Heippa!

Kirjottelinkin tänne jo joku aika sitten siitä, että mua harmittaa kun syksyllä ei ole IFBB:llä lainkaan junnujen sarjaa (alle 23- vuotiaat). Kävinkin kulttuuritalolla vähän kinumassa sitä sarjaa, mutta tuomarit oli sitä mieltä ettei sellasta tarvita. Ilokseni sain kuitenkin viikko sitten mailia että syksyn kisoissa on sittenkin tulossa junnujenkin sarja! Aivan mahtavaa.  😀

9833750ecca411e3ac6b0002c9550b44_8

 

Täällä sitä sitten innolla treenaillaan kohti kisoja. Kisat on siis lokakuussa Lahden messukeskuksessa. Kaikki tulee tietenkin katsomaan ja kannustaakkin saa, eks vaan?  :mrgreen:

Oltiin eilen Saran kanssa posettelemassa TöölöGymillä, ettei vaan mennyt vapaapäivä ihan harakoille… Tänään sitten paluu arkeen elikkä aamu starttasi aerobisella. Tai no ”aamu”. Mulla alkoi vasta klo 13 ohjaukset tänään, joten heräsin itekkin vasta joskus 10 maissa. Yrittäjyydessä on se hyvä, että pystyy itse vähän sumplimaan aikatauluja ja varsinkin nyt dietillä pyrin saamaan kunnon yöunet ja aloittamaan työpäivät aikasintaan klo 10. Ei tuu stressiä aamuaerobisista kun ei tarvi ihan silmät ristissä yöllä lähtee vääntämään…

Ohjausten jälkeen treenasin selkää ja hauiksia ja perään 20 minuuttia intervallitreeniä porraskoneella. 

c6ee6fd2cd4111e3a6ef0002c954e1a8_8

 

Loppupäivän saakin olla ”vapaalla” treeneistä. Kiva välillä näinkin. Yleensä mulla on aina illalla vielä ollut puntti, mutta nyt sekin on tehty! Aateltiin Joelin kanssa käydä vähän kaupungilla 🙂 


Heippa!

Tänään on taas vuorossa tyttöjen juttuja. Mulla on tänään vapaapäivä treeneistä ja pienimuotoinen hiilaritankkaus, joten sen kunniaksi kävin Viivillä huoltamassa ripset kuntoon ja sen lisäksi Viivi muotoili hieman mun huulia.

Tässä kohtaa odotan jo monilta tuomitsevaisuutta ja nenien nyrpistelyä. Ymmärrän. Huulten täytöstä ja muotoilusta on tullut aikamoinen trendi ja niitä näkee sitten jos jonkunmoisia huulta. Sanotaanko vaikka näin että suurinosa muotoilluista/täytetyistä huulista jotka tulevat vastaan ovat suoraan sanoen järkyttäviä. Piikistä on jäänyt häiritseviä palloja arviksi huuliin tai aine on valunut, joskus jopa laitettu aivan miten sattuu… Se siinä vähän onkin, että ne joita on muotoiltu huonosti niin nehän juuri huomataan. Ei kukaan huomaa niitä hyvin tehtyjä, kauniita ja kasvoihin sopivia muotoiluja (tai niistä ei ainakaan jää sellainen fiilis että olipas tolla paljon kamaa huulissa), joten ei ihme että mielikuva täytöstä on usein negatiivinen. 

Uusien muotoilujen ja täyttöjen lisäksi Viivi myös korjailee hurjasti näitä epäonnistuneita huulia sen minkä pystyy, sillä hän on todella taitava ja omistaa hyvin esteettisen silmän. Mä en sano tätä siksi että Viivi on mun ystävä, vaan siksi että tiedän ja olen nähnyt hänen töitään paljon. Me itseasiassa ollaan tutustuttukkin niin, että sain vihjeitä monilta kaunottarilta Viivistä ja hänen taidoistaan. Tulokset puhuivat puolestaan ja suuntasinkin Viiville. Myönnän että olin itse sitä ennen vastaan täytettyjä tai muotoiltuja huulia, sillä mielikuvani oli juurikin se yleinen, ei niin positiivinen… Tänäpäivänäkään en menisi kenellekkään muulle. En uskaltaisi 😀

Suurimmasta osasta Viivin asiakkaista ei voi edes sanoa että huulille olisi koskaan tehty mitään. Mulla on tuttuja ja muutama kaveri jotka ovat käyneet Viivillä ja yksikin tyttö kertoi ettei oma poikaysäväkään huomannut asiaa, eikä ollut sitten edes viitsinyt kertoa, sillä ihmisillä on juurikin niin negatiivinen kuva kaikesta tällaisesta. Parhaimmat ”korjaukset” ja korostuksethan ovat tehty juuri silloin, kun vastaantulija ei huomaa asiaa. 

Tietenkin on kiva että eron huomaa, varsinkin itse, sillä muuten siinä ei ole mitään järkeä, mutta tarkoitan sitä ettei lopputulos olisi silmille hyppivä tai juurikin se kauhukuva täytetyistä huulista.

Tässä vähän ennen-ja jälkeen kuvia. Kummassakaan kuvassa ei ole meikkiä naamassa.

IMG_20140425_135313 

IMG_20140425_175659

 Huulet on nyt tietenkin kuvissa hyvin turvonneet, joten ne laskevat vielä aika paljonkin. Ajattelin ensin että tekisin tämän vasta about 5 päivän jälkeen, kun huulet ovat laskeutuneet kunnolla, mutta muutin mieleni. Musta ei olis ollenkaan paha vaikka jäiskin noin muhkeiksi. :mrgreen:  Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja Viivillä oli joku uus puudutekin käytössä joten en edes tuntenut mitään. 

IMG_2304

Sitten vähän itse täyteaineesta infoa:

Perfectha-injektiot ovat turvallisia hyaluronihappoinjektioita, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Hyaluroni on samaa ainetta kuin soluissakin on, eli on harvinaista, että sille olisi allerginen. Perfecthassa on markkinoiden pienin proteiinipitoisuus ja näin ollen pienin allergiariski.

Perfecthassa on ristikkäissidoslinkitys ja sen täyttävä ominaisuus on parempi kuin aikaisemmilla menetelmillä. Kesto riippuu ihon aineenvaihdunnasta ja siitä, onko hyaluronihappoa laitettu koskaan aikaisemmin. Jos aineenvaihdunta on nopeaa ja ihossa itsessään ei ole yhtään hyaluronia, niin silloin ihosolu ottaa hyaluronia hyödykseen ja se lähtee nopeammin pois käsitellyltä alueelta. Kun aluetta on käsitelty useamman kerran hyaluronilla, niin se tulee jatkossa kestämään paremmin ja pidemmän aikaa.

Perfecthalla voi täyttää ja muotoilla huulia, nasolabiaalipoimuja, sibeliuspoimuja, silmien ympärystän juonteita sekä muotoilla kasvojen piirteitä ja linjoja, kohottaa yleisilmettä koko kasvojen alueella.  Perfecthan sisältämä hyaluroni ei poista kuitenkaan ilmeryppyjä, koska sillä ei ole lihaksia lamaannuttavaa vaikutusta kuten Botoxilla.

Jos omistaa esimerkiksi arpia, niin niitäkin voi korjailla turvallisesti ja Viivi tekee näitä kaikkia. 

Viiviltä saa nyt -15% kaikista perfectha täytöistä, kun mainitsee mun blogin varauksen yhteydessä. Tarjous on voimassa 3 viikkoa 28.4-18.5 ajan. 

Yhteystiedot löytyvät täältä : Studio VMS , Viivi ”Gyyli” Seppänen 040 1272721 viivi.m.seppanen@gmail.com  😎 

Viivi on tulossa vapuksi Turkuun tekemään töitä juurikin täyteaineiden parissa, joten jos Turussa asuu ja on kiinnostunut niin eikun vain soittoa Viiville! 🙂 

Tästä pääsee myös lukemaan muiden kokemuksia Viivin ammattitaidosta: Motherfuckin’ fashion: Perfectha- eroon arvesta ja Asking for trouble 


Ciao!

Pian on tääkin viikko taputeltu. Mulla on huomenna vapaapäivä treeneistä ja hemmottelupäivä Viivillä <3 Räpsyt kuntoon ! Vedän aina siis 3 päivää treeniä (2x treenit päivässä) ja joka neljäs totaalilepo ja pieni hiilaritankkaus. Pysyy kroppa meinigissä mukana. 

Vielä ei oo tullu mitään hullunhirveitä ruokahimoja eikä väsymyksiä. Tänään kävin mempparissa moikkaamassa pikkuveljeä ja äitiä ja mun ”ruokailu” jäi light colaan. Siinä sitten kuola valuen tsekkailin kun äiti ja Frans herkutteli. Ekan kerran tuli oikeesti vähän sellasta himokuolaa suuhun :mrgreen:  Mun pikkuvelikin on laihtunut nyt 15 kiloa ja näyttää mielettömän hyvältä, joten saikin herkutella. Kaikki mun perheessä on laihtuneet hurjasti, kun ennen omistettiin kaikki ns. hyvä elintasomaha. :mrgreen:  Iskä on laihtunut varmaan yli 10 kiloa, samoin isoveli ja nyt pikkuvelikin. Mieletöntä. Kai tää elämäntapamuutos jotenkin tarttuu! 😎 Äiti nyt on aina osannut katsoa mitä syö (: Meidän perheessä on silti aina syöty pääosin todella terveellisesti. Paljon salaatteja, hyvää lihaa ja itse tehtyä kotiruokaa. Annos koot on olleet ne suurimmat ongelmat meidän perheessä. Kaikki näyttää nyt kuitenkin niin hyviltä ja fresheiltä. 

IMG_20140423_145331

Viikon kipeilyn jälkeen onkin kyllä taas ollut intoa treenailla ja tehdä töitä. Aamulla ei kiukuta lainkaan, senkun vaan lähtee. Tossa kelissä ja maisemissa kelpaakin tehdä aamuaerobista. Näin jälkeenpäin mietittynä en yhtään kuitenkaan ihmettele että tulin kipeeksi. Äitiäni näin tänään ja hän sanoi että oli aivan varma että olen koko kevään kipeä, niin rankka oli henkisesti sekä fyysisesti Thaimaan työmatka. Olin siellä joka päivä niin väsynyt että vain tärisin väsymyksestä. Jokapäivä 1-3 maksimisuoritusta + hirveet paineet ja jännitykset päälle. Öisin nukuttiin muutamat tunnit ja taas alusta…. huh. Ruoka oli mitä oli…Mun olis kyllä pitänyt ottaa joku viikon totaali lepo reissun jälkeen jos olisin ollut järkevä. Jotenkin sitä sokaistu sille meiningille ja tietenkin odotti paljon dietin alkua, että laitto heti kaasun pohjaan. Luulen että kipeeksi tuleminen oli osittain myös kehon oma reaktio väsymykseen ja siihen että nyt on levon paikka. Tietenkin sitä altistuikin helpommin kaikelle ja en ole ollut kyllä vuosiin noin kovassa kuumeessa tai flunssassa. 

Noh, niinkun totesin niin nyt sitä jaksaa taas ja toivotaan että tuo kipeily jäi nyt tohon.  Otin käyttööni nyt uuden tuotesarjankin nimeltä together health. Ne on luomuvitamiineja, joissa ei ole lainkaan keinotekoisia aineita tai lisäaineita, vaan vitamiinit koostuu vaan luonnollisista ja merellisistä aineksista. Täältä löytyy lisää infoa jos kiinnostaa: http://www.togetherhealth.fi 

3f3b8824cb0011e397e80002c9c61690_8

 

Mähän en ole käyttänyt enää pitkään aikaan vitamiinvalmisteita, sillä useammat niistä ovat aivan muuta mitä purkeissa sanotaan ja niiden imeytymisprosentti on niin olematon, että suurinosa tulee vaan pöntöstä alas suomeks sanottuna ;D Näitä innostuin nyt sitten kokeilemaan ja katotaan miltä vaikuttaa. (: Söpöt noi pakkaukset ainakin!

a9d886f0cb9b11e38a7f0002c9d07a7c_8

 

Tänään oli taas niin kauniit lenkkimaisemat että! <3 Aivan ihanaa kun kesä tulee. Sitä ei voi hehkuttaa tarpeeksi. Oli myös ihan superia kun sain kauan kaipaamani Bluetooth kuulokkeet vihdoinkin! Mä olen niin kyllästynyt siihen että mulla on piuhoja jokapaikassa treenin aikana ja aina repäsen ne vahingossa korvista just kun on hyvä flow tai sitten salilla ne jää painoihin kiinni tai istun piuhojen päälle ja ne lähtee korvista… mitä millonkin. Nyt voi pitää puhelinta lenkillä taskussa/kotelossa ja salilla vaikka laukussa, kun ei tarvi venkslata niiden narujen kanssa. Volyymia ja biisejä voi vaihtaa kuulokkeista suoraan.

2014-04-24 21.43.27

 

Super! olkkistreenissäkin mulla on aina ongelmia ollut sen kanssa että missä pidän puhelinta kun käsikotelo puristaa treenin aikana ja piuhat on tiellä. Nyt oli puhelin laukussa ja musat korvilla ilman ongelmia. Ihan mahtavaa! Jos jotain myös kiinnostaa niin täältä löytyy: http://www.mobilefun.fi/35804-soundwear-sd50-stereo-bluetooth-headset-black.htm

Saa siis valkosena ja mustana.

 

ps. Olin taas Päivillä meikkimallina ja tälläkertaa tällaista. Teemana mustavalko meikki (meillä lähti vähä fantasiaks jopa ;)) 

10261116_632915850122201_670237645_n

 

Mua nauratti kun tänään salilla jotkut kaks vanhempaa miestä keskusteli siitä miten noloja ihmiset on kun ne ottaa kaikesta kuvia ja lisäilee nettiin. Mä siihen tokasin huumorilla että mäpäs oon Queen of Selfies 😀 Mä en ymmärrä kaikkia ihmisiä ja niiden touhuja tai asenteita joitakin asoita kohtaan, eikä kaikki ymmärrä mua ja mun asenteita mutta just hyvä niin. Olis ihan kamalaa kun me oltais kaikki samaa mieltä kaikesta ja samanlaisia. Jos täällä ei olis ketään tunteita herättäviä tyyppejä niin kuinka tylsää se oli. Saa ainakin ihmiset jotka vihaavat vaikka sitten niitä selfieitä tai belfieitä niin puheenaiheen vaikkapa musta ja mun kuvista 😉 You are welcome! Vähän huumoria elämään ja pilkettä silmäkulmaan! 

Oikein tehokasta ja energistä viikonloppua kaikille jos en ennen sitä tänne päivittele mitään 🙂 Ja hei, muistakaa että Sunnuntaina menee tarjous umpeen ohjelmista! 

-Linda <3


Heippa!

Oikein pirtsakkaa uuden työ- ja kouluviikon aloitusta kaikille! 🙂

Mä oon niin hyvällä tuulella tänään. Pääsin nimittäin aamulla vähän kokeilemaan aerobista Saran kanssa! Treffattiin kasilta töölönlahdella ja juostiin, tehtiin vatsoja sekä kipiteltiin portaita edes takasin. Vähän hapotti kevytkin jumppailu viikon kipeilyn jälkeen mutta tästä se taas lähtee.  😎

894594_10152072143280794_4069893024377285569_o

Linda ja Sara 12 v moi <3 söpöjä 😀

 

Aamuaeron jälkeen äkkiä kotiin suihkuun, syömään ja meikkimalliksi Päiville. 

10305980_10152071889220794_557629859517333154_n 882098_10152072121250794_3180748688295717667_o

 

Päivi vasta siis opiskelee mutta on jo nyt ihan törkeen lahjakas ja hyvä. Tietenkin Päivi on jo paljon ”itseopiskellut” ja sen kyllä huomaa. Nykyään se on aika helppoa jos viitsii nähdä vaivaa ja kiinnostaa sekä haluaa oikeesti olla hyvä, kun esimerkiksi Youtube on täynnä huippuammattilaisten videoblogeja. (: Sen aina huomaa kun tekee jotain asiaa oikeesti intohimolla niin lopputulos on väistämättäkin hyvä. Oli ammatti mikä tahansa. Sitäpaitsi kun tekee mitä rakastaa niin ei tartte tehdä päivääkään elämässä töitä 😉 

Tänään aijon illalla mennä salille, mutta tietenkin pakko alottaa suht kevyesti. Jalat olis vuorossa, mutta mielummin otan tälläkertaa vaikka olkapäät niin ei tuu ihan maximaalisesti heti rasitettua kroppaa. 

Ehkä maailman ihanin fiilis kun kesä tulee! Ei siellä vielä kovin lämmin ole, mutta kuitenkin ilmat on olleet niin hyvät ja aurinkoiset. Tuntuu kun olis aivan uusi ihminen. Sielu heräs talviunilta.(: Talvisin tuntuu että ihmiset ovat kaamoksen vuoksi aivan kuin käveleviä kuolleita. Tai ainakin niin musta tuntuu aina. Päivät menee vaan ja mitään ei tapahdu. 😀 Toivotaan että kesä ja varsinkin aurinko pysyy täällä tänävuonna pitkään! 

 

Mites muuten jengin kesäkuntoon valmistautuminen menee? Tai onko jollain menossa muuten vain elämäntapamuutos? (: Jos tarvitset apua niin tämän viikon ajan tarjouksena ruokavalio sekä treeniohjelma yhdessä 124€!! 🙂

Myös muut ohjelmat saatavilla omien tavotteiden mukaan:

Oli se sitten kehonkoostumuksen muuttaminen, laihdutus, lihasten keräys, yleisesti hyvinvoinnin parantaminen tms. Ohjelmat tehdään aina henkilökohtaisesti asiakkaan omien tavotteiden ja tarpeiden mukaisesti. Myös erityisruokavaliot hoituvat.

Ohjeet ohjelman tilaamiseen ja vastaukset kysymyksiin saat sähköpostilla Fit4ever@hotmail.fi

283178_366683576748116_477829460_n


Heippa.

Kun itse aloitin 17- vuotiaana elämäntapamuutokseni, mikä sisälsi ns. epätyypillisiä tapoja nuoren naisen elämäntyyliin, sain kokea hurjasti syrjintää jopa parhaimmilta ystäviltäni. Olin silloin päättänyt laittaa elämäni kuntoon ennenkuin täytän 18 vuotta ja hyvin moni ympärilläni yritti heitellä vähän kapuloita rattaisiin. 

Muutama ystävä kävi kanssani alkuun lenkillä, mutta pikkuhiljaa jäin yksin elämäntapamuutokseni kanssa. Eikä siinä mitään, se on nimenomaan minun muutokseni, ei kenenkään muun, mutta voi sitä syrjintää ja kiusaamista.

Muistan ikuisesti kun esimerkiksi vanhojentanssi harjoituksissa muutama todella hyvä ystäväni käveli ivallisesti virnistäen sipsipussit kädessä mun naaman ohi ja näytti kuinka hauskaa heillä on ja mistä kaikesta jään paitsi. Kun et syö sipsejä, et pääse joukkoon mukaan. Mun halu syödä terveellisesti ja urheilla oli jotenkin alhaista ja naurettavaa, ehkä vastenmielistäkin ihmisten mielestä. Mitä mä oikeesti edes luulin saavuttavani? Olin kuitenkin Linda 72 kiloa ja sellaisena tulisin pysymään. En sillon pystynyt vielä juoksemaan 3 kilometria pysähtymättä, mutta en aikonut luovuttaa. Muistan kun eräs vähän vanhempi poika katsoi mua säälivästi ja kysyi että mitä mä luulen saavuttavani tällä. ”Ota nyt vaan hei sipsejä, kyllä sä voit nyt kerran dokaa!! Ihan naurettavaa…Nuoruudesta pitää nauttia, tuhlaat vaan elämääsi!!” 

Varmaan puol vuotta vietin yksin joka viikonlopun ja päivät koulun jälkeen. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin taas arki normalisoitumaan kun sai kai jotenkin todistettua että oli asian kanssa tosissaan. Juoksin vaikka 20km hengästymättä ja olin saavuttanut tavoite painoni. Sen jälkeen mun valinnat hyväksyttiin ja kaverit palasivat. En ole asiasta vihainen kenellekkään tai katkera, ompahan oli valintani ja pakostakin sitä vähän erakoituu kun ollaan siinä iässä että ns. kuuluu juhlia ja elää huoletonta elämää. Pääasia että tärkeimmät ystävät ovat yhä edelleen ystäviäni.

Nykyään en itse enää törmää hirveesti tällaiseen syrjintään. Olen kai tehnyt sen verran selväksi elämäntyylini että en pahemmin saa ivailuja tai pahoja katseita vaikka bileissä ottaisinkin omat eväät esille (ja tähän tarkennus, omat eväät on mukava VAIN kisapreppinä, ei offilla. Sillon voi syödä niitä sipsejä sillon tällön). Odotan niitä katseita silti yhä edelleen aina ja edelleenkin tuntuu pahalta muita kohtaan kieltäytyä asioista, sillä jotenkin vuosien varrella olen huomannut että jostain syystä se että itse ei juo viinaa tai syö niitä sipsejä on kovasti muilta pois ja siitä loukkaannutaan. No, kuitenkin esimerkiksi ystäväni tupareissa viikko sitten olin yllättynyt siitä miten ihmiset oikeesti tukivat valintaani. Sen sijaan että olisin saanut paheksuvia katseita ja olisin joutunut kuuntelemaan ”voi luoja, ota nyt tosta sipsejä” juttuja ja selittelemään valintaani, sainkin kannustavia katseita ja jopa positiivista kiinnostusta asiaa kohtaan. ”Se on sen arvoista!” oli lauseet joita kuulin ympärillä. Siitä tuli oikeesti mukava fiilis. 🙂

Saan asiakkailtani usein viestejä joissa kysytään neuvoa siihen kun kaverit syrjivät ja väheksyvät heidän elämäntapojaan ja unelmiaan. Saan myös todella usein sähköpostiviestejä ja viestejä inboksiin samankaltaisista asioista. Ihmiset eivät kunnioita toisten valintoja ja syrjivät. Se että jättää illan muutamaan bisseen ja lähtee suht aikaisin kotiin nukkumaan, syö terveellisesti ja urheilee on ilmeisesti paljon paheksuttavampaa kuin mikään muu elämäntyyli. 

Mun mielestä on huvittavaa kun ihmiset edelleen tekee mun edessä aivan ihme touhuja. Jos mä otan esiin proteiini sheikin ja sanon että tulin juuri treeneistä, niin joku saattaa heittää että ”Onko sulla proteiinit mukana?? Ei luoja. Pitäsköhän munkin alkaa vähä treenailee, mä oon ainakin koko viikon elänyt pizzalla ja bissellä hahahaahaaaa!!” vaikka todellisuudessa ollaan yritetty liikkua ja syödä hyvin, mutta jostain syystä salaa. Ollaan niin kovasti vastaan kaikkea terveellisyyttä ja hyvinvointihöpötystä, että joudutaan oikeesti jopa piilottelemaan sitä tosiasiaa, että ehkä vähän itseäkin kiinnostais voida paremmin ja käydä jumpissa. Ei siinä ole herranjumala mitään pahaa, päinvastoin. Varmasti jokainen meistä haluaa voida hyvin! Siinä ei ole mitään hävettävää. Sitä ei tarvitse kenellekkään selitellä tai todistella ja miks tarvis, kun sä kuitenkin itse elät sun hyvinvoinnin ja kehon kanssa. 

Mä todella toivoisin että nyt kaikki ottaisivat itseään sen verran niskasta kiinni että VAIKKA itseä ei kiinnosta lainkaan liikunta- tai terveellisesti syöminen tms. niin kunnioitettais niitä muiden valintoja ja lopetetaan se turhanpäiväinen vittuilu, niin ei tarvitse sitten itse hävetä jos joku päivä haluaakin bissen sijaan mennä itsekkin jumpalle tai syödä paremmin. Joillekkin ne voi oikeesti olla todella tärkeitä asioita ja pieni kannustus saa ihmeitä aikaan. Mä en voi ymmärtää sitä minkä vuoksi muakin hävettää enemmän ottaa julkisella paikalla eväspurkki laukusta kuin syödä euron juustoa. Mä jotenkin poden siitä syyllisyyttä ja toivoisin että voisin muuttua hetkellisesti näkymättömäksi ruokailun ajaksi, etten vaan loukkaa ketään eväilläni ja valinnoillani. Jokainen varmasti tietää että kukaan ei katso sua jos vedät mäkkisafkaa julkisissa, mutta herranjumala jos sulla on vaikka riisiä ja kanaa ja parsaa muovipurkissa niin se katseiden määrä.   😳  Ja hei, jos nyt mietitään asiaa syvällisemmin niin olenko väärässä se suhteen että SE jos jokin on sairaan yhteiskunnan merkki. Hävetä hyvinvoinnin tavoittelua? Varsinkin kun meidän yhdet suurimmista ongelmista on päihteidenkäyttö ja ylipaino. 

Voikaa hyvin ja tehkää omat valintanne, mutta kunnioittakaa myös muiden. 🙂

998479_10152032577465794_612618131_n