04 huhti LEMPI KESÄKAUPUNKINI?
HELLO! <3
Voi että miten kauniita kevätpäiviä täällä Helsingissä onkaan saanut viettää! Olen ollut pienestä Jet Lagista huolimatta super hyvällä energialla ja fiiliksellä. Tuntuu siltä, kuin olisin taas oikeasti, jokaisella solulla elossa ja hereillä. En tiedä teistä, mutta kevät saa mut aina niin onnelliseksi, että ihan sydämestä ottaa ja välillä meinaa tulla muutamia onnenkyyneliä. Tätä on odotettu.
On se kumma, että mitä enemmän näkee maailmaa ja matkustelee, sitä enemmän alan pitämään Suomen kesästä. Helsinki on ehdottomasti mun lemppari kaupunki kesällä. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka maailmalla onkin niin mielettömiä paikkoja (ja erityisesti ne saa kuvissa ja mediassa näyttämään mahtavilta), niin sitä enemmän arvostaa sitä, miten hyvin hommat toimivat meillä. Suomessa harvemmin on tungosta missään ja täällä saa nauttia kesästä rauhassa, olo on suht turvallinen joka puolella ja kaikki ystävät lähellä. Sitä hektisyyttä ja väen paljoutta ei vaan enää jaksa. Erityisesti sillon, kun on todella kuuma kesäpäivä.
Ja tottakai on paljon mielettömiä paikkoja Euroopassa, johon voisi mielellään kesällä lähteä ja jossa viettää aikaa, mutta tuntuu hölmöltä matkustaa muualle juuri silloin, kun Suomi on parhaimmillaan. Olen menossa Italiaan kesällä häihin, mutta muuten tulen varmaan viettämään koko kesän Suomessa. Ensimmäinen kesä ikinä, kun oikeesti haluan olla täällä mielummin kuin muualla. Erityisesti, jos tästä kesästä tulee yhtä upea sään puolesta, mitä edellinen oli! En malta odottaa kesän mökkeilyä, veneilyjä, ulkona treenaamista, piiitkiä ja liian myöhään ekstempore venähtäneitä kesäpäiviä kavereiden kanssa, iltauinteja, festareita ja tapahtumia. Oi-joi.
Ja jos et ole vielä käynyt esimerkiksi Porin Yyterissä, niin laita ehdottomasti se to do – listalle heinä-elokuulle, kun vesi on tarpeeksi lämmintä. Se paikka on mieletön ja yksi Pohjois-Euroopan upeimpia rantoja.
Mitä sä odotat kesältä ja mikä on sun lemppari kaupunki kesällä?
Housut: BikBok (saatu) / Lasit: Louis Vuitton / Paita: BikBok / Laukku: Givenchy /Kengät: Nelly.com (saatu)
Kuvat: Natalia Oona
No Comments