…Tai sitten ei. Hah!

Oltiin tosiaan keskiviikkona Jussin kanssa Sony Musicilla paliksessa yhdestä prokkikesta ja snapchatissa/instagramissa mua seuranneet kyselivätkin jo kovasti mistä kyse. Kerron lisää kyllä myöhemmin lkun homma on saatu pyörimään ja on ajankohtaisempi! Tosi kiva juttu tulossa ja varmasti teillekkin iloa sekä hyötyä! Sen verran voin paljastaa, että multa ei kuitenkaan tule Tinder biisille kilpailijaa tai Lindan joululevyä. Valitan :D

12079084_10153166237540794_5374457865518579615_n

Mietin tänään pitkään tätä blogaamista hieman diipimmin. Mua välillä harmittaa se miten roboottimaiseksi tää homma on mennyt. Kaikki yhteistyöt on todella kiva osa tätä hommaa, mutta miksi mä olen alunperin perustanut blogin on se, että mä oon aina käsitellyt mun asioita kirjoittamalla ja purkanut ajatuksia teksteihin. Mulla on aina ollut päiväkirja ja aikoinaan blogi korvasi tämän tavan.

Ennen kirjotin todella henkilökohtaisia tekstejä ja kerroin hyvin tarkasti elämästäni. Nykyään täytyy todella tarkkaan harkita mitä kertoo ja miten kertoo, sillä ihmiset tuomitsevat niin älyttömästi että ei mitään järkeä. Yksikin väärä sana niin nettiraivo pääsee valloilleen. Oon monesti miettinyt, että jos olis aikaa niin alkaisin uudestaan kirjoittamaan päiväkirjaa, jossa voin olla 100% rehellinen sekä haavoittuvainen, eikä kukaan ns. nauti tai lue sitä tekstiä sillä motiivilla, että kunhan pääsee vääntämään asiasta, tahallaan väärinymmärtämään tekstiä ja ylipäätään raivoamaan jonkun toisen ajatuksista.

Yritän nyt kertoa teille erään seikan, mikä on usein vahvaluonteisissa ihmisissä hyvin väärinkäsitetty, sillä koen että itse kuulun näihin ihmisiin.

Mun rakas ystäväni soitti mulle edellisenä yönä kolmelta itkien. Hän on hyvin samankaltainen ihminen kun mäkin, eli todella ulospäin vahva luonne. Hyvin itsetietoinen, määrätietoinen ja kiinnostunut asioista sekä olemaan niissä mukana. Tällä tarkoitan sitä, että ei todellakaan se huoneen hiljaisin tyyppi, vaan enemmänkin se joka ottaa vastuun koko porukan viihdyttämisestä. No, miksi hän sitten oli surullinen. Tyyppi X oli jostain syystä verbaalisesti käynyt ystäväni päälle ja halunnut antaa hänelle sellaisen olon, että hän on epäonnistunut. Tämä henkilö X nauttii siitä, että kerrankin sai ”nujerrettua” ja todistettua, ettei tämä mun ystävä olekaan niin vahva mitä ”esittää olevansa”, vaan että pystyy satuttamaan häntä.

WHAT THE FUuuuu….

Mä en oo koskaan ymmärtänyt tätä. ”Esittää olevansa”?! Kerroin ystävälleni omista kokemuksista, miten huomaan sekä saan suoranaisia kommentteja  blogiini usein, mikä viestii muiden mielihyvästä jos itse omasta tahdosta kerron vaikkapa jostain ei-niin-kivasta-jutusta jonka olen käynyt läpi. ”Hah, taitaa pilvilinna sortua, et ookkaan niin vahva mitä esität olevasi”.

Tää on todella ristiriitaista. Vahva ja rohkea luonne, joka ajattelee sekä rakastaa pohtia asioita pintaa syvemmältä ja kokee avoimesti asioita, iloitsee hyvistä jutuista elämässä ja pyrkii olemaan kiitollinen. Ei siis jatkuvasti leiki uhria ja pelkästään narise niistä negatiivisista asioista ja ns. kerjää itsetuhoisesti sääliä hakeutumalla heikon rooliin. Se tekee susta automaattisesti ihmisen joka elää pilvilinnoissa ja JOS sä koet vastoinkäymisiä niin sun ”pilvilinna” romahtaa ja monet saavat sun epäonnistumisesta mielihyvää. Mikä taas näkyy esimerkiksi kommenttiboksissa.

Sitten ihmetellään miksi bloggarit eivät enää halua olla rehellisiä tai avata avoimesti elämäänsä. Miten on ikävä sitä vanhaa blogia….Mä oon aina halunnut kertoa blogissani mun ylä- ja alamäistä, siksi että se on yksi mulle hyvin tärkeä tapa käsitellä asioita. Välillä kuitenkin mietin, että miksi? Pystytetään sitten ne pilvilinnat niinkun halutaan, pimitetään oikeesti niitä asioita ja rakennetaan kulissit. Niin elää 95% julkisuudenhenkilöistä ja en yhtään ihmettele että miksi.

Fakta on se, että vaikka ihmiset ovat erinlaisia luonteeltaan,  vaikka meillä on eri tapoja katsella maailmaa ja kokea sitä, mikä taas näkyy teksteissä ja ulosannissamme, niin se ei poista sitä faktaa että meihin kaikkiin sattuu pahat sanat sekä teot, me kaikki kaadutaan välillä ja millä on väliä on se, kuka nousee ylös ja yrittää uudestaan. Miksi niitä, jotka luonteensa puolesta näyttävät ulkopuolisen silmiin vahvalta, jotka varmasti ärsyttävät osaa ihmisiä, mutta myös varmasti tuovat iloakin vahvuutensa puolesta, yritetään jatkuvasti kaataa ja kun siinä elämä tai ihminen onnistuu, niin se on juhlan paikka?

Toivoisin itse että blogimaailmassakin kehityttäisiin ja ihmiset lopettais sen vihaamisen. Haloo, nyt eletään 2015 lukua. Eikö se mennyt jo?  Sitäpaitsi, kuka jättää enään mitään noloja vihakommentteja? Tunteeko kukaan ketään normaalia ihmistä joka ihan oikeasti, tosissaan menee iloitsemaan toisen epäonnea tai koska ei pidä jostain tyypistä niin menee kuitenkin hänen sivuilleen ja jättää sen ilkeän kommentin? Mä en tunne ketään. :D

Tää ei kuitenkaan ollut se juttu mistä halusin kirjottaa. Nimittäin karmasta. Ja mä todella yritän elää sillä mentaliteetilla että hyvä voittaa aina loppujenlopuksi. Ja tänään oli taas yksi päivä, joka todella todisti että KAIKELLA on tarkoituksensa. Pahoja asioita joutuu käymään läpi elämässä, joskus ne on ihmissuhteita jotka satuttaa tai muita asioita jotka menee pieleen, mutta mä uskon että kaikella on jokin tarkoitus ja joskus sun kohdalle on suunniteltu jotain paljon parempaa. Haluaisin niin kirjoittaa tästäkin asiasta todella henkilökohtaisen ja todellisen tekstin, kertoa mitä olen käynyt läpi ja miten kuitenkin näiden asioiden ansioista sain tänään niin makeen duunimahdollisuuden, että oon vieläkin ihan epätodellisessa mielentilassa.

Ehkä mä avaan asiaa enemmän kun taas rohkenen. Itse työstä en vielä saa puhua, mutta sen haluan vaan sanoa että muistakaa ihmiset: HYVÄ VOITTAA AINA! Vaikka kuinka elämä potkisi tai vaikka teidän elämää yrittäisi kuinka moni ilkeä ihminen horjuttaa, niin olkaa aina kuitenkin itse hyväsydämisiä ja antakaa anteeksi ihmisille! Katkeroituminen tai viha on turhinta taakkaa ja vie vain tilaa hyviltä asioilta elämässä.

What goes around comes around :)

Ja ps. Oon todella kiitollinen siitä, että mulla on paljon enemmän näitä mielettömän ihania lukijoita joilta saan älyttömän ihania kommentteja, enkä voi koskaan niistä kiittää tarpeeksi. Jokainen merkitsee ja saa hymyn aina huulille! KIITOS! <3

12145168_149336252084120_1072482918_n

 


Sain taas aivan kamalia uutisia eilen. Yksi maailman kilteimmistä ja ihanimmista ihmisistä, Ari ”Tyson” oli viety meiltä pois ja samalla myös hänen ihastuttava tyttöystävänsä Vilma sekä Arin äiti. He olivat menehtyneet kolarissa. Toivon paljon voimia läheisille ja ystäville <3

Näin Arin ja Vilman viimeksi karsinnoissa, kun he tulivat tsemppaamaan minua ennen kisoja. Voi murut. Monille jää kova ikävä. <3

10864740_311306552401939_629474494_n

 

Turhan aikasin loppui heidän maanpäällinen tutkimusmatka. Samaan aikaan hirveää ja lohduttavaa, että yhdessä käsi kädessä lähditte kohti parempaa paikkaa. <3

Kyllä tässä on nyt saanut muistutuksia siitä, miten pienestä on meidän elämä kiinni. Mikään ei ole itsestäänselvää, koskaan ei tiedä milloin sen viimisen askeleen ottaa. Siks täytyykin muistaa elää itselle, tehdä asioita joita haluaa, olla ihmisten kanssa joita rakastaa ja olla ystävällinen muille, mutta ei kuitenkaan saa pyrkiä elämässään vain miellyttämään muita.

Joulu tulee kovaa vauhtia. Itse vietän sen Merikarvialla perheen kanssa. Meidän perheessä se tulee olemaan varmasti vaikein joulu koskaan, mutta tavallaan varmasti myös yksi tärkeimmistä, sillä nyt todella arvostaa perheen ja läheisten yhteistä aikaa. Lahjaksi riittää se, että saa viettää aikaa rauhassa rakkaiden parissa. Muistakaa olla kiitollisia jokaisesta hetkestä ja pyytämisen sijaan myös kiittää.

If nothing saves us from death, may love at least save us from life.