We got three eyes; two to look one to see

Eilen oli Miklun päivä vain elämää – ohjelmassa ja hetkessä siitäkin vastavirtaan uivasta ”ongelmanuoresta” tuli kaikkien rakastama tyyppi.

Mä oon aina fiilannut Miklua, koska se ei oo koskaan yrittänyt miellyttää ketään. Tehnyt aina omaa juttua ja vetänyt siihen paljon messiin omia polkuja kulkevia ihmisiä. Ja hyvä niin. Miks kaikkien pitäis aina olla samanlaisia, niitä kaikkia miellyttämässä olevia, tekopirteitä feikkihymyilijöitä? Miksi Suomessa on niin väärin erottua tai olla asioista on erimieltä kuin massa? Miksi ihminen, joka haluaa tehdä asiat eritavalla tai on jollain tapaa erilainen, on automaattisesti negatiivinen? Miksi suomalaiset vihaavat lähtökohtaisesti kaikkea, mitä eivät välttämättä ymmärrä?

img_6262

Moni varmasti tietää räjähdysmäisesti menestyneen, lahjakkaan Saara ”SAARA” Forsbergin? Hänestä uutisoitiin myös viimeviikolla paljon, kun oli jakanut instagram tililleen hyvin sekavia videoita.  Vidoissa Saara tekee parodiaa nykyajan somen meiningistä ja kertoo olevansa v*tun kyllästynyt teeskentelyyn.  Olisi ihan mielenkiintoista tietää, kuinka moni oletti hänen olevan kännissä/huumeissa? Ainahan täytyy olla vähintään helvetin sekasin, jos ei kokoajan jaksa. Kun itse katsoin Saaran videot, mun teki mieli lähinnä sukeltaa ruudusta läpi ja mennä pussailemaan sitä mimmiä. Toi on just sitä, mitä mun tekis niin usein mieli tehdä ja kyseenalaistaa.

Saara myös avoimesti kertoi haastattelussa kummastelevan suomalaista vihakulttuuria. Hän kertoi, ettei ole koskaan törmännyt muualla maailmassa samaan ja itse voin sanoa olevani täysin samaa mieltä. Suomessa viha on käsin kosketeltavissa.

14469514_10153933109100794_8886816504038805826_n

Mites Saara Aalto? Hetki sitten hän oli vielä koko kansan sankari. Vähän mogasi ja uskalsi avata suunsa, niin jengi kääntää salamana selän. Yhtäkkiä Saara onkin super nolo, kun uskalsi ottaa riskin ja teki virhearvion kielen valinnassa. Edelleen aivan helvetin lahjakas ja en epäile, etteikö tulisi varmasti menestymään.

We do not see things as they are, we see things as we are

Mä olen niin väsynyt siihen, että ihmiset vieläkin jaksavat vuona 2016 olla niin kapeakatseisia, etteivät osaa lainkaan katsoa pintaa syvemmälle saatika kannustaa ihmisiä erottumaan joukosta ja olemaan omia itsejään. Olen paljon nähnyt median taakse ja olen välillä hyvinkin pöyristynyt siitä, että ihmiset todella ostavat sen feikkaamisen ja ulkoa opetellun miellyttämisen jengiltä. Ne eniten feikkaavat ovat niitä koko kansan lemppareita, vaikkakin kameran sammuttua usein täysin eri persoonia. Kyllä hymy hyytyy nopeasti. Ne, jotka rohkeasti ovat erimieltä tilanteessa kuin tilanteessa ja sanovat mielipiteensä ääneen, eivät nuole jokaisen pyrstöä tai väkisin yritä ketään miellyttää, ovat usein niitä kaikista sydämmellisimpiä, rehellisimpiä, sielukkaimpia sekä rakastavaisimpia ihmisiä, joille merkitsee oikeasti aidot asiat. Heidän persoona, luonne ja käyttäytymine ei muutu, kun kamera sammuu. He sanovat asiat ehkä tylymmin, suoraan ja ääneen, mutta he ovat rehellisiä, välittävät ja uskaltavat sanoa asioita, joita muut eivät. Avatkaa silmät, kuunnelkaa mitä jengillä on sanottavaa ja oppikaa näkemään pintaa syvemmälle, niin saatatte yllättyä. Lukekaa silmistä, älkää siitä ulkoa opetellusta hymystä.

Tottakai julkisuuteen mahtuu kaikenlaista ja tiedän myös monia ihmisiä, jotka vain ovat aina niin iloisia, aidosti pirteitä ja energisiä, mutta myös hyvin hyvin paljon sitä feikkiyttä.

img_6261

Kirjoitin tämän tekstin alunperin jo yli viikko sitten, kun Saaran videosekoilut julkaistiin. Jostain syystä en julkaissut tekstiä, en jotenkin jaksanut taas avata ajatuksiani sekä tunteitani niin syvältä aiheesta, ymmärtääköhän kukaan edes mistä puhun. Kuitenkin sen jälkeen olen törmännyt päivittäin aiheeseen sopiviin artikkeleihin, ilmiöihin ja juttuihin, enkä enää voinut olla julkaisematta tekstiä.

Taas tänään julkaistiin hesarissa Jaren aivan mielettömän rehellinen ja upea haastattelu, jossa hän kertoo hyvin vaikeistakin asioista. Jengi on nyt ihan pöyristynyt, ”ihanko totta”, vaikka tekstiä lukiessani tajusin, että suuri osa tästäkin löytyy Jaren biiseistä, jos niitä jaksaa vain kuunnella kunnolla.

Jare on yks niitä artisteja, joiden ne henkilökohtaisimmat biisit saa mut joka ikinen kerta herkistymään, koska ne on niin aidon rehellisiä. Niistä huokuu joku tietynlainen rikkinäisyys, mutta kuitenkin mieletön vahvuus. Silti jengi jaksaa vieläkin kertoa miten ylimielinen ja paska tyyppi se on; miks se sitten onnistuu koskettamaan niin vahvasti, jos se on ihan paska? Tyyppi repii sielunsa meille ja suurinosa ei osaa edes kuunnella, on jo valmiiksi tuomittu. Joo, varmasti jotkut biisit, teot ja jopa se pelottavan voimakas karisma mikä Jaresta huokuu saattaa saada ihmiset sekaisin ja tuomitsemaan, mutta taas jälleen kerran ; kuunnelkaa ja katsokaa pintaa syvemmälle.

The mind only sees what the mind is prepared to comprehend

Mä en halua millään ymmärtää sitä, että jengi näkee pinnan taakse vasta ja hogaa asioita kun ne ihmiset ensin revitään mediassa täysin auki, vaikka kaikki se tieto on ollut kokoajan siinä, jos sä vaan haluat sen vastaanottaa. Miten jengi ei nää, ennenkuin vasta sormella osoitetaan? Miks jokin asia, mikä on ollut kokoajan läsnä täytyy tuoda konkreettiseen, käsin kosketeltavaan muotoon, ennenkuin se nähdään? Onko se sitä, että ei edes haluta nähdä tai kuulla? Vai onko ihminen kadottanut täysin primitiivisyytensä ja kykynsä aistia, lamaantunut elämään vain pinnalla? Ihmisen sielukkuus, herkkyys ja aitous näkyy ja paistaa pitkälle, jos vain osaa katsoa vapaamielisesti ja ottaa vastaan ilman vahvan luonteen ja pinnan perusteella tuomitsemista.

Pelkkää rakkautta näille tyypeille, jotka vahvoista persoonistaan huolimatta uskaltavat myös olla heikkoja. <3


Heippa!

Halusin kirjottaa teille asiasta, josta multa usein kysytään; luoko julkinen ammatti paineita ja ahdistaako julkisuus? 

Blogini alkoi nousemaan vuonna 2012 ihmisten tietoisuuteen ja oon ollut vuodesta 2013 enemmän tai vähemmän mediassa, kuten telkkarissa, radioissa ja lehdissä. En koe olevani mikään suuri julkkis, enkä oleta ihmisten tietävän kuka olen, mutta Suomi on pieni maa ja pienempikin medianäkyvyys luo nopeasti täällä tunnettavuuden. Lisäksi yksi ammateistani, blogaaminen on hyvin julkista puuhaa sekä on hyvin kasvava ammatti ja näkyvä sellainen. Minunkin blogillani on kuitenkin parhaimpina kuukausina yli 300 tuhatta uniikkia lukijaa kuukaudessa.

Vaikka ”julkisuuteni” on pientä, niin tietynlaisen tarkkailun alla olen tottunut olemaan. Jos mut nähdään jossain jonkun kanssa niin aina saan vastata juorulehtien kysymyksiin ja olla ylipäätään todella tarkka mitä laitan ja minne laitan esille asioita ja liikkeitäni elämässä.

Olen hyvin paljon vältellyt juorulehtien palstoja, enkä koskaan ”antanut” itsestäni sisältöä näihin lehtiin. En pidä ihmisiä jotka antavat juttuja juorulehtiin lainkaan huonompina, mutta en ole tähän päivään asti kokenut sen olevan omalla mukavuusalueellani esimerkiksi esitellä kotiani. Mielelläni taas kirjoitan esimerkiksi FitBodyyn kolumnia ja teen alani juttuja yhteistyönä lehtien sekä median kanssa.

Olen kuitenkin aina ollut tietyllä tavalla hyvin avoin elämästäni, kunhan saan tehdä sen oma-aloitteisesti. Esimerkiksi isäni kuolemasta kielsin lehtiä kirjoittamasta, mikä oli todella hieno asia että asialla ei lähdetty mässäilemään mediassa, sekä sain kertoa asiasta itse omilla sanoillani sekä omassa blogissani.

Vaikka olenkin hyvin avoin, niin olen oppinut pitämään tietyt asiat omana tietonani. Niin blogissa, kuin tosielämässä. Suomessa varsinkin on parempi kun pitää isommat askeleet omassa tietoisuudessa…Olen myös tarkka siinä, että säilytän läheisieni yksityisyyden. Omista asioista voin kertoa yllättävänkin avoimesti, mutta en tietenkään kenenkään muun asioista ilman heidän lupaansa. Onkin taitolaji olla samaan aikaan hyvin yksityinen henkilö, mutta kuitenkin tehdä se niin, että antaa lukijalle kuvan, että avaisin hyvin paljon elämääni.

12510410_10153340819005794_7108544962939873323_n

Oon saanut todella paljon voimia ja energiaa matkustelusta, mikä varmasti näkyy myös blogissa. Dubaista tullessani olin täynnä energiaa ja hyvää fiilistä, sama Espanjasta palatessani. Olen myös tietenkin hyvin onnellinen tällä hetkellä, kiitos maailman ihanimman miehen. <3

On ollut ihanaa olla kotonakin välillä, vaikka kova ikävä onkin Nikoa. Huomasin kuitenkin, että aloin hyvin nopeasti väsymään Suomessa ja olen viihtynyt lähinnä vain kotona omissa oloissani, pakollisissa fyysisissä työasioissa sekä treeneissä, niinkuin Suomessa yleensä vietänkin aikani.

Kuitenkin, itse otsikkoon. En ennen ole kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta olen tullut siihen tulokseen, että julkisuus todellakin on pieni alitajuinen rasite, johon kuitenkin tottuu. Minut näkee kaupungilla aina joko treenivaatteissa, lähinnä harjaamattomalla tukalla hyvin rennosti pukeutuneena.Mun lähikauppa on Kampin kauppakeskuksen K-market, joka tietenkin on täynnä ihmisiä, joten olen tottunut esiintymään millon missäkin muodossa, sekä olen aina sanonut ettei mua haittaa laisinkaan jos ihmiset sattuvat tunnistamaan mut vaikka en olisi parhaimmillani, mutta nyt olen huomannut, että kyllä mua kuitenkin jossain alitajuisessa mielentilassa ahdistaa. Kaupungille mennessäni suojaudun usein lippiksen ja huivin alle. Äkkiä pakolliset asiat hoitamaan ja kotiin.

Ulkomailla ollessani tunnen vapautta. Tuntuu että on aivan mielettömän helppoa hengittää, saa mennä ihan randomina mihin tahansa ja saa sellaisen tietyn oman rauhan kaikkeen tekemiseen. Salilla oon aivan ihanaa olla super random tyyppi ja se on niin vapauttavaa!

Mulle aina moni kaveri tai perheenjäsen huomauttaa, jos kävellään kaupungilla ja ihmiset tuijottaa, kuiskailee tai osottelee. Itse en oo vuosiin kiinnittänyt asiaan huomiota. Porhellan niin kiireisesti aina paikasta A paikkaan B, ettei ole aikaa katsella mitä ympärillä sen enempää tapahtuu, mutta jostain syystä nyt huomaan asian todella dramaattisesti ja olen jopa hieman huomannut kiusaantuneeni asiasta. Olen myös huomannut, että ajattelen sitä jonkin verran arjessa.

Mielenkiintoista. Olen kuitenkin ihminen joka myös nauttii huomiosta, ihmisten kanssa olemisesta, juttelemisesta vieraille ihmisille sekä kaikenlaisesta sosialisoimisesta. On aina todella kivaa kun joku lukija tulee juttelemaan ja kertomaan mielipiteensä. On siis jännää huomata, että koenkin yllättäen jonkinlaista helpotusta ollessani ”vierailla mailla”. Voisi yhtä hyvin olla, että täysin randomina olo ahdistaisi, mutta ei laisinkaan.

Mä en oikeen tiedä kannattaisko mun julkaista tätä tekstiä vai ei, koska mä en oo ikinä ennen kokenut asiaa näin, päin vastoin, oon aina vastannut kysymykseen ”ahdistaako kun ihmiset tunnistaa sut kadulla”, että ei laisinkaan. Ehkä tää on jokin hetkellinen fiilis tai ehkä en ole koskaan huomannut pientä ahdistusta asiassa, koska olen oppinut elämään sen kanssa.

No anyway. Tekstin ei sinänsä ole tarkoitus olla negatiivinen. Olen kiitollinen jokaisesta lukijastani ja kuten sanoin, on aina ihanaa jos lukija tulee juttelemaan tai vastaantulijalta saa hymyn tervehdykseksi. :)

Sen mä kuitenkin sanon, että voi jumalauti minkälaisen jalkatreenin vedin tänään. Sekoitin plyotreeniä ja voimaliikkeitä. No, 40kg kyykky tuntui hyppysarjojen jälkeen about kerrostalolta selässä. :D Näitä treenejä löytyy fitnet.fi sivuston verkkovalmennuksista, kuten bikini biblestä sekä fit for bikini treeniohjelmista, joista on tänäänkin tullut paljon henkilökohtaista, positiivista palautetta!  Tässä yksi blogiin tullut:

”Moi! Pakko tulla sanomaan että Fitnetin bikini bible on ihan huippu! Olen ostanut aikasemmin erään toisen firman valmennuksia ja ne eivät ole olleet mitään tähän verrattuna. Huippu duunia olette tehneet!!

Jenni”