Luulin että pääseminen tallille rauhoittaisi edes hetkeksi tätä hevoskuumetta ja ikävää tallitouhuihin, mutta päinvastoin, se taisi vain pahentua. Kävin eilen Viikilän Hevostilalla touhuilemassa hevosten kanssa sekä verestämässä muistoja nuoruudesta, jolloin kävin satunnaisesti Viikilässä heppailemassa. Silloin siellä oli vain muutama hevonen, joten oli ihanaa nähdä tallin kasvaneen!

13516608_10153686113240794_6098511670016024920_n

Fabritsio aka Roomeo. Tinkerin ja suomenhevosen risteytys.

Vaikka mulla onkin ihan mieletön ikävä Bahria ja Espanjan upeita maastoja, niin Suomessa on kyllä aivan ihanan puhtaat tallit sekä hyvin hoidetut hevoset. Espanjassa oli aivan huippu talleja rikkailla, mutta perus ratsastustallit ovat hyvinkin alkeellisia ja hieman ”sinnepäin” hoidettuja. Suomessa hevoset ovat myös selkeästi ihmis ystävällisempiä ja tottuneet eri ihmisiin. Oli ihan virkistävää hoitaa hevosta, joka ei ihan jatkuvasti yrittänyt viedä multa henkeä. 😀

13508920_10153686525860794_3611170306988725698_n

Oli myös ihanaa ratsastaa hevosella, johon olen tutustunut silloin kun hän oli vielä pienen pieni varsa. Nyt Verneri on jo 10-vuotias upea suomenhevosruuna, jolla oli mahtavan tasaista sekä pehmeä ratsastaa. Verneristä oli kasvanut todella mukava ja erittäin reipas nuori herra sekä innokas hyppääjä 🙂

13507144_10153683370015794_4192709754819606062_n

Vedettiin ihan freestylenä kentällä ja innostuttiin hyppäämäänkin muutaman kerran pienien esteiden ylitse joita kentältä löytyi. En ole hyppinyt pitkään aikaa ja se on aina ollut mun lempi laji ratsastuksessa, joten oli todella kivaa myös pomppailla muutaman kerran, varsinkin kun Verneri oli hyvin innokas ja reipas esteiden kanssa.

Suosittelen ehdottomasti Viikilän hevostilaa jos ikinä eksytte Merikarvialle päin ja hevoset kiinnostavat!

 

 

 

 


Tällä viikolla on kokeiltu eri lajeja omien treenien rinnalla, mikä on aina todella mukavaa vaihtelua. Käytiin Nikon kanssa pelaamassa Padel tennistä, mikä on mun mielestä yksinkertaistetusti sanottuna vähän kuin helpotettu Tennis. Siinä yhdistetään Tenniksen ja Squashin ominaisuuksia. Mikä tekee Padelista helpomman kuin normaali Tennis on mun mielestä se, että takana sulla on seinät, joiden kautta pallo saa kimmota ja peli jatkuu, sen sijaan että jos syöttö menee ohi, niin peli loppuu siihen.

936571_10153451017005794_7781024309570547232_n

Mulle pallopelit ei oo niin hallussa, joten pelkän mailan käyttö oli ekoja juttuja joita piti harjoitella alkuun. En osaa hallita voimaa lyönneissä tai suunnata palloa sen enempää mihinkään, kunhan huidoin minkä kerkesin. Kuitenkin todella hauskaa ja myös helppoa liikuntaa alottelijallekkin! Kyllä hiki tuli 🙂 Varmasti meen ens viikolla uudestaan jos Niko vaan suostuu vielä pelaamaan mua vastaan 😀

1916873_10153450441905794_3363110630946427239_n

Tänään olin aamulla ratsastamassa erään ruotsalaisen Bikinifitness kisailijan, Mariannen kanssa. Hänellä on oma hevonen täällä ja itse pääsin kokeilemaan Espanjalaista 9 – vuotiasta oria. Voi MORJES mä olen rakastunut. Hevonen olisi vieläpä myynnissä ja olen aina unelmoinut omasta hevoesta. Ei tosin ole oikea aika ostaa omaa Hevosta, mutta sovin tänään omistajien kanssa että voin ratsastaa Bahria ja ehkäpä vuokrata Hevosen itselleni, sillä hänellä ei tällä hetkellä ollut ketään ratsastajaa, eikä häntä voi kunnolla käyttää haastavuuden vuoksi oikein tunneillakaan. Mun piti ensin ratsastaa Mariannen hevosella, joka on super rauhallinen ja hyvä ratsastaa, mutta jotenkin Bahri kiehtoi mua niin paljon että halusin kokeilla sitä. Bahri on hyvin itsepäinen, super energinen ori. Kun menin sen selkään niin tunsin kuinka Hevonen lähinnä tärisi energiasta. Mietin hetken että noniin, nyt mennään vauhdilla, mutta päätin että pysyn itse vaan mahdollisimman rauhallisena, istun syvälle satulaan ja kaikki menee hyvin.  Ja niin menikin. Bahri kokeili mua tietenkin aluksi mm. nousten hieman takajaloilleen muutamaan otteeseen ja pukittaen alkuun jatkuvasti. Lähinnä laukattiin ja heiteltiin pukkeja käynti vauhdeista ekat 10 minuuttia ja tapeltiin siitä kumpi määrää. Bahri yritti myös monesti purra edellä olevaa Mariannen hevosta takapuoleen hahah!

Laukattiin maastossa muutamat kerrat niin lujaa että kyyneleet valuivat silmistä ja yhtäkkiä Bahri rauhoittui ja oli kuin toinen hevonen. Tunsin miten sen jännitys katosi ja Hevonen rentoutui täysin. Tosin Bahrilla ei oltu ratsastettu melkein muutamaan kuukauteen, joten sen energisyys oli aivan ylitsevuotavaa ja sen piti selvästi päästä päästelemään höyryjä ulos!

1625795_10153451018770794_7825598140345339278_n

Mä oon landelta, joten oon todella tottunut vähän ”sinnepäin” koulutettuihin hevosiin ja tykkään vaan ettei Hevonen ole automatisoitunut ja käänny sinne minne ratsastaja katsoo. Olen aina rakastanut haasteellisia tapauksia ja sitä, että hevosta todella täytyy ratsastaa sekä Hevosen yhteistyö ansaita. Olen super innoissani ja odotan että pääsen tutustumaan Bahriin kunnolla ja ehkäpä löytämään hyvän yhteisen sävelen tämän upean otuksen kanssa.

12494911_10153451018825794_2149716901748734980_n

Ilman kypärää ei kuitenkaan vedetty, vaan potta oli kyllä kokoajan syvällä päässä. Tallin pihamaalla on ratsastuksen päätteeksi otettu muutama kuva ilman kypärää.

Bahri on niin uskomattoman kaunis ja rodultaan Andalusian hevonen, mikä on yksi kauneimmista roduista joita tiedän. Sen isä oli myös tallilla ja on voittanut monia kauneuskisoja.

12105782_10153451018765794_1153851704853829593_n-1

Voi että, en malta odottaa että pääsee taas.Täällä Espanjassa hevonen on vielä ihan tavallinen näky kadulla, ja hevosta kohdellaan liikenteessä kuin normaalia kulkuvälinettä. Ratsastajille löytyy joka puolelta omat liikennesäännöt ja varoitukset liikenteessä. Täällä on täysin normaalia vedellä autotiellä menemään hevosella. 😀 Mahtavaa!

Huomenna aamu alkaa aerobisella ja illalla kunnon jalkatreeni! Mun piti mennä tänään treenaamaan, mutta ajattelin ottaa rennosti illan, mennä kylpyyn ja nukkua kunnon yöunet.

Aijon mennä dieetissä nyt kireämmälle ja tiputella hieman hiilareita. Tosin oon nyt vielä syönyt niin hirveitä määriä, että en mä vielä hetkeen tuu nälkää näkemään vaikka tiputtelisin ihan kunnolla niitä ruokien määriä. Enkä haluakkaan, en tavoittele mitään super kireää kuntoa kesäksi, sillä haluan treenata kohti ensivuoden kisoja kokoajan täysillä ja kehittää fysiikkaani. Luulen, että tavoitteeni on repiä max 5 kiloa.

12825943_1671392546447219_1283048649_n

Jos sulla ei oo vielä valmennukset kunnossa ja tarvitset motivaatiota niin nyt viimeistään on oikea aika alkaa kuoria kesäkuntoa esiin hyvillä valmennuksilla, ettei tarvi sitten panikoida kk ennen rantakelejä ja sortua mihinkään detox keittoihin. 😀 www.fitnet.fi!! Bikini valmennus on tähän väliin aivan täydellinen valinta ja sen kautta on saatu upeita tuloksia asiakkaille! 🙂