Posted at 23:26h
in
Yleinen
by Linda Manuella
Heippa!
Kävin tänään palaverin jälkeen moikkaamassa ystävääni, joka on nelonen medialla töissä. Höpötyksien varrella todettiin, että Martina ja Hengenpelastajat sarjaan lähtijätkin julkaistaan pian.
Siitä on siis pian vuosi kun itse tein lähtöä tuohon ohjelmaan. Jos mietin itseäni silloin, on asiat aikalailla eritavalla kuin nyt. Tai sanoisinko, että olen löytänyt todella lujaa sen mitä haluan tehdä ja mitä en.
Kaveri kyseli multa tänään, että minkä takia mä olin tuollaisessa hömppä ohjelmassa, enhän ole yhtään sen tyylinen ihminen. No, mä en osaa tuohon vastata vieläkään. Odotin, että ohjelmassa olisi 10 urheilijaa ja formaatilta hieman eri asioita, mutta toisin kävi. Olen siitä huolimatta saanut formaatin kautta tutustua aivan ihaniin ihmisiin, enkä loppujen lopuksi kadu osallistumista, vaikken uusiksi välttämättä lähtisi. Uskon että tälläkin kokemuksella oli tarkoituksensa.
Once in a lifetime kokemus. Huikeita muistoja kiikkustuoliin ja korvaamattomia taitoja takataskuun. Toivottavasti ei tarvitse koskaan näitä käyttää, mutta ei ainakaan tarvitse epäröidä tositilanteessa.
Nyt on tämänkin tyylinen formaatti koettu, ei aivan mun juttu, mutta en sanoisi etteikö enää ikinä 😉 Olen oppinut, että niin on turha sanoa. Olen aikoinani viidakontähtösistä ynm. formaateista kieltäytynyt ja vannonut, ettei minua sellaisissa nähdä. No, nähtiinhän mut. Olihan tämä hyvin samankaltainen formaatti, vaikkakin ideana ja tarkoituksena mielestäni parempi, sillä käteen jää muutakin kuin hyvä rusketus ja ”turha” viihdemaailman tositv- titteli.
Mitäs muuta. Olin reissun jälkeen starttaamassa ensimmäistä kisadieetiäni. Olin uudenvuoden jälkeen ollut jo ”naruissa kiinni” ja henkisesti valmis astumaan dieetin ihmeelliseen maailmaan, mutta tietenkin kuvausreissu keskeytti treenit ja ruokailut. Siellä vedin vikat pizzat ja suomeen tultuani kävin viimeisen kerran ulkona, jonka jälkeen dieetti starttasi.
Olin kehonkoostumukseltani hyvin eri luokkaa kuin nyt. Painoakin taisi olla viitisen kiloa enemmän ja rasvaprosentti varmaan tuplat.
Ylhäällä ekoja aamulenkkejä ja alhaalla versus nyt. Kunto on huomattavasti kireämpi ja tiiviimpi.
Siistimpikin voisin olla, aina voisi olla parempi jollain tapaa ja toivottavasti vuoden päästä olen tähän aikaan parempi kuin nyt, mutta olen kuitenkin suht tyytyväinen siihen miten olen kuntoni säilyttänyt. Dieetistä ei varmasti tule niin ”rankka” kuin viimeksi. Kehoni toimii 100% paremmin, treenien volyymit on missä pitää, kestävyyskuntoa olen ylläpitänyt koko offikauden yllä salitreenin ohessa ja ensimmäisen dieetin hömpötykset on hömpötetty ja paniikit panikoitu. Nyt tiedän miten homma menee, joten arkeni tulee tuskin muuttumaan lähes lainkaan kun dieetille astutaan.
muutamia viikkoja ennen karsintoja
Koko elämäntyylini on aivan toisenlainen kuin reipas vuosi sitten. Vuonna 2013 esimerkiksi syksy-talvi meni suurinpiirtein viikot treenatessa-vkloput showroomissa. Ei siis todellakaan tosissaan otettavalle urheilijalle niinkään ihanteellinen tapa elää. Tietenkin välillä on hyvä relata, mutta kohtuudella sitäkin. Ihanteellista on, kun urheilusta ja fitneksestä elämäntapana tulee se, mistä saa energiaa ja mistä tulee se itse hauskanpito ja relaus. Olen mielestäni hyvin menossa siihen suuntaan.
Ei ne mun treenitkään ollut vuosi sitten läheskään sitä mitä ne on nykyään, joten voin tyytyväisin mielin sanoa kehittyneeni urheilijana todella paljon. Treenien, ruokailujen sekä elämäntyylin kanssa. Panostan uneenkin nykyään aivan eritavoin, mikä on tärkeää dieetin kannalta, sillä unenlaatu heikkenee dieetin edetessä ja jos se on huonolla mallilla jo offilla, niin ongelmat ovat taattuja dieetillä.
olen tällä hetkellä kehonkoostumukseltani about varmaankin samaa kuin viimevuoden dieetin hieman alle puolessavälissä. Toki nesteisempi.
Uskon, että asenteeni vaikutti hyvä menestys kisoissa ja ylipäätään ensimmäinen kerta kisaamisesta. Se toi sen varmuuden omasta potentiaalisuudesta lajissa ja nyt tiedän, että voin olla todella hyvä, mutta se vaatii myös todella paljon duunia ja KAIKKI on kiinni ainoastaan minusta.
Sulla voi olla vaikka maailman paras valmentaja ja sä voit silti olla kaikista huonoin. Ei kenenkään ohjelmat susta mitään tee, jos sä et sitä duunia oo valmis tekemään itse. Saman saliohjelman voi vetää monella eri tapaa, on siis opittava viemään itse itsensä sinne äärirajoille ja haluta tehdä ne vikat toistot, ihan vaan itseään varten! Fitness on hyvin yksinäistä puurtamista, hyvin pieni prosentti meidän lopputuloksesta tapahtuu edes siellä kuntosalilla. Se mitä me tehdään kaikki muu aika merkitsee myös erittäin paljon: lepo, ravinto,mielen hallinta, motivaatio, kokonaisvaltainen omistautuminen.
Yks siisteimmistä asioista on se, että mulla on tällähetkellä ympärilläni ihmisiä, jotka vie mua eteenpäin tässä asiassa. Ihmisiä joilla on samoja intohimoja, joille pystyy itse antamaan ja joilta itse saa paljon. Se on älyttömän tärkeää.
Vielä reilu vuosi sitten olin hyvin yksin omien intohimojeni kanssa, vaikken kuitenkaan yksinäinen. Jokaista ystävyyttä ja tuttavuutta arvostan aivan älyttömästi, ketään tuskin on elämässäni turhaan ollut tai ole, mutta toki on mukavampaa kun saa jakaa omia intohimojaan ja onnen hetkijään muiden kanssa. Onni ja onnellisuus kun ei ole kaikille sama asia, eikä sitä voi määrittää. Mikä on jollekkin todella tärkeää ja aihe iloon, voi jollekkin kuulostaa mitättömältä.
Olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen päässyt siihen pisteeseen duunien puolella, että saan tehdä mahtavia projekteja upeiden ihmisten kanssa, toteuttaa omia unelmiani töiden puolella ja tehdä sitä mitä oikeasti haluan. Kaikki liittyvät jollain tapaa omiin intohimoihin: liikuntaan ja ravitsemukseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
uusin fitbody pian kaupoissa ja mukana ensimmäinen kolumnini!
Paljon on menty positiiviseen päin, mutta MIKÄÄN ei ole tullut ilmaiseksi. Ei yksikään asia. On kaaduttu ja monesti, melkein heitetty hanskat tiskiin mutta aina kuitenkin ONNEKSI päätetty yrittää vielä kerran. Ikinä ei tule luovuttaa omien unelmien suhteen, enkä aijokaan, sillä itse olen vasta oman tarinani alussa.
Keskityn kuitenkin mielummin puhumaan niistä asioista, mitkä onnistuvat ja mitkä ovat positiivisia aiheita elämässäni. Asioista, joista voin olla kiitollinen. Näin pystyn kanavoimaan energiani oikein. Helppoahan se on keskittyä kaikkeen negatiiviseen ja velloa kaikessa mikä ei ole hyvin. En vain koe, että se auttaisi mitään.
Toivon todella, että tästä vuodesta tulisi parempi kuin viimevuosi. Kohtasin myös hirvittävää surua kun menetin isäni. Se opetti paljon ja tavallaan teki minustakin entistä vahvemman, mutta valehtelisin jos väittäisin etten edelleen itkisi lähes päivittäin ikävän iskiessä.
Toivon, että tulen oppimaan paljon, menestymään asioissa joille annan kaikkeni ja tekemään hyviä valintoja tulevaisuuteni suhteen. Toivon lukijoiltani, että jokainen teistä puskee lujaa omien unelmiensa eteen ja kulkee pää pystyssä eteenpäin asiassa kuin asiassa, mutta mikä tärkeintä, muistatte välillä myös pysähtyä ja katsoa taaksenne miten pitkälle on jo tultu, sen sijaan että havitellaan vain uutta ja lisää. Muistakaa olla ylpeitä itsestänne!! Onnellisuus ja rakkaus muita kohtaan lähtee aina siitä, että opettelee ensin rakastamaan itseään ja olemaan ylpeä itsestään!
