25 elo KUINKA OLLA PAREMPI MUILLE?
[mittaustagi]
Kaupallinen yhteistyö: Boy Meets Girl & Prisma
”Tyylin ja hyvän itsetunnon tulee olla kaikkien oikeus. Jokaisella tulee olla mahdollisuus olla oma itsensä ja uskoa rohkeasti omiin unelmiinsa” -Stacy Igel
Suomeen rantautui viime viikolla mielenkiintoinen ja puhutteleva vaatemerkki, Boy Meets Girl, jonka takana on inspiroiva tarina. Boy meets Girl on yhdysvaltalaisen muotisuunnittelija Stacy Igelin 16 vuotta sitten luoma brändi, joka puhuttelee etenkin tyttöjä ja nuoria naisia. Sen faneina tunnetaan esimerkiksi huippumalli Kendall Jenner ja näyttelijät Rosario Dawson ja Rachel Bilson. Vaatemerkki on puuttunut rohkeasti tärkeisiin asioihin, kuten esimerkiksi kaikenlaisen kiusaamisen vastustamiseen. Mallistossa on esimerkiksi mukana printtejä, jotka kannustavat kaikkia kouluista työpaikoille puuttumaan kiusaamiseen rohkeasti sivusta katsomisen sijaan.
Olen mukana tekemässä kaupallista yhteistyötä tämän inspiroivan brandin kanssa ja haluan avata teille ajatuksiani, joita brandi sai minut ajattelemaan.
Lähtökohtaisesti ajatellen, kuka edes haluaa olla kusipää ja saada muut voimaan huonosti omalla läsnäolollaan ja käytöksellään? Tuskin kukaan. Lapset ja jopa vielä teinitkin kiusaavat, koska ovat ottaneet mallia vanhemmilta ihmisiltä. He myös todennäköisesti toimivat impulsiivisesti hormonipäissään, etsien omaa paikkaansa sekä itseään tässä maailmassa, sortuen laumoissa ja paineen alla käyttäytymään luolamiesaikaisten ”taistele tai pakene” reaktioiden saattelemana typerästi ja ajattelemattomasti. Nuorena sitä ajattelee, että kovuus on jotenkin coolia ja kiusataan, koska pelätään itse jäävän jalkoihin. Valitettavasti myös ne, jotka lopettavat henkisen kasvun sekä älyllisen kehityksen varhain, jäävät usein myös helposti tälle samalle tasolle fyysisestä kasvusta ja kehityksestä huolimatta, sillä joskus kapasiteetti ei riitä parempaan ja tällöin myös kiusaaminen saattaa jatkua koko elämän. Tällaiset vanhemmat saattavat myös opettaa lapsilleen, että kiusaaminen ja hyökkääminen ovat paras tapa pärjätä elämässä…
Mä olin nuorena todella impulsiivinen ja puhuin monesti ennen kuin ehdin ajatella asiaa sen enempää, mutta en koe että olisin koskaan ollut ilkeä ihminen tai kiusaaja. Voimakasluonteinen kyllä, ehkä hieman itsekäskin ja pidin siitä huolen, että mua ei kiusata. Todellisuudessa muakin on kiusattu ja paljon koko elämäni tavalla tai toisella, mutta en ole koskaan antanut sen näkyä tai uhriutunut.
Aikuisikä ja varsinkin ammattini bloggaajana sekä ylipäätään julkisuus ovat laittaneet mut käsittelemään kiusaamista sekä ilkeyttä niin paljon, että olen mielestäni jo hyvin varhain tehnyt suurta ajatustyötä aiheen kanssa, eikä mulle tulisi nykyään mieleenkään kiusata ketään edes ns. ”takaisin”. Päinvastoin, pyrin jättämään mahdollisimman hyvän fiiliksen ihmisille, jotka viettävät aikaa kanssani ja olla provosoitumatta kiusaajista parhaani mukaan. En ole lähtökohtaisesti miellyttäjä tai mielistelijä, mutta saan itsekin paljon enemmän, kun olen läsnä muiden seurassa, kiinnostunut heidän asioistaan sekä kohtelias ja ystävällinen.
On toki inhimillistä menettää hermot joskus, on hyväksyttävää että kaikilla meillä on niitä huonompia päiviä ja aina ei pysty antamaan sitä parastaan itsestään, mutta kiusaamiselle tai turhalle muiden haukkumiselle tuskin löytyy hyvää tekosyytä.
Mulla on ihan mielettömiä ihmisiä mun ympärillä, sellaisia jotka saavat mut tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi ja jotka tuovat mustakin ne parhaat puolet esiin. Olen seurannut näitä ihmisiä ja pistänyt merkille tietynlaisia yhdistäviä piirteitä, jotka saavat muut tuntemaan itsensä heidän seurassaan arvokkaaksi. Olen pyrkinyt myös itse kiinnittämään näihin asioihin huomiota, kun olen muiden seurassa.
Sen sijaan että läyhäisin taas kiusaamisesta, ajattelin listata muutamia asioita, jotka saavat varmasti muut voimaan seurassasi paremmin sekä millä saa muille paremman mielen!
- Kuuntele! Liian moni on niin kesittynyt kertomaan vain omista asioistaan sekä keskustelemaan vain vastaakseen oman mielipiteensä, että sivuuttavat täysin muiden mielipiteet ja tunteet sekä ajatukset. Jos joku haluaa kertoa sulle jotain henkilökohtaista, kokemuksen, ajatuksen tai tunteen niin keskity kuuntelemaan asia, kysy ja kommentoi ja vasta sitten kerro omasta vastaavasta kokemuksestasi tai tunteestasi, jos sellainen löytyy.
- Ole läsnä! Yhä harvempi pysähtyy kohtaamaan ihmisiä. Silmiin ei katsota, moikataan ohimennen sekä vaihdetaan kuulumiset lennosta. Vaikka vietettäisiinkin aikaa saman pöydän ääressä, on se usein puhelimen selailua, toisella korvalla kuuntelua ja hajamielistä kommunikointia. On jopa hieman hämmentävää, jos joku oikeasti on läsnä, katsoo silmiin, kuuntelee ja on kiinnostunut keskustelemaan sun kanssa.
- Sano jotain kivaa toiselle! Ihan mitä vaan; kehu hyvää suoritusta työssä tai urheilussa, vaatetta, tyyliä, hymyä, silmiä, mitä tahansa. Kehuminen ei koskaan ole meiltä pois ja saattaa olla jollekkin päivän tai jopa viikon kohokohta.
- Rohkaise muita! Mun mielestä naisten pitäisi enemmän puolustaa muita naisia, rohkaista heitä tekemään asioita, erottumaan ja olemaan vahvoja sen sijaan, että dumataan jos joku uskaltaa kokeilla siipiään, sanoa mielipiteensä ääneen tai on erilainen. Positiivisuus tarttuu, jos joku muu puhuu hyvää muista, usein muutkin havahtuvat siihen, että itseasiassa siitä tulee itsellekkin parempi fiilis, kun rohkaisee ja tukee muita.
- Hyväksy itsesi! Vain rakastamalla itseään ja hyväksymällä itsensä on helppo myös rakastaa muita ja hyväksyä muut. Ihminen joka on epävarma itsestään tai ei pidä itsestään, hyökkää myös muita kohti, sillä hyökkäys on paras puolustus.
- Zenit kohdilleen! Kiinnitä huomiota ystäviisi ja läheisiin ihmisiin; millainen energia lähipiirissäsi on, rohkaiseeko ympäristösi kasvamaan ihmisenä ja viekö se sinua positiivisella asenteella eteenpäin elämässä? Voitko hyvin heidän seurassaan? Nämä asiat vaikuttavat suuresti myös omaan asenteeseen sekä sen kautta siihen, millaista energiaa ja asennetta susta huokuu muille; irtoaako susta positiivista energiaa, vai vietkö koko huoneesta hapen muiltakin negatiivisuudellasi?
Siinä on muutama seikka joihin voi kiinnittää huomiota kun on muiden kanssa. Vaikka olisit lähtökohtaisesti ujo tai ”huono seurustelija” ja läsnäolo, silmiin katsominen, muista kiinnostuminen ja positiivisuus tuntuisivat vierailta, ei niin luontevilta ja epämukavilta asioilta, niin suosittelen kuitenkin kokeilemaan niihin panostamista. Huomaat varmasti miten ihmiset ilahtuvat näistä pienistäkin eleistä ja pian ne luonnistuvatkin sulta automaattisesti, sillä haluat jatkossakin olla enemmän läsnä ihmisten kanssa, sillä usein myös itsekin saa hyvän mielen ja parempaa kohtelua muilta takaisin.
Boy Meets Girl vaatemallisto rantautui Suomen markkinoille viimeviikon torstaina ja malliston löydät Prismoista. Aika makee juttu Prismalle, sillä merkkiä myydään myös New Yorkin Macy’s- ja Nordstrom-tavarataloissa sekä Pariisin legendaarisessa Colette-konseptiliikkeessä, jota suosivat trendien edelläkävijät.
F*CK BULLIES !