KEVÄÄN SUUNNITELMIA

AI ETTÄ miten ihania kevät päiviä Helsingissä on ollut! Oon saanut ihan älyttömästi energiaa auringosta ja on ollut ihanaa huomata miten paljon päivät ovat pidentyneet. Oon käynyt iltatreenien sijasta Natalian kanssa paljon aamuisin ja aamupäivisin treenaamassa. Mun treenit sujuvat super paljon paremmin iltaisin, mutta aikaisin treenaamisessa plussaa on se, että saa tehokkaan aloituksen päivään ja illalla saa olla kotona rauhassa.

KEVÄÄN TAVOITTEET

Kevät tuntuu aina uudelta alulta ja antaa ainakin mulle super paljon uutta energiaa. Tuntuu, kuin pitkän selviytymisjakson jälkeen heräisi taas eloon.

Olen suunnitellut kevään aikana keskittyväni treenaamiseen, hyvin syömiseen ja työntekoon todella tehokkaasti, jotta kesällä voin pitää välillä lomaakin. Se tarkoittaa mm sitä, että pyrin vähentämään juhlimista ja turhaa valvomista. Muutamia juhlia on keväälle tiedossa, esimerkiksi torstaina meillä on Nelly.comin Sisterhood dinner, mutta niistäkin selviää varmasti ilman, että menee seuraava päivä toipuessa. 😀

Tykkään ihan super paljon pitää keväisin ns. puhdistuskuurin, jonka jälkeen on kiva ja fresh fiilis aloittaa kesän vietto ja viettää iltoja ystävien kanssa hyvällä fiiliksellä ja spontaanisti. Mikään ei ole inhottavampaa, kuin aloittaa kesä väsyneenä sekä tunkkaisella fiiliksellä.

TYÖKUVIOT

Kevät menee normaalisti Tilt E-sportsin, Fitnetin ja somekuvioiden parissa. Lisäksi mulla on muutamia uusia työprokkiksia kehitteellä ja mm. jännittävä, työhön liittyvä New Yorkin reissu tulossa ensi kuussa.

Ollaan myös suunniteltu kesälle todella kivoja työjuttuja ja kesä on Suomesta työskenteleville vaikuttajille kulta-aikaa, kun ulkona voi kuvailla jäätymättä ja inspiraatiota sekä energiaa riittää. 🙂 En malta odottaa.

Ihanaa alkavaa kevättä kaikille, toivottavasti kaamos on sielläkin selätetty ja fiilis energinen ! <3


2 Comments
  • Jere
    Posted at 12:58h, 01 maaliskuun Vastaa

    Nään kyllä niin itteni näistä pohdinnoista – tuntuu, että nyt on taas ihan uudella tavalla energiaa ja fiilistä kehittyä työasioiden ja muiden hommien parissa ja painaa sillä osa-alueella täysillä, jotta pääsee jossain vaiheessa kesää pitämään pientä ja ansaittua lomaa omasta arjestaan. Tsemppiä sun kevääseen ja joiden kuukausien päässä häämöttävään lomailuun! 🙂

    http://www.jereviinikainen.fi

    • lindamanuella
      Posted at 19:10h, 04 maaliskuun Vastaa

      Joo ihan sama homma 🙂
      Joka talvi lupaan, että oli viimeinen kaamosaika Suomessa, mutta nyt on onneksi siitäkin taas selvitty ja kohta taas helpottaa. Toivottavasti tulee samanlainen kesä kuin viimevuonna!
      Ihanaa alkanutta kevättä myös sinne ja tsemppiä arkeen! 🙂

Post A Comment