27 elo Tavallinen päiväni, josta ystävät ja perhe tekevät mahtavan
Herään ennen herätystä, sillä dieetti on pienentänyt selvästi unentarvetta . Verhot on huonosti, joten näen raosta ettei ulkona ainakaan sada, hienoa. JLO ulos, keppien heittelyä unohtamatta.
Aminot ja vitamiinit naamaan ja lenkille. Juoksentelen vanhoja, satoja kertoja koluttuja reittejä, mutta onneksi vastaan tulee kuitenkin aina uudet ihmiset. Lenkillä usein analysoin ihmisiä, mietin mitä kenenkin mielessä liikkuu tai minne he ovat menossa.
Puhelin pärisee, joten pysähdyn hetkeksi. Kukas muukaan siellä viestittää tsemppejä kuin ihana tukeni, Nora. Tulee heti hyvä fiilis. Jatkan vielä yhden kierroksen töölönlahtea ja päätän treenin kuntopiiriin, joka sisältää askelkyykkyjä, punnerruksia ja vatsoja.
Kotiin päästyäni ovella tulee vastaan aina niin iloinen JLO. Miten se voi aina olla yhtä innoissaan ja onnellinen kun tuun kotiin? Me tehdään yhdessä ruokaa ja vietetään hetki sohvalla.
Pikkuhiljaa raahaudun koneelle. Nyt on se aika päivästä, kun tehdään töitä. Mun sähköposti kaatui eikä päästänyt mua sisään moneen päivään, mutta nyt sain vihdoin takaisin mailit ja voin alkaa tekemään töitä. Niitä on paljon ja tuntuu epätoivoiselta.
Soitan äidille ja vietetään taas yhdessä nopea, mutta ytimekäs kuulumisten vaihto. Tämä toistuu joka päivä. Päivi laittaa mulle kuvan sen tekemästä meikistä. Mietin miten hienoa on, että Päivi on löytänyt juttunsa ja on siinä vielä aivan älyttömän hyvä! Ehdotan elokuviin menemistä. Sovitaan, että palataan asiaan myöhemmin ja sitten mä nukahdan.
Unenpöpperöisenä tajuan, että mun pitäis olla jo salilla. Katson puhelinta ja Sara siellä pyytää iltalenkille. Hmm, lupasin Päiville mennä leffaan, mutta nyt kun nukuin pommiin niin taitaa mennä suunnitelmat uusiksi. Molemmat ymmärtää ja sovitaan, että yritetään huomenna posetella yhdessä! Viikonloppuna ainakin tehdään jotain, sillä Saralla on synttärit. Facebook ilmottaa, että Viivi on kipeä. Vietin eilen aikaa Inkan ja Viivin kanssa ja muistan että Inka oli myös kipeä. Lasken 1+1 ja käyn hakemassa vettä, jonne tiputan liioitellun määrän punahattu- uutetta. Kipeäksi mä en suostu tulemaan!
Nyt äkkiä aminot naamaan, kamat kasaan ja eteenpäin! Muistan hississä, että unohdin tietenkin sateenvarjon sisälle, joten upotan lippiksen kunnolla päähän ja talsin suoraan sateeseen. Ilma on kuitenkin kaunis ja raikas. Aurinko paistaa ja sadepisarat on todella suuria, melkein kuin rakeita. Ihmiset katsoo mua kun kuvailen innoissani maisemia ja hymyilen itsekseni hölmösti.
Salin ovella näenkin jo tuttuja naamoja, moikkaan ja jatkan sisälle. Mietin, jäiköhän mulle jotain kastiketta tai ruokaa naamaan, kun unohdin taas kokonaan katsoa peiliin ennen lähtöä. Meidän ihana minilinda tuleekin vastaan jo käytävällä ja vaihdetaan kuulumiset. Sitten äkkiä niiden jalkojen pariin. Treenin ajaksi laitan musat täysille, vedän lipan vielä syvemmälle päähän ja keskityn treeniin. Kun jumpat on jumpattu, nostan lippaa ja huomaan että löydän ihmisten joukosta tuttuja kasvoja ja vaihdan Villen kanssa kuulumisia. Siirryn raskaiden liikkeiden jälkeen hyppyjen pariin toiselle puolelle salia ja jatkan siitä aerobisen pariin kiipeämään portaita. Ei hitto, taas näitä portaita. Jalat tärisee jo valmiiksi. Sovin itseni kanssa, että saan ottaa tämän aerobisen rauhallisemmin, sillä aamutreeni oli niin kova ja jalkatreenin jälkeen jalat särkee jo valmiiksi. No, minuutin kuluttua rullaan jo 112 porrasta minuutissa vauhtia ja tiedän, ettei vauhti tästä ainakaan hiljene. Mä olen huono antamaan periksi….
Tuntuu että kuolen. Käännän katsetta ja näen Kristan tuulettamassa crosstrainerissa ja viittomassa mulle tulta purjeisiin. Yhtäkkiä energiaa alkaa virtaamaan ja jaksan loppuun asti hymyillen. Treenin jälkeen oon taas niin hiestä märkä, etten oikeen tiedä miten päin olisin. Vähän ehkä jo hävettää olla näin märkä.
Pieni hengähdys, vettä naamaan litroittain ja alas moikkaamaan Kristaa. Hetki keritään juttelemaan, kunnes kolmas Linda hipsiikin jo takana. Mahtavaa, kaikki taas koossa! Käyn pukuhuoneessa pukemassa ulkovaatteet päälle, mutta pakko käydä vielä moikkaamassa tyttöjä. Nauretaan, huudetaan, häiritään todennäkösesti muita, mutta meillä on kivaa! Lähden jälleen kerran hymy leveästi huulilla kotiin ja mietin matkalla, miten kiitollinen olen ystävistäni ja ihmisitä ympärilläni. Avaan puhelimen ja meidän ryhmäkeskustelussa heitelläänkin jo sydämiä ja tsempataan toisiamme.
Kotimatkalla soitan Joelille. Ikävä on kova, mutta toisaalta on mukavaa saada vähän omaa aikaa ja rauhaa dieettiin. Enää ei sada ja muistan, että mun täytyy käydä kaupassa!
Kauppamatkalla soitan taas äidille. Mulla ei oikeestaan oo mitään asiaa, niinku ei ikinä, mutta vihaan kävellä yksin ja äiti tai Päivi joutuvat aina mun matkaseurauhreiksi. Onneksi molempiin voi aina luottaa ja juttua lentää usein niin paljon, että puhelu on jossain vaiheessa pakko lopettaa.
Vihdoin ruokaa. Facebookissa saan viestin veljeltäni, joka kertoo kuinka kovaa aikoo kannustaa mua karsinnoissa. Avaan instagramin ja huomaan, että mun isä on tykännyt kohta jokaisesta mun kuvasta. Ihania tyyppejä!
Tulen koneelle ja ajattelen, että kirjoittaisin tekstin ystävistä. Mietin hetken ihmisiä mun ympärillä ja huomaan pidättäväni kyyneliä. En mä osaa kertoa, miten onnellinen oon jokaisesta ihmisestä mun ympärillä ja ihmettelen itsekin, että miten oon ansainnut tällaisia tyyppejä mun elämään, mutta uskon, että jokaisella on tarkoituksensa.
Ympäröikää ihmiset hyvät itsenne tyypeillä, jotka tuovat teissä esiin parhaat piirteenne.
Nyt nukkumaan. Huomenna postausta mun uudesta IHANASTA tukasta <3
ps. Huomenna ilmestyy kauppihin uusin fitbody, joten muistakaa hakea omanne !
vaatteet: Biancaneven tuleva mallisto
kuva: Petri Mast
