
11 touko SYÖTKÖ SÄKIN LIIAN YKSIPUOLISESTI?
[mittaustagi]
Olen asunut yli 5 vuotta Etu-Töölössä ja olen kyllä aika juurtunut tähän mun asunnon sijaintiin. Välillä mietin muuttamista, mutta sijainti on niin hemmetin hyvä, että en raaski. Yksi paikka, jonne hieman kaipaan takaisin on Ullanlinna kesäisin, mutta pakko sanoa, että kyllä nykyinen asuinpaikka voittaa ulliksenkin 6-0 siinä, miten helppoa ja nopeaa mun on päästä tästä ihan mihin tahansa, nopeasti, pelkkiä jalkojani käyttäen. En tarvitse autoa, enkä käytä julkisia kovin usein, sillä mun on usein helppoa vain astua ovesta ulos ja kävellä määränpäähäni. Kaikki päivittäiset tarpeet löytyvät läheltä; kuntosalit, kahvilat ja kaupat, sekä tarvittaessa myös älyttömän hyvät kulkuyhteydet.
Vaikka nuorena uhmasinkin rutiineja vastaan, niin pakko myöntää, että kyllä mulle on näiden vuosien aikana muodostunut todella vahvoja päivittäisiä rutiineja ja yksi niistä on kaupassa käyminen. Tiedän ihmisiä, jotka käyvät kaupassa kerran viikossa, ostavat kaapin täyteen ruokaa ja suunnittelevat kaiken etukäteen, mutta mä olen siitä ehkä outo, että käyn lähes joka ikinen päivä kaupassa. Siihen lienee varmasti muutama syy ja yksi niistä se, että mä käyn kaupassa aina kävellen, enkä jaksa kantaa koko viikon ostoksia himaan kerrallaan sekä myös se, että mä syön niin pirun paljon, että kaapit on päivässä tyhjät. 😀 Mulle on siis enemmänkin uhka kuin mahdollisuus, jos kaapissa on viikon ruoat valmiina, sillä syön ne helposti muutamissa päivissä… I love food. <3
Kolmas erittäin painava syy kaupassa joka päivä ravaamiseen on se, että mä ihan oikeesti tykkään tosi paljon käydä kaupassa. Tarkemmin sanottuna rakastan käydä isommissa marketeissa, joissa voi kierrellä pitkin käytäviä ja shoppailla ruoka-aineita rauhassa. Pienemmät kaupat eivät välttämättä ole lainkaan niin kivoja kauppa shoppailijoille, sillä niihin syntyy helposti tungosta käytäville ja valikoimat ovat melko pienet.
Kaupallinen yhteistyö: K-Supermarket
Mä fanitan ruokakauppoja, joista löytyy laajasti hedelmiä, vihanneksia, salaattiaineksia sekä nykyään mulle uutena kriteerinä ovat myös kaupat, joista löytyy kaikkea vegaanista proteiininlähdettä, jos kalaa ja maitotuotteita ei lasketa. Edamame pavut ovatkin nousseet mulle ihan riippuvuuteen verrattavana lempparina, joita on pakko saada niin usein kuin vaan mahdollista ja tällä hetkellä K-Supermarket on ainut kauppa, josta niitä löytyy läheltä ja suhteellisen edullisesti.
Olen ollut kaikki nämä vuodet asuessani Etu-Töölössä uskollinen Kampin K-Supermarketin vakioasiakas ja varmasti hyvin tuttu kasvo suurimmalle osalle työntekijöistä, sillä ravaan siellä vähintään muutaman kerran viikossa. K-Supermarket on ainut lähikauppa, josta löydän aina ihan kaiken mitä ikinä olenkaan etsimässä, joten pelkästään senkin vuoksi rakastan käydä siellä. Lisäksi Kampin K-Supermarket on tarpeeksi iso ja hetki sitten laajentunut vielä entisestään, joten siellä on ihanaa shoppailla rauhassa. Päiville, kun mulla on kiire, mulle on kehittynyt sellainen tietynlainen rutiini, jonka kautta vedän kauppakierroksen ja haen ne tietyt, aina vakio tarvikkeet kaupasta ja voi luoja miten mulla meni pasmat sekaisin, kun kauppaa hetki sitten laajennettiin ja rempattiin ja hedelmä-vihannes-salaatti osasto, missä vietän suurimman osan kauppareissusta, muutti paikkaansa. 😀 Nyt mulle on jo muodostunut uudet rutiinit ja löytäisin tarvitsemani ruoka-aineet vaikka silmät sidottuina!
Myös henkilökunta on K-supermarketissa ihanaa ja pakko paljastaa sen verran näin julkisesti, että mulle on vuosien varrella muodostunut jopa lemppari työntekijät ja kassat, joihin usein alitajuisesti tietenkin myös hakeudun, jos en valitse itsepalvelukassaa. 😀 Kaupasta on myös muodostunut vuosien varrella helppo kohtaamispaikka, sillä sovin aina ystävien ja perheen kesken, että ”nähdään K:lla!”
Vaikka mä syönkin mielestäni ihan äärimmäisen terveellisesti ja olen noudattanut tiettyä lautasmallia jo niin kauan kuin muistan, niin mun yks isoimpia ongelmia on ruokien tylsyys ja se, että syön liikaa samoja, helpoksi todettuja ruokia joka ikinen päivä. Mun pitäis ehdottomasti innostua enemmän kokeilemaan uusia reseptejä ja rohkeasti kokeilla myös uusia ruokia. Varsinkin nyt lihattomuuden myötä olen välillä tuskaillut liian samanlaisten ruokien kanssa ja pikkuhiljaa tutustunut uusiin vegaanisiin ruokiin. Arjessa olen muutenkin simppeleiden, nopeiden ruokien fani ja rakastan reseptejä, joissa ruoanlaitto on helppoa ja vaivatonta.
Tiesitkö, että K-Supermarketilta löytyy Ruokareviiri sivuston, sekä myös uusi Ruokareviirin laajentajat –realitysarjansa, josta löytyy paljon kaikkia ihania ideoita ja inspiraatiota kokkailuihin? Suomalaisten ruokareviiri on tutkimusten mukaan melkoisen suppea ja meidän arjessa pyörii ainoastaan noin yhdeksän ruokalajia! Mä melkein pystyn allekirjoittamaan tämän, sillä rutiinit ja samat ruoka-aineet ovat juurtuneet ainakin mun keittiöön hyvin vahvasti. Ruokareviiri-sivusto antaa vinkkejä, jolla omaa ruokareviiriä voi
monipuolistaa niin uusin raaka-ainein, valmistustavoin kuin valmistamalla
ruoan kotikeittiön sijaan vaikka leirinuotiolla. Lisäksi sivustolta löytyy
muutakin sisältöä, esim. testi, jonka avulla voi testata, millainen oma
ruokareviiri on.
Sivustosta inspiroituneena suuntasin mun kantis K-Supermarkettiin ja päätin tehdä jotain ei niin jokapäiväistä, mutta kuitenkin pysyä kesän kunniaksi raikkaassa, mutta herkullisessa ja yksinkertaisessa, nopeassa ruoassa. Päädyin lämpimään vuohenjuustosalaattiin pinjansiemenillä! Se on yksi mun lemppareista kesä salaateista ja niin ihanan helppo ja nopea tehdä. 😀
RESEPTI
Salaattiin ei tarvitse kovinkaan vaikeita tai haastavia raaka-aineita. Tätä voi myös muuttaa ja mixata oman maun mukaan. Mun salaatista löytyi mansikoita, tomaattia, hunajamelonia,rukolaa,pinaattia, salaattia, kurkkua,vuohenjuustoa ja pinjansiemeniä. Maustamiseen ja koristeluun käytin oliiviöljyä, balsamietikkakastiketta ja tummaa balsamicoa.
Ensin tehdään salaattipeti, johon salaatit, pinaatit ja rucola laitetaan sekaisin. Sitten pilkoin melonin, mansikat, tomaatit ja kurkun sekaan. Sen jälkeen paistoin vuohenjuuston ja pinjansiemenet kevyesti pannulla ja asettelin ne tasaisesti salaatin päälle, maustoin suolalla, oliiviöljyllä, balsamietikkakastikkeella sekä lopuksi lisäsin vielä hieman päälle balsamicoa.
Olen innostunut tällä hetkellä siemennäkkäreistä, joten kylkeen lisäsin vielä muutaman palan pirkan siemennäkkäriä!
KILPAILU:
Haluan tietää, pitääkö suomalaisten keittiön suppeus paikkaansa, joten kysyn teiltä: onko sulle muodostunut rutiineja ruoanlaitossa ja koetko, että ruokareviirisi on liian suppea? Kerro vähän sun ruokareviiristä ja osallistu samalla 50€ arvoiseen K-ryhmän lahjakortin arvontaan!
Eliis
Posted at 22:39h, 11 toukokuunNäin lapsiperhearjessa koittaa vaan nopeesti saada sen ruoan pöytään enempää miettimättä. Eli perus laatikot ja kastikkeet on usein ruokana. Välillä tulee niitä kausia et alkaa hifistelee ja tekee vähän erikoisempia ruokia ja onneks lapsille maistuu kaikki. Meillä pyritään siihen että käydään kerran viikossa isosti ja sit haetaan tarvittaessa lähikaupasta jos joku loppuu. Toi salaatti näytti hyvältä täytyy kokeilla 😊
lindamanuella
Posted at 10:24h, 14 toukokuunLapset ovat varmaan yksi kriteeri tuossa ruoanlaitossa lapsiperheessä, mutta hyvä kuulla että teillä menee erilaisetkin ruoat! Todella usein näkee lapsia, jotka suurinpiirtein suostuu syömään vain leipää ja muroja. 😀
ida
Posted at 23:15h, 11 toukokuunOn rutiineja ja usein teen tiettyä ruokaa kausittain ja sitten se jää pois 🙂 maustamiseen tulee rutiini ja kasvikset usein samoja,pitäisikin laajentaa kasvisten ja maisteiden saralla 🙂
lindamanuella
Posted at 10:23h, 14 toukokuunMausteet on kyllä helppo tapa kokeilla uutta 🙂
Mariem
Posted at 23:42h, 11 toukokuunVäittäisin syöväni melko monipuolisesti. Yritän hyvin usein ostaa kaupasta jotain, mitä en ole ennemmin kokeillut, esim mauste, kasvikset/juurekset, pakaste, uutustuote (etenkin viime vuosina ollut kiva kokeilla erilaisia vegejuttuja). Sesonki vaikuttaa paljon, niiden mukaan ostetut hevi-tuoteet on aina maukaimpia!
lindamanuella
Posted at 10:23h, 14 toukokuunSesongit kyllä näkyvät mullakin. Mutta toi on hyvä asenne, että pyrkii aina ottamaan mukaan jotain uutta 🙂
Tinja
Posted at 23:43h, 11 toukokuunKokeilen mielelläni ihan uusia reseptejä, vähintään pari kertaa kuussa tulee tehtyä sellaista ruokaa mitä ei ole koskaan ennen maistanut. Mutta tulee kyllä käytettyä liian usein esim. tiettyjä tuttuja vihanneksia ja ostettua aina samoja lempihedelmiä.
lindamanuella
Posted at 10:22h, 14 toukokuunVau, ihanaa, pitää itsekin ottaa tuo tavoitteeksi, että kuukaudessa vähintään yksi uusi ruoka! 😀
Suvi
Posted at 23:50h, 11 toukokuunVastaus on: Voi kyllä! Se on vaan niin tuskallisen helppoa kerätä ostoskoriin aina ne samat, tutut ja turvalliset raaka-aineet ja sitten valmistaa tylsästi niitä samoja safkoja viikosta toiseen. Plääh! Yksi ruokareviirin laajennus tilattu tänne suunnalle, kiitos! 😀 Muutenkin olisi ihana oppia tekemään erilaisia ruokia ja käyttämään esimerkiksi mausteita varauksettomasti! Ei siinä varmaan oikeen muu auta, kun ottaa härkää sarvista ja pyrkiä aluksi kokeilemaan vaikka edes yksi uusi resepti tai muokkaus vanhaan viikossa. 🙂
lindamanuella
Posted at 10:22h, 14 toukokuunNimenomaan pitäisi vain hypätä sieltä mukavuusalueelta ja rohkeasti kokeilla. Mulla on usein sellainen mielikuva, että uuden kokkaaminen on työlästä, vaikka loppujenlopuksi huomaan, että ei se niin vaikeaa ollutkaan. 😀
Reetta
Posted at 23:58h, 11 toukokuunTiettyjä ruokia tulee pyöriteltyä pitkin kuukautta, mutta välillä inspiroituu kokeilemaan uusia asioita, jotka saattavat liittyä myöhemmin ruokien pyörittelyjen joukkoon.
lindamanuella
Posted at 10:21h, 14 toukokuunHaha, joo nimenomaan, sinne samoihin ruokiin liittyy aina jotain uutta. Mulla on hummus ja soijapavut tulleet uutena pyörimään jokapäivä ruokavalioon 😀
Wtf
Posted at 03:04h, 12 toukokuun”…joista löytyy kaikkea vegaanista proteiininlähdettä, jos kalaa ja maitotuotteita ei lasketa.”
Täh? No ei kai tietenkään kalaa ja maitotuotteita lasketa vegaanisiksi kun ei ne ole kasviksia.
lindamanuella
Posted at 10:20h, 14 toukokuunOli vähän hassusti näköjään ilmaistu tuo lause. 😀 Tarkoitin, että kun edelleen käytän kalaa ja maitotuotteita vaikka pyrin syömään kokoajan vegaanisemmin, niin niiden lisäksi kaipaan jotain uusia tuttavuuksia ruokavalioon. 🙂
Karoliina
Posted at 06:32h, 12 toukokuunKyllä, valitettavasti. Välillä on kausia, että kokeilee mitta ne on oikeesti vain kausia. 😀 Ja noi 4v tyypit vähän rajoittaa.
lindamanuella
Posted at 10:20h, 14 toukokuunJoo, lapset rajottaa ihan varmasti myös paljon 😀
Ida
Posted at 07:53h, 12 toukokuunAika samoja tuotteita tulee yleensä käytettyä. Nyt kuitenkin olen innostunut salaattien maustamisesta ja yhdistelemään eri salaatteja maun tuomiseksi. 🙂
lindamanuella
Posted at 10:19h, 14 toukokuunHienoa, salaateista saa vaikka mitä ruokaisimmasta salaatista todella kevyeisiin 🙂
Viivi
Posted at 07:57h, 12 toukokuunMäkin koen syöväni terveellisesti mut aika yksipuolisesti loppujenlopuksi. Mulla on tietyt ruoka-aineet joita ostan aina kun käyn kaupassa ja niillä sit mennään 😀 oon itekkin tässä reilun puolen vuoden sisällä siirtynyt pikkuhiljaa kasvisruokailun puolelle ja siihen olisi kyllä kiva saada vinkkejä vaikka sulta 🙂 jotain ruokapäiväkirjaa tai ihan vaan lisää reseptivinkkejä. Kamalaa ollut kyl huomata et mun joka-aamuinen puurolautanen on muuttumassa odotetusta herkusta vähän pakkopullaks, eli myös aamupalavinkit olisi tarpeen! 😀
lindamanuella
Posted at 10:19h, 14 toukokuunMulta tulee ensiviikolla ainakin uusi tofu resepti, kun kävin juuri koulutuksen tofun valmistamisesta! Mikä on sinänsä huvittavaa, koska en tiedä mikä olisi yksinkertaisempaa kuin tofun valmistus, mutta meikä joutui siitä ihan kurssin käymään XDDDDD
Resus
Posted at 09:09h, 12 toukokuunMun ruokareviiri on todellakin liian suppea. Se harmittaa ja haluaisinkin sitä laajentaa, mutta aina tuntuu liian vaivalloiselta ja päätyy niihin samoihin vanhoihin juttuihin. Pitääkin siis tutustua tohon sivustoon 😀
lindamanuella
Posted at 10:18h, 14 toukokuunHahahaa, kuulostaa niin multa xD halua on, mutta oon sitten tavallaan niin laiska ja mukavuudenhaluinen, että päädyn hyväksi todettuun, helppoon ruokaan liian helposti
Susanna
Posted at 09:15h, 12 toukokuunOn rutiinit. Kaupasta tarttuu aina melkein samat ruoka-aineet mukaan. Toki välillä pitää testata uutuuksiakin.
lindamanuella
Posted at 10:17h, 14 toukokuunSama homma, sama homma… 😀
Lili
Posted at 10:14h, 12 toukokuunTodellakin on tietyt rutiinit ruuan ja ostosten kanssa, se helpottaa elämää kiireisinä hetkinä tai silloin kun ei jalsa miettiä! En silti koe että mun ruokareviiri ois suppea, sillä käytän todella laajasti erilaisia kasviksia, hedelmiä, marjoja, proteiinilähteitä jne. Tykkään kierrellä kaupoissa ja testailla kaikkea uutta!
lindamanuella
Posted at 10:17h, 14 toukokuunMäkin rakastan tuota kaupassa kiertelyä ja tutkimista, mutta silti jotenkin aina löytyy ruokakorista ne samat tuotteet päivästä toiseen… 😀
Minttu-Maaria
Posted at 12:55h, 12 toukokuunIkävä kyllä voisin sanoa tunnistavani ongelman. Samat tuotteet pyörii ostoskorissa viikosta toiseen, toisinaan viikonloppuisin kun on enemmän aikaa tulee kokeiltua jotain uutta, mutta siihen se sitten jääkin. Syön aika kausiluontoisesti, kesällä kevyemmin kuin talvella.
lindamanuella
Posted at 10:16h, 14 toukokuunMulla on ihan sama homma, kesällä saatan elää ihan kokonaan salaateilla, keitoilla ja hedelmillä. 😀
Sussukka
Posted at 13:36h, 12 toukokuunKyllä on rutiineja ja syön vähän liian usein samoja ruokia, jotka olen hyviksi todennut. Selailen kuitenkin usein ruokasivustoja ja etsin uusia reseptejä, jotka joskus päätyvätkin kokeiluun.
lindamanuella
Posted at 10:16h, 14 toukokuunIhanaa kun jaksat kokeilla uusia reseptejä ja etsit niitä, pitää ottaa itsekin mallia tästä 🙂
Nuppu Laaksonen
Posted at 16:33h, 12 toukokuunVälillä jumiudun samoihin ohjeisiin, mutta rakastan kokeilla uuttakin 😍
lindamanuella
Posted at 10:15h, 14 toukokuunIhanaa kuulla että jaksat ja kokeilet rohkeasti uusia!!
Riikka
Posted at 18:59h, 12 toukokuunAika rutinoitunutta ruuanlaitto tuppaa olemaa; samat suosikit pyörii vuodesta toiseen ruokalistalla. Lisäksi saatan välillä innostua tietystä ruokalajista, että teen sitä parikin viikkoa putkeen (viimeisimpänä teriyakikana). Reviiriä laajensin sen verran, että vaihdoin talouden majoneesit yms. vegaanisiin ja syön aina päivän toisen isomman aterian (yleensä päivällisen) kasvispitoisena tai vegaanisena 🙂
lindamanuella
Posted at 10:15h, 14 toukokuunHyvä reviirin laajennus! 😉 Ja mulla saattaa myös pyöriä sama ruoka monta viikkoa, jos menen ihastumaan johonkin ateriaan 😀
Jennan
Posted at 21:42h, 12 toukokuunVoi kyllä! Kaupasta on niin helppo ostaa ne tutut ja turvalliset tuotteet! Varsinkin kiireessä tästä on hyötyä. Olen pyrkinyt pääsemään tästä tavastani kokeilemalla uusia reseptejä, jolloin tulee kokeiltu uusia tuotteita. 🙂
lindamanuella
Posted at 10:14h, 14 toukokuunHahaa, ihanaa miten monilla mun lukijoilla on sama ongelma 😀
Eetu
Posted at 21:45h, 12 toukokuunTällä ainakin allekirjoittanut kaipaisi erittäin paljon apua ruokavalion laajentamiseen, tai noh edes jonkin asteinen ruokavalio olis tervetullut 😀
Olen itse jumiutunut talven ja pitkän ulkomaan reissun jälkeen jälijiltä tilanteeseen, jossa syön lähinnä töissä/ tai ulkona ravintoloissa ( olen siis itse ravintola-alalla ). Kotiin tulee ostettua lähinnä leipää ja herkkuja , SOS. Ja ei älä ymmärrä väärin, olen itse paljon urheileva ja terveellisesti elävä ihminen, mutta jostain syystä meikäläisen ravinnonlähteet eivät ole omaa keittiötä tai ruokapöytää nähneet kuukausiin. Ruokakaupasta en ole ostanut pitkään aikaan mitään ns. Uutta tai jännittävää, lähinnä kaapannut ne samat ” peruskamat ” mukaan. Täytyy lähteä ehdottomasti kokkailemaan enemmän myös kotona. Omaa terveyttä ja taloutta ajatellen.
lindamanuella
Posted at 10:14h, 14 toukokuunJoo, tuskinpa olet ainoa. Varsinkin, jos syö päivällä lounaan tms dinnerin ulkona, niin kotona tulee sitten vedettyä helposti ainoastaan välipaloja kunnon aterioiden sijaan. 😀
Sarkku
Posted at 22:57h, 12 toukokuunNo joo, talvella urautuu tiettyihin ruokiin, jotka luonnostaan jää kesällä pois… ja sit kesällä grillin kautta samoja juttuja..
lindamanuella
Posted at 10:13h, 14 toukokuunkuulostaa tutulta 😀
Minka
Posted at 23:04h, 12 toukokuunAivan liian suppea.. 😀 opiskelijabudjetilla eläminen vielä hankaloittaa asiaa, koska olen tottunut niihin halpoihin ja samoihin ruokiin..
lindamanuella
Posted at 10:12h, 14 toukokuunVarmasti budjetti on iso tekijä näissä jutuissa, ruoka ei ole mitään maailman halvinta Suomessa… 😀
Anneli Kaikkonen
Posted at 23:25h, 12 toukokuunLuulen itse, että ruokavalioni on liian suppea. Välillä yritän tietoisesti hieman muuttaa tiettyjä rutiineja ruoanlaitossa. Mausteitakin olen ottanut enemmän käyttöön ja pyrin käyttämään tuoreita yrttejä. Tekemistä riittää vielä ruokavaliossa.
lindamanuella
Posted at 10:12h, 14 toukokuunMausteet on kyllä maailman paras keksintö, niitä käytetään Suomalaisessa keittiössä aivan liian vähän!
Emilia
Posted at 07:03h, 13 toukokuunOn suppea, olen myös laiska laittamaan ruokaa, mutta haluan että syödään terveellisesti, mutta laajennan mun reviiriä pikkuhiljaa.
lindamanuella
Posted at 10:11h, 14 toukokuunTerveellisestikin voi syödä, vaikka olisikin laiskempi keittiössä. Kunhan pilkkoo salaatit ja jotain proteiinin lähdettä kehiin niin se on siinä 😀
Riikka
Posted at 08:56h, 13 toukokuunMulla on sama juttu, että jumitun pyörittämään samaa repertuaaria ruoissa. Varsinkin töihin tulee tehtyä evääksi usein samaa, helppoa ruokaa. Mun tän hetkinen uusi tulokas keittiöön on halloumisalaatti. Se on niin hyvää, mutta niin on kyllä vuohenjuustosalaattikin. Tästä postauksesta innostuneena, taidanpa väsätä sellaisen :).
lindamanuella
Posted at 10:11h, 14 toukokuunHalloum on ihan taivaallista 😀 !
Marja
Posted at 15:53h, 13 toukokuunLakkasin syömästä lihaa noin vuosi sitten. Toisaalta kaupassa väheni pari hyllynväliä ostettavaa, toisaalta tulee tehtyä erilaisia kasvisruokakokeiluja. Suosikkireseptejä jaamme ystävien kanssa siihen tarkoitukseen luodussa Whatsapp-ryhmässä.
lindamanuella
Posted at 10:10h, 14 toukokuunToi wazzap on kyllä kätevä idea !!
Aliisa
Posted at 18:45h, 13 toukokuunHyvin ne rutiinit ovat jämähtäneet! Joskus tuntuu siltä, että ostokseni voi jo ennustaa etukäteen kun ovat kauppareissusta toiseen saman 😀 Näin lämpimien kelien myötä raikkaampi ruoka vetää puoleensa, ts. juuri salaatit. Vuohenjuusto on yksi suosikki, samoin erilaiset pavut 🙂
lindamanuella
Posted at 10:10h, 14 toukokuunJoo samaa mieltä, ei hirveesti tee kesällä mitään liian raskasta mieli 🙂
Niina
Posted at 19:47h, 13 toukokuunVoi kyllä.. 😀 Rutiineihin kun yhdistetään laiskuus, niin sitä aina niin helposti tekee sunnuntaina seuraavan viikon ruuat ja toistaa saman reseptin joka ikinen viikko. Mä en vaan osaa kyllästyä, mutta välillä olis varmaan hyvä laajentaa vähän kokeiluja muualle riisiä ja kanaa-linjalta 😀
lindamanuella
Posted at 10:10h, 14 toukokuunMäkin oon oikeesti todella huono kyllästymään niihin yksinkertaisimpiinkin ruokiin. 😀
Janita
Posted at 20:43h, 13 toukokuunKatsotko ollenkaan missä maassa tuotettuja tuotteita ostat? Nytkin ulkomaisia tomaatteja muovirasiassa, kun kotimaisia saisi biobussiin. Sulla olisi mahdollisuus kannustaa nuoria miettimään kotimaisen tuotannon tukemista sekä ilmastovalintoja, toivottavasti käytät mahdollisuutesi jatkossa paremmin!:)
lindamanuella
Posted at 10:09h, 14 toukokuunMoikka, kyllä mä jonkunverran katson ja pyrin suosimaan kotimaisia.
Tää oli tosi hyvä pointti ja varmasti jatkossa tää kommentti pyörii mun takaraivossa, kun asioin kaupassa, kiitos !! 🙂
Saana
Posted at 21:07h, 13 toukokuunSuppeaa on, syönyt samalla lailla ja kaavalla monta vuotta ja aika orjallisestikkin,mutta olen nyt saanut vähän avarrettua omaa ruokamaailmaa ja tuntuu paljon vapautuneemmalta 😊
lindamanuella
Posted at 10:09h, 14 toukokuunJoo, syömisestä ei pitäis tehdä mitään ongelmaa tai eri ruokia pelätä, kunhan ei ylisyö 🙂
Jaana
Posted at 23:48h, 13 toukokuunLiian suppeasti taidan syödä.. menee niin rutiinilla samat safkat viikosta toiseen ja oon tosi huono kyllästymään ruokaan 😀 Jos oon todennu jonkun hyväks ni jaksan mupeltaa sitä ikuisuuden…
lindamanuella
Posted at 10:08h, 14 toukokuunJoo, sama homma 😀 keksii jonkun hyvän, nii sitte jään siihen koukkuun ja syön sitä loppuvuoden xD
elinap
Posted at 09:00h, 14 toukokuunLiian suppea yleensä.. Pitäisi useammin syödä monipuolisemmin!
Juhanna
Posted at 10:52h, 14 toukokuunAika pitkälti omat lempparit toistuu ruoanlaitossa. Nyt kesän tullen on ihanaa, kun suomalaiset kesävihannekset ja marjat ja kaikki maistuu niin hyviltä!
lindamanuella
Posted at 12:06h, 14 toukokuunJoo älä mitään, just eilen söin mansikoita hulluna torilta 😍
Miiu
Posted at 11:25h, 14 toukokuunSuppea on, samat perusjutut tulee aina ostettua!
lindamanuella
Posted at 12:06h, 14 toukokuunHahaa, et ole ainut !!
Karoliina
Posted at 12:31h, 14 toukokuunKyllä valitettavasti on 😀 Usein tulee käytyä samassa kaupassa ja vedettyä samaa reittiä samat ostokset. Siksi vaihtelenkin välillä kauppaa, jolloin tutustuu uusiin valikoimiin ja tulee sitä kautta ostettuakin eri juttuja edes välillä ja inspiroitua tekemään uusia ruokia. Ja isoissa marketeissa on niin kivaa ”shoppailla” 😀
E
Posted at 15:42h, 14 toukokuunOn suppea ja rutinoitunut..
Heidi
Posted at 21:48h, 14 toukokuunOon kyllä niin rutiineille eläjä, että myös ruokaostokset on viikosta toiseen samat. Onneksi viikonloppuna tulee vähän irroteltua ja käytyä ulkona syömässä, niin saa välillä jotain muutakin 😀
Annmari
Posted at 16:50h, 16 toukokuunSyön monipuolisesti,kesällä tottakai mansikoita ja mustikoita ja sesonkivihanneksia-ja kasviksia.Kalaakin syön monipuolisesti.
päivi
Posted at 17:35h, 16 toukokuunTähän mennessä olen ostanut sitä mitä milloinkin mieli tekee, toki perusruuat pyörii aika paljon kuvioissa (makaronilaatikot,karjalanpaistit, keitot, suikaleliha/kana/makkarakastikkeet) mutta nyt täytyy rueta vähän petraamaan ja laittamaan ruokavaliota uusiksi ja kiinnittämään enemmän huomiota ruuan terveellisyyteen kun sokeriarvot ovat nousseet. Tässä nyt sitten treenailen että mitä kaikkea hyvää ja terveellistä voi saada aikaiseksi puuroista, salaateista, keitoista ja vähärasvaisista lihoista. Pastat ja leivät vaihdoin tummiin versioihin. Makeita en ole ikinä syönyt niin se ei onneksi tuota ongelmaa. 🙂
Heta
Posted at 21:03h, 16 toukokuunOlen viimeisen ehkä vuoden aikana tietoisesti pyrkinyt laajentamaan ruokareviiriä ja kokeilemaan uusia juttuja. Lihansyöntiä olen vähentänyt, ja nykyään tulee syötyä lihaa ehkä kerran tai kaksi viikossa. Kasvisten käyttö on siis lisääntynyt, mikä on vain hyvä. Harmi vaan, että en kertakaikkiaan osaa tykätä pavuista tai linsseistä, vaikka kuinka yritän. Vihreät pavut menee, mutta ne eivät aja sitä proteiinin virkaa… Sitten taas toisaalta on ne klassikkoruoat, mitä en edes halua lähteä ”tuunailemaan”. Tuttu ja turvallinen spagetti ja jauhelihakastike toimii varmasti, haen sitten vaihtelua muista resepteistä 😀
NooraH
Posted at 23:51h, 16 toukokuunOn muodostunut rutiineja,mutta ne samalla ylläpitää myös terveellistä syömistä,kun tietää esim. tietyn aamiaisen tai tietyn lounaan,joista pitää mut samalla on terveellisiä 🙂 mä kyllä välillä testailen uusia reseptejä,esim. aasialaisruokia oon tehny,nam! Aina sitä puhuu et pitää kyl testata sitä ja tätä uutta reseptiä,mut usein jää testaamatta ajanpuutteen takia.
Teresa
Posted at 23:46h, 19 toukokuunAikoinaan raskauden ja lapsen myötä muutin ruokavalioni kokonaan. Ennen saatoin syödä vain kerran päivässä ja jtn epäterveellistä tietysti. Nykyään meillä syödään melko lailla lautasmallin mukaan, mutta onhan se totta että, monta kertaa kaupasta ostaa aina ne samat jutut! Silloin tällöin tulee selailtua uusia reseptejä. Mukana arvonnassa 🙂
Tuulia
Posted at 08:24h, 20 toukokuunOn rutiineja, mutta mielestäni hyviä sellaisia😊 Tykkään.kokeilla paljon uusia reseptejä, ja varsinkin nykyään testailen uutta entistä helpommin.
Sari P
Posted at 10:21h, 20 toukokuunRutiineja on, tottakai. Ostamme kerralla viikon sapuskat ja yleensä samat raaka-aineet löytävät tiensä ostoskärryyn. Pidämme kala- ja kasvisruokapäivät, mutta muuten ruoka on lihapainotteista. Jossain vaiheessa suunnittelin, että kokeilisin joka viikko yhtä uutta ruokaa – tätä kesti n. viiden viikon ajan, kunnes arki taas iski. Ehkä lomalla kaivan reseptikirjan ja repäisen joka lomaviikolle ainakin kolme uutta ruokaa kokeiluun!
Elina
Posted at 11:30h, 20 toukokuunRuokalajivalikoima on kyllä kieltämättä varsin suppea, mutta silti sisällöltään monipuolinen. Olisi kuitenkin kiva saada enemmän uusia reseptejä omaan repertuaariin. Toki näin opiskelijana ruoka on yksi niistä asioista, joista täytyy säästää. Pyrin kuitenkin hyödyntämään sesonkiajat, mikä tuo vähän vaihtelua ruokailuihin.
mjai
Posted at 17:27h, 23 toukokuunOn kyllä aivan liian suppea. Pitäisi ehdottomasti kokeilla enemmän jotain uutta, vaikka toisaalta sellainen simppeli arkiruoka on just parasta 😀
Sonja
Posted at 22:30h, 23 toukokuunHyvin suppea on oma ruokareviiri ja ostan kaupasta aina niitä samoja tuotteita. Onneksi arkena tulee käytyä lounaalla ulkona, jolloin tulee syötyä monipuolisesti.