Heippa ! <3

Täällä on ollut tänään aivan MIELETÖN sää! 26 astetta lämmintä ja pilvetön taivas. Olen käytännössä viettänyt koko päivän hiekalla makoillen, uiden, makoillen, uiden. Niin ihanaa. En muista koska olisin viimeksi nauttinut pelkästään uimisesta näin paljon, sillä mullahan on ollut varmaan 10 vuoden tauko Suomessa uimisesta ennen tätä kesää, vaikka rakastan uimista. Koko lapsuus tuli kyllä vietettyä vedessä jos vain mahdollisuus siihen oli, varsinkin kesät.

Täällä mulle on tullut outoja kaukaisia tuntemuksia sekä flashbackeja lapsuudesta ja olen käynyt läpi samanlaisia fiiliksiä joita olen tuntenut lapsena, kun en ole halunnut millään nousta vedestä tai saanut sukeltelusta ja hyppimisestä tarpeekseni… Aijon tänään vielä lämmittää saunan ja mennä uimaan. 😀

Ollaan vietetty melkein kokonainen viikko täällä järven rannassa mökillä ja voin hyvin pitkästä aikaa sanoa olevani oikeasti todella rentoutunut tällä hetkellä. En ole pitkään aikaan ollut tällaisessa mielentilassa, sillä olen luonteeltani todella lahjakas stressaaja ja voimakkaasti tunteva ihminen. Niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt en ole analysoinut mitään moneen päiviin ja työtkin ovat menneet todella sujuvasti ja stressivapaasti tässä sivussa.

Viimeksikin oli ihanaa, kun tultiin käymään täällä mun lapsuudenkodin kulmilla ja mökkeiltiin, mutta visiitti oli niin nopea, että juuri kun mieli alkoi rentoutumaan niin piti jo lähteä takaisin stadiin.

Olenkin kertonut täällä blogissa aikaisemmin, että joudutaan tällä hetkellä elämään jo neljättä kuukautta julkisivu-ikkuna-ja kattorempan keskellä (vielä ylimmässä kerroksessa, suoraan kattorempan alla), joten se klo 7.00 aamulla alkava hakkaaminen, poraaminen, pöly ja pimeä, tunkkainen asunto, jossa ei ilma vaihdu, on ollut todella hermoja raastavaa. Siihen päälle vielä töiden puolesta aivan mielettömän kiireiset touko-ja kesäkuut, niin avot. Tää on tehnyt niin käsittämättömän hyvää, mulla on ihan uudestisyntynyt fiilis.

Mä taidan muutenkin elää taas jonkin uuden alkua ja tällä tarkoitan minua itseäni. Mulla on joku hirveä kaipuu rauhan keskelle ja tekee mieli luopua kaikesta ylimääräisestä elämässä. Mulla on niin ihanasti asiat ihmissuhteiden suhteen, työn suhteen, elämäni koira ja oma terveyden tila hyvä, enkä kaipaa mitään muuta, varsinkaan mitään turhaa materiaalia. Olenkin nyt luopunut aika rankalla kädellä tavaroista ja toin tänne landellekkin äidille ja pikkuveljen tyttöystävälle hyvät läjät tavaraa, jota en tarvitse. Se on todella vapauttavaa ja ihanaa, kun joka paikka ei tursua tavarasta.

Tekin olette varmaan huomanneet mussa muutosta, jos vertaa vaikka viime kesään. Hiustenpidennykset on poissa ja meikkiä on aika runsaasti vähentynyt. Ei missään nimessä siksi, että mä nyt jotenkin olisin sitä mieltä, että meikkaaminen ei ole cool; kyllä se on ja edelleen itsekin rakastan meikata. Jostain syystä olen vain alkanut pitämään mun omasta habituksestani luonnollisempana. Ehkä tää on jonkinlaista kypsymistä, tai ehkä vain joku vaihe, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä… tottakai myös kesällä ja rusketuksella on suuri vaikutus asiaan.

En kuitenkaan koe, että tää muutos johtuisi ulkoisista asioista, vaan enemmänkin sisäisistä. En ole niitä naisia, jotka koskaan luopuvat naisellisuudesta, joita ei yhtäkkiä enää kiinnostaisi missä kunnossa ovat tai unohda ikinä miten ihanaa on laittaa korkkarit ja mekko päälle sekä laittautua tunteja, mutta yhä enemmän itse ihastun ihmisissä siihen kauneuteen, joka lähtee aidosta ilosta elämää kohtaan ja ystävällisyydestä muita kohtaan. Vaikutun kiltteydestä, älykkyydestä ja arvostan älyttömästi muita avoimesti sekä ennakkoluulottomasti vastaanottavia ihmisiä ja näihin piirteisiin keskityn itsessänikin yhä enemmän sen contourin sijaan. Tiedän millainen ihminen haluan olla ja vaikka siellä ei vielä olla ja mulla on paljon kehitettävää omassa asenteessani sekä ajatusmaailmassani, niin eteenpäin on varmasti taas menty. Se on ihanaa.

Nyt mä lähden nauttimaan vikasta illasta täällä. Huomenna palataan stadiin, mutta onneksi vain päiväksi, sillä torstaina lähdetään Kasimirin saareen muutamaksi päiväksi.


Ulkona sataa aivan saakelisti ja mun tän päiväiset kuvaukset Gantin kanssa siirtyivät sään vuoksi. Kerkeän hetkeksi istahtaa ja päivitellä kuulumisia teille. Mun käsi särkee edelleen aivan hemmetin paljon. Olin eilen ensimmäisen päivän ilman kipulääkkeitä, sillä kahden viikon kovien lääkitysten jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntumaan kehossa niiden syönti, enkä mielellään ota lääkkeitä jos ei ole pakko. Kyynerpäässä puristava tukiside auttaa onneksi pahimpiin kipuihin.

Tää on niin uskomattoman outo vamma. Miten se voikin särkeä aina joka päivä samaan aikaan sen kovimman säryn ja hellittää iltaa kohden. Ihankun sillä olisi joku oma tahto ja päättää että särjen joka päivä 09-16 aikana ja sitten lopetan. 😀

En ole kahteen viikkoon pystynyt treenaamaan lainkaan ylärkoppaa. Eilen meinasin jo lähteä kokeilemaan salille, mutta tällä hetkellä kiitän onneani että en lähtenyt. Helvetin turhauttavaa, mutta pahimmat ahdistukset on varmaan jo käyty läpi treenien kannalta. Nyt päälimmäisenä toivoisin vain, että tää kamala hermosärky tästä loppuisi ja käsi tervehtyisi. Prioriteetit tässä taas vähän muokkautuu tärkeiden asioiden top kympissä.

Muutaman päivän olen stressannut kisoja aika paljon, koska en pysty treenaamaan kunnolla. Mulla tippuu paino kyllä kokoajan, mutta ei sillä parhaalla tavalla; paineet lähtee ja mimmi vaan kutistuu. Olo on lähinnä sellainen surkean löysä, ei urheilijamainen laisinkaan. Lääkkeetkin kerää nesteitä ja olo on tokkurainen. Meininki ei ole se mitä haluan urheilemiselta tai kisakaudelta…

Onneksi elämässäni on paljon muutakin ihanaa sisältöä ja jos kisat jäävät taas haaveeksi, niin sitten asia on tarkoitettu niin. Mä en todellakaan mene puolikuntoisena heilumaan mihinkään, eikä kisaaminen ole mulle elämässä prioriteettina niin tärkeä, että se oikeastaan vaikuttaisi mihinkään niin radikaalisti, joten yritän olla stressaamatta asiaa. Käsi kuntoon ja sitten mietitään uudestaan.

Rasitusvamma tuskin liittyy kisaamiseen millään tavalla ja tällainen tenniskyynärpää on monelle paljon urheilevalle tuttu vamma, mutta laittaa toki taas miettimään asioita uudelta kannalta. Haluanko taas pelleillä asioilla ja vetää itseni äärirajoille. No, kyllähän mä haluan tai haluaisin. Tavallaan kuitenkaan en ja välillä ajatus ja laji itsessään tuntuu turhamaisen lapselliselta ja jopa vähän juntilta, vaikka onkin niin lähellä sydäntä. Mietin myös asioita, kuten millä tavalla kisaamisen vie mua elämässä eteenpäin? Onko fitness kisaamisena tai genrenä se, missä haluan enää 25 vuotiaana olla. Olihan se mun yksi haaveista ja tavotteista 19 vuotiaana, mutta siitä on sen verran aikaa, että osaanko samaistua siihen kulttuuriin enää niin vahvasti? Vaikka musta tulisi PRO joskus, veisikö sekään mua mihinkään sellaiseen suuntaan, mitä oikeasti elämältä haluan? Tuskinpa. Kisaaminen on mulle lähinnä se hetken huuma lavalla ja hieno kokemus itsensä ja tahdonvoiman sekä oman itsekurin kanssa. Itselleenhän tätä lajia Suomessa tehdään, ei kenellekkään muulle, sillä mitään pitkäaikaista ammattia tästä tuskin kukaan saa. Kisaajista tulee toki monista jotain valmentajia tms, vaikka tavallisen ihmisen valmentamisella ja kisaamisella ei ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, mutta ne puolet on kuitenkin jo mulla oikean koulutuksen puolesta hallussa.

Olen kuitenkin äärimmäisen kilpailuhenkinen tyyppi ja mä tarvitsen haasteita, tavotteita ja kilpailutilanteita. Pelkästään joku suopallo matsi oli musta niin siistiä. Fitness on osa mun identiteettiä ja tulee varmasti aina olemaan osa mun elämäntyyliä, siitä en luopuisi ikinä, mutta se on laji jota ei kovinkaan montaa vuotta vedetä kisalavoilla terveen papereilla jos elämä ei ole täydellisen tasapainoista ja optimaalista, sekä stressitasoltaan kehon ja mielen äärirajoille viemisen sallimaa.

Sen lisäksi tässä kuplassa eläminen on itsekästä omaa elämää ja läheisiä kohtaan. Sitä skippaa monet hetket ja reissut vain koska on vapaa-ajalla nukuttava himassa jotta jaksaa, sali on pakko olla lähellä ja ruokavalio tarkka. Mä rakastan tehdä duunia mun tavotteiden eteen, kovia treenejä, syödä ja voida hyvin, mutta välillä mulle tulee sellainen fiilis että elän tietynlaisessa vankilassa; fitness on ainut laji, joka estää sulta osallistumasta viikonloppuna frendien tekemälle brunssille tai ottamasta yhtenä päivänä viikossa leffaeväiksi riisikakkujen sijasta vähän poppareita. Mikään muu laji ei rajoita elämää niin kuin tämä, sillä tuollaisilla asioilla ei ole suorituskyvyn kannalta mitään merkitystä, ainoastaan sen rasvattomuuden kanssa. Se aiheuttaa jopa ahdistusta sosiaalisista tilanteista. Mua esimerkiksi jännittää miten jaksan frendien synttäreillä, kun jossain kohtaa verensokerit laskevat, enkä jaksaisi raahata mukanani kanaa ja riisiä purkissa, koska myös sekin tuntuu älyttömän typerältä. Sit sä et mene lainkaan tai lähdet aikaisin ja skippaat sun frendien häitä, synttäreitä,dinnereitä, omia synttäreitä, vauvakutsuja, juhlia ja reissuja, duunijuttuja, mökkeilyä ja vaikka mitä, koska harvemmin kenenkään saaressa on kuntosalia tai ei muuten vain jaksa olla kovinkaan seurallinen tai sosiaalinen dieetillä. Pienet, parin tunnin pyrähdykset menevät helposti, mutta vaikkapa 4 päivän mökkireissu frendiporukalla on aika kriittinen ajatuksena.

Vaikka tiedostan kaikki riskit, lajin vaativat kuplat ja ns. uhraukset, rakastan lajia silti. Tällä hetkellä kun keho pakottaa lepäämään, on kuitenkin päässä taas vilissyt miljoonia asioita ja ajatuksia.

Mulla on myöskin elämäntilanne muuttunut aika radikaalisti keväästä. Paljon uusia töitä ja prokkiksia, niitä mulla tupsahtelee aina, mutta myös arki muuttunut sen suhteen, että se ei pyöri vain mun ympärillä.

Nää on toki vain ajatuksia joita pyörittelen päässäni, mutta mielelläni jaan niitä teidän kanssa ja kuuntelen myöskin teidän mielipiteitä ja ajatuksia näistä.

 

 

 

 

 


IMG_8955

Housut ja paita: House of Brandon/ Kengät: River Island/ Takki: HM X BALMAIN/ Lasit: Louis Vuitton/ Laukku: Chanel

Ollaan Marren kanssa juteltu siitä, miten kiinnostuneita ihmiset ovatkaan muiden elämistä. Marre on kertonut mulle, miten mulle aivan tuntemattomat ihmiset hyvin usein kyselevät elämästäni ja saattavat jopa väheksyen puhua, miten mä vaan bloggailen ja hengailen päivät pitkät. Voiko blogilla muka elää? No, viimeksi kun vilkaisin, niin Ruotsissa blogaajat ovat jo vuosia tehneet 8 miljoonan liikevaihtoja blogeillaan. Suomessa se tulee lapsen kengissä perästä, mutta muutaman vuoden aikana ollaan jo menty suuri harppaus eteenpäin. Yritykset ymmärtävät, miten hyvä markkinointiväline blogit ovat, onhan kokemus tuotteesta/palvelusta/ruoasta/juomasta, mistä tahansa aina aidompi oikean henkilön kautta, kuin anonyymisti lehdissä/mainoksissa, jutut on helpompi kohdistaa tietylle ryhmälle ja yleensä tietynlaisen blogin lukijoita kiinnostavat juuri seuraamiensa blogaajien kokemukset ja vinkit, sillä usein lukijat samaistuvat blogaajaan ainakin jollain tavalla.

Mulla menee päivästä helposti 3-5 tuntia blogijuttuihin, on se sitten itse tekstin/kuvien/sisällön tuottamista, koulutuksia, tilaisuuksia tai pelkästään sähköpostien avaamiseen, joita mulle tulee arkipäivisin useita kymmeniä. Blogi ei tietenkään ole ainut työni, vaikka sillä hyvin pärjäisinkin, vaan teen myös paljon liikuntaan, hyvinvointiin, urheiluravitsemukseen sekä valmentamiseen liittyviä töitä. Sen lisäksi mulla on Suomessa jonkin verran kuvauksia.

Yleensä mulla on myös samalla menossa 1-3 projektia, joissa olen mukana joko järjestäjänä tai sisällön tuottajana, joten kyllä päiviin riittää kaikenlaista. Olen myös yhtenä omistajana fitnet.fi sivustolla, jossa myös riittää hommaa blogiportaalin ja valmennuksien sekä jatkuvan kehityksen kanssa päivittäin.

IMG_8960

Tämän kaiken lisäksi treenaaminen on osa arkeani ja yksi energianlähteeni. Fitness elämäntapana on osa mua ja myös yksi isoja juttuja mun urani kannalta, mutta voin rehellisesti sanoa, että fitnesksessä kisaaminen on mun nykyiseen elämäntilanteeseen ja draiviin huonoin laji jossa voin ikinä kisata. Ensimmäisellä kisadieetilläni pystyin järjestämään asiani niin, että kirjoitin blogia sekä tein valmennuksia. Lopussa jätin fyysiset valmennukset pois ja tein pelkästään etänä, sillä olin sen verran väsynyt jää-pää, ettei musta ollut yksinkertaisesti reilua valmentaa ketään, kun et pysty antaa itsestäsi kaikkea sille asiakkaalle. Olin myös aivan liian väsynyt valmennuksien jälkeen, sillä sillon sun täytyy olla 110% läsnä ja hereillä kokoajan. Tsempata toinen loppuun asti ja olla tarkkana.

Tällä hetkellä mä en todellakaan tiedä, miten mä jaksaisin vetää 2 x treenit päivässä miinuskaloreilla. Mä olin Sunnuntaina ulkona Suomen pelin jälkeen ja eilen mua suorastaan vitutti että olin valvonut ja juonut alkoholia, sillä mun pää oli aivan jumissa. Sen seurauksena en saanut puoliakaan töistäni valmiiksi ja tänään joudun hoitamaan lähes kahden päivän duunit. Duunit on mulle niin tärkeä asia, että mä en siedä itseltäni lainkaan tollasta turhaa ajan tuhlausta. Yleensä mulla on hauskaa kun lähden ulos, mutta Sunnuntaina ei ollut edes mitenkään ihmeellistä, olisin paljon mielummin nukkunut hyvin ja ollut virkeä maanantaina.

IMG_8959

Onneksi tein lauantaina kuitenkin töitä lähes koko päivän. Oikeestaan mulla ei ole ollut enää yli vuoteen mitään eroa mun viikonloppujen tai viikonpäivien kanssa, teen yleensä päivittäin ainakin jotain töitä. Varmasti tuttua jokaisella yrittäjälle.

IMG_8957

Kisaamiseen palatakseni, en tiedä onko musta siihen, että mä voisin enää hillua pää jäässä ja jumittaa kuolat poskella näillä vastuilla mitä mulla nykyään on hartioillani. Yrittäjyydessä tulee mukana suuret paineet ja vastuu, eikä niitä ole kovinkaan mukavaa kantaa väsyneenä mukanaan. Tiedän kyllä että mulla on maailman parhaimpia yhtiö- ja yhteistyökumppaneita, jotka varmasti auttavat ja tukevat mua kisakausilla, mutta mä en osaa sanoa, onko se kisaaminen mulle itselle sen arvoista, etten pysty repimään itsestäni täyttä potentiaalia duuneihin.

Kisakuumetta mulla on paljon ja ehdottomasti halua kisata vielä. Toisaalta mitä syvemmälle sitä itse menee business maailmaan, tietää, että loppujen lopuksi olen 6kk kisakaudella ja treenaan kisoihin lähes terveyteni kustannuksella, jolloin myös kannan oman korteni kekoon busineksessä, mitä kisaaminen loppujenlopuksi on.

IMG_8958

Älkää ottako väärin, ei ole mitään väärää asiassa, että fitness kisatKIN, niinkuin monet muut kisat, ovat jonkun ihmisen business. Tarkoitan vain asialla sitä, että olenko minä valmis luopumaan hetkeksi omasta täydestä potentiaalistani mennä työelämässä täysillä, jotta voin kisata.

Meininki on muutenkin muuttunut hyvin paljon siitä, kun kisaaminen tuli omiin suunnitelmiin. Sillon oli hieman noloa tietyissä piireissä käydä salilla ja harrastaa fitnestä, ketään ei kiinnostanut miten joku treenaa, mutta nykyään se on päinvastoin. Mulla on todella kova halu vielä kisata ja varmasti kisaankin, mutta taistelen jopa hieman omassa mielessäni siitä, haluanko olla enää osana tiettyjä asioita. Olen hyvin vakavasti harkinnut jopa että kisaisin ulkomailla kaikessa rauhassa, sillä mä en tarvitse ketään nostamaan mua jalustalle kisaamisen vuoksi, joka on mulle henkilökohtaisen kehityksen ja intohimon toteuttamista. On hienoa että fitness on noteerattu mediassa, mutta muistan kun kisasin ensimmäisen kerran, niin kieltäydyimme esimerkiksi Seiskan haastatteluista, sillä ajattelin että se ei ole urheilijalle oikea palsta. Mua jopa hävetti se, että olin ollut tositv sarjassa ja toivoin ettei kukaan muistaisi asiaa. Halusin olla urheilijana uskottava.

Nykyään viihdelehdet ovat yksi iso osa Suomen fitnesskulttuuria ja ihmiset, jotka ovat ns. dissanneet viihdealan julkkiksia, antavat itse haastatteluja näihin lehtiin. Huvittavan moni ihminen, joka on muakin kiusannut seiskan artikkeleiden vuoksi, jakavat nyt omille sivuilleen artikkeleita, jossa heidän nimi mainitaan. Hih.

Lehdet ovat toki oikeutettuja kirjoittamaan kenestä haluavat ja ihmiset usein päätyvät palstoille ilman omaa haluaan, mutta koin ettei se ole oikea paikka urheilijalle antaa haastattelua. Halusin ikäänkuin kunnioittaa lajia olla jakamatta sitä lehteen, jota koin paheksuttavaksi näissä piireissä ja siinä olin väärässä.

IMG_8961

Tarkoitukseni ei ole ollenkaan dissata kenenkään valintoja tai fitneksen suuntaa. Ainoastaan punnita sitä, mitä itse saan kisaamisesta ja mitä se multa mahdollisesti ottaa. Mulle on tarjottu mielettömiä tiimipaikkoja, sponsoreita ja valmentajia ihan PRO tasolta, mutta tällä hetkellä mulla on myös niin kova halu elää itselle ja katsoa omaa potentiaalia työelämässä. Aikaa kun saisi vaikkapa muutaman tunnin päiviin lisää, niin saattaisi jopa hyvinkin onnistua. Treenitkään eivät ole kuitenkaan se isoin ongelma, vaan lähinnä se, että dieetti usein huonontaa unenlaatua, vähäiset hiilarit sumentavat järjenkulkua ja väsymys tekee olon hieman humalaiseksi. Pystynkö kantaa vastuuni ja käsitellä paineita kisadieetillä?

Ihmetellään ja katsotaan joskos elämä raivaisi mulle aikaa ja energiaa ;). En tosin tiedä, maltanko olla niitäkin käyttämättä johonkin luovaan. Hih. Miten sitä osaisikaan pelata kaikki kortit oikein elämässä…

Mitä te ootte mieltä?


Moikka!

Innostuin nyt tästä videoiden tekemisestä! Mua naurattaa nää mun modaukset näihin, mutta ainakin jo JOTAIN edistystä kun kuva on lähes kokoajan oikeinpäin. 😉

Pieni pätkä mun tän päivän loikkatreenistä. Alkuun siis 30 minuutin juoksulenkki ja sen jälkeen 4 liikkeen loikkatreeni jokainen liike x 10 hyppyä ja toistetaan kolmesti. Yleensä teen kuudella liikkeellä, mutta alottelin vähän kevyemmin. Loikkatreeni on hermostollisesti rankka ja siksi sarjojen välissä on hyvä ottaa kunnolla happea.

Edellisen postauksen kommenteista inspiroituneena hieman mun omia ajatuksia kateudesta ja oman energian kanavoimisesta oikein. Miten mä itse käsittelen negatiivisia fiiliksiä ja mitä mieltä olen ns. turhasta negatiivisesta vihaamisesta.

Ens kerralla jotain paljon positiivisempaa ! Mistä haluaisitte videopostauksen?

https://youtu.be/bAJNR4-XRNU

 


Heippa!

Tänään on satanut lähes koko aamupäivän. Aamuaerobinen venähti duunien vuoksi hieman myöhemmälle, mutta ei auttanut kuin pukea sadetta kestävä takki päälle ja lähteä rämpimään.

Mä en tiedä miks, mutta mä rakastan sadetta. Varsinkin kun sitä tulee kunnolla! Lenkkipoluilla ei näe ihmisiä missään ja kaikki on jotenkin todella taijanomaista, varsinkin jos pääsee jonnekkin metsän keskelle seikkailemaan. Uppoudun aina täysin omiin maailmoihin ja mulle tulee super hyvä fiilis. Rakastan vaan mielettömästi sadetta, vaikka se ei välttämättä kaikista ystävällisin sää olekaan.

Lenkin alussa kävelin Etu-Töölössä kohti lenkkipolkujani ja mua vastaan tuli about mun ikänen jätkä. Veikkaan että se tyyppi oli tulossa koulusta. Sen kohdalla oli ihan mieletön vesilätäkkö autotien puolella ja siitä tietenkin kaahasi joku autoilija ihan täysillä, heittäen lätäköllisen vettä sen jätkän päälle. Ensin katsoin kauhuissani, mutta kun huomasin huvittuneen ilmeen tällä tyypillä, niin repesin automaattisesti kippurassa nauramaan tapahtuneelle. Siinä me naurettiin molemmat, ja se oli ehkä siistein ja aidoin hetki mitä on tullut pitkään aikaan jaettua täysin tuntemattoman ihmisen kanssa.

11866356_10153065609610794_7349181005001585892_n

 

kengät – here*

ruutupaita – mango

käskoru – hermes

laukku – louis vuitton

 

 

Nauraminen on muutenkin ehkä yks parhaimpia asioita elämässä. Mä oon onnekas, mulla on työelämässä ja arjessa ihmisiä ympärillä joiden kanssa saan nauraa ja paljon. Hyvää ja aitoa energiaa. <3 Joskus aikoinaan mietin, että on itsekästä sanoa, että karsi elämästäsi kaikki negatiiviset ihmiset pois. Nykyään ymmärrän tämän merkityksen todella hyvin.

Mä en oikeestaan usko että meistä pohjimmiltaan ketään on paha ihminen tai tahallaan negatiivinen. Uskon siihen, että monilla meistä on vääriä ihmisiä ympärillä ja niiden väärien ihmisten ympärillä on vääriä ihmisiä ja tästä tulee ikuinen oravanpyörä. Olen toki joutunut toteamaan, että jotkut meistä vain on pahoja, mutta useimmiten uskon vain seuran tekevän kaltaisekseen, eikä meistä voi koskaan kukaan tietää mitä joku ihminen käy läpi tai miksi se käyttäytyy miten käyttäytyy. Olen itsekin tehnyt ja sanonut todella inhottavia asioita ja vaikka en pidä siitä, että osoitellaan ja syynätään omia tekoja muiden syyksi, niin kyllä se vain niin on, että seura todella tekee kaltaisekseen. Mulla oli vaihe, kun olin todella väärissä porukoissa ja siellä on ihan ”normaalia”, että jengin lojaalisuus menee mahdollisuuksien mukaan ja silloin ei draamaa puutu. Nyt olen muutaman vuoden ollut täysin erossa tällaisista, enkä edes muista koska viimeksi olisin ollut jossain tilanteessa, jossa olisi joutunut kuulemaan mitä joku sanoi kellekin. Jos on jokin asia niin senkun sanoo suoraan.

Tottakai aina kuulee jotain pieniä juoruja, mutta kun on itsellä ja lähipiirissä kaikki hyvin, niin niillä ei ole mitään merkitystä.

11896232_10153065612870794_6935025804651909195_n

kengät – here*

takki – here*

paita – gina tricot

koru – tebian

Varsinkin nuoremmille lukijoille haluan sanoa, että kenenkään ei tarvitse tuntea oloaan huonoksi kenenkään vuoksi. Jokainen ihminen tulee meidän elämään tarkoituksella ja niillä on aina jokin tehtävä, usein se on opettaa meille jotain, oli se sitten hyvässä tai pahassa. Ihmisistä etääntyminen ja luopuminen tuntuu sillä hetkellä pahalta, mutta kun poistaa negatiivisia tekijöitä elämästä, niin automaattisesti antaa tilaa myös niille positiivisille. Kenenkään meille tärkeän ihmisen ei missään nimessä kuulu aiheuttaa meille paskaa fiilistä. Muistakaa se !

Me kutsutaan ja houkutellaan meidän lähelle sellaisia ihmisiä, minkälaista energiaa me kannetaan mukanamme. Pitäkää siis huoli siitä, että se on positiivista älkääkä antako minkään tai kenenkään saastuttaa teitä. <3

*sisältää tuotelinkin