´Kohta vaihtuu vuosi.

Mulla on ehdottomasti mun elämäni vaikein vuosi takana. Oon kantanut mukanani aivan käsittämättömän raskasta kuormaa käsitellessäni isäni äkillistä ja täysin shokeeraavaa menehtymistä Afrikassa. Kirsikkana kakun päällä olen kamppaillut todella rajun burnoutin kanssa sekä hermostollisen ylikuormituksen kanssa. Olen käynyt tänä vuonna kymmeniä kertoja, varmaankin lähelle 30 x kertaa lääkärissä, lukusissa eri kokeissa ja testeissä. Olen samalla käynyt läpi muutamia ihmissuhteita joissa toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus on ollut vieras käsite…

On siis oikeesti stressattu ja surtu niin että tukka lähti päästä (no joke) , edelleen kärsin huonosta unen laadusta, mutta puoli vuotta meni ihan kokonaan  uudelleen nukkumisen ”taidon” opettelemisessa. Ja mä oon koko elämäni ollut todella taitava nukkuja.

On ollut aikoja kun on todella vituttanut kaikki ja olen ollut hyvin huolestunut sekä fyysisestä että henkisestä jaksamisestani sekä yleisestikkin omasta terveydestä. Siinä vaiheessa kun kovapäisenä vielä puuskutin eteenpäin kisadieetillä niin ONNEKSI lopulta kroppa otti lopputilin ja muutama kuukausi menikin lähinnä sänkypotilaana.  On koeteltu, mutta eteenpäin on kuitenkin joka päivä menty ja mennään.

IMG_6728

Kaikesta huolimatta vuosi on myös ollut todella mahtava! Mulle on tapahtunut todella paljon upeita asoita; uusia yhteistyökumppaneita, mielettömän upeita kontakteja ja ylipäätään ihmisiä ympärillä. Olen todella otettu että isot tekijät Suomessa luottavat muhun ja haluavat rakentaa asoita kanssani. Jotain on ainakin tehty oikein. Monia uusia projekteja on rakenneltu ja niistä pääsen kertomaan ensivuoden puolella, mutta super juttuja tulossa. 🙂

Jos tätä vuotta tulisi kuvailla jotenkin, niin kuvailisin tätä uuden rakenamiseksi; niin henkisesti että myös fyysisesti sekä tietenkin työelämässä.

Lisäksi olen löytänyt rinnalleni varmasti maailman parhaimman yhtiökumppanin sekä upean ystävän rinnalleni,  josta olen sanattoman kiitollinen joka päivä. Ylipäätään meidän koko tiimi on mieletön ja tuleva vuosi tulee olemaan älytön!

Mä en oo ikinä elämässäni ollut näin innoissani mun omasta elämästä!

IMG_6524

Työ-minäni on oppinut uutta hurjasti. Olen kehittynyt esiintymistaidoiltani ja johtamistaidoiltani. Pomona oleminen useammalle ihmiselle on täysin uutta mulle, olen oppinut ottamaan enemmän vastuuta muistakin sekä ajattelemaan laajemmin niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Henkinen kasvuni on ollut suurta, pelkästään asiat jotka olen joutunut käsittelemään viimeisen vuoden aikana ovat vieneet mua varmasti henkisesti todella paljon eteenpäin. Arvomaailmani on varmasti arvokkaampi kuin koskaan ennen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Treenaamiseni on päivä päivältä järkevämpää, olen oppinut paljon uutta, mutta varmasti tärkeimpänä taitona pidän sitä, että arvostan yhä enemmän terveyttä ja niinkuin jo aiemmin totesin, arvomaailmani on nykyään arvokkaampi myös tämän asian suhteen. Mikä tahansa asia terveyden kustannuksella on lapsellista ja mun mielestä jopa hieman epäkiitollista, turhamaista… Fitness on ja tulee aina olemaan mulle todella tärkeä asia, mutta nyt otetaan happea vuosi ja mennään maltilla lavalle 2017, JOS ja kun kroppani ottaa sen vastaan ja elämäntilanne sallii itsekkään vaiheen elämässä.Nyt on niin paljon uutta työrintamalla, että tulevan vuoden pyhitän työlle, tietenkin kova ja tavoitteellinen treenaaminen arjessa mukana.  Fitness on läsnä jokapäiväisessä elämässäni elämäntapana, kisadieetti tulee kun elämä sen sallii.

11240421_1498641647077497_1897428184_n

Mulle se, että jouduin jättämään syksyn SM kisat väliin oli tietenkin kova pala, mutta mulla oli ja on kuitenkin elämässä niin paljon muutakin, että ei se nyt ihan oikeesti niin järkyttävää ole, etteikö asiasta aika hyvin pääse yli. Hyvä kun kerkesin itse kisojen perään surra, kun oli kädet täynnä muutakin. Vaikka olenkin todella kilpailuhenkinen ja haluan mennä täysillä ja sata lasissa aina lavalle, niin kyllä mua ihmetyttää jos jonkun elämä on yhdistä kisoista kiinni. Kisoja tulee ja menee, mutta meillä on vain ja ainoastaan yksi terveys ja toivottavasti myös PALJON paljon muutakin sisältöä elämässä.. Matka lavoille on super opettavaista ja itse kisaaminen todella upeeta hommaa kun kaikki menee putkeen, mutta ei ole mitään niin arvokasta kuin terveys.

IMG_9969

Jos mä nyt mietin tätä vuotta niin tää vuosi on ehdottomasti ollut kasvun vuosi, valmisteluiden vuosi ja 2016 tulee varmasti olemaan mun duunien puolesta mulle suurin vuosi koskaan.

Käytiin mun ystävän marren kanssa läpi meidän tavotteita vuodelle 2016 ja päädyttiin näihin:

  1. Tavoite kasvaa ihmisenä rohkeammaksi ja vahvemmaksi, luottaa vieläkin enemmän omaan henkiseen kasvuun ja kykyyn tehdä päätöksiä ja ratkaisuja,
  2. Mennä elämässä eteenpäin rohkeasti, mutta järkevästi,
  3. Ymmärtää ja hyväksyä se, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta olla kuitenkin hyvä ja oikeudenmukainen kaikkia kohtaan,
  4. Antaa vähemmän energiaa niille jotka vain ottavat,ainoastaan tasa-arvoisia ja aidosti välittäviä, intohimoisia ja elämäniloisia ihmissuhteita lähelle,
  5. Olla tarkka ihmisistä ylipäätään ympärillä, luottaa enemmän omaan intuitioon, ”energy doesnt lie”,
  6. Olla itselle ja omille tavotteille uskollinen, ihmisten joiden kuuluu tulla sun mukana tulee,
  7. Kehittyä urheilijana, terveys ennen kaikkea, mahdollisesti myös opettaa sitä muille,
  8. Olla elämänsä kunnossa jokaisella osa-alueella, monipuolisuus ja tasapaino!
  9.  Be happy! Joka ikinen päivä on mahdollisuus!
  10. Kiitollisuus ennen kaikkea.

Nää saattaa kuullostaa todella diipeiltä sepistyksilä monelle, mutta uskon että ne jotka ymmärtää niin ymmärtää mitä haen asioilla takaa.

KIITOS LUKIJAT! KIITOS. Taas aivan mahtava vuosi takana, en voi koskaan kiittää teitä. Jokainen kommentti lämmittää aina sydäntä, joka ikinen kerta saatte mut hymyilemään ja motivoitte mua jatkamaan blogausta. Kiitos tuesta, uskosta ja tsempistä. Olette aivan mahtavia. <3 Toivon jokaiselle onnellista uutta vuotta 2016!

ps. tänään on viimeinen mahdollisuus lunastaa tarjous fitnet.fi sivuston valmennuksista ja napata -15% alennuksen ! Meitä on jo kova joukko menossa yhdessä kohti tavotteita! <3 Tavataan valmennus forumeilla !!

1512276_948651935223051_5354087471959963493_n

 


Ihanaa ja rauhallista Joulua <3

Toivottavasti jengillä on ollut ihana Joulu. Itse oon tähän asti vaan rauhottunut ja ollut. Käytiin aamupäivällä J’lon kanssa 8km kävelyllä. Vaikka lumi puuttuu niin kyllä tuo auringon paiste myös ilahduttaa. Oli todella kaunis ilma ja ihanan fresh!

Meidän perhe kokoontuu hieman myöhemmin Joulun viettoon. Äiti on töissä, pikkuveli Loviisassa avovaimonsa kanssa, isoveli löytyy kylläkin Merikarvialta, mutta tällä kertaa näin. Mulla on välipäivinä kuvauksia ja muita duuneja niin hurjasti, että olisi tullut todella hätäinen ja hieman stressaavan vauhdikas visiitti kotikulmille. En ole ollut melkein 2 viikkoon yksin, joten mulle sopii todella hyvin tähän väliin tällainen itsekseni rauhoittuminen, saan uppoutua omiin maailmoihini ja vain levätä.

IMG_7266 IMG_7267

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pienemmäksi toivelista Jouluna muuttuu. Tärkeimmät asiat ei ole ostettavissa, materiaali ei merkkaa loppujen lopuksi mitään, vaan ihmiset, niiden teot, tunteet, rakkaus, onnellisuus. Loppujen lopuksi jokainen haluaa varmasti olla onnellinen. Se mitä onnellisuus on kellekkin riippuu tietenkin aina ihmisestä. Pienet asiat merkkaa mun maailmassa eniten; katseet, tunteet, hetket, sanat, kosketus. Ne on kultaakin kalliimpia asioita ja hetkiä elämässä.

1455868_10153743757053290_6520666895618256749_n

Itse olen vahvasti päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että mitä vanhemmaksi tulee, mitä enemmän näkee ja kokee, sitä vahvemmin tietää ettei onnellisuus tule mistään ostettavasta, vaan muista ihmisistä, niistä oikeista ihmisistä sun ympärillä. Sitä ymmärtää mitä aarteita täällä maailmassa onkaan, kunhan vaan löytää ne oikeat.

Ja kyllä, mä rakastan muotia, matkustelua, kaikenlaista kauneushömppää, mutta voisin harkitsematta luopua kaikesta siitä tärkeiden ihmisten vuoksi. Niillä ei ole mitään väliä loppukädessä. Chanelin laukku olkapäällä ei tuo onnellisuutta, vaikka upea onkin, rakas ihminen vierellä tuo.

1914922_10153291611390794_2537093212992337836_n

Mä itse saan ja koen mieletöntä iloa mun lähellä olevista ihmisistä. Olen onnellinen ja kiitollinen heidän olemassaolostaan, onnistumisista, onnesta ja saavutuksista. Ne inspiroi mua itseä niin paljon. Hyvät ihmiset ympärillä motivoivat mua olemaan parempi ihminen jokaisella elämän osa-alueella. Niinhän sitä sanotaankin, että ihmisen olemukseen ja valintoihin vaikuttaa ne läheisimmät ihmiset. Tiedän myös että mun ympärillä on ihmisiä jotka vilpittömästi iloitsevat mun onnesta ja saavat siitä myös itse paljon motivaatiota. Niin sen kuuluu mennä; yhdessä eteenpäin, yhdessä parempia.

näitä hetkiä <3

näitä hetkiä <3

Mulla on todella rauhallinen ja hyvä fiilis tulevaisuudesta. Kiitos kuuluu näille mielettömille tyypeille mun elämässä. Olen myös todella kiitollinen mun työtilanteesta ja mahdollisuuksista. Pitkästä aikaa olo on lisäksi energinen ja hyvinvoiva, hermosto alkaa toipumaan ylikunnosta, toki vielä ainakin yhdet testit tulee tehdä ennen kun alan laittamaan kovempaa vaihdetta päälle.  Nukkuminen alkaa sujumaan päivä päivältä paremmin. Treenaaminen on tällä hetkellä enemmänkin hyvinvointi tasoa: lihasten ylläpitoa sekä peruskunnon kehittämistä; salia, crossfittia ja lenkkeilyä. Nautin tästäkin, mutta en malta odottaa että pääsisin taas kunnolla draiviin!

1935613_10153284952080794_6245127240361118152_n

Kuulin hetki sitten upean uutisen; pääsen Tammikuussa treenaamaan itse Dorian ja Gal Yatesin kanssa. Olen todella innoissani, miten mieletön kunnia päästä tämän tason fitness- ja kehonrakennus ammattilaisten oppeihin. Ei ihan jokapäiväistä meikäläiselle. 🙂 En malta odottaa! Lupaan kertoa tietenkin blogissakin treeneistä enemmän.

Nyt jään pohtimaan hakisinko kaupasta suklaata ja katsoisinko leffan, vai olisinko reipas ja kiinnittäisin yhden peilin seinään. Rakennan itselleni meikkipöytää ja totesin eilen kokoessani maailman monimutkaisinta pöytää, että rakentaminen ja touhuaminen onkin itseasiassa todella rauhoittavaa ja terapeuttista! Nautein touhuamisesta todella paljon, vaikka alkuun stressasinkin koko hommaa ja siirsin sitä monta viikkoa. Taidan kallistua touhuamisen puolelle ja ehtiihän sen suklaan hakea ärrältä vielä myöhemminkin. Ihanaa Joulua <3

 

 

 


 

 

Heippa!

Unohdin ihan kokonaan laittaa kuvan vaatteiden tiedot sekä linkit tuotteisiin/samankaltaisiin tuotteisiin. Rives Islandin takki on viime talven mallistoa, joten sitä en enää löytänyt sivustolta, mutta samankaltaisen ja halvemman kylläkin.

Ihanaa, Dubai Mall:ista löytyykin River Island liike! Tykkään niiden vaatteista todella paljon. Makeella tavalla rohkeaa ja erilaista.

12347903_10153261221540794_2174790954790220308_n

  • Takki – River Island Similar Here*
  • Kengät – KMBshoes – Similar Here*
  • Housut – Here* (Muistakaa että noi housut on sitten venyvää, eli yhden koon pienemmät kannattaa ottaa.)

12342480_10153255114445794_1755725490131310584_n

Myös näistä kengistä oli tullut hieman tummempaa beigeä kauppoihin!

Kenkiin pääset Täältä*

Joel haki JLO’n tänään itselleen, sillä mäpäs lähden huomenna vihdoinkin sinne lomalle! Tai no, lomalle ja lomalle, aijon tietenkin tehdä sieltäkin töitä, mutta saapahan ainakin duunailla niitä aurinkotuolista ja nauttia hyvästä seurasta.

Mun mielestä se on aika huolestuttavaa, että kiljaisin innosta kun tsekkasin että lennot lähtee 5 vaille 18 illalla ja se tarkoittaa sitä, että kerkeän tekemään vielä kokonaisen työpäivän ennen lähtöä! 😀 En suinkaan ole työnarkomaani.

Meitä lähtee aika lössi sinne; Jussi, Luisa, Leena, Jermu sekä sieltä löytyy jo Oona. Lisäksi Viivi ja Viivin mies lähtee samaan aikaan. Eli luvassa huippu kiva reissu mahtavalla porukalla! <3 En malta odottaa. Viime hetken vinkkejä Dubaissa reissanneilta? Oon tosiaan ollut juuri Kesäkuun alussa Dubaissa, mutta sielläkin on niin paljon siistiä nähtävää, etten kerinnyt näkemään vielä puoliakaan.

Huh mä oon LOPPU! Oikeesti nyt ollaan finaalissa. Oon yrittänyt tehdä ensviikon duuneja pois alta mahdollisimman paljon. Jokapäivä istunut koneen edessä yli 10h ja datannut ja juossut ympäri kaupunkia niin että hiki vaan valuu. Tuntuu että mun stressi on ollut leveäliä Britney Spears 2007. Oon todella loman tarpeessa. Seuraavaks pitäis alkaa pakkaamaankin vielä. Jep, en oo vielä kerinnyt edes ajattelemaan mitä otan mukaan.

Huomenna onneksi kerkee vielä hyvin pakkailemaan ja panikoimaan. Vaatekriisi edessä! Kunhan tällä kertaa menee passien yms. lentokirjojen kanssa kaikki hyvin, eikä tartte ostaa uusia lentoja omien mokien vuoksi niin mulle aivan sama. Ja uusille lukijoille tiedoksi, että mullahan kesällä siirty lennot, koska mun passi oli mennyt just vanhaksi ja Dubai on Jenkkien kanssa ainoita maita joihin ei pääse pikapassilla. Hih. Vain mulle käy näin! 😀 Huomasin kentällä lippuja hakiessani, että Toukokuussa oli viimeiset voimassaolopäivät. Muistakaa siis tarkastaa passinne ennen matkaa, näin voi näköjään oikeesti käydä. Vuodet menee aivan sairaan nopeasti nykyään, musta tuntuu että siitä on pari vuotta kun olin passini uusinut, mutta siitä olikin se 6 vuotta.

Nyt mä laitan vanhaa RNB soimaan, juon lasin punkkua ja alan pakkaamaan! hyvää lomaa MULLE. <3 ja ihanaa viikonloppua kaikille!

 

 


Viikonloppu <3

Se on sujunut todella rauhallisesti ja ihanasti. Mulla nousi perjantai aamupäivällä yhtäkkiä kuume ja olo ollut muutenkin todella puolikuntoinen koko viikonlopun, mutta olen siitä huolimatta viettänyt viikonlopun ihanien ihmisten kanssa ja suurimmaksi osaksi kotona akkuja ladaten sekä lepäillen.

IMG_2607

Lauantaina järjestettiin meidän FitNet.fi sivuston blogaajlle kuvaukset, jotta he saavat makeeta matskua itselleen ja kävin itse paikan päällä tietenkin tapaamassa näitä ihastuttavia tyyppejä sekä vahtimassa että kuvaukset menee kaikkien osalta mieluisasti. Oli ihanaa kerrankin itse istua kameran toisella puolella ja vaan fiilistellä meininkiä.

Meillä on kyllä aivan mielettömän ihania ihmisiä tiimissä, kaikki niin hyväsydämisiä, määrätietoisia ja positiivisia <3

Kuvissa takana näkyy ihana kuvaajamme Heli Roosmäe sekä Sami-Jaakko, joka ”kohupoliisina” tunnetaan. Sami-Jaakko teki someen levinneen treenipätkän, jossa treenaili vatsalihaksiaan poliisien virkavaatteet päällä.

IMG_2581

Look:

Kengät : similar HERE* (Huomattavasti halvempi versio. Jalassa olevat kengät ovat KMBshoes merkkiset, jos samanlaiset haluaa).

Housut: HERE* (housut on todella joustavat, mulla koko S ja liian iso)

Kauluspaita: HERE*

Takki: balmain x hm mallisto

12289666_10153234394655794_5315380546321397711_n

JLO oli mun pikkuveljellä ja hänen avovaimollaan hoidossa ja sain tän pikkumimmin eilen kotiin. JLON piti olla kylässä vain 2 yötä, mutta mulle tuli heti viestiä että voiko JLO ollakkin pari päivää extraa. Eilen sitten laitoin viestin että saisinko koirani kiitos. Hahah. JLO hurmaa kaikki <3

Sitten ihan muihin juttuihin, nimittäin näihin mun huuliin. En oo koskaan kieltänyt, etteikö niitä olisi muotoiltu ja molemmista kerroista oon ihan postauksenkin tehnyt. Mutta rajansa kaikella. 😀 Huulet näyttää eriltä meikistä, poseerauksesta tai vaikkapa kuvakulmasta riippuen. Itse rajaan aika vahvasti mun huulet ja korostan niitä paljon, sillä pidän muhkeista huulista.

Mulla on kuitenkin geneettisesti hyvin suuret huulet ja jo kauan ennen kun niille oli ikinä mitään tehty mulle sanottiin aina että oon täyttänyt niitä. Tässä kuvat mun veljistä sekä isästä. Taitaa olla heilläkin hieman fylleriä huulissa, vai? 😀

IMG_2336

IMG_1015

Mun äidilläkin on todella muhkeat huulet ja mun huulet ei oo mitään verrattuna mun veljien huuliin. Herranjumala jos mulle olis siunattu samaa kokoa kuin heillä, saisin jatkuvasti kuulla niistä. 😀 Mulle nämä operaatiot on ollut aina enemmänkin huulien muotoilua: amorinkaaren korostamista, muodon korjaamista. Tottakai kun työkaluna on täyteaine, huulten kokoon tulee myös muutosta samalla.

Sitten kolmas asia josta haluan kirjoittaa tänään, kun mulla on nyt näköjään tällainen kirjoitusripuli päällä. Mulle näytettiin viikonloppuna appi nimeltä YouCam! Herranjumala, sillä voi tehdä MITÄ VAAN; ei pelkästään poistaa näpyt naamasta vaan tehdä varjostukset, kaventaa kasvoja, meikata koko naama, vaihtaa ihonväriä, hiustenväriä, silmienväriä… ja vain muutamalla klikkauksella. 😀

Ei ihme että tulee vähän epävarma olo, kun kaikki näyttää niin epätodellisen vihreettömiltä nykyään somessa. 😀 Tein tälläsen hauskan ennen-jälkeen kuvan.

IMG_2523

Eka kuva on siis ihan meikäläinen näppylöineen, tokassa kuvassa oon poistanut näppylät ja kaventanut kasvot sekä tehnyt ihosta tollasen smootin ja kolmannessa laitoin vielä meikit naamaan ja suurensin vähän silmiäkin samalla. Hhahah, mitä hittoa.

Tottakai mä ymmärrän, että muokataan kuvia ja korostetaan omia hyviä puolia. Oltiin kesällä ruotsalaisen huippu muotikuvaajan koulutuksessa ja hän nimenomaan piti puhetta tästä miten kuvia kuuluu muokata niin, että korostetaan oikeita piirteitä valoilla, poistetaan vaikka epäpuhtauksia kasvoilta jne., eikä niin että luodaan epätodellisuutta: esim suurennetaan silmiä, kavennetaan kaulaa ja nostetaan poskipäitä.

Mun mielestä mä näytän paljon paremmalta tossa ekassa kuvassa näppylöideni ja paksumpien poskieni kanssa kun tossa vikassa. Vai mitä mieltä te ootte?

Oon myös huomannut esimerkiksi uusimmassa Iphonessa, että etukamera on jo valmiiksi hieman ”blurraava”, eli kuva on ns. smootimpi kuin todellisuus. Saman oon myös huomannut Samsungin kameroissa.

Siitä sitten appi lataukseen ja oman elämänsä barbi hetkiä luomaan. ;D

IMG_2558

Huomenna alkaa taas uusi viikko ja arki <3 On treeniä, palaveria ja paljon töitä edessä, mutta taas hyvällä fiiliksellä ja positiivisella asenteella niin kaikesta selvitään! Ihanaa sunnuntaita ja energistä tulevaa viikkoa! Maailmassa tapahtuu hulluja ja surullisia asioita paljon tällähetkellä, mutta yritetään pysyä positiivisina sekä muistetaan olla kiitollisia joka hetkestä. Muistakaa että omista ajatuksista, fiiliksistä ja asenteesta tulee omaa todellisuutta. You choose!


*Teksti on krijoitettu aikaisemmin 2:30 torstai yönä 5.5

Huh mikä PÄIVÄ.

Tää on ollut kirjaimellisesti varmasti raskain päivä mun kuluneessa vuodessa, nimittäin tänään tuli tasan vuosi täyteen kun menetin mun isän äkillisesti. Aika menee niin pelottavan nopeasti. Tosin tästä vuodesta onki menty muutamat kuukaudet täysin sumussa.

Oon stressannut ja odottanut kauhulla tätä päivää. Oon ollut koko viikon ajoittain todella surullinen, vihainen, ahdistunut. Pelottaa miten mä reagoin päivään, jona vuosi sitten ajattelin että tässä tää oli; nyt mä romahdan ja joudun varmasti jonnekkin suljetulle vähintään. Ajattelin että päivästä tulee sietämätön.

Kas kummaa. Heräsin 5:30 todella pirteänä ja hyvällä fiiliksellä. JLO ulos ja suihkun kautta kaupungille. Lähdin ystäväni Oonan kanssa H&M:lle 7:45 odottamaan että ovet aukeaa ja päästään tsekkaamaan Balmain x HM mallistoa. Hahahah, ei voi kun nauraa sitä meininkiä. Katottiin vaan silmät pyöreinä miten vaatteet KATOSI sekunneissa rekeistä. PUFF. Kaikki oli viety.

11934652_519958811501827_629838718_n

Onnistuin kuitenkin nappaamaan kaksi takkia itselleni joita olin himoinnut, sekä sormuksen jonka olin päättänyt haluta. Sain siis lähteä tyytyväisenä kaupoilta. Kuulin että koko mallisto on myyty koko maailmassa loppuun. Älytöntä!!

Kotiin tultua lähdin JLOn kanssa pitkälle lenkille. Voi miten kaunis päivä olikaan, aivan mahtava. Ei liian kylmä, mutta mukavan kirpeä ja kaunis. Aurinko paistoi todella lujaa.

11254471_726172817516867_801506502_n

Sen jälkeen oonkin paiskinut duunia, käynyt aina välillä haukkaamassa JLON kanssa happea ulkona ja fiilistellyt sitä, että pääsen tänään kokeilemaan uutta lajia, nimittäin aloitin tänään Crossfit Basementilla ON-RAMP kurssin, jossa käydään tekniikat ja lajin perusteet läpi. Sen jälkeen saakin alkaa harrastaa lajia kunnolla.

Oli ihan mielettömän hauskaa ja siistiä käydä tekniikkoja läpi pitkästä aikaa niin että joku tsekkaa ne sulle. Niitä kun ei koskaan voi hioa liikaa! Opeteltiin kolme erilaista tekniikkaa ja sen jälkeen vedettiin 10 minuutin tehotreeni. Vähän jänskätti kun ei oo päässyt kunnolla repimään hetkeen, mutta hyvin se sujui! 🙂 Fiilis oli tosi hyvä treenien jälkeen. Kaipaan jotain uutta vastapainoa salille, varsinkin kun en tällä hetkellä ole lyönyt kisoja lukkoon. Nyt keskitytään siihen hyvinvointiin ja treeni-ilon metsästykseen!

JLO piti vielä viedä tietenkin iltalenkille ja käytiin sanomassa heipat muutamalle frendille heidän työpaikallaan. Nyt oonkin istunut himassa ja miettinyt että olipas kiva päivä. Mä oon etukäteen surrut ja stressannut tän päivän jo niin monesti läpi, että oon oikeastaan vaan ollut hemmetin ylpeä itsesäni koko päivän. Mä nimittäin oikeesti selvisin mun elämäni järkyttävämmästä vuodesta ja oon taas niin paljon vahvempi ihmisenä. Mä en kaatunutkaan, ainakaan kokonaan ja mä oon oikeesti onnellinen, vaikkakin hieman rikkinäinen. Vuosi sitten tähän aikaan muistan ajatelleeni, tuunko mä enää ikinä esimerkiksi aidosti nauramaan. Mä en ikinä tuu unohtamaan sitä fyysistä kipua kun sun sydän särkyy.

Aika parantaa haavat, vaikka vielä onkin paljon päiviä, kun on todella vaikeeta ja järkyttävä ikävä.

Nyt mä oon valvonut 2 tunnin päästä vuorokauden, joten sammutan koneen ja painan pään tyynyyn. Ei pitäisi treenata niin myöhään… Ihanaa viikonloppua kaikille <3