Viime viikolla tuli pohdiskeltua ihmissuhteita, minun ihmissuhteitani sekä mun omaa käyttäytymistäni niissä. Koska monet teistä ovat kommentoineet tykkäävänsä nimenomaan mun pohdinta postauksista, niin ajattelin jakaa nämä mun ajatukset myös teidän kanssa.
Koen olevani ihmissuhteissa aika pirteä, vahva ja luotettava tyyppi. Oon tosi lojaali mun läheisille ja oon usein joko all in tai sitten en lainkaan, kun puhutaan ihmisistä, joiden kanssa jaan mun oikeaa elämää. Autan läheisiäni mielelläni niin paljon kuin vain voin sekä osaan ja haluan kaikkien pärjäävän kaikessa mitä ikinä tekevätkään.
En kuitenkaan ole täydellinen ja niinkuin kaikilla ihmisillä, myös mulla on huonoja päiviä. Kaikki me mokaillaan, ollaan välillä ajattelemattomia ja saatetaan pahoittaa tahattomasti jonkun meille tärkeän ihmisen mieli. Myöskään kaikesta ei voi aina olla samaa mieltä, vaikka oltaisiinkin todella samanlaisia ja mun mielestä on myös parhaan ystävän tai läheisen ihmisen tehtävä sanoa, jos aina ei kaikki mene ihan niin nappiin. Ainakin itse toivon, että mun läheiset uskaltavat sanoa rehellisesti tunteensa mulle tai kertovan, jos en ole ns. oikealla polulla.
Mun elämässä ja ihmissuhteissa on kuitenkin ihan super vähän mitään draamaa. Siis mielettömän vähän. Hädin tuskin koskaan riitelen kenenkään kanssa, edes mun poikaystävän, vaikka ollaan kuitenkin hyvin paljon arkisin ihan jatkuvasti yhdessä. Tehdään molemmat paljon töitä kotoa, joten edes päivisin ei aina olla hetkeäkään erossa. On jopa ihan naurettavaa, miten hyvin tullaan silti toimeen päivät pitkät. Meidän ajatusmaailmat toimivat hyvin yhteen ja vietetään tämän tiiviin yhteisen arjen vastapainoksi usein viikonloppuisin sitten aikaa omien kavereiden kanssa ja pidetään huolta myös siitä, että meillä on sen yhteisen ajan sekä elämän lisäksi myös omat elämät. Se on varmasti iso syy siihen, että tullaan niin hyvin toimeen silloin, kun ollaan yhdessä.
Nollasta sataan…
Olen nuorempana ollut paljon nopeammin kuumeneva tyyppi ja teininä tuli paljon herkemmin tartuttua asioihin ja pahoitettua oma, sekä muiden mieli. Siksi olenkin miettinyt, että miten mä olenkaan nykyään niin draamaton ja miten sitä löytyy niin vähän mun elämästä. Yksi isoimpia tekijöitä on varmasti se, että olen oppinut katsomaan asioita kokonaiskuvassa ja juuri sitä hetkeä pidemmälle. Tällä tarkoitan sitä, että hetkinä, joina mun tekis mieli avata suuni tai suuttua jostain, pyrin silloin miettimään ihmissuhteen kokonaiskuvaa ja sen jälkeen miettimään uudestaan, onko tämä asia tosiaan draamailun arvoista. Harvemmin se on.
Olen myös elänyt hyvin nopeasti kuumenevassa perheessä ja sen vuoksi erityisen hyvä välttämään konflikteja tai toisen provosointia sillon, kun tilanne on selkeästi räjähdysaltis. Jos jollakin menee ns. huuruun, yritän jättää oman egoni sivummalle ja hyväksymään toisen reaktion, sekä sen hetkisen tunnetilan, sen sijaan että alkaisin itsekin ottamaan kierroksia. Sillon vältytään suuremmalta räjähdykseltä, kun ei aleta kilpailemaan siitä, kumpi suuttuu enemmän. Nuorena en kuitenkaan ollut kovinkaan hyvä vain antamaan olla, jos multa itseltäkin löytyi joku mielipide. Nykyään sanoisin olevani sen verran isompi ihmisenä, että aina ei tarvitse päästä sanomaan sitä omaa kantaa, erityisesti, jos aihe ei ole kokonaiskuvassa kuitenkaan sen arvoinen ja hetken päästä asialla ei enää ole mitään merkitystä.
Mun vinkki onkin, että ens kerralla kun tekis mieli loukkaantua tai suuttua jostain, mikä on hetkenpäästä ehkä jo turhaa, niin kannattaa mielummin hetken miettiä; onko aivan pakko reagoida vai hyväksyykö hiljaa mielessään sen, että on inhimillistä olla ihmisten kanssa eri mieltä ja tehdä virheitä, jonka jälkeen voi mennä asiassa eteenpäin ilman sen suurempaa draamaa. Jos kuitenkin asia tulee häiritsemään sua tulevaisuudessakin, kannattaa ehdottomasti asia selvittää. Senkin voi onneksi tehdä asiallisesti ilman draamaa, vaikka asioista oltaisiinkin erimieltä ja siihen liittyisi voimakkaita tunteita.
Ihmissuhteet ovat tekniikkalaji, joissa pystyy kehittymään
Luin juuri mielenkiintoisen artikkelin, jossa puhuttiin kolleegoista ja ihmissuhteista työpaikoilla. Erityisesti jäi mieleen lause, jossa kerrottiin ihmissuhteiden olevan tekniikkalaji, jossa voi kehittyä. Helposti projisoimme omat mallimme vaatimuksiksi toisille ja haluamme, että kaikki toimisivat kuin me. Suutumme ja pahoitamme mielemme, jos kaikki eivät elä ja nää asioita meidän tavallamme. Kun ymmärtää ihmisten olevan erilaisia sekä olemaan muille armollisempi, on erilaisten ihmisten kanssa paljon helpompi kommunikoida ja rakentaa kestäviä ihmissuhteita.
Tämä teksti on kirjoitettu erityisesti mulle itselleni, koska olen kuitenkin hyvin paljon asioita LIIKAA analysoiva tyyppi, joka huomaa tai ainakin luulee huomaavansa ja aistivansa kaiken ympärillä tapahtuvan. Sen vuoksi mulla on usein tilanteita, joista mulle saattaa tulla todella paha mieli ja joka jää mietityttämään, mutta jos tarttuisin jokaiseen draamaan, jonka päässäni muodostan, mun elämä olisi yhtä selvittämistä ja tiedän itsekin, miten rasittavaa on olla minkäänlaisessa ihmissuhteessa sen kaltaisen ihmisen kanssa. 😀 Oon niin iloinen, että osaan nykyään nähdä paljon paremmin asioiden kokonaiskuvan ja osaan hillitä sekä hallita itseäni erilaisissa tilanteissa ja tunnetiloissa.
Paita : Chiquelle
Kengät : Nelly.com
Laukku: Fendi (vintage)
Korvikset: H&M
Lasit: Prada
Kuvat: Natalia Oona
