Syksyn tultua olen huomannut viettäväni taas suurimman osan ajasta kotona. Ainahan mä vietän paljon aikaa kotona, mutta kesällä sentään tulee oltua enemmän ulkona ja vietettyä enemmän aikaa muiden ihmisten kanssa. Kesällä on paljon luonnollisempaa vain vaikka hengailla ulkona ja liittyä muiden seuraan, kun taas talvella on jotenkin kiusallisen vaikeaa keksiä mitään tekemistä. Tai siis todellisuudessa ei ole, mutta siltä se tuntuu musta. Olen enemmänkin se frendi joka tulee sohvalle hengailemaan ja tekemään safkaa, kun se joka lähtee hohtokeilaamaan tai keksii mitään aktiviteettejä. Mä vaan niin paljon rakastan ja kaipaan niitä keskusteluja ja rentoa oleskelua.

Mulle ei koskaan ole ollut myöskään ongelmaa vain olla ja hengailla yksin kotona, tekemättä välttämättä oikeastaan mitään ihmeellistä. Päinvastoin, rakastan ladata akkuja kotona ja olla vain itsekseni. Olen useasti kirjoittanut tänne introverttiudestani sekä siitä, miten paljon tarvitsen aikaa latautumiseen sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Syksyisin mun introverttius pääsee selvästi taas kukoistamaan.

Jokainen introvertti, erityisesti INFP – tyyppi varmasti allekirjoittaa sen, että toki yksin ollessa on aina se vaarana, että uppoutuu liian syvälle omiin ajatuksiin sekä skenaarioihin ja onnistuu pahoittamaan oman mielensä, kun pääsee oikein kunnolla analysoimaan maailman meininkejä ja viemään ajatuksiaan aivan liian pitkälle. 😀 Suurimmaksi osaksi aika itseni kanssa menee kuitenkin hyvin. Hah.

lähde: google

Tämän viikonlopun vietän kotona yksin. Tai no, tietenkin Jlo löytyy joko kainalosta tai mun sylistä. On hellyyttävää huomata, miten paljon koirakin nauttii siitä, että ollaan yhdessä kotona. Hän tuijottaa mua silmät sydäminä ja huokailee onnellisesti. Symppis.

Kävin tällä viikolla salillakin varmaan ensimmäisen kerran muutamaan kuukauteen. Oli pakko treenata hieman selkää, ettei lähde ryhti huononemaan. Kokeilin alkuviikosta käydä juoksemassa, mutta vasemman jalan takareisi on edelleen kesäisen revähdyksen jäljiltä siinä kunnossa, että hemmetin kipeäksi se tuli. Niin kipeäksi, että eilen en tiennyt, pystynkö kävelemään kaupungilta kotiin kivun vuoksi.

Erityisesti juoksussa häiritsi se, että reisi ei kykene edelleenkään normaaliin liikerataan, vaan joudun sen ikäänkuin vauhdista lantiolla heittämään eteen. Eli käytännössä koko juoksu toimi oikean jalan ja lantion varassa… ei niin miellyttävää ja selälle aivan karmivaa. Sen jälkeen kokeilin salilla pyöräilyä ja se meni onneksi ihan mukavasti, sillä siinä ei tarvita takareittä hirveästi, vaan liikerata onnistuu etureisipainoitteisesti. Harmittaa kuitenkin ihan super paljon tämä tilanne ja tiedän tämän vaikuttavan suuresti mun jaksamiseen sekä mielialaan. Urheilu on todella suuri osa mun identiteettiä ja tuntuu todella turhauttavalta, kun ei pääse tekemään oikeastaan mitään, sillä niin monessa liikkeessä takareisi aktivoituu.

Pakko kai se on käydä tämä kuvaamassa, sillä luulisi, että perus revähdys olisi jo pikkuhiljaa alkanut paranemaan…

Pakko myöntää, että vaikka syksy onkin mukavaa aikaa, niin ihan pikkuinen matkakuume painaa päälle. Olisi ihanaa päästä vaikkapa vain muutamaksi päiväksi johonkin rannalle. Olenkin haaveillut, että tänä talvena olisi mahtavaa päästä pitkästä aikaa lomalle jonnekkin kauemmas, yksi paikka mistä olen jo vuosien ajan haaveillut on Cape Town!  Meinaatko sä matkustaa talvella jonnekkin?

Neule: Chiquelle / Bootsit: muistaakseni tilasin ne 4 vuotta sitten Zalandolta / Laukku: Givenchy /Lasit: Celine


 

Kaupallinen yhteistyö: Viaplay

Kuinka monelle teistä ovat sanat ” vielä yksi” tuttuja? Tuleeko kenties sanottua usein? Sanoista voisi ainakin itselleni tulla mieleen mitä tahansa; vielä yksi karkki, vielä yksi viinilasillinen…vielä yksi jakso jotain sarjaa. Ah, miten usein olenkaan mukamas huomaamattani uppoutunut jonkun sarjan syövereihin ja katsellut hävettävän monta jaksoa putkeen. Multa löytyy kotoa myös poikaystävä, joka rakastaa iltaisin katsella sarjaa ja erityisesti hänelle tuo ”vielä yksi jakso” on lähes jokapäiväinen lause.

Ennen en itse ymmärtänyt ihmisiä, jotka katsovat tunteja putkeen sarjoja, mutta nykyään olen itse yksi heistä. Mä jään helposti koukkuun tarinoihin ja jos on mahdollista katsoa ne mahdollisimman nopeasti, niin kiusas on kyllä paha.

Koska mulla ei ole toimistoa ja teen työni kotoa, saatan helposti pitää päivien aikana taukoja ja katsella duunien välissä jotain sarjoja. Erityisesti aamupalan aikana avaan usein koneen ja syödessäni katselen hetken sarjaa. Se on mulle yksi tapa rentoutua ja ottaa hieman omaa aikaa ennen, kuin aloitan töiden teon.

Joskus myös jos musta tuntuu siltä, että jumitan, enkä saa mitään tekstiä ulos, saatan katsella hetken leffaa tai sarjoja ja kokeilla sen jälkeen uudestaan. Ehkä tässä on myös syy, miksi mulla venyy päivät aina niin hemmetin pitkiksi…. 😀 ” Vielä yksi ” liian monesti päivässä ja sitten istutaankin kymmeneltä illalla tekemässä töitä.

Lemppareita syksyn iltoihin!

Tällä hetkellä mun lemppari sarjat Viaplayssa ovat Animal Kingom ja juuri Viaplayhin ilmestynyt Eva sarja, joka kertoo Eva Whalstromin elämästä, joka on mielestäni mielettömän inspiroiva ja motivoiva urheilijana sekä ihmisenä. En ole vielä katsonut kuin vasta ensimmäisen jakson, mutta se oli niin hyvä, että en malta odottaa seuraavan katsomista. Tästä sunnuntaista saattaa tulla ”vielä yksi” – tyylinen päivä, kun pääsen pian avaamaan Viaplaysta sarjan. 😀 Uskon, että saan sarjasta super paljon motivaatiota syksyn treeneihin ja ylipäätään elämään. Sitä tarvitaan aina.

Lemppari sarjoja Viaplayssa:
The Office
Eva
Blacklist
Desperate Housewives
How I Met Your Mother
Animal Kingdom
Handsmade Tale
Parhaimmat Viaplay leffat, joita suosittelen:
The Illusionist
I Feel Pretty
Before We Go
Chloe
Book Club
Wonder
Colette
Her
Gifted
You’re Not You
The Equalizer 2
Kingsman
Blackkklansman
Viaplay on täynnä hyviä sarjoja ja erityisesti mun mielestä todella hyviä leffoja. Lisäksi siellä on mahdollista ostaa uutuuksia, esimerkiksi Avengers: Endgame on tullut ostettavaksi 26.8 ja on nyt myös vuokrattavissa.

”Vielä yksi!!”

Arvonta:

Nyt teillä on mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Leffat & Sarjat –paketti katseluaikaa Viaplayssä. Kerro mulle tähän postaukseen kommentoimalla mikä on sun (teko)syy katsoa #VIELÄYKSI tai mikä on se sarja, jonka ansioista #VIELÄYKSI pyörii?! 😉

 


Muistatteko, kun kerroin, etten saa aikaiseksi siivottua kotona kunnolla. Niin, että kävisin kaiken läpi ja luopuisin kaikesta, mitä en enää tarvitse tai ole käyttänyt hetkeen.

Nyt olen saanut aika hyvin käytyä jo yli puolet tavaroista läpi ja raivattua paljon turhaa tavaraa pois nurkista sekä kaapeista pölyttymästä. Vaikka vielä onkin mm. mun vaatekaappi käymättä kunnolla läpi, niin nyt jo on todella paljon freshimpi tunnelma kotona. On todella vapauttavaa luopua tavaroista, joita ei enää tarvitse. Ihan kuin happi kulkisi paremmin.

Viikonlopun suunnitelmat

Olen viikonlopun yksin kotona ja on ollut ihanaa rauhassa siivoilla ja touhuta kotona. Mun allerginen flunssakin on tuntunut nyt muutaman päivän hieman paremmalta, sillä olen käyttänyt muutaman viikon ahkerasti siihen määrättyä nenäsuihketta. Hommasin meille kotiin myös Dysonin ilmanpuhdistimen, jossa on lisäksi lämmitys – ja viilennys toiminto ja ainakin tähän asti olen ollut todella tyytyväinen; tuntuu, kuin ilma olisi 100 kertaa puhtaampaa. Meillä oli ennen vain perus tuuletin, joka tuntui vain kierrättävän tunkkaista ilmaa ja pöllyttävän koko huoneen pölyt ilmaan, mikä varmasti vain pahensi mun oireita.

Eilen olin käymässä Habitare messuilla ja illalla vietettiin tyttöjeniltaa Sinin & Liisan kanssa. Tehtiin ruokaa ja sain olla reseptivastaava, joten halusin tehdä tyttöjen kanssa pestopastaa. Tytöt sanoivat, että oli parasta pestopastaa mitä ovat koskaan syöneet ja se oli ihanaa kuulla, sillä en koe olevani mikään ihan huikea keittiön puolella. 😀 Mun salaisuus peston tekemisessä on varmaankin se, että valkosipulia saa olla reippaasti.

Tänään heräsin jo 7:30. Kävin aamulla hakemassa Dysonin postista ja Jlo’n kanssa lenkillä. Päivällä näin taas Siniä keskustassa, jossa kuvattiin nopeasti asukuvia ja käytiin yhdessä kahvilla ja Suomalaisessa, jonka jälkeen lähdin hoitamaan vielä muutamia asioita ja tulin kotiin siivoamaan sekä jatkamaan mun raivaus projektia.

Nyt teen loppuun muutaman työjutun ja otan ehkä lasin punaviiniä. Illalla saatan käydä moikkaamassa frendejä, mutta tavallaan olisi ihanaa pönkiä petiin jo aikaisin ja herätä taas pirteänä aamulla. Huomenna on muutama duunijuttu, joten liian myöhään ei saa tänään mennä. Olen nimittäin sellainen, että tarvitsen todella pitkät ja laadukkaat unet, jotta olen toimintakykyinen. 😀 Musta on myös kiva tehdä sunnuntaina maanantain töitä valmiiksi, jolloin maanantai ei ala hirveällä paniikilla ja kiireellä.

Takki ja Tpaita: Zara / Housut: BikBok / Lasit: Prada / Kengät: Nike / Laukku: Givenchy

Tänään syksy tuntui ensimmäisen kerran ilmassa kunnolla; ilma tuntui todella kylmältä ja vettä tuli vähän väliä. Tuuli oli myös muuttunut kylmäksi ja aurinko laski jo seitsemän aikoihin… 😀

Kuvat: Ananasraaste / Sini


Kaupallinen yhteistyö: Sokos

Vaikkaa kesän loppuminen on haikeaa,  niin onhan syksyssäkin sitä jotain. Erityisesti pidän siitä, että saa alkaa pukeutumaan taas paljon paksummin ja käyttämään enemmän kerroksia sekä asusteita. Syksystä tulee mieleen ensimmäisenä kaikki ihanat takit, villapaidat ja kynttilät. Lisäksi syksyllä saa heittää lämpimämmät kengät jalkaan ilman, että jalat paistuvat kuumuudessa kenkien sisällä.

Mulla oli tällä viikolla tehtävänä lähteä Sokokselle ja etsiä sieltä kuvauslainaan asukokonaisuuksia, joihin itse pukeutuisin tänä syksynä. Teemana toimi syksyn takki- ja kenkätrendit ja voi hitsi miten vaikeaa oli valita Sokoksen ihanista valikoimista vain muutama asukokonaisuus, sieltä löytyi nimittäin vaikka ja mitä ihanaa.

Valitsin todella klassisia kokonaisuuksia; sellaisia, joihin pukeutuisin 10 vuodenkin päästä. Mun mielestä on paljon fiksumpaa panostaa kestäviin ja aina muodissa oleviin malleihin – toki, joskus on hauskaa kokeilla myös jotain uutta ja räväkkää.

Ensimmäisen asun halusin rakentaa sellaiseksi, että se toimii koleampiin päiviin, mutta on kuitenkin tyylikäs ja sopii täydellisesti esimerkiksi tapaamisiin. Väreistä löytyy aivan ihania, syksyisiä ruskean ja beigen sävyjä, joka on mielestäni todella kiva. Rakastuin aivan erityisesti tähän Tiger Of Swedenin Rimini takkiin sekä Vagabondin saappaisiin.

Takki: Tiger Of Sweden / Kengät: Vagabond / Neule: Hamilton / Housut: S.Oliver / Käsineet: Sauso

Toinen asu on todella paljon mun jokapäiväisten vapaa-ajan asujen näköinen: rokkia ja rentoutta yhdistettynä. Tällaisella asulla voisin mennä oikeastaan viikonloppuna mihin vain; baariin, konserttiin tai vaikkapa elokuviin. Viihdyn erittäin hyvin nahkatakissa ja maihareissa, toki joskus saatan vaihtaa clubeille korkkarit jalkaan, jolloin oloni on naisellisempi ja hieman ryhdikkäämpi. Tähän asuun valitsin Marks & Spencerin tekonahkatakin koossa 40, jolloin se näyttää oversize-mallilta. Jos pelkässä topissa ei pärjää, niin alle voi sujauttaa hyvin paksummankin neuleen, sillä isomman nahkatakin alle mahtuu helposti lisää vaatteita. Oon etsinyt pitkään sopivan hintaista oversize-nahkatakkia ja musta tuntuu että tää vois olla se, minkä hankin itselleni. Useammat ovat olleet liian pitkiä, mutta tää on malliltaan lyhyempi ja sopii siksi mulle paremmin. Myös nämä Ten Pointsin nilkkurit ovat mielettömän mageet!

 

Nahkatakki:Marks & Spencer /Nilkkurit: Ten Points / Housut / Toppi ja housut: Marks & Spencer /

Kolmas asukokonaisuus päällä lähtisin illalliselle ravintolaan, katsomaan teatteria tai johonkin hienompaan tilaisuuteen. Tämä Tiger Of Swedenin pusero on super kaunis ja toimii hyvin yksinkertaisten, mukavien farkkujen kanssa, jotka ovat samat kuin edellisessä asussa. Jalasta löytyy Biancon Biaellie nilkkurit, jotka jatkavat mustia farkkuja hauskasti ja saavat jalat näyttämään todella pitkiltä. Olen jo pitkään toivonut ns. sukkabootseja, jotka toimivat niin moneen asuun ja ovat kaikenlisäksi maaaailman mukavimmat jalassa. Näissä jaksaa seisoa pidempäänkin ilman, että kenkä alkaa puristaa. Asun kruunaa upea, klassinen musta Filippa K:n villakangastakki, mikä sopii lähes mihin vain asuun ja, jolle on aina käyttöä.

 

Takki: Filippa K / Kengät: Bianco / Pusero: Tiger Of Sweden

Sokoksella vietetään muotiviikkoja nyt syksyllä 9.9. – 6.10. Muotiviikkojen ajan Sokokselta löytyy etuja sekä inspiraatiota syksyn pukeutumiseen. Muotiviikot huipentuvat lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella järjestettävän muotinäytökseen, jossa lavalla nähdään keväällä tapahtumaan rekrytyt ”tavismallit”.  Jos et pääse Tampereelle, niin on hyvä tietää, että muotinäytös streemataan kyseisenä päivänä myös muihin Sokoksiin sekä Sokoksen Facebookiin. Muotinäytöksen lisäksi kaikissa tavarataloissa on kaikenlaista meininkiä ja tapahtumaa 14.9. 🙂

ps. 9.-15.9 välisenä aikana Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Myös normaalihintaiset Cliniqueja Estéelauder–meikkituotteet -20 % 🙂


Oon asunut tässä samassa kämpässä 2012 vuodesta, joten tavaraa on kertynyt ihan liikaa. Nyt viimeisen vuoden olen tehnyt tehoiskuja ympäri meidän asuntoa ja todella kylmästi heittänyt kamaa menemään tai vienyt niitä kierrätykseen. Musta tuntuu, että tää on jonkinlainen ikuisuusprojekti ja vaikka kuinka paljon karsin tavaraa, niin se ei vaan koskaan tunnu loppuvan…

Olen pyrkinyt siihen, että multa löytyy kotoa tasan vain ne meikit, joita käytän ja kosmetiikat kulutan loppuun, ennen kuin hommaan uusia, kun taas ennen rakastin hamstrata meikkejä ja muuta kosmetiikkaa kaapit täyteen. Lahjoitin hetki sitten suuren määrän kosmetiikkaa ystäville ja raahasin juuri mun pikkuveljen tyttöystävälle suuren kasan vaatteita ja yritän huomenna viedä taas meidän lähellä olevaan UFF kierrätykseen muutaman säkillisen lisää.

Olisi niin ihanaa saada tää ikuisuusprojekti tehtyä ja raivata koti puhtaaksi kaikesta, mitä ei oikeasti tarvitse tai käytä. On ällöttävää, että kotona lojuu tavaroita käyttämättömänä, kun joillakin olisi varmasti niille tarvetta.

Joitakin hieman arvokkaampia tavaroita tai vaatteita voisin tietysti laittaa myyntiin, mutta toisaalta tää vaikuttaa olevan niin hidasta puuhaa mulle, että helpompi on vain viedä kierrätykseen tai antaa jollekkin, joka tarvitsee. Muuten tästä ei tule koskaan mitään.

Täytyisi vain tehdä jonkinlainen selvä suunnitelma ja merkitä ihan kalenteriin, että mitä käy minäkin päivänä läpi. Jos vain odottelen niitä päiviä, kun mua ”huvittaisi” käydä tavaroita läpi, niin oon samassa jamassa vielä ensivuonna.

Jos teillä on hyviä vinkkejä tälläisiin asioihin, miten saisi itseään motivoitua, niin otetaan vastaan. 😀

Kuvat: Ananasraaste/Sini