Heippa te <3

Niinkuin varmaan olette huomanneet, olen pitänyt aika pitkän tauon blogista. En ole koskaan koko 10 vuoden blogiurani aikana pitänyt näin pitkää breikkiä kirjoittamisesta, vaan lähes poikkeuksetta kirjoittanut 2-4 tekstiä blogiin viikossa. Olisinkohan nyt valmis palaamaan blogin pariin?

Mä en oikeastaan tiedä mitä yhtäkkiä tapahtui, muhun vain iski jokin todella suuri lukko, enkä ole pystynyt kirjoittamaan mitään, sillä olen ollut todella sekaisin mun ajatusten ja tunteiden kanssa. En myöskään halunnut vääntää teille väkisin mitään ympäripyöreetä tekstiä tänne, vaikka tuskin olisin saanut edes sellaista ulos itsestäni viimeisten kuukausien aikana.

Mikä tämän lukon aiheutti, siihen liittyy varmasti monia asioita. Olen liian monta vuotta työntänyt monia asioita pois mielestä ja jostain syystä alkuvuonna eräs kokemus triggeröi mussa ulos todella paljon käsittelemätöntä asiaa ja sai aikaan sen, että masennuin. Koen edelleen tätä masentunutta tunnetta, mutta en halua enää pitää sitä mun sisällä, vaan olen pikkuhiljaa valmis tekemään töitä sen eteen, että tuntisin oloni taas itsekseni, sillä mulla on niin hirvee ikävä sitä tunnetta, kun asiat on selkeitä ja olo onnellinen.

Oon toki hetkittäin kokenut suuriakin onnen tunteita; olen pystynyt taas juoksemaan ja viettänyt paljon aikaa tallilla mun maailman ihanimman vuokraponin kanssa. Kuitenkin ahdistus ja väsymys on ollut käsin kosketeltavaa viimeiset kuukaudet ja mun elämä on tuntunut suurimmaksi osaksi kaaokselta. Myöskään se ei ole auttanut asiaa, että sillä välin, kun käyn läpi omia ajatuksia ja tunteita, koko maailma suljettiin ja koko vuosi 2020 on ollut kuin pahaa unta. Olen huomannut, että todella moni muukin kokee tällä hetkellä masentuneisuutta, eikä ihme, sillä monien tilanne on tällä hetkellä todella kurja ja tulevaisuus tuntuu varmasti todella pelottavalta sekä epävarmalta.

Miten tähän päädyttiin?

Mä oon ollut aina ihan super herkkä ja esimerkiksi pienikin riita tai konflikti jonkun läheisen kanssa on saanut mut aivan tolaltaan. Vanhemmiten oon alkanut välttelemään tällaisia tilanteita ja ehkä senkin takia mä oon tällä hetkellä elämässäni sellaisessa tilanteessa, että mun pitäisi opetella uudestaan sanomaan ei ja kertomaan miltä musta oikeesti tuntuu. Myös kymmenen vuotta tällaisella alalla, jossa saa jatkuvasti kuunnella ja lukea miten paska olet, on vaikuttanut siihen, että ei halua mitään ylimääräistä negatiivista elämään, jolloin on liikaa hyväksynyt asioita, joita ei pitäisi. Ehkä mä alitajuisesti pelkään, että koska olen kuitenkin ulospäin aika kovan ja vahvan oloinen tyyppi, niin sen kaiken alla olevaa, super herkkää tyyppiä ei välttämättä oteta tosissaan. Tai että en voi olla molempia.

Villapaita: Chiquelle / Kengät: Nelly.com

Tosi outoa, mutta mulle tulee jotenkin rauhallinen olo kun saan kirjottaa teille vihdoin näitä ajatuksia ulos. Oon pitkittänyt tätä todella paljon, koska en oo osannut pukea sanoiksi näitä mun tunteita, enkä toki osaa vieläkään. Mutta tää on jo alku ja toivottavasti saatte edes jostain kiinni tästä sekavasta ajatusten oksennuksesta, jota yritän kirjoittaa teille ulos.

Oli aikakin palata tekemään sitä, mitä kuitenkin rakastaa. Kirjoittaminen on aina ollut mulle henkireikä ja jossain kohtaa aloin pelkäämään avoimuutta ja myös se on varmasti suuri osa mun ahdistusta, että en ole uskaltanut olla avoin täälläkään. Aloin kuitenkin alunperin kirjoittamaan tätä siksi, että saan purkaa ajatuksiani, enkä pitää niitä sisälläni.

On ollut ihanaa huomata, että somessa ollaan menty todella paljon takaisin päin ja kuvien muokkaaminen on vähentynyt ja arkiset, yksinkertaiset sekä aidot kuvat ja hetket lisääntyneet. Ehkä myös blogeihin saadaan lisää aitoutta ja arkea takaisin.

Ihanaa viikkoa kaikille <3

 


Kaupallinen yhteistyö:Ivy Aïa

Heippa ihanat!

Olenko ainut, joka kesäisin viihtyy omissa nahoissaan, kun taas talvella tuntuu siltä, että tuo peilistä tuijottava kalpea, kuivunut naama ei oikein vakuuta?

Kesäisinkin toki kiinnitän huomiota ihonhoidossa ihon puhtauteen ja sen suojaamiseen, mutta suurimmaksi osaksi iho pysyy kesällä kosteana ja iholla on kaunis päivetys, mikä tekee mielestäni yleisilmeestä heti pirteämmän. Talvisin ihoni punoittaa, hilseisee, tuntuu ja näyttää kuivalta. Meikki ei kiinnity kunnolla ja näppylöitä ilmestyy heti, kun vanhoista on päästy eroon.

Tutustuin muutama kuukausi sitten Ivy Aïa – brändiin eräässä PR- tilaisuudessa. Ivy Aïa ihastutti heti kauniilla ulkonäöllään ja erityisesti sillä, että tuotteet ovat 100% vegaanisia ja niitä ei ole testattu eläinkokeilla. <33 Tuotteet ovat myös allergiatestattuja ja hajusteettomia, sekä niitä myydään apteekeissa, mikä on mielestäni aina hyvä merkki ihonhoitotuotteissa. Erityisesti jos omistaa hieman haastavamman ihon.

Mulle tuotteet ovat toimineet todella hyvin ja ihon kosteudessa on tapahtunut selkeä muutos parempaan. Myös näppylöitä on vähemmän, kun iho ei ole kuivumisesta ärtynyt. Käytän myös Ivy Aia:n rusketustippoja, jotka luovat iholle kauniin ja luonnollisen päivetyksen.

Iso plussa myös siitä, että Ivy Aïa – pakkauksissa pyritään huomioimaan ympäristöasiat, joten osa tuotteista on jo pakattu kierrätysmuoviin ja tavoitteena on, että vähitellen kaikki tuotteet pakataan kierrätysmuovipakkauksiin.

Ivy Aia edustaa kaikkia niitä arvoja, mitä valveutuneet kuluttajat arvostavat ja odottavat tämän päivän ihonhoitotuotteilta.

Tuotesarjan lempparit

Yksi tuotesarjan lemppareista on älyttömän riittoisa Ivy Aïa -puhdistusöljy, joka puhdistaa ihon ilman, että sen luonnollinen kosteus katoaa. Kun testasin tuotetta ensimmäisen kerran, olin todella yllättynyt siitä, miten tehokkaasti öljy puhdisti ihon ja miten vain muutama tippa öljyä riitti koko kasvojen puhdistamiseen. Öljy sisältää tehokkaan yhdistelmän hoitavia ja ihoa kosteuttavia manteliöljyä ja makadamiaöljyä sekä karitevoita ja E-vitamiinia. Öljy puhdistaa myös silmämeikin hellävaraisesti, samalla hoitaen silmäripsiä. Puhdistuksen jälkeen ei tule kuiva ja kireä fiilis kasvoille, vaan pehmeä ja kostea.

Toinen lemppari on jo aijemmin mainitsemani Ivy Aïa -rusketustipat, jotka myös hoitavat samalla ihoa. Mun on ollut todella vaikeaa löytää kasvoille sopivia itseruskettavia, sillä monet tuotteet tukkivat ihohuokoset ja saavat helposti kasvojen ihon kukkimaan. Rusketustipat sisältävät ihoa hoitavaa pantenolia ja maitohappoa ja on todella helppo levittää esimerkiksi sekoittamalla muutama tippa kosteusvoiteen sekaan.

Kolmas tän tuotesarjan lemppareista on raikas Face Mist, jonka sisältämä Maria Aqua-merivesi, jojobaöljy sekä maitohappo suojaavat ja kosteuttavat ihoa. Kasvosuihke tasapainottaa ja raikastaa, sekä tekee ihosta ravitun näköisen ja saa meikin kestämään kauemmin. Joskus suihkuttelen kasvosuihketta kasvoilleni ilman meikkiä ja välillä taas viimeistelen sillä meikin. 🙂

Näiden top 3 lemppareiden lisäksi Ivy Aia- tuotesarjasta löytyy:

  • Puhdistusvaahto
  • Micellar-vesi
  • Kasvovoide B5-provitamiinilla
  • Kosteuttava kasvovoide
  • Öljytön kosteusvoide 
  • Anti-Age -kasvovoide
  • Silmänympärysvoide

Kaikki tuotteet ovat osoittautuneet mielettömän hyviksi ja olen saanut niillä ihoni todella hyvään kuntoon! Parasta tuotesarjassa on se, että vaikka se on elegantti ja laadukas, eivät tuotteet maksa kuin 7-15€ !

ps. mun instagramissa on ihana arvonta ystävänpäivän kunniaksi, käy ihmeessä osallistumassa!

Kuvat: Ananasraaste

Paikka: aivan ihana ja kaunis Helsinki Day Spa


Mä sain viikko sitten tietää miten mun takareisi on kuntoutunut ja pitääkö mun mennä leikkaukseen vai ei. Lihas, joka on irronnut istuinkyhmystä, on arpeutunut kiinni toiseen lihakseen ja vaikka se ei olekaan omalla paikallaan, niin silti sain vihreää valoa treenaamiselle ja käytännössä mikään ei ole kiellettyä, kunhan olen varovainen. Pitkä tie on vielä siihen, että lihas olisi ennallaan ja vamma parantunut, mutta helpottaa sikana kun tietää, että sieltä ei mitään irtoa, vaikka tekisinkin venytyksiä, räjähtäviä liikkeitä tai voimatreeniä.

Aloitin ratsastuksen uudestaan 2kk sitten löydettyäni itselleni maailman ihanimman vuokra ponin. Käyn 2 x viikossa ratsastamassa, mutta joskus, esim tällä viikolla mulla tulee neljä päivää putkeen ratsastusta, sillä tuuraan muiden päiviä. Ratsastus on oikeesti todella hyvää ja monipuolista treeniä, sillä pelkän ratsastuksen lisäksi tallilla tulee siivottua bokseja sekä tarhoja ja kannettua painavia varusteita edes takaisin.

Nyt olen käynyt myös pelaamassa padelia kaverin kanssa ja koska se on niin super hauskaa, ollaan sovittu, että käydään pelaamassa 1-2 x viikossa. Tällä viikolla ollaan esimerkiksi pelattu jo kerran ja tänään illalla mennään uudestaan. 🙂 Niin kivaa!

Nää on molemmat niin hauskoja harrastuksia, sillä vaikka hiki tulee, niin ei jatkuvasti mieti sitä treenaamisena tai keskity kulutukseen, vaan pelaaminen ja ratsastus ovat niin hauskaa puuhailua, että siinä tulee huomaamatta tehtyä tehokasta treeniä!

Tällä viikolla tein myös mun ensimmäisen juoksulenkin puoleen vuoteen! Takareisi oli aluksi todella kireä ja hieman kipeä, mutta koska uskalsin juosta silti, niin muutaman kilsan jälkeen se alkoi tuntumaan jo todella hyvältä! Huomasin, että terve jalkani otti sen paljon kovemmin, sillä oikea jalkani on varmasti joutunut korvaamaan paljon vasemman jalan vamman vuoksi liikkumista ja taitaa olla sen vuoksi hieman ylirasittunut. Oon niin hemmetin onnellinen siitä, että pystyn taas tekemään kunnon aerobista ja juoksemaan, nautiin niin paljon että melkein kyyneleet tuli kun pääsin juoksemaan pitkästä aikaa ja huomasin sen sujuvan.

Neljäs uusi harrastukseni on joka perjantainen 2 tunnin jooga. Olen mukana 5 kk workshopissa, jonka vetää Elisa Kuuttila. Workshopin tarkoituksena on löytää jokaiselle omat rutiinit, jotka tukevat hyvinvointia ja tasapainottavat mm. hermostoa. Super hyvä mulle, joka osaan kuormittaa hermostoa erittäin lahjakkaasti. 😀 Joogailu on tehnyt niin mielettömän hyvää ja ollut niin mielenkiintoista, että en millään malttaisi odottaa uusia tunteja! Saatiin myös kotiin muutamia välineitä, joilla voidaan harjoitella kotona. 🙂

Oon pitkään halunnut aloittaa uusia harrastuksia ja jotenkin elämä on nyt puskenut mulle kolme uutta ja antanut takaisin yhden vanhan, mutta niin rakkaan harrastuksen. Oon niin onnellinen, että välillä tulee ihan tippa linssiin. Nää kaikki tekee mulle niin hyvää ja antaa energiaa jaksaa muissa jutuissa. Ihminen tarvitsee liikuntaa voidakseen hyvin ja monipuolisuus tuo niin paljon uusia haasteita, mielenkiintoa ja intoa tekemiseen!

Halusin tulla sanomaan teillekkin, että jos sulla on joku laji jota olet halunnut pitkään kokeilla, niin nyt otat heti selvää missä voisit sitä harrastaa ja rohkeasti vain aloitat! <3


Kuvassa ollaan hieman tukka sekaisin ja jalat kurasina, kun olin juuri hakenut tämän söpöliinin tarhasta. Sania selväsi pänni seisoskella tuossa kuvattavana, varsinkin kun hän ei ollut vielä saanut edes porkkanaa ! Muutama kuva onnistui ilman luimivia korvia ja selkeästi kyllästynyttä ilmettä, joten näillä mennään tämä postaus.

Saanen esitellä mun pienen, mutta pippurisen Sani-ponin. Hän on maailman kiltein tyyppi, mutta tarvittaessa omaa kyllä tammamaisen tempperamentin ja kokeilee varmasti jokaista uutta tyyppiä, joka yrittää hänen elämäänsä luikerrella.

Sani on siis mun vuokraponi, jota käyn liikuttamassa ja pussailemassa kaksi kertaa viikossa. Mä oon tässä muutamassa viikossa kerinnyt jo kerran pyllähtämään maahan Sanin selästä, kun liukastuttiin (juuri tuona kuvaus päivänä) maastossa. Oli ihan törkeen liukasta ja Sanin takajalat lähti mudan mukana eri suuntaan kuin etujalat ja siihen me sitten levattiin. Tai oikeastaan se meni niin, että minä pyllähdin ja Sani taas seivasi tilanteen hienosti ja kokosi itsensä nopeasti. Onneksi kumpaakaan ei sattunut tämä pieni välikohtaus yhtään ja tilanteesta selvittiin huumorilla.

Mä oon ihan rakastunut tähän olentoon. Kerta kerran jälkeen tutustutaan enemmän toisiimme ja homma sujuu aina vaan paremmin. Sani on paljon taitavampi kuin minä koulussa ja on ollut super hauskaa treenailla sen kanssa yhdessä, koska mitä vaan kokeilen niin kaikki kulkee kuin vettä vaan Sanin kanssa. Esteet on taas ehkä vähän enemmän mun juttu kuin Sanin, joka pelkää puomeja, mutta luottaessa hyppää kuitenkin toooodella suurella innolla ja ihanan isoilla loikilla. Veikkaan, että tullaan hyppimään jossain vaiheessa vielä ihan päivän valoa kestävällä tyylillä, kunhan vaan jaksetaan treenata ahkerasti.

Tästä heppailusta on tullut sinällään aika iso osa mun viikkoa, sillä mulla kestää noin tunnin verran mennä tallille ja paikan päällä mulla menee vähintään se muutama tunti, kun valmistelen ponin ruoat ja hoidan Sanin sekä varusteet kuntoon ennen – ja jälkeen ratsastuksen ja vien hänet takaisin tarhaan. Sen jälkeen taas tunnin verran himaan takaisin. Eilen taisin olla jopa viisi tuntia poissa, kun ei ollut mikään kiire mihinkään.

Hyvää treeniä!

Tsekkailin sykekellosta, että yks tallipäivä kuluttaa helposti sen tuhat kaloria. Olin pienessä flunssassa toki tuolloin, jolloin syke oli hieman korkeampi kuin normaalisti, mutta en mä usko että se hirveesti sen alle jää; oon ainakin itse aina ihan hiestä märkä ratsastuksen jälkeen.

Mun takareisi kestää helposti ratsastuksen, mutta esimerkiksi juoksuaskelia tai minkäänlaista hyppimistä se ei kestä vieläkään. Yksikin pieni pätkä juosten ja jalka alkaa heti kramppaamaan. Pitää käydä kuvaamassa pian takareisi ja tutkimassa se uudestaan, sillä tammikuussa pitäisi olla realistista aloittaa jo pieniä juoksutreeniä, mutta musta vähän tuntuu siltä, että ollaan aika kauakana kyllä siitä tavoitteesta… Sillä välin siis kaikkea muuta 🙂

 

 

 


Kaupallinen yhteistyö: Goodiebox

Joulussa on mun mielestä parasta lahjojen antaminen ja muiden ilahduttaminen, mutta en kiellä, eikö lahjojen saanti olisi myös kivaa. Enhän mä vielä niin vanha ole, ettenkö lahjoista ilahtuisi, vaikka menisinkin huutelemaan, että minä en sitten mitään tarvitse.

Lahja itselle tai ystävälle täynnä kaikkea ihanaa, joka kuukausi!

Jos ystäville, tyttöystävälle, äidille tai sukulaisille löytyy jo lahjat, niin muistathan hemmotella myös itseäsi. On muuten todella ihanaa, miten itsestään huolehtiminen ei ole enää tabu, vaan asia, jota muistutellaan jatkuvasti; muistathan pitää huolta itsestäsi ja olla itsellesi ihana, jopa ihanin! Itsestään huoltapitäminen on äärimmäisen tärkeää hyvinvoinnin kannalta ja mä tuun nyt kertomaan sulle mahtavan vinkin, jolla voit hemmotella itseäsi joka kuukausi.

Musta tuntuu siltä, että kuukausittain toistuvat asiat ovat usein todella plääh, eikä niitä ihan hirveesti odota. Puhun nyt omalla kohdallani ainakin laskuista, vuokrasta, kuukautisista… Mitä jos joka kuukausi tapahtuisikin varmasti jotain kivaa, jota voisi aina innolla odotella?

Goodiebox voisi olla sullekkin se ihana boxi täynnä kaikkea kivaa, jota innolla odottaa joka kuukausi. Siis mikä Goodiebox? No sellainen ihana kuukausittainen hemmottelu boxi, joka sisältää 5-7 kauneudenhoitotuotetta. Joka kuukausi tuotteet on valittu suosituimpien, innovatiivisimpien ja trendikkäimpien brändien parista ja boxi sisältää vaihtelevasti niin meikkejä, ihonhoitotuotteita, hiustuotteita sekä tuoksuja. Boxien sisältö on aina yllätys, ja jokaisen boxin arvo on aina vähintään 75€.

Tämän kuun boxi sisälsi 118€ edestä tuotteita ja se maksaa vain 24,95€ sisältäen jopa postikulut. Eli hei 24,95€ kuukaudessa, joka sisältää kaiken – ei mitään yllätys kustannuksia!! Pääset tutustumaan boxiin täältä!

Unboxing happiness

Mitäs tän kuun boxista löytyi? Teema on juhlakauteen sopiva Go with the glow, mikä tarkoittaa sitä, että boxi sisältää tuotteita, joilla tuut varmasti säteilemään pikkujoulukautena!

Mun lempparit olivat Æthers Xtræm:n hajuvesi, joka mahtuu kätsysti pienempäänkin käsilaukkuun mukaan. Mulla on tapana kannella hajuvesien testereitä tai mukaan otettavia mini hajuvesiä, sillä mä oon itse vähän sellainen hajuvesi friikki ja mulle tuoksut ovat tärkeä osa lookkia sekä itsevarmuutta.

Toinen lemppari oli de_CURE:n Instant Correcting Serum ja Dr Botanicalsin sleeping beauty – maski, jota olen itseasiassa ennenkin käyttänyt ja voin kertoa, että toimii 🙂

Boxista löytyi myös kovaa tahtia paluuta tekevä scrunchie, joita vannoin vältteleväni hautaan saakka, mutta taidan tälläkin hetkellä istua yksi sellainen päässä… heh. Vieläkään en ole varma pidänkö vai inhoanko, mutta käteviä nää on ja näyttävät ainaki muiden päässä kieltämättä söpöiltä.

Lisäksi boxissa oli Revlonin huulivoide, joka tuoksuu ihanalta piparmintulta sekä LASplash Cosmeticsin Eyeliner, jolla viimeistelee juhlakauden päheimmän meikin!

Kaikki tuotteet ovat ihania ja osa ihan päivittäiseen käyttöön sopivia. Eyeliner ja punainen huulivoide sopivat juhliin sekä lookkeihin, jotka tarvitsevat hieman extraa. Ja niitähän juhlia on ainakin mulla riittänyt viimeisen kuukauden aikana paljon.

Nyt vain hemmottelemaan itseäsi tai jotain läheistä, jonka tiedät rakastavan kauneudenhoitoa ja kaikkien ihanien tuotteiden testailua! Pääset tutustumaan tähän ihanaan lahjaideaan painamalla TÄSTÄ !