31 heinä HÄÄT GARDALLA
Moikka!
Tänään ajattelin hieman kertoa teille lisää Italian reissustamme ja ihanista häistä, joiden merkeissä vietimme viikonlopun Gardajärvellä Italiassa. Gardajärvi on Pohjois-Italiassa Alppien juurella sijaitseva Italian suurin järvi. Sinne pääsee helposti lentämällä Milanoon, josta voi vuokrata auton tai ottamalla junan.
Häät vietettiin upeassa Villa Arcadiossa, jonka tiesinkin jo entuudestaan, sillä siellä on järjestetty myös muiden tuttujen, kuten Alexa Dagmarin upeat häät. Paikka on vanha luostarirakennus, joka on myöhemmin entisöity ja muutettu kauniiksi hotelliksi. Näkymät hotellilta ovat mielettömät; suora näköyhteys Gardan järvelle ja sen ympäröiville vuorille.
Villa Arcadiosta löytyy Suomalaista henkilökuntaa, joten juhlien järjestäminen ja yhteydenpito on varmasti helppoa ja selkeää heidän kanssaan.
Harjoitusillallinen
Saavuttiin määränpäähän melko myöhään perjantaina, mutta silti ensimmäisenä päivänä päästiin jo hieman altaan reunalle rentoutumaan. Illalla järjestettiin perinteinen harjoitusillallinen, joka koostui todella kivasta ja rennosta Barbecue juhlista. Illan aikana oli helppo päästä tutustumaan muihin vieraisiin ja tietenkin juhlimaan tulevaa avioparia.
Koska häät olivat poikaystäväni ystävän, en tuntenut häistä melkein ketään. Mun hyvä ystävä Hanna oli kuitenkin mukana, sillä häät olivat hänen poikaystävänsä veljen. Pakko kuitenkin sanoa, että juhlavieraat olivat älyttömän mukavia ja helposti lähestyttäviä; oli todella mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja tekemään uusia kavereita.
Hääpäivä
Seuraavana päivänä aamu alkoi aivan mielettömän ihanalla aamupalalla; hotellissa oli todella hyvin järjestetty, isolla valikoimalla varustettu aamiainen, mikä on mun mielestä aina tärkeää, sillä rakastan aamupaloja. 😀
Aamupäivällä oli myös kivasti aikaa hengailla altaalla ja rentoutua ennen juhliin valmistautumista, sillä hääseremonia alkoi vasta klo 16.
Seremonia oli todella kaunis ja maisema mieletön! Häät menivät joka tavalla kivasti ja oli todella hauska ilta. Itse menin aika aikaisin tosin nukkumaan, sillä mua alkoi yhtäkkiä ihan hirveesti väsyttämään, mikä johtui varmaan pitkistä päivistä ja matkustamisesta.
Kaiken kaikkiaan todella ihana kokemus ja kaunis viikonloppu. Garda on myös erittäin kaunis paikka ja suosittelen myös joskus käymään siellä, jos mahdollisuus siihen tulee! 🙂
Ensimmäisen päivän mekko: Bubbleroom / Toisen päivän mekko ja kengät: Nelly.com