18 syys Mitäkö mieltä olen fitnessvihasta?

Tsaukkis!

Liikaa linkitetään blogiin nyt näitä fitness-on-kamalaa postauksia ja pyydetään mielipidettä, joten ajattelin, että helpommalla päästään kun kirjoitan asiasta pikaisen postauksen. Tämä on siis oma näkökulmani asiaan, näin amatöörinä.

Olen lukenut muutamista postauksista alun. Pakko sanoa, että se alku on aina riittänyt mulle. Turhaan pahoitan mieleni, varsinkin kun kaikilla on oikeus mielipiteeseensä ja tuoda asiansa julki. En myöskään viitsi lukea ihmisten mielipidekirjoituksia lajista, josta ei välttämättä a) tiedetä mitään b) ole omaa kokemusta c) rakennetaan mielipide hesarin ”fitness pilasi elämäni” – kertomusten perusteella. Usein tekstit tuntuvat todella kaukaisilta ja tulee huono mieli siitä, että jollain on noin negatiivinen kuva lajista. En silti väitä, etteikö joidenkin kohdalla laji ole juurikin suurta kärsimystä, enkä kiellä sitäkään että lajissa piilee vakavia riskejä.

Fitness puhuttaa nyt monia ja se nouseekin median otsikoissa vaarallisuutensa puolesta pelottavasti esiin. Kuitenkin kovin usein unohdetaan, että todella moni kilpaurheilu on hyvin kaukana ns. hyvinvointiurheilusta, varsinkin kisakaudella. Lainaan pätkän Even Blogista:

” Kisakunnot on kisakuntoja, ja huonossa kunnossa on kovin monet muutkin urheilijat aina aika ajoin. Urheilulajeissa missä on painoluokat on se painon vedätys jotain aivan kamalaa ja normaalille ihmiselle hirvittävää seurattavaa. Saunotaan tuntikausia hopeisissa haalareissa tajunnan rajamailla häilyen, ei saa juoda eikä syödä että mahtuu punnituksessa omaan sarjaansa. Näin ne monet nyrkkeilijät, vapaaottelijat, painijat ym tekevät, ja se on ihan arkipäivää urheilussa. Maratoonarit ovat lähes luuta ja nahkaa, ripuloivat kisoissa housuihinsa ja oksentelevat pitkin tienvarsia, pyörtyilevät ja luhistuvat maahan. Balettitanssijoiden ja voimistelijoiden ohella useassakin lajissa ollaan ympäri vuoden liian laihassa kunnossa, ei vain kerran tai maksimissaan kahdesti vuodessa jotain tiettyä ajankohtaa varten. Näitä ei moni taida muistaakaan.”

Kun lähdin ekalle dieetilleni, pelkäsin. Olen lukenut monia kauhutarinoita kisadieetistä, miten ei olla syöty kuin kuivaa seitiä 20 viikkoa ja itketty joka ilta itsensä uneen. Miten jalka painaa joka aamu, miten elämä muuttuu harmaaksi. Suomeksi sanottuna monien kokemusten perusteella touhu on pelkkää kusta ja paskaa.

Oma kokemukseni on ollut hyvin päinvastainen. Olenkin kysynyt muutamilta ihmisiltä, teenkö jotain väärin, miks en koe kärsiväni?

On vaikea sanoa mitään totuutta lajia kohtaan. Olen nähnyt myös monen kärsivän ja muutamalle tyypille itse rehellisesti sanonut, että jos tekeminen tuntuu niin pahalta mitä annetaan ymmärtää, että itkettää kokoajan ja ei jakseta, niin sillon on hyvä puhaltaa peli poikki. Terveys ja mielen hyvinvointi ykköseksi. Aina tää ei ole kivaa, aina ei jaksa, hikeä vuodatetaan, asialle uhrataan aikaa, paljon kivoja juttuja jää välistä ja joskus on todella huonoja päiviä, mutta uskon että jokainen kykenee tunnistamaan ja erottamaan huonon päivän- fiiliksen sekä sen fiiliksen, kun homma ei vaan oikeesti kulje ja tuntuu pahalta.

Mä luulen, että touhu on todella paljon asenteesta kiinni. Myös pohjatyö ja itselle sopiva dieetti, oikeanlainen elämäntilanne ja rakkaus (jos sitä löytyy) lajia kohtaan ovat suuria tekijöitä. Mikä on motiivi? Tämä laji on nyt muotia ja liian moni on mukana vääristä syistä. Aina syy ei tietenkään ole väärä, joskus laji ei vain sovi tai dieetille on lähdetty keskeneräisellä pohjatyöllä, jolloin kalorit joudutaan laittamaan nopeasti todella alas ja tekeminen mahdollisimman korkealle. Parisuhde/työkuviot/rahatilanne tms muu stressi saattaa myös pilata kisaprepin turhalla stressillä. Joskus valmentajan kanssa kemiat ei kohtaa ja juttu menee läskiksi. Asenne lajia kohtaan sekä motiivi tekemiseen on kuitenkin suurimpia tekijöitä ja määrittelevät pitkälti sen, miltä se tekeminen sitten tuntuu. Jos lajista ei oikeesti pidä, niin en usko että jauheliha ja makaroni tai aamuaerobiset/iltapuntitkaan maistuu hirveen hyvältä.

Mun on hankalaa nyt ottaa kantaa noihin teksteihin, sillä en tosiaankaan lukenut yhtäkään loppuunasti. En jaksa provosoitua turhista asioista, pääasia on, että itse nauttii.

Veikkaan, että tekstit käsittelevät raukkoja poloisia, kärsiviä ihmislapsia, väsyneitä kasvoja, vääristyneitä kehonkuvia, ällöttäviä luurankoja rusketuksineen ja blingeineen, alastomuutta, itsensä esittelyä, huomiohuoraamista, keskeneräisiä kehoja, sirkuspellejä. Mitä näitä nyt on.

Mulle on aivan sama miten kukin lajin kokee. Jos johonkin kuitenkin haluan vaikuttaa on se, että toivon jokaisen lajiin lähtevän opiskelevan itsekin lajiin liittyvistä asioista, kuten ihmisen anatomiaa, lihaksistoa, liikuntaravitsemusta, kehonhuoltoa… Toivon, että jokaisella olisi sen verran narut omissakin käsissä, että pystyy tunnistamaan kehon omia merkkejä, kyseenalaistamaan asioista, ymmärtämään miksi jokin asia tehdään, ymmärtää sen, että kaikki ei mene kuin kirjoissa eikä pelkkää lappua lukemalla aina saada sitä parasta lopputulosta. Uskon, että näinkin pienellä asialla saataisiin huonovoitisuutta, epäonnistuneita dieettejä ja kauhutarinoita vähennettyä ja enemmän positiivisia kokemuksia sekä hyvää fiilistä lajiin.

Makeet sukat, jep! 😉

17 syys Kuka nostaisi kissan hännän, ellei kissa itse?

Heippa!

Tänään haluan puhua hieman itsevarmuudesta, uskosta itseensä sekä hieman siitä, miten epävarmuus syö ihmistä, sekä muita ympärillä olijoita.

Olen monesti kirjoittanut, miten älyttömän upea ilmapiiri meidän salilla on. Meitä on kisaajia ja harrastajia ja kaikki tuetaan sekä tsempataan toisiamme. Jokainen antaa KAIKKENSA lajille, omistautuu jokaiselle treenille, haluaa olla parempi, haluaa olla paras! TIETENKIN!! Mitä hemmetin järkeä olla kilpaurheilija tai kilpailla, jos et halua olla paras tai tehdä parastasi? Nähdä mihin pystyt, kehittyä, onnistua?

Tietenkin jotkut tekevät asioita esimerkiksi kokemuksen vuoksi, haluavat nähdä mihin rahkeet riittävät ja ylittää itsensä eikä sekään ole yhtään huonompi motiivi tehdä asioita. Kunhan tekee mistä pitää ja tekee täysillä !

Pääasia että yrittää, tavoittelee unelmiaan, antaa kaikkensa. Välillä kaadutaan, mutta sitte vaan putsataan pölyt polvista ja jatketaan! Jos mä en olis koskaan löytänyt mun palavaa halua olla parempi, vaan tyytynyt olemaan sivusta katsoja, haaveilija, en varmasti olisi ollut koskaan joutunut käymään asioita kantapään kautta läpi, mokannut laihdutusyrityksiäni tai vetänyt niitä överiksi ja ollut alipainoinen, en koskaan joutunut keräämään lihasta ja korjailemaan pilaamaani aineenvaihduntaa, olemaan ”bulkilla”, vaan olisin tällähetkellä edelleen se hemmetin huonosti voiva, 73kiloinen, pahimmassa tapauksessa vuosien varrella antanut siitäkin periksi ja lihonnut 20 kiloa lisää.

Jotta sä voit saavuttaa, sun täytyy uskoa itseesi ja tehdä töitä sen eteen! Se ei aina välttämättä ole niin mukavaa, mutta kun työ alkaa tuottamaan tulosta, sitä alkaa himoamaan lisää. Myös usko itseensä kasvaa onnistumisten myötä, mutta ennen niitä onnistumisia edessä voi olla hyvin pitkä ja kivinen tie jyrkillä alamäillä ja raskailla ylämäillä. Sillon tarvitaan sitä uskoa ja luottamusta itseensä. Tulee hetkiä, kun sitä ei itse näe, kun ajattelee olevansa jo perillä, silloin on hyvä olla ympärillä ihmisiä, jotka näyttävät sulle tien eteenpäin. Valmentajani antoi muutama viikko sitten mieleen painuvan vertauskuvan kilpaurheilijasta ja siitä, miksei hän aina kehu mua vaikka olenkin ihan hyvä. Yksinkertainen vastaus: hyvä ei riitä, jos potentiaalia on olla vielä parempi. Jos leikitään, että ollaan keihäänheittäjiä ja Suomen maailmanennätys on 70m, mutta ihmisessä on potentiaalia heittää 80m, niin miksi taputetaan selkään ja sanotaan että ”hyvä” 70 metrin kohdalla, kun pystytään parempaan? Joskus jonkun on pakko olla se ilkeä kusipää ja töniä sut sinne 80 metriin.

Salilla meistä kisaajista jokainen aivan varmasti haluaa olla paras, meistä jokainen haluaa voittaa. Silti tämä piirre ei pois sulje kenenkään kohdalla sitä, että jokainen meistä toivoo myös toiselle hyvää menestystä, iloitsee toisen voitosta, haluaa tsempata toisiakin sekä auttaa minkä voi.

Eilen saapuessani salille, jännitin hieman sitä, että siirryin junnuista yleiseen ja kisaankin nyt omia ystäviäni vastaan. Mitä mulla oli vastassa? Kilpasiskoni, kaimani hymy korvissa, juoksee vastaan, halaa ja ojentaa pullon MOËT: tiä.

Siinä me sitten yhdessä väänettiin jalkatreeniä, juteltiin tulevista kisoista, lookeista, kaikesta. Linda Paldanius on niin omistautunut lajille, että hatun nostan paikka. Linda on todella motivoiva ja upea kuntoinen nainen, täynnä kilpailuhalua ja voiton tahtoa. Ylimielinen? No ei! Hänen suustaan ”ei harmittais hävitä sulle!”- lause on kirsikkana kakun päälle siitä, että niin voiton tahtoisessa ihmisessä on myös muutakin: ominaisuus olla onnellinen muiden puolesta ja kaiken sen voitontahdon rinnalla kuitenkin olemaan nöyrä. Samoin kuin lähes jokaisella urheilija tuttavallani on.

Voittoa kuuluu himoita, mutta häviämistä ei saa pelätä.

Haluan tällä postauksella tuoda esiin sitä, miten tärkeää on uskoa itseensä ja haluta onnistua. Kuka nostaisi kissan hännän, ellei kissa itse?

Epävarmuus taas on ominaisuus, joka syö sekä omaa, että myös muiden energiaa. Epävarmuus tuo inhottavia piirteitä esiin ihmisissä: pahan puhumista, negatiivista energiaa joka säteilee muihinkin.

Jostain syystä kilpailunhalua, onnistumisenhalua, voitontahtoa ei aina katsota hyvällä. Hyvin ymmärrettävää, ei kaikki ymmärrä näitä piirteitä ihmisissä ja se saattaa ärsyttää muita, mutta kyllä mä sen sanon, että ”näissä piireissä”, joissa kaikki tekevät parhaansa, omistautuvat asialle, ei todellakaan kampata selän takana toisia alas kukkulalta, vaan ojennetaan käsi ja autetaan toinenkin ylös asti ja onnistumaan.

strong people dont put others down, they lift them up.

Onnenkyyneleet. Suuri kiitollisuus teille ystävät, kilpasiskojeni tuki ja apu. Lahdessa nähdään ja rokataan!

16 syys Kisalookistani!

Kiitos vielä hurjasti kaikille onnittelijoille! <3

Lookista on tullut paljon kehuja ja olin itsekin todella tyytyväinen. Se onnistui hyvin, eikä mun tarvinnut stressata itse siitä hetkeäkään.

Perjantaina kävin studio Gyylissä värjäyttämässä hiukseni puhtaamman värisiksi sekä laittamassa uudet teipit. Inka myös teki syväpuhdistuksen tukkaan ennen teippejä, joten Lauantaina tukka oli juuri hyvä. Ei liian puhdas (jos joku tietää mitä tarkoitan liian puhtaalla tukalla, joka ei pysy aisoissa mitenkään) ja ainoa juttu mitä piti enää tehdä, oli hieman suoristaa ja tupeerata tyvistä. Hyvin helppo ”kampaus”, mahdollisimman luonnollinen ja urheilullinen sekä fresh look. Juuri sitä mitä halusin.

Viivi teki perjantaina mulle kauneushoitolassaan, Studio VMS:llä Medical Peeling hoidon kasvoihin, jolla saatiin pois kaikki epäpuhtaudet ja iho hohtamaan puhtautta. Lisäksi Viivi muotoili ja värjäsi mun kulmat sekä huolsi ripset kuntoon. Tästä postauksesta voi lukea hoidoista lisää, jos kiinnostaa !

Meikin Viivi loihti myös ja voi juku miten HYVÄ siitä tuli! Ihan törkeen tyytyväinen olin. Kunnolla valoa ja nykypäivää kehiin. Viivi on vaan niin loistava ja omaa niin törkeen hyvän esteettisen silmän kauneudelle, etten pääse siitä yli 😀 . Viivi on auttanut mua muutenkin niin paljon ihonhoidon ja ylipäätään kauneudenhoitoon liittyvissä asioissa. Ennen kun tutustuttiin olin kulmakarvaton näppynaama. Nykyään nautin olostani ilman meikkiä.

Sara tuli vielä moikkaamaan ennen omia kisoja!

bäkkärillä!

Korut ja bikinit sekä kengät on biancanevelta ja värinä toimi Jantana. Itselläni kolme kerrosta riitti, kun taas useammalla oli 5-7 kerrokseen. Jokaisen iho reagoi erilailla väriin ja imee sen eritavoin. Siksi väriä ja vaihtoehtoja on hyvä testata aina etukäteen.

Sokeroinnin ennen kisoja mulle teki Marika ja jos jollain meni Marikan tarjous sokeroinnista ohi, niin tutustumistarjouksena kainalot, sääret sekä brassi älyttömän edullisesti 45€! Muistatte vaan varata ajan juuri Marikalle sekä mainita blogistani. Marika tekee hoitoja Long Lasting Beauty nimisessä kauneushoitolassa ja se sijaitsee malminkadulla, aivan Helsingin keskustassa. Marikan saa kiinni numerosta 045-1878940

Tänään kävin valmentajaani Aki Mähöstä tapaamassa ja uudet ohjelmat on nyt kourassa, asentoja fiksailtu ja t-kävelyäkin hiottu ja nyt vaan sitä TREENIÄ!

15 syys Nokka kohti Nicole Wilkins- ja SM kisoja!

Heippa!

Nyt on palattu arkeen! Aamu alkoi lenkki-kuntopiiri-aamutreenillä ja voi pojat miten askel eteni. Tää motivaatio on älytön.

Nyt on myös kroppa täytetty. Olkapäät vaan pallotti aamulla ja energiaa riittää. Söin eilen kahteen asti yöllä leipää kunnon juustoilla ja nautein. En kuitenkaan pystynyt eilen syömään enää hirveesti mitään karkkia tms, enemmänkin kaipasin kunnon ruokaa. Käytiinkin Ullanlinnassa Centralissa syömässä. Suosittelen sitä paikkaa kaikille. Asuin ennen Centun yläkerrassa ja se paikka on vaan niin mieletön ruokineen kaikkineen.

Pieni räjähtänyt tyttö, jolla mennyt hieman itseruskettavat yli 😀

Kuitenkin jotenkin odotin eilen jo kovasti että pääsen takaisin ”normaaliin”. Nautin niin paljon treenaamisesta ja puhtaasti syömisestä, että näin unta raikkaasta puurosta sekä vihanneksista ja salaatista. Jep, sekaisin kuin seinäkello.

Lauantaina oli niin mielettömän hauskaa. Päästiin helsinkiin about yhden maissa ja 15minuutin himakierroksen kautta suoraan baariin. Vähän suihketta kainaloon ja menoks! Naurettiin niin paljon että meistä kaikki tais pissata edes vähän housuihin. Juotiin palkinnoista, sekoiltiin huolella, rullaluisteltiin ja skeitattiin sisällä, roikuttiin hummerin kattoikkunasta, läheteltiin upeita videoita ihmisille ( myös koutsille tais mennä….), syötiin kilpaa nugetteja ja laulettiin karaokea.

lähikuva tästä Showroomin pakollisesta ja perinteisestä ”mä showroomissa” peilistä. Pistettiin parastamme!

Junnujen MM paikkaa ei irronnut, Overallissa olin kolmas, mutta Nicole Wilkins kisaan irtosi sekä tietenkin paikka SM- kisoihin! En siis osallistukkaan NFE:n Junnujen Cup kisaan, vaan yleisen sarjan SM- kisaan. 🙂

IFBB:n ammattilaisista kahdella on oma kansainvälinen nimikkokilpailunsa, jossa palkintona on IFBB Pro Card. Nämä kaksi ovat Arnold Schwarzenegger ja 2014-vuodesta lähtien Nicole Wilkins.

Kilpailun lanseeraus tapahtui IFBB World Congressissa Marrakeshissa Marokossa. IFBB Presidentti Rafael Santonja on luvannut, että Nicole Wilkins Fitness Championships saa IFBB:ltä suuren promootioavun ja kaikki kilpailun toimitsijat ovat kansainvälisiä tuomareita ja IFBB:n toimihenkilöitä. Nicole Wilkins Fitness Championships on kansainvälinen kilpailu, jossa Suomen ADT tekee kaikki WADA:n vaatimat dopingtestit.

Nicole Wilkins Fitness Championships alkukilpailu pidetään lauantaiaamu- ja iltapäivänä Nordic Fitness Expon messulavalla, josta tehdään kansainväliset mitat koolta, valaistukselta ja muulta tekniikalta täyttävä lava. Finaalit pidetään IFBB Nordic Pro Championships –kilpailun yhteydessä lauantai-iltana.

Nicole Wilkins on kansainvälinen kilpailu ja Suomesta sinne pääsee osallistumaan oman pituusluokkansa top 2 Jyväskylän sekä Tampereen kasinnoista. Eli koska voitin oman sarjani karsinnat, pääsen Lauantaina kisaamaan Nicole Wilkins kisassa ja seuraavana päivänä SM-kilpailussa. Oon aivan täpinöissäni, ihan mieletöntä ja aivan ihanaa ettei kisat loppunut tähän, vaan niitä on vielä edessä.

Nyt kun olen nähnyt kuvat ja videot sekä pyytänyt muutamia tuomaripalautteita, niin tiedän missä petrata. On myös mahtavaa saada kaikki ylimääräinen hössötys pois, koska nyt tietää millaista kisoja edeltävänä päivänä on, mitä kisapäivänä tapahtuu, miten kisatilanne etenee ja millaista lavalla on olla, ei tarvitse enää stressata tai jännittä ns. turhia hömpötyksiä. Keskittymisen saa laitettua täysillä lavatyöskentelyyn ja uskon että pystyy ihan erilailla nauttimaan koko tilanteesta 🙂

Muutenkin nyt tuli sellainen extra varmistus, että on oikean lajin parissa. Nautittu on, motivaatio on ollut kokoajan (kaikki nämä vuodet) älytön ja tahtoa on riittänyt, mutta tietenkin ikinä ei oikeen osaa sanoa ennenkun on siellä lavalla käynyt, että miltä se tuntuu, nauttiiko siitä , entä sopiiko rakenne lajiin jne. Nyt tiedän, että tää on just sitä mitä mä todella haluan tehdä ja missä mahdollisesti tähdätä niin pitkälle kun rahkeet vaan riittää.

Nyt vaan focus siihen, että saan lavalle paremman pakkauksen esiin ja 4 viikkoa ihan täysillä eteenpäin. Taso tulee olemaan ihan älytön!

14 syys Voitto tuli!!

MOOOOOOIII!!

APUA! huh mikä viikonloppu, aivan epätodellinen!

Perjantaina lähdettiin siis kohti jyväskylää ja edessä oli tankkailua, kisavärien levittelyä ja tonnisti jännitystä sekä kauhua.

Koutsilta tuli vielä perjantaina määräystä että tyttöhän on aivan ruitunut ja paineeton, että nyt ranskalaisia ja nopeaa sokeria naamaan. Siinä sitten SÖIN, isolla kädellä ja vähän juotiin viiniäkin. Ilman viiniä ei olis varmaan nukuttu lainkaan sinä yönä, mutta muutama lasillinen sammutti valot aika nopeesti pääkopasta.

Seuraavana päivänä vielä tankkailtiin. Nora, jonka tiimissä kisasinkin kävi tsekkaamassa mun värit ja sanoi että olimpas mä ”pehmentynyt” kunnolta, mikä oli Noran mielestä vaan hyvä, sillä bikinissä liian revitystä kunnosta tulee miinusta…

No siinä se päivä sitten meni. Juomattomuus oli pahinta ja tietenkin se jännittäminen. Kiitos Viivin, mun ei tarvinnut stressata meikistä. Siitä tuli ihan törkeän ihana ja fresh,just sitä mitä mä halusin.

Pikkuhiljaa alettiin valumaan mestoille. Jännitys oli niin kovaa, että en pystynyt edes ennen bäkkärille menoa sanoa heippoja kannustusjoukoille, kun olin niin tunteet pinnassa että itku meinas tulla.

Takahuoneessa liimailtiin biksuja, pumppailtiin, tankattiin suolaa ja JÄNNITETTIIN! Meidän, sekä kahden muun pituusluokan kisaajia oli niin paljon, että ennen varsinaista kisaa oli pakko suorittaa eliminaatio kierros, jossa karusti tiputettiin kisaajat niin, että jäljelle jäi vain 15 kilpailijaa.

Siis huhuh miten paljon mä tärisin ja jännitin, olin aivan kauhuissani ja fiilis oli epätodellinen. Päässä vaan pyöri ajatuksia, kuten ”HYMYILE, jännitä pakara, pakki sisään, hengitä, jännitä reisi, HYMYILE, apua apua apua miten se etupose menikään, näytän varmaan ihan uunolta, kaadun pian, HYMYILE, rentouta olkapäät,älä pyörry, huulet tärisee….”

Helpotus tuli kun kuuli että pääsi eliminaatiosta eteenpäin. Pakko myöntää, että karua peliä.

Fiilis oli kuitenkin super hyvä ja olin jo niin onnellinen joka hetki pelkästään siitä, että OLIN edes siellä takahuoneessa kilpailijana. Se on pelkästään jo niin suuri asia mulle, yks iso unelma.

Karsintakierros oli jo hieman helpompi ja pystyi jopa nauttimaan lavalla olosta. Näissä kisoissahan on aika ”varmaa”, että jos pääsee ekalle tai tokalle vertailulle, niin finaalipaikka lohkeaa. Ekat vertailut tuli ja viimeisenä ekaan vertsailuun kuului, MITÄ, MINUN NUMERO! Herranjumala!! Ihan sekasikiö fiiliksiin siihen eteen vertailuun.

Sen jälkeen oli jo epätodellinen fiilis, voinko oikeasti saada finaalipaikan? Jos sen saan, olen jo voittaja itselleni. Ja kyllä!! sieltä se tuli!! Mitä!! Siitäpä vasta hymy leveni!

Sen jälkeen tuli NIIN mahtava fiilis. Tiesin, että nyt saa nauttia lavalla olosta ja kailotinkin kaikille meidän sarjan mimmeille, että nyt stressit pois ja nauttikaa!

Finaalikierroksen taso oli kuvistakin päätellen kova ja siinä oli omiakin ennakkosuosikkeja rivissä, ja sit meikäläinen, what. 😀

Siinä mun yks ehdoton lemppari, Liis!

T-kävelyssä olin yllättävän rauhallisin mielin ja nautein joka hetkestä. Tosin en hirveesti muista siitä mitään, koska kuitenkin jännitys ja kaikki tunnemyrsy veti vintin ihan pimeeksi.

Kuvat pakkotoiston- ja bodylehden sivuilta!

Palkintojen jakoon menin hyvin fiiliksin, olin jo voittanut itseni tuhat kertaa ja niin onnellinen. Tytöt oli niin kovia, että oli kunnia päästä niiden kanssa samaan riviin. Muistan kun sijat 6,5- ja 4 jaettiin, olin aivan ihmeissäni siitä, että mä nyt oon vieläkin täällä rivissä ja top 3:sessa ! 3- ja 2 sijan tytöillä oli tullut tasapeli, ja olin 100000% varma, että olen jompi kumpi niistä. Siinä kohtaa kun tajusin, että mä olen viimisenä siellä rivissä, niin mulle tuli totaalinen itkurepeäminen, kyyneleet vaan tulvi silmistä ja mun teki mieli huutaa niin kovaa ja kaatua vaan siihen paikkaan. Aivan epätodellista, mitä ihmettä! Siinä sitten yritin hymyillä, samalla kun mun upea kisameikki valui pitkin poskea ja huulet väpätti 😀 Siinä purkautui kaikki se tuska, työ, ilo, epäusko, onnellisuus, kaikki.

Takahuoneeseen ja fiilis jotain ihan sekaista kaikilla mikseillä! Vielä oli joka sarjan parhaiden junnujen Overall kierros Meksikon MM kisoihin, ja sen vei aivan ihanat Eve ja Jolanda!! Onnea molemmille tuhannesti, ansaittu reissu ja voitto kotiin tytöt! 😉

Meidän tiimin tytöille tuli kaksi kultaa ja yksi 6- sija! Ei paha lainkaan! Kisan jälkeen tuulettaen kannustusjoukkoja kiittämään ja syömään! Olin AIVAN pihalla koko päivän, tuntui unelta. Ajattelin, että pian herään ja mietin että olipas kiva uni. 😀

Safkojen jälkeen lähdettiin Helsinkiin ja 15 minuutin himakierrokselta suoraan juhlimaan. Huhuh, oli NIIN HAUSKAA. Tuli kyllä sekoiltua ja naurettua. Tänään saan vielä onneksi pitää ”vapaapäivän” ja nauttia, huomenna koutsi lupasi palauttaa maanpinnalle. Tästä se vasta alkaa ja nokka kohti Lahtea entistä motivoituneempana. Nyt on lavakokemusta ja pystyy varmasti Lahdessa nauttimaan paljon enemmän kaikesta.

Kiitos lukijat tuesta ja ihanista, piristävistä kommenteista! Kiitos perhe, ystävät ja rakas mieheni kun olette jaksaneet tukea mun jokaista askelta sekä valmentaja, kun jaksaa tätä pikkumyytä työntää eteenpäin. Kiitos FAST, Biancaneve, Studio VMS, Gyyli, Chi, teitte tästä kisamatkasta mulle helpomman ! Mieletön fiilis. Nyt lähden vielä nauttimaan tästä päivästä, ennenkuin tulee karu paluu lenkkipolulle 😉