Hellurei !

Olipas taas viikko. Muistatteko kun olin Nykissä hetki sitten? Samaisen prokkiksen työtiimi lensi viime viikolla Suomeen ja meillä oli keskiviikkona dinneri, joka venyikin sen verran, että olin vasta 23 kotona. Tietenkin mulla oli seuraavana aamuna vielä yksi tekemättä oleva deadline, joka piti sitten siinä yöllä hoitaa kuntoon. Fiksua. Seuraavana aamuna taas herätys 7:30, sillä päivän ensimmäinen puhelinpalis Jenkkeihin Fitnetin asioissa odotti ja olin luvannut tavata aamulla yhtiökumppanini Sanomatalolla. Mulle nuo liian lyhyet yöunet eivät tee laisinkaan hyvää, varsinkaan kun olen vieläkin siinä kunnossa, että nenää pitää niistää muutaman minuutin välein ja allergiaoireet vievät oman siivunsa energioista. 😀 Muutenkin viime viikolla oli todella paljon taas kaikenlaista tapahtumaa ja enskaria, sekä lisäksi todella paljon ”oikeita töitä” ja palavereja, joita piti hoitaa.

Käytiin torstaina leffassa tsiigaamassa Elton Johnin leffa ja voi vitsi miten koskettava elokuva se oli. Leffa oli hyvä ja viihdyttävä, mutta mun mielestä se oli erityisesti todella surullinen. Ei ole silläkään ollut helppoa, vaikka mielettömän uran onkin vetänyt… ja miten mieletön lahjakkuus Elton on. Huh!

Alkukesä on joka vuosi mulle kiireistä aikaa, sillä muun arjen lisäksi kesällä on erityisen paljon tapahtumia, joissa kannattaa sisällöntuottajana/vaikuttajana olla paikalla, jos haluaa tutustua uusiin yrityksiin ja ihmisiin ja saada uusia kontakteja.

Noh, mun arki ei onneksi ole todellakaan aina tälläistä rumbaa. Harvemmin tulee vain kerrottua täällä niistä viikoista, kun töitä tulee tehtyä lähinnä yöppäreissä kotona ja meininki on suhteellisen kiiretöntä, jopa häiritsevän rauhallista. Niitäkin kausia ja viikkoja nimittäin löytyy! Ja nyt on onneksi viikonloppu ja saa hieman hengähtää. Eilen tehtiin illalla ihan super hyviä tortilloja kotona ja tein ihan ensimmäisen kerran itse oman guacamolen, josta tuli aivan hemmetin hyvää! Pakko jakaa resepti teille myöhemmin.

Tänään nukuin aamulla pitkään, jonka jälkeen olen hieman tehnyt töitä ja vastaillut muutamaan mailiin. Parin tunnin päästä lähden Natalian kanssa käymään Stockalla ”sukat ja sandaalit” teemaisessa tilaisuudessa, jossa kuvaan myös samalla yhden kamppiksen. Teema kuulostaa super hauskalta ja olenkin jo pitkään toivonut pääseväni yhdistämään yhdet super makeet, Italiasta ostamani sukat korkkareihin.

Sen jälkeen menen ehkä tsekkaamaan Suomen peliä kavereiden kanssa ja aikaisin kotiin latailemaan akkuja. Huomenna mulla on taas vähän töitä, mutta ensi viikosta on onneksi näillä näkymin tulossa hieman rauhallisempi!

Ihanaa viikonloppua tyypit ! <3

Haalari – Nelly.com

Kengät – VAMSKO

Takki – Zara

Laukku & korvikset –  Chanel

Poolo – BikBok

Lasit – Prada

Kuvat:  Natalia Oona


*Yhteistyössä Gyyli ja BpHair.

Kesä tulee, joten on aika taas päivittää hiuksetkin positiivisemmiksi ja tuoda aurinkoa hiuksiin. Kävin ylläriylläri Gyylissä, mun vakkari kampaajalla Jessellä loihtimassa uutta lookkia! Edelleen pysyttiin lyhyessä tukassa, sillä haluan myös kasvattaa ja vahvistaa mun omaa tukkaa samalla, enkä halua koko päähän pidennystä.

Inka <3

Inka <3

Mä oon aivan super tyytyväinen siihen miten mun omat hiukset on vahvistuneet tässä puolen vuoden aikana. Jessekin oli aivan ihmeissään siitä miten vahvaksi mun omat hiukset ovat tulleet. Ulkomailla on niin paljon kosteempi ilma, että iho ja hiukset voivat paremmin. Varmasti myös muitakin tekijöitä ja syitä hiusteni vahvistumiseen löytyy, mutta luulen että Suomen kuiva ilma on yksi syy miksi esimerkiksi mun iho ja hiukset lähinnä kuivuvat pystyyn, varsinkin talvisin. Suomessa ainakin mun hiusten hoito vaatii todella hyvät tuotteet ja huolenpidon, jotta se pysyy hyvässä kunnossa ja vahvana.

Myös aivan uudenlaista taipuisuutta oli havaittavissa mun vahvistuneissa hiuksissa. Mahtavaa!

13419184_10153652130830794_6929471213367075195_n

Omalla tukalla ennen suoristusta. Kiilto ja hiuksen vahvuus on aivan eri kuin vielä puoli vuotta sitten.

Laitettiin hieman raitaa tukkaan. Onneksi kuitenkin pidennysten sävyllä saa vaikutettua lopputulokseen niin radikaalisti, ettei omaa tukkaa tarvitse niin rankalla kädellä raidottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

13419168_10153652148175794_5567196703291390110_n

Mä itse seuraan somessa todella paljon kampaajia ja ihailen heidän tekniikkaansa esimerkiksi ikäänkuin maalata raidat hiuksiin aivan uudella tapaa. Rakastan sitä, että Gyylissä kampaajat ovat hyvin ajan tasalla uusista tekniikoista, välineistä sekä tietenkin siitä, mikä sopii kenellekkin ja mikä on ”the thing” tällä hetkellä maailmalla.

On ihanaa kun vain sanoo mitä haluaa ja kampaaja tietää täsmälleen mistä sä puhut ja välineistä löytyy uusinta uutta työkalua tuloksen saamiseksi. Jesse tilailee jenkeistä aina kaikenlaisia uusia välineitä, jotta pystytään tekemään mahdollisimman hyvä lopputulos. Ja olenhan mäkin käynyt nyt 3 vuotta Gyylissä ja Jessellä 2 vuotta.

Gyyli lanseerasi uuden kampaamonsa alkuvuodesta ja on suurien tilojensa vuoksi saanut lisää henksua tiimiinsä! Kävin noin 3 viikkoa sitten huoltamassa hiukseni Tiia Pallarilla, koska Jessellä ei ollut mulle niin nopealla varoitusajalla aikoja. Tiia oli myös positiivinen kokemus. Nyt Gyyliinkin saa ehkä hieman nopeammin aikoja, sillä suosionsa ja hyvän maineensa vuoksi aikoja on ollut hyvin rajoitetusti ja vaikeahkoa saada nopeasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jesse värjäsi tyvini samalla sävyllä kuin pidennykset ovat sekä sekoitti myös vaalealla pidennyksellä raitaa hiuksiin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputulos. LOVE IT!

Lopputulos. LOVE IT!

Halusin hiuksiin hieman lisää valoa ja olen lopputulokseen taas jälleen super tyytyväinen. Näytän paljon ruskeammalta ja lempeämmältä hiusten lämpimän ja lempeän lookin vuoksi. Valitsen aina muutaman inspo kuvan joilla valotan toiveitani ja sain jälleen kerran juuri sellaiset hiukset, jotka halusinkin.

Pidennyksenä mulla on jälleen kerran käytössä BP Hairin teippipidennys, jota olen käyttänyt kolmisen vuotta. Olen myös käyttänyt heidän tuotteitaan hiusten hoidossa ja uskon sen olevan yksi syy hiusteni vahvistumiseen, sillä BP hairin BPcare tuotesarja on kehitetty etenkin käsitellyille hiuksille sekä hiustenpidennyksille. Hoitosarja sisältää argan öljyä, joka tekee munkin karheasta hiuksesta kosteamman ja pehmeämmän. Tuotteita löytyy myös Gyylin kampaamosta.

Gyylistä saa myös Kardashianien uusia tuotteita.

Gyylistä saa myös Kardashianien uusia tuotteita.

Gyylin ajanvaraus netissä.

Gyylin Instagram

 


Heippa murut!

Huh, nyt on taas kotiuduttu Suomeen hetkeksi ja vitsi täällä on ihana meininki. Ihmiset on niin iloisia ja hyvällä tuulella, ulkona on super fresh ja lämmin ilma, linnut laulaa ja kaikkialla on niin raikkaan vihreää!

13249920_1762660137280727_1309981592_n

Tultiin Sunnuntaina aamulla, joten eilinen meni aika unenpöpperössä ja matkustamisesta palautumisessa. Käytiin illalla hietsussa katsomassa auringonlaskua ja riehumassa JLON kanssa rannalla. Oli aivan mielettömän kaunis ilta.

13260109_10153607586240794_3055247158634683813_n

13166822_126529731094291_2107048103_n

Kävin tänään Viivillä STUDIO VMS:ssä tekemässä erään vitamiinicocktail hoidon silmänalusiin ja vitsi se on SUPER! Tulos on niin fresh saman tien. Hoidosta kerron pian lisää ihan omassa postauksessa.

Mua nauratti kun kävelin Viivin studiolle ja mua tuli vastaan ainakin viisi tuttua. Mulla on siis maximissaan noin kilometrin matka Viivin studiolle. Tuntui niin oudolta kun jatkuvasti kuului jostain päin katua että ”LINDA!!” ja iloisia naamoja tuli moikkaamaan. Niin ihanaa, ah, ihmisiä! Oon tottunut viimeisen puolen vuoden olemaan niin yksin ja tuntemattomien kanssa, että olen aivan unohtanut miten ihanaa on nähdä ystäviä ja miten suuri merkitys lähipiirillä ympärillä onkaan.

Nää on taas niitä asioita, joita pidämme helposti itsestään selvinä ja joista unohdamme olla kiitollisia päivittäin. Yleensä ne onkin ne yksinkertaisimmat asiat, jotka merkitsee eniten elämässä. <3

13167215_232112803822658_1219602494_n

Mun lemppari. Itku tuli. <3

Käytiin tänään Marren kanssa tsekkaamassa Helsingin kaupunginmuseossa Museum of broken relationships näyttely,  jossa on erilaisia ihmisten suhteisiin ja niihin liittyviin muistoihin liitettyjä esineitä, joihin jokaiseen sisältyy oma tarinansa. Suosittelen jokaiselle, oli todella voimakas ja koskettava kokemus. Todella moni pystyy varmasti samaistumaan tarinoihin liittyviin tunteisiin ja kuvoihin. Itku meinasi päästä kyllä hyvin monta kertaa ja olin kirjaimellisesti hiestä märkä sen jälkeen kun olin lukenut kaikki tekstit. Niin kovia tunteita tarinat herättivät. Huh! Mieletöntä.

Teki mieli lähinnä hiplata jokaista esinettä, sillä esineistä huokui todella voimakas energia. Olen kuitenkin niin energia-herkkis, etten uskalla lähteä edes koskemaan mihinkään noin voimakkaisiin tunteisiin liittyviin esineisiin, jotka eivät kuulu mulle.

Asia mikä mua ja Marrea puhututti tarinoiden jälkeen oli se, että yllättävän moni kuitenkin jää huonoisiin suhteisiin, yrittävät roikkua löysässä hirressä liian pitkään, jonka lopputulos on usein vain katkera ja vihaisa loppu, varsinkin kun jompi kumpi kokee tuhlanneensa aikaansa. Todella monen tarina loppui siihen, että on opittu rakastamaan itseään ja vasta sitten päästämään irti. Ihmisten tulisi nopeasti ottaa merkit vastaan ja lukea tilanteesta se, rakennetaanko parisuhteen sisällä elämää meille vai itselle. Suhdetta ei ole, jos vain jompikumpi elää yhteiselle elämälle ja toinen vain itselle. Mua vihastuttaa ja harmittaa ihmisten puolesta, jotka pelkäävät seisoa omilla jaloilla ja jotka unohtavat sen, että jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi samalla tavalla, kuin itse rakastaa muita.

13254169_10153607643395794_7959720291887863792_n

Yksi asia jäi todella häiritsemään. Joidenkin ihmisten totaalinen tilannetajuttomuus on uskomatonta. Keskellä museota seisoi noin 35-40 v mies ja nainen jotka keskustelivat kovaan ääneen mm. siitä, miten Seppo on todella aktiivinen facessa, muttei puhu sitten kuitenkaan livenä paljoakaan. Ihan oikeasti, museossa, pienessä intiimissä tilassa kymmenien ihmisten kanssa, jotka lähinnä kyynelehtivät koskettavista tarinoista, keskustellaan kovaan ääneen k-marketin ja alepan hintaeroista. Mun on todella vaikea keskittyä lukemiseen hälinässä ja kun tarinoita on noin 80 sivua, pienen kirjan verran, niin kyllä siinä vähän saa ponnistella, että jaksaa loppuun saakka keskittyä ja pysyä tunteessa mukana. Jouduin muutamat tekstit käymään monesti läpi uudestaan, koska en voinut keskittyä heidän keskustelun keskellä.

Ymmärrän asiaan kuuluvan, kuiskaavan kommentoimisen ystävän kanssa, joka ei häiritse muita, mutta noh… joo. Tilannetaju! 😀

Onko kukaan muu lukijoistani käynyt näyttelyssä? Mikä oli sun lemppari, ja mitä olit näyttelystä mieltä?


Bronda on paikkana todella raikas. Mistä mä tykkään on sen korkeista huoneista ja fiinin, mutta rennon meiningin sekoituksesta!

Niinkuin kerroin edellisessä postauksessa, käytiin Fitnet.fi blogaajien kanssa syömässä ja viettämässä iltaa porukalla Brondassa. Valitsimme tällä kertaa Brondan suosituimman tasting menun, ”menu brondan”. Brondan ruokakulttuuri on mielenkiintoinen, sillä itse safkoissa yhdistyy monia eurooppalaisia makuja ja ruoka tarjoillaan sosiaaliseen tyyliin yhteisiltä annoskulhoilta kaikille jaettavaksi.  Joissakin aterioissa oli ihan selkeät omat annokset, mutta joissakin ruokalajeissa täytyi ihan itse jakaa sekä annostella ateria tasapuolisesti. Mun mielestä tällainen sosiaalisempi tyyli on hauska tapa ruokailla.

12987006_10153538072975794_2893067107052907641_n

Asiakaspalveluun on todella paljon panostettu, sillä se oli täysin moitteetonta ja tunnelma ylipäätään Brondassa on todella fresh. Jos haluaa hienostuneemman, mutta samalla kuitenkin rennon kokemuksen, sekä tietenkin kokeilla mielenkiintoisia ja monipuolisia ruokalajeja, niin silloin Bronda on oikea paikka.

Pitäisi ehdottomasti enemmän käydä kokeilemassa erilaisia ravintoloita sekä koluta kaikki Björckin ravintolat.

13007113_10153538073070794_8222400465294819072_n

chistorra sausage bun

Tasting menu ei välttämättä ole ihan suureen nälkään, vaan enemmänkin kulttuurimainen kokemus ja sellainen hauskan ruoka hifistelyn ja fiilistelyn mahdollisuus. Annokset ovat suht pieniä ja niiden ideana on lähinnä tuottaa upeita makuelämyksiä ja antaa käsitys Brondan makumaailmasta. Sinne ei siis mennä tilaamaan puolen kilon pihviä tai vedetä safkoja naamaan hengittämättä ja sen jälkeen lähdetä himaan.

12974290_10153538072940794_3688823183528510985_n

green shell mussels & pink grapefruit

Mitä mieltä mä sitten olin Bronda Menun tarjonnasta? Erittäin erilaista mitä mä yleensä syön tai mitä tilaisin ravintolassa. Joistakin pidin, joistakin en. Mä en ikinä oo ollut simpukoiden tai ylipäätään merenelävien  ystävä ja tässä niitä oli aika paljon. Sushiakin olen vasta oppinut syömään. (ja nyt rakastan sitä!!)

13007234_10153538073105794_9069913360694886911_n

Scallops `roasted fennel & eel ´

Onneksi listalta löytyi paljon muutakin ja oli ylipäätään mielenkiintoista tutustua näihin kaikkiin ruokalajeihin. Kaikkia maistoin, vaikka simpukat ja sienet ovatkin mulle usein iso ei. Uskon sen johtuvan enemmänkin siitä, etten pidä ”limaisuudesta” koostumuksena, eikä niinkään itse mausta.

12990844_10153538073090794_4377845909036991706_n

Salmon tartar, prawns and saffron

Jälkiruokia oli kaksi. Enimmäisenä saatiin tällainen hauska hyytelö, Black currant, raspberry & coconut, joka oli siinä kohtaa iltaa jo todella hauska koostumukseltaan ja sitä piti hirveesti heilutella lautasella ennen kuin sitä pääsi edes maistamaan. Kun ruokajuomana on viini, laantuu sitä kummasti tavallistakin lapsellisemmaksi ja kaikenlainen löllyvä on aina hauskaa. Rakastan kookosta, joten jälkiruoan kookosvanukas toimi ainakin mulle täydellisesti.

13006573_10153538072945794_7902818923960299500_n

Viimeinen jälkkäri Caramel & banana nimeltään oli mun ehdoton lemppari. Tää oli todella hyvää ja tätä mä olisin voinut vetäistä 10 x isomman annoksen. Todella jees. Nam!

Caramel & Banana

Caramel & Banana

Kaiken kaikkiaan tosi kiva kokemus, todella hyvä palvelu ja ihana henkilökunta. Kiitos Bronda kun jaksoitte meitä. <3 Varmasti tulen uudestaan ja suosittelen kaikille!


Workshop and meeting FITNET.FI tiimin kanssa!

Järjestettiin meidän fitnet.fi blogaajille kunnon puuhapäivä Jussin kanssa Lauantaiksi. Päivä alkoi kuvauksilla, jotka hoidettiin tällä kertaa muakin paljon kuvanneen Petri Mastin kanssa. Meidän blogaajat on kaikki hyviä kameran edessä, joten kuvaukset hoituivat aikataulussa ja mukavasti, kun jaettiin jengi kahteen porukkaan.

12670890_10153535652800794_1133465587546567115_n

Kuvausten jälkeen kokoonnuttiin sanomatalolle blogaajien kanssa. Teemme nostemedian kanssa yhteistyötä, joten he tulivat kertomaan heidän osuudestaan blogeissa sekä tutustumaan meidän blogaajiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän blogaajia tuli myös kouluttamaan blogaamisen huippu osaaja ”White Trash Nata”, jonka kanssa olen itsekin tehnyt paljon töitä, sillä hän vastasi  aikoinaan fitfashionin blogipuolesta ja oli se henkilö, jota me pommitettiin asioilla. Kuvailisin itse Nataa blogivelhoksi, sillä hän poikkeuksellisesti työskentelee sekä itse blogaajana, että myös tietää kaiken blogin ”toiselta puolelta”, eli ns. siitä, miten itse bisness hoituu ja miten sun blogista tulee hyvä. Jos siis joku, niin hän osaa kouluttaa blogaajista huippu osaajia! Nata on itse tehnyt pienimuotoisen ennätyksen bloginsa etenemisen ja menestymisen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken kaikkiaan aivan törkeen onnistunut, inspiroiva ja opettava kokonaisuus, vaikka itse sanonkin.

Virallisen osuuden jälkeen oli muutama tunti aikaa käydä kotona laittautumassa ja sen jälkeen kokoonnuttiin jengillä Brondaan safkaamaan oikein pitkän kaavan mukaan. Teen erikseen ruokapostauksen, mutta hyvin mielenkiintoinen kokemus ehdottomasti tuo Brondan menu.

Alku ruokailu meni hyvin mukavasti, jengi keskusteli näistä mielenkiintoisista ruoka-annoksista ja kaikki käyttäytyivät hyvin hillitysti… noin neljännen ruokalajin kohdalla alkoi olla viini sen verran virrannut ja alkudrinkit kosahtaneet päähän, että yhdeksi suureksi huutamiseksi, nauramiseksi ja haahuiluksi se koko homma pikku hiljaa meni. Meillä oli iso kabinetti varattuna ja kaksi suurta pöytää, mikä johti siihen, että saatiin siellä omassa karsinassamme juhlia rauhassa ja poissa muiden silmien alta. Aina välillä jengin istumapaikat vaihtuivat ja kaikki sinkoilivat paikasta toiseen. Mutta voi vitsi meillä oli hauskaa.

Todella iso kiitos Brondan henkilökunnalle, sillä he hoitivat illan todella coolisti, vaikka en itsekään tiedä kenen paikalla söin viimeisimpiä jälkiruokia. Hah!

Brondasta suunnattiin VIP ROOM / Capital baariin. En oo ennen käynyt siellä VIP Roomissa, mutta muutaman tunnin jälkeen, noin kahden aikaa vaihdettiin baaria Marren kanssa (yllätys) Teatteriin.

Mä tunnen itseni nykyään saman tien ikälopuks ja ikään kuin koen olevani aivan väärässä paikassa, jos mun ympärillä on suurimmaksi osaksi 18-20 ihmisiä. Teatterin 60 v keski-ikä sopii mulle paremmin. 😉

Kaiken kaikkiaan super onnistunut ja hauska ilta. Mä oon meinannut pissata mun housuihin sata kertaa kun mun mieleen on tullut eilisen tapahtumia ja kommelluksia flashbackeina. KIITOS!

 

ps. jotta jokaisen minun elämäni poliisin ei tarvitse erikseen asiasta kommentoida, niin kyllä, join alkoholia vaikka mun suunnitelma oli olla ilman humala tilaa tänä vuonna. Olen 4kk alkoholittoman putken jälkeen epäonnistunut ja ollut viineissä, elämä valitettavasti jatkuu ilman sen suurempia raipaniskuja ja nyt voi yrittää olla taas seuraavat 4kk kiltisti, kippis!