Kaupallinen yhteistyö: Sokos

Vaikkaa kesän loppuminen on haikeaa,  niin onhan syksyssäkin sitä jotain. Erityisesti pidän siitä, että saa alkaa pukeutumaan taas paljon paksummin ja käyttämään enemmän kerroksia sekä asusteita. Syksystä tulee mieleen ensimmäisenä kaikki ihanat takit, villapaidat ja kynttilät. Lisäksi syksyllä saa heittää lämpimämmät kengät jalkaan ilman, että jalat paistuvat kuumuudessa kenkien sisällä.

Mulla oli tällä viikolla tehtävänä lähteä Sokokselle ja etsiä sieltä kuvauslainaan asukokonaisuuksia, joihin itse pukeutuisin tänä syksynä. Teemana toimi syksyn takki- ja kenkätrendit ja voi hitsi miten vaikeaa oli valita Sokoksen ihanista valikoimista vain muutama asukokonaisuus, sieltä löytyi nimittäin vaikka ja mitä ihanaa.

Valitsin todella klassisia kokonaisuuksia; sellaisia, joihin pukeutuisin 10 vuodenkin päästä. Mun mielestä on paljon fiksumpaa panostaa kestäviin ja aina muodissa oleviin malleihin – toki, joskus on hauskaa kokeilla myös jotain uutta ja räväkkää.

Ensimmäisen asun halusin rakentaa sellaiseksi, että se toimii koleampiin päiviin, mutta on kuitenkin tyylikäs ja sopii täydellisesti esimerkiksi tapaamisiin. Väreistä löytyy aivan ihania, syksyisiä ruskean ja beigen sävyjä, joka on mielestäni todella kiva. Rakastuin aivan erityisesti tähän Tiger Of Swedenin Rimini takkiin sekä Vagabondin saappaisiin.

Takki: Tiger Of Sweden / Kengät: Vagabond / Neule: Hamilton / Housut: S.Oliver / Käsineet: Sauso

Toinen asu on todella paljon mun jokapäiväisten vapaa-ajan asujen näköinen: rokkia ja rentoutta yhdistettynä. Tällaisella asulla voisin mennä oikeastaan viikonloppuna mihin vain; baariin, konserttiin tai vaikkapa elokuviin. Viihdyn erittäin hyvin nahkatakissa ja maihareissa, toki joskus saatan vaihtaa clubeille korkkarit jalkaan, jolloin oloni on naisellisempi ja hieman ryhdikkäämpi. Tähän asuun valitsin Marks & Spencerin tekonahkatakin koossa 40, jolloin se näyttää oversize-mallilta. Jos pelkässä topissa ei pärjää, niin alle voi sujauttaa hyvin paksummankin neuleen, sillä isomman nahkatakin alle mahtuu helposti lisää vaatteita. Oon etsinyt pitkään sopivan hintaista oversize-nahkatakkia ja musta tuntuu että tää vois olla se, minkä hankin itselleni. Useammat ovat olleet liian pitkiä, mutta tää on malliltaan lyhyempi ja sopii siksi mulle paremmin. Myös nämä Ten Pointsin nilkkurit ovat mielettömän mageet!

 

Nahkatakki:Marks & Spencer /Nilkkurit: Ten Points / Housut / Toppi ja housut: Marks & Spencer /

Kolmas asukokonaisuus päällä lähtisin illalliselle ravintolaan, katsomaan teatteria tai johonkin hienompaan tilaisuuteen. Tämä Tiger Of Swedenin pusero on super kaunis ja toimii hyvin yksinkertaisten, mukavien farkkujen kanssa, jotka ovat samat kuin edellisessä asussa. Jalasta löytyy Biancon Biaellie nilkkurit, jotka jatkavat mustia farkkuja hauskasti ja saavat jalat näyttämään todella pitkiltä. Olen jo pitkään toivonut ns. sukkabootseja, jotka toimivat niin moneen asuun ja ovat kaikenlisäksi maaaailman mukavimmat jalassa. Näissä jaksaa seisoa pidempäänkin ilman, että kenkä alkaa puristaa. Asun kruunaa upea, klassinen musta Filippa K:n villakangastakki, mikä sopii lähes mihin vain asuun ja, jolle on aina käyttöä.

 

Takki: Filippa K / Kengät: Bianco / Pusero: Tiger Of Sweden

Sokoksella vietetään muotiviikkoja nyt syksyllä 9.9. – 6.10. Muotiviikkojen ajan Sokokselta löytyy etuja sekä inspiraatiota syksyn pukeutumiseen. Muotiviikot huipentuvat lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella järjestettävän muotinäytökseen, jossa lavalla nähdään keväällä tapahtumaan rekrytyt ”tavismallit”.  Jos et pääse Tampereelle, niin on hyvä tietää, että muotinäytös streemataan kyseisenä päivänä myös muihin Sokoksiin sekä Sokoksen Facebookiin. Muotinäytöksen lisäksi kaikissa tavarataloissa on kaikenlaista meininkiä ja tapahtumaa 14.9. :)

ps. 9.-15.9 välisenä aikana Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Myös normaalihintaiset Cliniqueja Estéelauder–meikkituotteet -20 % :)


Oon asunut tässä samassa kämpässä 2012 vuodesta, joten tavaraa on kertynyt ihan liikaa. Nyt viimeisen vuoden olen tehnyt tehoiskuja ympäri meidän asuntoa ja todella kylmästi heittänyt kamaa menemään tai vienyt niitä kierrätykseen. Musta tuntuu, että tää on jonkinlainen ikuisuusprojekti ja vaikka kuinka paljon karsin tavaraa, niin se ei vaan koskaan tunnu loppuvan…

Olen pyrkinyt siihen, että multa löytyy kotoa tasan vain ne meikit, joita käytän ja kosmetiikat kulutan loppuun, ennen kuin hommaan uusia, kun taas ennen rakastin hamstrata meikkejä ja muuta kosmetiikkaa kaapit täyteen. Lahjoitin hetki sitten suuren määrän kosmetiikkaa ystäville ja raahasin juuri mun pikkuveljen tyttöystävälle suuren kasan vaatteita ja yritän huomenna viedä taas meidän lähellä olevaan UFF kierrätykseen muutaman säkillisen lisää.

Olisi niin ihanaa saada tää ikuisuusprojekti tehtyä ja raivata koti puhtaaksi kaikesta, mitä ei oikeasti tarvitse tai käytä. On ällöttävää, että kotona lojuu tavaroita käyttämättömänä, kun joillakin olisi varmasti niille tarvetta.

Joitakin hieman arvokkaampia tavaroita tai vaatteita voisin tietysti laittaa myyntiin, mutta toisaalta tää vaikuttaa olevan niin hidasta puuhaa mulle, että helpompi on vain viedä kierrätykseen tai antaa jollekkin, joka tarvitsee. Muuten tästä ei tule koskaan mitään.

Täytyisi vain tehdä jonkinlainen selvä suunnitelma ja merkitä ihan kalenteriin, että mitä käy minäkin päivänä läpi. Jos vain odottelen niitä päiviä, kun mua ”huvittaisi” käydä tavaroita läpi, niin oon samassa jamassa vielä ensivuonna.

Jos teillä on hyviä vinkkejä tälläisiin asioihin, miten saisi itseään motivoitua, niin otetaan vastaan. :D

Kuvat: Ananasraaste/Sini

 


Eilen oli päivä, kun toivotettiin syksy tervetulleeksi ja sanottiin kesälle heipat taas hetkeksi. Siltä se ei kuitenkaan lainkaan tuntunut, nimittäin eilen oli mielettömän kaunis ja lämmin päivä ja sama meininki näyttäisi jatkuvan vielä tänään.

Ollaan tällä hetkellä mökillä, joten kävin eilen uimassa neljä kertaa meressä ja myös tänään aamu alkoi mereen pulahtamalla. Vaikka luonto alkaa pikkuhiljaa kellertämään, niin kesä tuntuisi olevan edelleen vahvasti läsnä ja tätä syksyn aloitusta on vaikeaa sisäistää.

Tavallaan on todella haikeaa miettiä, että nyt vietetään niitä viimeisiä lämpimiä päiviä ja kohta yritetään selviytyä pimeistä päivistä sekä suojautua kaamokselta, mutta samaan aikaan kaipaan todella paljon arjen rytmiä ja selkeää suunnitelmaa.

Tämä kesä on mennyt jotenkin todella päivä kerrallaan meiningillä ja mua alkaa rehellisesti jo ärsyttämään mun oma vetelä meininki. Nyt haluan tehdä kunnollisen ryhtiliikkeen (olen jo hetken halunnut ja yrittänyt tuloksetta), laittaa taas unirytmit kuntoon ja pitää säännöllisistä treeneistä kiinni. Sillon voin aina kaikista parhaiten, kun arki on tehokasta ja edellämainitut asiat ovat kunnossa.

Opiskelua ja selityksiä poskiontelontulehduksille

Mulla alkaa about viikon päästä opiskelu ja töitä riittää, joten ylimääräiselle laiskottelulle ei onneksi edes löydy aikaa. Ilmottauduin psykologian kursseille Helsingin avoimeen yliopistoon, sillä olen aina ollut kiinnostunut alasta ja jotenkin on sellainen fiilis, että haluan opiskella lisää.

Sain myös tulokset röntgentutkimuksista ja poskinteloistani ei onneksi löytynyt esimerkiksi kystaa, mutta sen sijaan sieltä löytyi todella ahtaat piuhat ja turvotusta, mikä selittääkin sen, miksi jokaisesta flunssasta kehittyy mulle aina poskiontelontulehdus. Diagnoosi on kuulemma krooninen nuha, johon kokeilen nyt muutamaa limakalvoa ja tulehduksia rauhoittavaa suihketta.

Todella rasittavaa ja elämänlaatuun vaikuttava homma, mutta tavallaan myös huojentavaa saada tietoa siitä, mikä siellä on aiheuttajana. Jos jollakin on siellä asiasta kokemusta, niin kertokaa ihmeessä miten saatte jatkuvan flunssaisen olon katoamaan?

Kuvat: Ananasraaste


Mun piti aloittaa uusi treenirutiini syksylle jo muutama viikko sitten, mutta koska kerroin aikaisemminkin takareiteni revähtämisestä, en ole pystynyt tekemään oikein minkäänlaista lihaskuntoa ala- tai keskivartalolle. Takareiteni nimittäin aktivoituu myös esimerkiksi vatsalihaksia jännittäessä, joten niidenkin rykimisen on saanut hetkeksi unohtaa.

Uiminen on ollut tässä muutaman viikon ajan ainut kunnollinen liikuntamuoto, jossa takareisi on tuntunut pientä kipuilua lukuunottamatta ihan hyvältä.

Aamun kuntopiiri

Tänään tein mun ensimmäisen syksyn treenirutiinin; arkiaamun kuntopiirin, jossa tehdään:

  • 50 vatsalihasta
  • 50 punnerrusta
  • 50 kyykkyä

Kuntopiiri on helppo ja nopea, mutta riippuen omasta temmosta, saa siinäkin sopivan aamu hien pintaan. Varsinkin, jos ei ole hetkeen treenannut lihaskuntoa. Mun tavoite on, että menisi taas tuo 50 punnerrusta tauotta putkeen. Ja tietenkin kevyesti.

Jos säkin lähdet messiin, niin muista kellottaa kauan sulla menee tohon ekana aamuna, jotta voit vertailla tuloksia muutamien viikkonen välein.

Ei korvaa muita treenejä

Tän kuntopiirin tarkotus ei ole korvata muita treenejä, vaan toimia tehokkaana päivän käynnistäjänä ja toivottavasti tulevaisuudessa kivana rutiinina. Kävin itsekin tänään taas uimassa kilsan allas sea poolilla. Mulla alkaa olemaan ihan mielettömät uikkari – rusketusraidat. :D

En tiedä kuinka fiksu veto tuo kuntpiiri oli mun kohdalla vieläkään. Jalka tuntuu aika kipeältä ja väärällä tavalla jäykältä treenin jälkeen. Toivotaan, että se alkaisi pikkuhiljaa tästä kuntoutumaan. Tein kuitenkin kaiken omalla kehonpainolla, joten mitään suurta kuormaa en reidelle antanut.

Tänään olen menossa töiden jälkeen Sinin (ananasraaste) kanssa kuvaamaan blogiin sisältöä. Kun ollaan saatu kuvat purkkiin niin ajateltiin mennään johonkin puistoon istuskelemaan sekä nauttimaan viimeisistä kesäilloista.

Ulkona on ollut taas ihan mielettömiä kesäpäiviä ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei se syksy ole vielä hetkeen tulossa. Ja sehän sopii mulle :)

Bleiseri mekko: Na-kd.com (*saatu)


”Siis mä en ikinä laittais noita jalkaan!”

Kirjoitin varmaan muutama kuukausi sitten, miten olen huudellut, että en koskaan laittaisi pyöräilyshortseja jalkaan ja kas kummaa, tänään ne sujahtivat ensimmäisen kerran mun päälle. Heh. Sorruin siis näihinkin, niinkuin moniin muihinkin, mitä olen vannonut ikuisesti vältteleväni.

Yhdistin shortsit isoon huppariin, joka on myös sen verran pitkä, että ylettyy pakaroiden yli. Vielä en ole niin ihastunut, että voisin tepastella näissä vaikkapa pelkän t-paidan kanssa. Toinen vaihtoehto, johon voisin shortsit yhdistää ovat jokin rock- henkinen, isompi t-paita ja oversize bleiseri.

En edelleenkään ole sitä mieltä, että pyöräilyshortsit sopisivat mun kropalleni kovinkaan hyvin tai olisivat mulle se täydellinen valinta, mutta pakko myöntää, että mukavat ne ainakin ovat. :D Shortsit sain Chiquellin verkkokaupasta ja ovat materiaaliltaan mukavan paksut, eli ei tunnu siltä, että olisi alusvaatteilla lähtenyt ulos. Mulla on paljon nimittäin sellaisia hameen alle laitettavia shortseja, jotka ovat muuten hyvin samanlaiset, mutta paljon paljon ohuemmat. Sellaisia ohuita olen joskus hypistellyt vaatekaupoissa.

Oltiin tänään myös uimassa Natalian kanssa. Ilma oli täydellinen: aurinko paistoi ja lämpötila näytti noin 20 astetta. Muhun tarttuu aurinko niin hyvin, että olen saanut muutaman uintikerran jälkeen ihan mielettömät uikkari rajat. :D Uin aina speedon uimapuvussa, joten siitä tuleekin aika hauskat rajat, ”hieman” isommat kuin bikineistä.

Takareisikin on päivä päivältä taas parempi ja yritän todennäköisesti ensiviikolla kokeilla ensimmäisiä lenkkejä. Ehkä. On nimittäin toinenkin syy, miksi en ole pystynyt hetkeen juoksemaan, josta en ole lainkaan puhunut.  Teistä varmasti osa on huomannut, että olen joka vuosi todella usein poskiontelontulehduksessa. Tänä vuonna niitä on ollut jo aivan liian monta ja itseasiassa koska en halunnut ottaa taas uutta antibioottikuuria, edellinen tulehdus on jäänyt päälle niin, että olen ollut meidän Italian reissua edeltävästä viikosta saakka tukossa. Oireet eivät ole onneksi pahimmasta päästä, mutta nenä vuotaa jatkuvasti, päätä särkee usein ja olo on ajoittain todella väsynyt. Myös ääneni on todella tukkoinen ja sen kuulee, että poskiontelot ovat täynnä. Lääkärini halusi kuvata mun poskiontelot tällä viikolla ja nyt odottelen, mitä sieltä löytyy.

On todella ärsyttävää, kun on tavallaan jatkuvasti puolikuntoinen ja olo ei vain mene tästä eteenpäin. Jos poskionteloista ei löydy mitään kummallista, niin toinen vaihtoehto on, että olen pahasti allerginen jollekkin, sillä aivastelen myös jatkuvasti.

Ei siitä sen enempää. Sitten kun päästään eteenpäin ja selvemmille vesille, niin pystyn kertomaan enemmän. Toivon vaan niin paljon, että pääsisin tästä ikuisesta flunssasta ja takaisin taas treenien pariin. Olisi tietenkin myös helpottavaa saada jatkuville poskiontelontulehduksille jokin syy. Tiedän jo sata varmasti, että kun syksy tulee niin siitä lähtee taas uudet syysflunssat, jotka ovat samantien myös mun poskionteloissa… :D

Onko kellään muulla ollut samanlaisia ongelmia ?