01 kesä OLISINKOHAN VALMIS PALAAMAAN?

Heippa te <3

Niinkuin varmaan olette huomanneet, olen pitänyt aika pitkän tauon blogista. En ole koskaan koko 10 vuoden blogiurani aikana pitänyt näin pitkää breikkiä kirjoittamisesta, vaan lähes poikkeuksetta kirjoittanut 2-4 tekstiä blogiin viikossa. Olisinkohan nyt valmis palaamaan blogin pariin?

Mä en oikeastaan tiedä mitä yhtäkkiä tapahtui, muhun vain iski jokin todella suuri lukko, enkä ole pystynyt kirjoittamaan mitään, sillä olen ollut todella sekaisin mun ajatusten ja tunteiden kanssa. En myöskään halunnut vääntää teille väkisin mitään ympäripyöreetä tekstiä tänne, vaikka tuskin olisin saanut edes sellaista ulos itsestäni viimeisten kuukausien aikana.

Mikä tämän lukon aiheutti, siihen liittyy varmasti monia asioita. Olen liian monta vuotta työntänyt monia asioita pois mielestä ja jostain syystä alkuvuonna eräs kokemus triggeröi mussa ulos todella paljon käsittelemätöntä asiaa ja sai aikaan sen, että masennuin. Koen edelleen tätä masentunutta tunnetta, mutta en halua enää pitää sitä mun sisällä, vaan olen pikkuhiljaa valmis tekemään töitä sen eteen, että tuntisin oloni taas itsekseni, sillä mulla on niin hirvee ikävä sitä tunnetta, kun asiat on selkeitä ja olo onnellinen.

Oon toki hetkittäin kokenut suuriakin onnen tunteita; olen pystynyt taas juoksemaan ja viettänyt paljon aikaa tallilla mun maailman ihanimman vuokraponin kanssa. Kuitenkin ahdistus ja väsymys on ollut käsin kosketeltavaa viimeiset kuukaudet ja mun elämä on tuntunut suurimmaksi osaksi kaaokselta. Myöskään se ei ole auttanut asiaa, että sillä välin, kun käyn läpi omia ajatuksia ja tunteita, koko maailma suljettiin ja koko vuosi 2020 on ollut kuin pahaa unta. Olen huomannut, että todella moni muukin kokee tällä hetkellä masentuneisuutta, eikä ihme, sillä monien tilanne on tällä hetkellä todella kurja ja tulevaisuus tuntuu varmasti todella pelottavalta sekä epävarmalta.

Miten tähän päädyttiin?

Mä oon ollut aina ihan super herkkä ja esimerkiksi pienikin riita tai konflikti jonkun läheisen kanssa on saanut mut aivan tolaltaan. Vanhemmiten oon alkanut välttelemään tällaisia tilanteita ja ehkä senkin takia mä oon tällä hetkellä elämässäni sellaisessa tilanteessa, että mun pitäisi opetella uudestaan sanomaan ei ja kertomaan miltä musta oikeesti tuntuu. Myös kymmenen vuotta tällaisella alalla, jossa saa jatkuvasti kuunnella ja lukea miten paska olet, on vaikuttanut siihen, että ei halua mitään ylimääräistä negatiivista elämään, jolloin on liikaa hyväksynyt asioita, joita ei pitäisi. Ehkä mä alitajuisesti pelkään, että koska olen kuitenkin ulospäin aika kovan ja vahvan oloinen tyyppi, niin sen kaiken alla olevaa, super herkkää tyyppiä ei välttämättä oteta tosissaan. Tai että en voi olla molempia.

Villapaita: Chiquelle / Kengät: Nelly.com

Tosi outoa, mutta mulle tulee jotenkin rauhallinen olo kun saan kirjottaa teille vihdoin näitä ajatuksia ulos. Oon pitkittänyt tätä todella paljon, koska en oo osannut pukea sanoiksi näitä mun tunteita, enkä toki osaa vieläkään. Mutta tää on jo alku ja toivottavasti saatte edes jostain kiinni tästä sekavasta ajatusten oksennuksesta, jota yritän kirjoittaa teille ulos.

Oli aikakin palata tekemään sitä, mitä kuitenkin rakastaa. Kirjoittaminen on aina ollut mulle henkireikä ja jossain kohtaa aloin pelkäämään avoimuutta ja myös se on varmasti suuri osa mun ahdistusta, että en ole uskaltanut olla avoin täälläkään. Aloin kuitenkin alunperin kirjoittamaan tätä siksi, että saan purkaa ajatuksiani, enkä pitää niitä sisälläni.

On ollut ihanaa huomata, että somessa ollaan menty todella paljon takaisin päin ja kuvien muokkaaminen on vähentynyt ja arkiset, yksinkertaiset sekä aidot kuvat ja hetket lisääntyneet. Ehkä myös blogeihin saadaan lisää aitoutta ja arkea takaisin.

Ihanaa viikkoa kaikille <3