Voi hitsin vitsit. Mulla on ihan järjetön pentukuume ollut jo pitkään ja monet ajatukset pyörivät päässä koiran hankkimisesta…

Ihan rehellisesti sanottuna mä haluaisin niin paljon pienen ranskanbulldog vauvelin J’lolle kaveriksi, mutta toisaalta sekin on totta, että rotu on hyvin sairas ja vaikka rakastan ranskiksia maailman eniten, niin en tiedä raaskinko ottaa lyttykuonoista koiraa enää. Kyllähän jatkuvasti saa lukea surullisia tarinoita rodusta ja tuntuu että joka toisella on jokin vähän inhottavampi ongelma joko hengitysten tai sitten raajojen kanssa, monilla on ikäviä allergioita ja elinikä niin surullisen lyhyt…

Jlo on maailman paras koira, niin hauska, älykäs ja reipas pieni possu ja onneksi ollut todella terve ja menevä neiti aina. Silti mua mietityttää haluanko toista ranskista terveyssyistä.

Olenkin ottanut nyt rescue yhdistyksiin yhteyttä ja kysellyt, jos sieltä löytyisi joku sopiva kamu Jlolle. Haluan jokatapauksessa pennun, sillä haluan kouluttaa koiran alusta asti itse.

Meille tarjottiin niin ihanaa pientä, väriltään punertavaa ja rodultaan todennäköisesti pitti-staffi mix poikaa, joka näytti videoilla ja kuvissa niin vekkulilta että vähän jo valmiiksi huimaa. Mun veljellä on pitbull ja tiedän, että ne on aikamoisia veijareita, eivätkä todellakaan tuollaisia 80% nukkuvia possuja, kuten J’lo, joten siinä on kyllä duunia. Bulldogitkin ovat erittäin kovapäisiä, eikä J’lo päästänyt mua helpolla teininä, mutta kun kokoa on vielä monta kertaa enemmän, niin siinä varmasti mitataan hermoja ihan kunnolla.

Tyttö, joka koiran löysi, on mun tuttu Espanjasta. Stressailin hänelle vähän valmiuuttani kouluttaa ja kasvattaa niin kovapäistä rotua, mutta hän oli varma että pärjään. :D

 

Tällaisia asioita täytyy nyt vakavasti pyöritellä. Tiedän, että tuollaisesta pennusta saisi mielettömän upean koiran, jos jaksaa kunnolla panostaa ja antaa pennulle aikaa.

Onko teillä kokemuksia vastaavista roduista ja rescue koirista? :)