[mittaustagi]

Moikka!

Kuinka moni on sitä mieltä, että vanhan liiton valokuva-albumista on paljon tunnelmallisempaa katsella kuvia, kuin tietokoneen tai puhelimen näytöltä? Vanhoissa valokuvissa on mielestäni niin paljon aidompi tunnelma, sillä kuva on usein otettu aika randomisti, aidommin ja kerralla purkkiin menetelmällä, kun taas nykyään saatetaan ottaa 10 kuvaa hieman lavastetusta tilanteesta, joista ehkä yksi kelpuutetaan muiden nähtäväksi ja sekin vasta muokattuna. Olen ainakin itse huomannut, että jään aina katselemaan paljon pidempään fyysisiä valokuvia, kuin niitä puhelimella otettuja poseerauksia, joita on aina liian monta samanlaista. Muutenkin valokuva-albumeissa on sitä jotain erityistä, vähän niinkuin fyysisissä, käsin kirjoitetuissa päiväkirjoissakin on ja musta tuntuu, että niissä kuvat jopa säilyykin paljon paremmin, kuin esimerkiksi kovalevyillä tai puhelimen muistissa.

Mä oon jo pitkään, oikeesti varmaan vuosia halunnut hankkia itselleni Polaroid-kameran, jolla voin ottaa hauskoja, randomeja kuvia erilaisista tiluuksista, matkoilta ja hetkistä elämässä. Niitä olisi ihana kerätä tauluun tai valokuva-albumiin ja vanhana muistella hetkiä ja reissuja elämässä. Olen aina itse rakastanut katsella lapsena mun äidin valokuvia sen nuoruudesta ja musta olisi hauskaa, jos munkin lapset voisivat joskus selata niiden fossiili vanhempien nuoruuden kuvia. :D

Kaupallinen yhteistyö: CoolStuff

Löysin CoolStuff sivuilta vaikka minkälaisia Polaroid-kameroita ja laitoin yhden sellaisen itselleni tilaukseen. Olen nyt aivan innoissani tehnyt suunnitelman, että aijon ottaa vähintään yhden polaroid kuvan aina jokaisessa reissussa ja hankkia valokuva-albumin tai taulun, jonne kuvat liimaan. Lisäksi aijon kirjoittaa niihin pienen kuvatekstin tilanteesta.

Polaroid kuvissa itsessäänkin tulee mukana sellainen kiva reunus tai kehys, johon voi kirjoittaa tussilla mitä ikinä haluaakin, jolloin kuvat voi ripustaa seinälle tai säilyttää vaikka lompakossa.

Taidettiin muuten nappasta meidän ihan ihka ensimmäinen pusukuva tällä polaroid-kameralla. <3

CoolStuffin nettisivuilta löytyy vaikka mitä hauskaa. Pienenä varoituksena ilmoitan, että sitä selaillessa saattaa yllättäen huomata, että yhtäkkiä sulla onkin ihan hirveä tarve saada se kakkahymiö-vesipatja, Star Wars leivänpaahdin tai jättisaippuakuplasetti. Se on ihan täydellinen sivu, jos etsinnöissä on esimerkiksi synttäri -tai joululahja kaverille ja onhan siellä itsellekin vaikka ja mitä hauskaa,varsinkin sellaista kamaa, mitä ei välttämättä ihan joka päivä kaupoista löydä. Mä itse unelmoin hankkivani vielä sivustolta mm. unicorn asun, jossa voin chillailla viikonloput himassa. Olen nimittäin edelleen (ja toivottavasti ikuisesti) just niin lapsellinen, että mä saan siitä paljon iloa irti, kun saisin pukea sellaisen päälleni. :D

Lisäksi siellä on sivu, josta löytyy ihan huippuja lahjavinkkejä haluamallasi kohderyhmälle.

KILPAILU

Käy tutustumassa CoolStuffin tarjontaan ja kommentoi tähän, mitä sä haluaisit tilata joko lahjaksi jollekkin tai kenties jotain itsellesi? Linkitä tuote kommenttiosioon ja olet mukana arvonnassa, jossa voi voittaa 30€ arvoisen lahjakortin sivustolle.

Kilpailu päättyy 17.6 ja tarkemmat säännöt löydät täältä: kilpailun säännöt.

 

 


CIAO!

Viikonloppu on taas lusittu ja viikko startattu. Niinkuin kerroin jo edellisessä tekstissä, niin kävin perjantaina lääkärissä todella pahojen allergisten oireiden vuoksi ja ah, nyt saa taas happea ja päähän ei satu jatkuvasti. Ihan kuin olisi syntynyt uudestaan. Kesä on läjäyttänyt kaikki puut ja kasvit kukkaan samaan aikaan, eikä sade ole (harvinaista kyllä) huuhtonut ollenkaan katupölyjä tai siitepölyjä pois, joten moni on saanut ”kärsiä” ihan kunnolla tukkoisuudesta ja pääkivuista. Lisäksi meidän taloyhtiössä on julkisivu- ja kattoremppa, joten meidän koti on jatkuvasti ihan täynnä sellaista peintä, kurkkua ärsyttävää remppapölyä… Onneksi olo nyt helpottaa. Täytyy vain toivoa, että hyvä olo jatkuu. Olen jo kolme kertaa tänä keväänä/kesänä ”selättänyt” allergiat, mutta aina ne on tullut takaisin ja vieläpä entistä kovempina. Jodelissa oli jo hyvät juorut mun huulien täytöstä, mutta ikävä tuottaa pettymys, tällä kertaa kyse oli allergisesta reaktiosta, joka tuli todennäköisesti ristiallergiana pähkinöistä. Mun koko suu paisui noin 3 x yhden yön aikana, mutta laski onneksi parissa päivässä… se oli oikeesti aika pelottavaa, en ole ennen saanut moista reaktiota mistään.

Mekko ja korvikset: Bubbleroom / Vyö: Gucci / Kengät: Bik Bok

Multa kysyttiin mun kesäsuunnitelmia ja pakko myöntää, että niitä ei ihan hirveesti ole. Toivon, että pääsisin äitini kanssa jonnekkin minilomalle josta ollaan haaveiltu jo pitkään ja sen lisäksi ollaan suunniteltu kavereiden ja poikaystävän kanssa jonkinlaista reissua. Mulla ja mun poikaystävällä on molemmilla vähän sellainen tilanne töiden kanssa, että on hieman vaikeaa löytää jotain kohtaa, missä molemmat voisivat pitää oikeesti sen viikon lomaa, mutta yritys on kova. Onneksi kesä on ollut ainakin tähän saakka Suomessakin niin mieletön, että kyllä täälläkin kelpaa olla. Kunhan välillä saa muutamia päiviä viikossa lomailla, niin en valita. Pitkästä aikaa ihan paras kesä säiden suhteen tähän saakka.

Tulevana viikonloppuna ollaan menossa pitkästä aikaa Merikarvialle mökkeilemään ja moikkaamaan mun isovanhempia sekä äitiä. Pääsen näyttämään Kasimirille vähän mun kotikulmia ja suunnitelmana olisi mennä kalastamaan sekä ehkä ratsastamaan. Olen yrittänyt houkutella sinne muitakin Merikarvialaisia, joita olisi super hauska nähdä pitkästä aikaa. Käyn ihan liian harvoin siellä päin enää, muka ei ole aikaa :D

Veikkaan, että mulla on jollain tapaa jäänyt pieni ahdistus Merikarviaa kohtaan, koska näen vieläkin aina välillä painajaisia siitä, että olen taas nuori ja ”kahlittu” siihen kylään. Vaikea selittää, mutta en koskaan kokenut kuuluvani sinne tai sitten suurin ongelma oli sieltä mihinkään liikkuminen. Kulkuyhteydet olivat melko niukat ja välimatkat suuria, joten arki oli vuodesta toiseen hyvin samanlaista ja kaltaiselleni, uteliaalle ihmiselle, joka rakastaa uusia tilanteita ja ihmisiä, hieman ahdistavaa. En kuitenkaan todellakaan koe olevani mitenkään katkera vanhemmilleni siitä, että meidät päätettiin esimerkiksi kasvattaa siellä, eikä vaikkapa Ateenassa tai jossain kaupungissa, vaan osa musta on hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut myös elää todella turvallisen lapsuuden. Nyt aikuisena näen Merikarvian kauniina kesäpaikkana, jonne on kiva lähteä hetkeksi lomailemaan, mutta en koe, että tarvitsisin esimerkiksi Helsingin kaupunkielämästä sinällään lomaa, koska tämäkin on loppujenlopuksi niin pieni kaupunki, että peltoa ja merta sekä maaseutua löytyy hyvinkin läheltä. :D

Toivon kesältä paljon hauskoja hetkiä ystävien kesken, lämpimiä kesäpäiviä sekä iltoja, miksei kesäöitäkin. Sitä, että saisi kerrankin nauttia kunnolla Suomen kauniista kesästä hyvien ilmojen kautta. Toivon, että tänäkin kesänä tulee rakennettua paljon hauskoja muistoja, joita voi talvella sitten taas fiilistellä ja vanhana muistella. Toivon mahdollisimman monipuolista elämistä; ulkotreenejä, mökkireissuja, kesäjuhlia, extempore iltoja, terasseja, road trippejä, festareita ja toivon, että loppukesästä pääsisi vähän myös lomailemaan ja hölläämään duuneista hetkeksi, jotta syksyllä jaksaisi painaa taas kunnolla hommia, uudella energialla. :)