AWARDS WEEKEND

Moikka ihanat!

Huh mikä päätös jo muutenkin hektiselle viikolle. Mä oon ravaillut viimeviikolla J’lon kanssa lääkäristä toiseen, koska meillä on edessä hänen hengitysteiden laajennus, josta haluan kertoa lisää myöhemmin. Olen muutenkin ajatellut kirjoittaa rehellisen postauksen siitä, millaista on olla näin jalostetun koiran omistaja ja onko esimerkiksi meillä näkynyt koiran elämässä rodun ylijalostus. Noh, leikkauskin jo kertoo, että jonkin verran J’lon vanhetessa on alkanut ongelmat näkymään. Siitä siis lisää myöhemmin. Jos kuitenkin jotakin kiinnostaa jokin rotuun liittyvä asia, niin saa kysyä ja vastaan postauksessa siihenkin.

AWARDS WEEKEND 

Sitten itse viikonloppuun, eli mitäs on tullut hääräiltyä viimeiset kolme päivää!

Lähdettiin perjantaina isolla vaikuttaja porukalla, Indieplacen houstaamana, kohti Långvikia viettämään ihanaa ja rentouttavaa aikaa yhdessä ennen lauantain Blog Awardseja. Meillä oli ohjelmassa mm. rentoutumista spa:ssa, kasvohoitoja, aivan ihana dinneri ja päästiin suht aikaisin myös nukkumaan ihaniin hotellihuoneisiimme, jotta oltiin freshejä ja hyvin levänneitä seuraavana aamuna sekä päivänä.

Nuo takana olevat viinipullot hämäävät. Todellisuudessa kerittiin Hannan kanssa maistamaan yhdestä pullosta hieman ja pöydällä näkyykin edellisen illan viinilasi vielä täysinäisenä. 😀 Käytettiin pulloja muka niin hauskana rekvisiittana kun pelleiltiin seuraavana aamuna. x)

Lauantaina aamulla oli ohjelmassa joogaa, täydellinen aamupala & heti sen jälkeen päästiin vielä rentoutumaan spa:han muutamaksi tunniksi. Spa:n jälkeen meillä oli taas vuorossa aivan ihana lounas ja lounaan jälkeen pääsimmekin aloittamaan gaalaan valmistautumisen yhdessä BRONX:in kanssa.

Meillä oli mahdollista tehdä joko itse meikki tai sitten siellä oli meikkaajia paikalla, joille sai varata ajan halutessaan. Mulla on sen verran erikoinen naamataulu, että hyvin usein haluan tehdä meikkini itse ja tälläkin kertaa valitsin näin. Pääsin kuitenkin testailemaan BRONX:in ihana meikkejä ja sain tuunattua niillä mielestäni onnistuneen ja mun näköisen meikin itselleni.

Meikki pisteillä oli tietenkin ihan täydellinen valo tuon mahtavan meikkipeilin ansiosta, mutta olin yllättävän tyytyväinen meikkiin myös ilman settiä. 😀 Mulle on pääasia, että tunnen itseni itsekseni niin vaatteita kuin meikkiäkin valitessa. On hirveää, jos ei tunnista itseään, kun katsoo peiliin, tai ei tunnu omalta itseltä.  Vaikka se näyttäisikin hyvältä, niin olo ei välttämättä ole itsevarma.

Meikin jälkeen meillä oli vielä dinneri ja sen jälkeen suuntasimme Hilton Strand hotelliin viimeistelemään lookit ja valmistautumaan illan Gaalaan. Mun vaatevalinta iltaan oli todella random; niinkuin sanoin, mulla oli todella stressaava ja kiireinen viikko takana ja kerkesin ajattelemaan gaalan asua ja kokonaisuutta vasta perjantaina, eli lähtöpäivänä. Nappasin kaapista vaan erilaisia ylä- ja alaosia ja yhdistelin niitä paniikissa. Päädyin Zaran valkoisiin housuihin ja Na-kd:in paitaan, jonka stailasin hieman erilaiseksi ja pidin sitä niin, miten sitä ei ehkä kuuluisi pitää. 😀 Kokonaisuus oli omalla tavallaan todella rento ja ihanan keväinen. Asussa oli todella mukavaa viettää iltaa.

Gaala oli taas jälleen upeasti järjestetty ja todella hauska kokonaisuus! 🙂 Siellä oli niin paljon tekemistä ja tuttuja, että tuli koko illan aikana otettua vain ihan muutamia kuvia ja nekin on vielä kaverin ottamina… 😀 Muutama photobooth kuva jäi kuitenkin omaan käteen gaalasta!

Kiitos Henri Juvonen ylläolevista kuvista gaalasta ! <3

Illan jälkeen suuntasimme takaisin Hiltoniin yöksi ja aamulla oli ihan parasta päästä vielä vikalle hotelli brekulle ennen kuin piti taas palata arkeen ja sorvin ääreen. 😀

Paljon onnea kaikille Awardsin voittaneille ja kiitos kaikille ihanasta viikonlopusta ! <3

 

 


No Comments

Post A Comment