29 joulu IKIMUISTOINEN KIELIMATKA
Voi ei miten iso ikävä mulla onkaan San Diegoon. Kello on yhdeksän aamulla ja ulkona on pilkko pimeää. Odotan (kolmatta tuntia), että valoa tulisi edes vähän, jolloin aijon mennä nappaamaan J’lon kanssa sen pienen hetken itselleni lenkin merkeissä.
Tässä valoa odotellessa on loistavasti aikaa muistella vielä kerran kokemustani EF:n kielimatkaa San Diegossa. Mitäs tähän nyt muuta oikein sanoisi, kuin että haluan niin paljon takaisin!
*Yhteistyö: EF
Matkustaminen on aina hyvä idea, sillä se avartaa niin paljon. Mä koen etsiväni vielä hieman sitä omaa lemppari paikkaani tässä maailmassa, joten rakastan käydä uusissa paikoissa. Haaveilen edelleen siitä, että tulevaisuudessa asuisin edes osan vuodesta ulkomailla, koska mun mielenterveys ei välttämättä kestä ikuisesti tätä 9kk kestävää synkkyyttä. Ennen meillä oli jonkinlaiset selkeät, upeat neljä vuodenaikaa, mutta nykyään tuntuu siltä, että meillä on ainoastaan pitkä aikajakso jotain todella epämääräistä pimeyttä ja kylmyyttä. Anyway, moni maa on tuntunut ihan kivalta, mutta niin on myös kotiin paluu ollut kivaa. San Diego tuntui pitkästä aikaa paikalta, jossa voisin hyvin vaikka asua tai ainakin viettää pitempäänkin aikaa.
San Diego on yllättävän pieni paikka, jossa on suhteellisen lyhyet matkavälit joka paikkaan. Siellä on paljon ihania rantoja, erilaisia kyliä ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin mieleistä. Mun ehdottomasti lemppari paikat olivat Little Italy ja La Jolla, josta jo kirjoitinkin postauksen. Little Italy imitoi nimensäkin mukaan Italiaa ja oli täynnä ihania ravintoloita, tunnelmaa sekä pieniä putiikkeja. Todella söpö ja ihana paikka, aivan kaupungin ytimessä.
Mutta sitten itse koulukokemukseen takaisin. Niinkuin kerroin jo aikaisemmassa postauksessa, koulu oli todella uusi ja sen kyllä huomasi. Kaikki tilat olivat sisustettu kivoilla väreillä ja luokkahuoneet olivat lasisia. Koko kampus on erittäin moderni ja viihtyisä. Koululla oli mukavat opettajat sekä auttavainen henkilökunta ja oli ihanaa nähdä ensimmäisen kerran miltä näyttää, kun niin monta erilaista kansalaisuutta sekoittuu yhdeksi isoksi ryhmäksi. Erilaisia aksentteja kuuli joka puolella ja jokaisesta oppilaasta pystyi näkemään sen oman kulttuurinsa taustat. Oli ihanaa kuulla, miten meitä Suomalaisia kehuttiin todella sivistyneiksi, rauhallisiksi ja kohteliaiksi kansalaisiksi. Ja niinhän me usein ollaankin, niitä hiljaisia ja kohteliaita, jotka eivät hirveästi halua olla esillä tai äänessä. Me tehdään, kiitetään ja poistutaan ilman mitään sen ihmeellisempää show’ta ja kunnioitetaan usein muita ja muiden rauhaa, mikä on musta älyttömän hienoa. Monet oppilaat olivat todella äänekkäitä ja miten sen nyt sanoisi, näkyviä sekä kuuluvia. 😀
Tämä syksy-talvi-kevät aika on mun mielestä aivan mahtavaa aikaa lähteä kielimatkalle jonnekkin Euroopan ulkopuolelle, sillä siinä todellakin arvostaa ja nauttii lämmöstä sekä valosta opiskelujen ohella. Monille on toki optimaalisin aika lähteä ulkomaille kesälomilla, eikä Suomen viimevuosien kesän perusteella sekään ole yhtään huonompi vaihtoehto.
Mitä englannin kielen oppimiseen tulee, niin sitä tulee kielimatkalla pakostikkin opittua ja käytettyä paljon, sillä kaikki asiat täytyy tietenkin hoitaa Englanniksi. Vaikka oppitunneilla olisikin se hiljaisin ja ujoin oppilas, niin kertaamista ja oppimista ei pysty kielimatkalla välttelemään. Mun mielestä parempaa oppimistapaa ei voi keksiä! EF-kielimatkat ovat myös täydellinen tapa ravistella suomalaista ujoutta pois harteilta ja tulla ulospäinsuuntautuneemmaksi.
Kaiken kaikkiaan aivan ihana ja avartava kokemus. Kaipaan todella paljon takaisin. Kiitos EF Suomi ja EF San Diego onnistuneesta ja ikimuistoisesta matkasta 🙂