28 helmi IHMISET SUN YMPÄRILLÄ
[mittaustagi]
Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille !
Miten teidän viikonloppu vierähti? Omani meni varmasti suurena yllätyksenä kaikille hyvin pitkälti treenien ja lepäämisen parissa. Mulla oli perjantaina valmentajan treenit ja sain seuraksi ihanan rohkean Rosan tukemaan ja jakamaan mun tuskaani. Oon ihan mielettömän ylpeä siitä, että Rosa edes uskalsi heittäytyä mukaan valmentajani treeneihin, sillä ihmiseltä jota kiinnostaa fitness -5/6 on aika kova suoritus hypätä suoraan tämän tason treeneihin. Rosa veti lähes saman treenin kanssani valittamatta ja luovuttamatta, joten pää ei ainakaan petä sillä mimmillä.
Treeni oli toki hieman kevyempi sekä koostui hyvin pitkälle oman kehon painolla tehtäviin liikkeisiin. Löytyi treenistä kylläkin ihan tarpeeksi prässiä, loitonnuksia, lantionnostoja laitteessa sekä hackia. Se joka väittää, ettei raskaiden prässi sarjojen jälkeen kyykkyhyppiminen ja askelkyykyt olisi yhtä tuskaa, ei ole koskaan treenannut kunnolla oman kehon painolla. 😀
Multa vietiin myös hiilareita aika merkittävä määrä kerrallaan perjantain kunniaksi, joten nyt voidaan vihdoin sanoa, että ollaan dieetillä. Edelleen mulla on sen verran hiilaria, ettei kyllä pitäisi vielä edes valittaa, mutta tottakai se vaikuttaa omalla tavallaan heti psyykkeeseen ja onhan kehoni tottunut suurempiin määriin hiilihydraatteja.
Olinkin lauantaina treeneissä mukamas todella väsynyt, vaikka koko perjantai ilta meni lähes lepäillessä kotona, jotta voisin nukkua pitkään ja olla pirteä lauantain treeneissä. Dieetti on selkeästi vaikuttanut nukkumiseeni ja lyhentänyt unia. Herään automaattisesti viikonloppuisinkin todella aikaisin aamupalan kuvat silmissäni.
Lauantaina rauta painoi paljon, mutta onneksi salille ilmestyi joukko positiivisia kanssatreenaajia ja pian sekin treeni muuttui hyväksi.
Meillä on Töölö Gymillä pieni jengi, jonka kanssa aina treenataan yhdessä kun vain mahdollista. Treeneistä tulee heti vedettyä monta kertaa kovemmat kun on kovaa treenaavia, mutta kuitenkin hyvällä meiningillä ja positiivisella energialla varustettua jengiä ympärillä. Sarjat vedetään täysillä ja tauot treenataan vatsalihaksia kun naurattaa niin paljon.
Vaikka rakastan treenaamista ihan yksinkin, tekee hyvä porukka siitä päivän kohokohdan ja antaa pienen hengähdystauon kaikesta muusta arjesta. Töölö Gym onkin täynnä vuosien aikana tutuksi tulleita, positiivisia ja iloisia naamoja, joita on aina kiva nähdä.
Lauantaina kun olin jo menossa nukkumaan, sain veljeltäni viestin että lähtisin hänen ja yhteisen kaverimme kanssa käymään jossain. Veljeni on ahdistellut mua jo viikkoja ja olen ollut mukamas niin kiireinen, että päätin olla spontaani; heitin ensimmäisenä vastaan tulleen villapaidan päälleni ja lähdin poikien mukaan käymään Apollossa. Oltiin noin tunnin verran, jonka aikana kerkesin näkemään tarpeeksi ja nauramaan itseni kipeäksi. Humalaisten ihmisten viihdearvo on aivan mahtavaa joskus, kun seuraa itse sivusta sitä meininkiä.
En ole ollut Apollossa muutenkaan pitkään aikaan ja oli ihanaa nähdä sielläkin, tosin järkkärin asemissa, muutamaa vanhaa ystävää, joista myös toinen kisaa nyt keväällä. Pidin todella paljon siitä, että clubilla esiintyi live pändi. Tunnelma oli väsyneelle dieettiläiselle paljon mukavampi, sillä ihmiset tanssivat paljon enemmän, lauloivat covereita esittävän pändin mukana ja olivat enemmän ”aktiivisempia”, kuin perus clubilla, jossa vain juodaan ja lähinnä istutaan.
Laulettiin tahallaan veljeni kanssa epärytmissä biisejä ja seurattiin, miten humalassa olevat ihmiset käyttäytyivät ja eläytyivät meininkiin. Oli todella hauskaa sekä piristävää. Onneksi jaksoin käydä kääntymässä.
Olen niin kiitollinen ja onnellinen ihmisistä mun ympärillä. Tällaisina aikoina sitä todella erottaa ne oikeat ystävät ja ihmiset, jotka on sun vierellä kun sulla ei ole muuta annettavaa, kun oma itsesi, jopa hieman väsyneenä versiona.
Dieetti etenee ja viikot vähenee. Tietenkin välillä kyllä vähän jännittää kerkeekö kuntoon, mutta en ajatellut luovuttaa! Kehitykseeni olen ainakin siinä mielessä tyytyväinen, että näytti nuo poseerauksetkin aivan eriltä kuin muutama vuosi sitten, jolloin mulla ei tuota pakaraa ollut siunaantunut vielä lähes lainkaan! Nyt menee kroppa mutkalle ihan eri tavalla ja saa sitä fysiikkaa erilailla esiin. Kun lähtökohta on lähes pyllytön, niin osaa olla hyvin iloinen ja ylpeä jokaisesta pienestäkin millistä, joita on tuonne takalistoon siunaantunut. 😀
Käykääpäs osallistumassa mun Instagramissa kilpailuun, jossa voitte voittaa fitnetin 10 x booty challenge valmennuksen itsellesi ja kaverille!