20 elo TAKAREISI REVÄHTI!
Noin 3 viikkoa sitten oltiin kavereiden kanssa viettämässä mökkiviikonloppua. Pelailtiin kaikenlaisia pelejä, kuten esimerkiksi mölkkyä ja rantalentopalloa. Olen nuorena harrastanut lentopalloa hetken ja vaikka sitä harrastusta ei puolta vuotta pidempään tainnut kestää, niin pidän siitä todella paljon. Lenttis ja nyt myös rantalenttis on hauskuudesta huolimatta mulle ilmeisesti huonon onnen laji; olen nimittäin aikoinaan mm. nyrjäyttänyt siinä kahdesti nilkkani ja nyt myös reväyttänyt reiteni.
Yeah, saan todistetusti spagaatin!
Olen harjoitellut lapsesta saakka spagaatin tekoa monesti tuloksetta. Olen päässyt useasti pikkuhiljaa siihen pisteeseen, että täydelliseen spagaattiin olisi vain muutamia senttejä matkaa, mutta ikinä en ole päässyt kunnolla loppuun saakka venytyksessä. Ei vaan veny, ei sitten millään. Pienenä jopa haaveilin pulttaavani olkkariin kahvat, joilla saisin vedettyä spagaatin väkisin loppuun saakka. Niin paljon halusin oppia sen.
Mökkiviikonlopun aikana vedin kaikkien näiden vuosien jälkeen ensimmäisen spagaattini. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään tarkoituksellista, vaan syöksyessäni hiekalla pallon perään, lähti venytykseni hieman pitkäksi ja jalkani lähtiessä hiekan mukana alta löysin itseni pian täydellisestä spagaatista.
Se sattui ihan saaaaaaakelisti. Myös ääni, joka tuli takareiteni revähdyksestä oli sen verran pelottava, että hetken jo luulin tilanteen olevan todella paha. Muutamaan tuntiin en pystynyt liikkumaan lähes lainkaan, sen jälkeen toisella jalalla kävely onnistui niin, että roikuin kaverissa kiinni ja muutamien tuntien sekä KKK hoidon jälkeen pystyin joten kuten ontumaan.
Vieläkin toinen jalka tulee hieman perästä, eli ei ota käskyä ihan normaalisti vastaan eikä tunnu vahvalta, mutta mitään älyttömiä kipuja ei onneksi ole, ellen lähde tekemään jotain nopeita liikkeitä tai liian pitkiä ojennuksia vaikkapa askelissa.
Uiminen auttaa
Tässä ei ihan hirveesti jää vaihtoehtoja liikkumiselle hetkeen. Olen pyrkinyt päivittäin venyttelemään jalkaa ja rohkeasti antamaan sille kuormitusta arjessa. Kuitenkaan esimerkiksi juoksemista en uskaltaisi vielä kokeilla.
Uiminen on ollut ihan mielettömän hyvä tapa kuntouttaa reittä; olen ottanut potkujen kanssa varovasti ja uinut kilsan matkoja kerrallaan rauhallisesti. Jokaisen uinnin jälkeen jalka menee hetkeksi kipeämmäksi, mutta on selvästi seuraavana päivänä parempi.
Natalia on saanut mut muutenkin innostumaan uimisesta. En ole niinkään uimahallien fani; koen uimahallissa käymisen kovin työlääksi. Johtuen varmasti pelkästään tottumattomuudesta. Koinhan salilla käymisenkin aluksi todella aikaa vieväksi prosessiksi. 😀 Kuitenkin tuolla Allas sea poolilla on niin kivaa käydä, kun saa uida ulkona! Siinä saa samalla raitista ilmaa ja liikuntaa. Niin kivaa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.
Pieni vinkki: arkiaamuisin altaalla ei ole kuin muutamia ihmisiä, joten siellä on ihanan rauhallista ja paaaaljon tilaa uida.