ihminen. Ihmisten kanssa puhuminen ja skarppaaminen muiden edessä vaati multa niin paljon ponnistelua. Tää johtui ihan vaan siitä, että mä olin niin uupunut, etten jaksanut minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä.

Joskus tuli parempia aikoja, saatoin viikon verran nukkua hyvin jonka jälkeen unettomuus alkoi taas. Nukuin noin 2-3 tuntia yöstä ja loput pyörin ja hyörin ympäri sänkyä. Mun oli pakko syödä about joka yö 3 aikaa puuro, jotta nukahtaisin edes hetkeksi.

Vielä alkuvuodesta luulin että nukun hyvin, mutta kun äiti oli mun luona kylässä niin hän kysyi multa järkyttyneenä aamulla, että onko mun jokainen yö tällainen? Se oli mulle jo hyvin nukuttu yö, kun kävin vain 5 x yössä vessassa, nukahdin 2-3 yöllä ja heräsin 6-7 aamulla.

Aloin huomaamaan, että palautumiseni on todella hyvällä linjalla, kun en enää yhtäkkiä tarvinnutkaan sitä iltapuuroa, vaan nukahdin vaikka pienellä nälällä. Yhtäkkiä nukahdin 23-00 välillä ja heräsin 8-9 aamulla. Lisäksi se oli selkeä positiivinen merkki, että herättyäni en lähes menettänyt tajuani väsymyksen vuoksi sen jälkeen, kun olen syönyt aamupuuroni. Olin niin väsynyt, että hiilarit aiheuttivat mulle lähes nuijanukutuksen kaltaisen tajunnan menetyksen, jos laitoin silmäni kiinni. Sen vuoksi jouduin heräämään joka aamu syömään aamupalan muutaman tunnin ennen lähtöä, jotta voin nukahtaa vielä syötyäni. Muuten väsymys oli sitä luokkaa, etten jaksanut pitää päätäni pystyssä. En voinut kuitenkaan olla syömättäkään, sillä kehoni ei myöskään kestänyt nälkää, vaan pienikin nälkä aiheutti todella pahan olon. Mun keho ei kestänyt energianvajeita lainkaan. Se oli liikaa mun kropalle, joka yritti lähinnä selvitä hengissä uupumuksen ja tämän aiheuttaman stressin vuoksi. Ja taustani vuoksi voin – en niin ylpeänä – sanoa että mä kestän nälkää todella hyvin, jos kyse olisi siitä että kestääkö mun ”pää”.

Mun hiukset kasvaa hurjaa vauhtia takaisin, ne on alkaneet taas kiiltämään ja mun iho on rauhottunut entistä enemmän. Mun silmien alla ei ole enää niitä 3cm silmäpusseja eikä mun iho oo enää harmaa.

Mä niin toivon, että tää flow on pysyvää ja mun kroppa todellakin alkaa normalisoitumaan kaiken sen jälkeen mitä tässä on käyty läpi.

Some on ollut nyt muutaman päivän täynnä fitnestä. Upeita kilpailijoita, onnea kaikille lavalle astuneille ja etenkin voittajille! Nyt saa juhlia. 🙂

Fitness ei ole syy siihen, mitä mulle kävi. Ei syy siihen, että mä paloin loppuun ja uuvutin itseni, kun en shokissa nähnyt mihin sormi osoittaa; ainoastaan osoittavan sormen. Mä jotenkin yliarvioin itseni ja halusin pitää mun tavotteista kiinni kaikista muuttujista huolimatta. Mä en usko että mulle olis todellakaan käynyt näin ellei mun isä olisi menehtynyt. Mä en missään nimessä näe fitnestä pahana lajina, mutta onhan se hyvin vaarallinen, kun siihen yhdistää jonkin suuremman elämänkriisin. Kyllä mä väitän, että lavalla olevien kilpailijoiden kunto ja kroppa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, miten dieetti on heihin vaikuttanut ja onko se mennyt hyvin vai ei. Aina kyse ei ole siitä, onko tehty juuri niin kuin on käsketty. Joskus voit hakata päätä seinään ja jostain syystä mitään ei tapahdu. Se johtuu siitä, että kehomme pyrkii aina taistelemaan meidän puolesta asioita vastaan, jotka ovat liikaa sillä hetkellä meidän vastaanottaa. Ja silloin ei pitäisi kuin kunnioittaa kehoamme.

Mä oon monesti miettinyt viimeisen vuoden aikana, että tuunko mä enää koskaan ns. voimaan hyvin ja tuntemaan itseni fyysisesti vahvaksi , energiseksi ja terveeksi. Nyt mulla on todella hyvä ja kirkas fiilis. Mä uskon, että kun tämän vuoden jaksan vielä kiltisti levätä, antaa keholle aikaa ja keskittyä kehittymiseen niin mun seuraava kisadieetti tulee olemaan taas iloinen, positiivinen ja energinen kokemus ja mun keho jaksaa ottaa sen taas vastaan niin kuin se jaksoi ensimmäisellä kerralla. Uskon että lavalle saadaan iloinen ja freshi tyyppi väsyneen ja uupuneen sijaan.

Vielä en kerro koska seuraavat kisat aijon kisata, mutta siitä on puhuttu ja tätä fiilistä sekä toipumista on odotettu. 😉