Aivan ihanaa ystävänpäivää kaikille <3

Ensinnäkin pahoittelen blogin hiljaisuutta. Mun tietokone on jotenkin mystisesti vain sammunut Dubain matkalla, enkä todellakaan osaa sanoa miten ja miksi, mutta se ei mene enää päälle… Onneksi multa löytyy kotoa pöytäkone, mutta koska mun kaikki kuvat ja tiedostot, kirjautumistiedot ja…no oikeastaan kaikki tärkeä on toisella koneella, olen joutunut hieman keskittymään asioiden järjestelyyn, sekä tietenkin lomalta palattuani himassa odotti ihastuttava läjä töitä. Whoop ! Lisäksi mulla alkoi maanantaina erään uuden tv-formaatin kuvaukset, joten on ollut kiireinen viikko himassa ja studiolla.

Mutta tänään on ystävänpäivä ja olen saanut pyhittää koko aamun ja aamupäivän poikaystävälle sekä tietenkin muistanut myös ystäviäni. Kasimir lähti hetkeksi töihin, joten mulla on tässä muutama tunti aikaa touhuilla töiden parissa ja keskittyä vihdoinkin myös blogiin, ennen kuin lähdemme syömään yhdessä ulos. Mulla on teille NIIN paljon kerrottavaa ja aiheita, joista haluan päästä kirjoittamaan. Olen muotoillut ainakin kymmenen tekstiä päässäni valmiiksi, joten seuraavat viikot tulevat varmasti olemaan hyvin suurta ajatusten purkua täällä blogin puolella, eikä tämäkään jätä ihan kylmäksi. Aiheina tulee olemaan mm. nykyajan vaikuttajat ja vastuumme, miten mulla on jatkunut lihattomuus, matkustelu pienellä budjetilla, tulevaisuus ja meidän tietoisuus sekä tasapaino ja arvot elämässä.

Mulla on ollut maailman ihanin ystävänpäivä ihan vain siksi, että oon saanut viettää sen mun parhaimman ystävän ja kumppanin kanssa. Ollaan katsottu kaks leffaa ja köllötetty koko päivä, mulla on itseasiassa vieläkin yöpuku päällä…:D Oon myös muistellut itsekseni mennyttä vuotta ja frendejä, uusia sekä vanhoja ystäviä ja täytyy sanoa, että oon itsekin ihmeissäni siitä, miten sosiaalinen oon ollut viimeisen vuoden ajan. Mä oon ehdottomasti introvertti, se joka väsyy suurista porukoista ja ahdistuu jos joku tulee kylään ilmoittamatta, mutta oon ollut ainakin viimeisen puoli vuotta todella paljon vapautuneempi ihmisten kanssa kuin vuosiin. Uskon, että oon saamassa tietynlaista voimaa sekä energiaa itselleni takaisin, jota menetin muutama vuosi sitten isäni mukana. Oon ollut niin väsynyt vuosia siitä menetyksestä, että en voi koskaan sanoin kuvailla miten vaikeeta on ajoittain ollut nousta sängystä ja hymyillä ihmisille. Mua ei jossain vaiheessa kiinnostanut tippaakaan kuunnella niitä jokapäiväisiä ”ongelmia” mistä ihmiset jaksavat valittaa päivittäin ja mua kuvotti tietynlainen epäkiitollisuus, vaikka se on ihan inhimillistä välillä meille kaikille. En kokenut olevani kenellekkään tilivelvollinen mistään, olin usein äärimmäisen vihainen sekä turhautunut ja mun mielestä elämä oli epäreilua ja niin se onkin. Vaikka olen mennyt virran ja omien fiilisten mukana, niin niiden hyvien kuin huonojenkin, sekä ollut mielestäni rohkea ja ajoittain tietenkin myös onnellinen, en ole antanut monillekkaan itsestäni kuin pelkän kuoren, koska en ole jaksanut, enkä myöskään ole halunnut asettaa itseäni haavoittuvaksi. Mulla ei ole ollut mitään annettavaa uusille ihmisille, saatikaan voimaa menettää jotain todella rakasta juuri menetettyäni isäni.

Nyt mulla on pitkästä aikaa suhteellisen rohkea ja voimakas olo, enkä mä voi muuta kuin kiittää siitä Kasimiria, jolle oon näyttänyt miten rikki ihminen voi olla ja hän on silti rakastanut mua enemmän kuin kukaan ikinä. Olen päästänyt Kasimirin sen ”vahvan ja itsenäisen” naisen kuoren alle ja uskaltanut olla todella haavoittuvainen.

Tällaisia asioita on välillä todella vaikea kirjoittaa blogiin, sillä muakin on vuosia höykytetty somessa niin paljon kun voi. Mä olen monien mielestä ilkeä ihminen sekä itsekäs, johtuen varmaankin itsellenikin tietoisesti kovasta ulkokuoresta. Teen myös noin 3-4 erilaista työtä, mutta olen myös aina ja ikuisesti gold digger, vaikka itse olen aina asuntoni, menoni ja laukkuni maksanut. Tosiasiassa mä en voi koskaan sanoin kuvailla millaista käytöstä sekä ilkeilyä olen tottunut saamaan tuntemattomilta ihmisiltä ja ainoastaan siksi, että mun ammatti on julkinen. Vaikka mä en koskaan pystyisi käyttäytymään tahallani ketään kohtaan ilkeästi, niin välillä mun tekis mieli huutaa kaikille että mitä ihmettä te haluatte musta? Mitä mä oon ikinä tehnyt niin pahaa, että mä joudun vastaanottamaan välillä todella törkeää käytöstä ja silti mä vastaan ja hymyilen takaisin niille, jotka ylimielisesti kertovat miten musta olis pitänyt tulla sitä tai mun olis pitänyt tehdä näin ja mitä tahansa ikinä nyt joku täysin tuntematon tyyppi päähänsä keksiikään. Ainoastaan läheiset ihmiset näkevät millaista höykytystä saadaan välillä kestää, eikä sitä voi ymmärtää ennen kuin sen itse kokee. Mä en ikinä kehtaisi mennä kertomaan toiselle, mitä sen mun mielestä pitäisi omassa elämässään tehdä, tai mitä joku on tehnyt mun mielestä väärin, sillä minä en todellisuudessa voi tietää tuntemattoman ihmisen valinnoista tai elämästä sen enempää, eikä se liity muhun mitenkään tai ole alkuunkaan mun elämä. Nykyään kun kaikilla on some ja kaikki jakavat todella paljon asioita elämästään kanaviinsa, niin me oltaisiin todellisuudessa kaikki oikeutettuja arvostelemaan toisemme esimerkiksi instagramin tai snäpin perusteella, sillä enää ei oikeastaan ole olemassa ”julkisuuden henkilöä”. Lähes kaikilla on omat mediansa käytössä, jonne monet tekevät sisältöä, so what’s the difference between me and you? Täytyykö nykyään jokaisen somen omistavan olla ”valmis ottamaan vastaan” sillä on ”jakanut julkisesti sisältöä” elämästään, vai miten se ikuinen puolustuspuhe ilkeälle käytökselle menikään…

 

Mutta negistelyt sikseen. Moni varmasti osaa laskea 1+1 ja ymmärtää sen, että kun on hemmetin monta vuotta ollut pommitettavana, alkaa se jossain vaiheessa näkyä kyynisyytenä ja epäluuloisuutena ihmisiä kohtaan. Mä itse esimerkiksi olen huomannut, että blogi skenestä puuttuu nykyään lähes kokonaan mielipiteet, tunteet ja aitous ja miksi? Koska se käytetään välittömästi hyväksi ja käännetään sua vastaan. Yhä enemmän blogit alkavat muistuttamaan cosmopolitan lehtiä, joissa kirjoitetaan yleisellä tasolla kaikkea kivaa mitä tytöt tykkää lukea, mutta henkilöt tekstien takana muuttuvat vain mannekiineiksi hienoihin kuviin blogissa. Bloggareiden oma ääni, persoonallisuus ja aidoilla mielipideillä VAIKUTTAMINEN on nykyään todella vähäistä ja tasoa meikki ja vaate. Eikä siinä mitään, mäkin rakastan meikkiä, vaatteita ja kaikkia kivoja tyttöjen juttuja, mutta kaipaan myös niitä oikeasti tärkeitä ajatuksia, aatteita ja mielipiteitä ihmisiltä sekä vaikuttajilta ja olen jopa hieman surullinen siitä, että olen itsekin ollut nykyään enemmän ns. turpakiinni, sillä en ole jaksanut vastaanottaa sitä, mitä mielipiteistä ja aidosta vaikuttamisesta usein seuraa. Jatkossa aijon olla rohkeampi, tykkäsi siitä kaikki tai ei.

Some on saanut aikaiseksi sen, että julkisuudessa esiintyviä henkilöitä kivitetään enemmän kuin ikinä historiassa ja meidän psyyke saa olla aika kovaa kamaa, jos haluaa pitää pään kylmänä ja uskaltaa sanoa ääneen mielipiteitä. Siksi oon aivan helvetin kiitollinen siitä, että mun ympärillä on niin itsetietoisia ihmisiä, jotka rokkaavat positiivisuudella sekä rakkaudella itseään sekä muita kohtaan ja saa muutkin voimaan paremmin ympärillään. Sellainen mäkin haluan olla, ihminen jonka seurassa muillekkin tulee parempi mieli ja hyvä olla. Olen myös kiitollinen siitä rakkauden määrästä, loputtomasta tuesta ja rohkaisuista, joita saan läheisiltäni joka ikinen päivä. Se on miljoona kertaa arvokkaampaa kuin mikään materiaali tässä maailmassa.

Nyt mun on pakko alkaa pukemaan oikeita vaatteita päälle, tai myöhästyn dinneriltä. Huh, tuli ihan hiki kirjottaessa. Toivottavasti teksti ei tullut ulos liian negatiivisesti sävytettynä, sillä se ei ollut tarkoitus. Välillä kun kirjoittaa intohimoisesti suoraan tunteista, niin tekstin sävy voi olla aika tomera. :D Postaus lähti ”vähän” tuuliajolle, sillä otsikostakin voi päätellä, että tästä piti tulla postaus, jossa kerron maailman koskettavimmasta lahjasta, jonka sain tänään poikaystävältä. Hän oli kirjoittanut mulle yhdeksän kirjettä, jossa tiivistää meidän tarinan ja tunteet tähän päivään saakka. Mä en ole koskaan elämässäni saanut mitään niin ihanaa, mikään ei ole hienompaa kuin lukea mustaa valkoiselta, että joku henkilö muistaa sun ensimmäisetkin sanat, reaktiot, ilmeet ja on oikeasti pistänyt merkille ne pienimmätkin asiat sussa, kuunnellut ja uskaltanut laittaa myös itsensä likoon täysillä. Aivan sanoinkuvailemattoman ihana, aito ja upea idea. <3

 


Moikka!

Mä oon nyt koko Tammikuun ajan vältellyt lihaa ja jopa ensimmäistä kertaa elämässäni kanaa. Olen tehnyt pitkään pientä aivotyötä itseni kanssa ja miettinyt suhdettani eläimiin. Kaikki jotka tuntevat mut, tietävät, että mä olen se tyyppi joka puhuu eläimille enemmän kuin ihmisille ja pelastaa räkättirastaatkin verkoista, sekä kasvattaa etanoita ja matoja salaa himassa…. Mulle kaikki eläimet ovat ihastuttavia ja olen sen varmaankin perinyt äidiltäni, joka osaa kertoa varmaan joka toukkalajista aina koirarotuihin saakka kaiken. :D Meillä on aina kotona ollut ties mitä pelastettuja marsuja ja adoptoituja kissoja. Nuoruudesta onnellisimpina hetkinä on jäänyt mieleen ne kerrat, kun tulin koulusta kotiin ja äiti oli käynyt pelastamassa aina ties mitä kodittomia eläimiä.

Kreikassahan syödään todella paljon lihaa ja meillä landella on aina ollut paljon riistaa ja kalastaminen on Merikarvialla todella iso juttu. Mä en ole koskaan syönyt omasta valinnastani ainakaan tiedostaen riistaa, mutta jauhelihaa ja kanaa on kyllä mennyt kotona. Punaista lihaa kylläkin todella vähän ja harvoin, kanaa sitten useamman kerran viikossa.

Olen paikkakunnalta, jossa mun frendeillä ja niiden perheillä on omia maatiloja, enkä muista Merikarvialla törmänneeni huonosti kohdeltuihin eläimiin. Lehmillä on omat nimet ja ne elävät todella isoilla laitumilla, kanoja vilisee ihmisten pihoilla vapaina ja yhdellä meidän perhetutulla on jopa eläkkeellä olevien lampaiden laidun…. :D En ole koskaan törmännyt eläinten kaltoin kohteluun ja olen itsekin opetellut pienenä mm. käsin lypsämään sekä ollut katsomassa kun karitsoja tai varsoja syntyy. En tietenkään voi tietää, mitä tapahtuu kun en ole näkemässä, mutta sen verran tiedän, että samat lehmät ovat olleet mun naapureina niin kauan kuin muistan.

Olen siis nuorena elänyt todella tietämättömänä siitä, miten eläimiä kohdellaan maailmalla sekä isoilla tehtailla ja vältellyt punaista lihaa lähinnä siksi, että en tykkää siitä niin paljoa, eikä mun jostain syystä oikein tee sitä mieli. Rupesin myös listaamaan päässäni, että en ole koskaan valinnut ravintolassa karitsaa tai vasikkaa, syönyt jänistä tai erikoista lintua, halunnut edes kokeilla tartareita tai tilaa koskaan pihviä. Mä meen aina vegesti, tai kanalla/kalalla, jos mulla on mahdollisuus siihen. Ei siis olisi pitkä matka siihen, että jättäisin myös loputkin pois…

Niinkuin sanoin, olen nyt kuukauden ollut syömättä täysin punaista lihaa (paitsi kun käytiin Farangissa dinnerillä juhlimassa erästä isompaa tapahtumaa perheen kesken) ja sillonkin jätin mm. vasikan posken syömättä menusta… Olen lähinnä syönyt kalaa ja kananmunia, sekä pyrkinyt saamaan proteiinia kasvispohjaisesti. Olen myös käyttänyt salaattijuustoja, maitorahkaa ja raejuustoa aamupuurossa, mutta esimerkiksi kahvin kanssa olen käyttänyt jo pian vuoden manteli- tai kookosmaitoa.

Ihan huomaamattani olen tähän saakka pärjännyt ja ei sitä tiedä, jos tästä pikkuhiljaa tekisi suurempiakin muutoksia. Nykyään on niin super hyviä vege vaihtoehtoja lähes joka raflassa ja kaupat tarjoavat hyviä vaihtoehtoja! Mä en halua tehdä tästä itselleni enkä muille mitään ongelmaa, vaan pyrkiä tietoisesti tekemään parempia valintoja. Lihan vähentäminen ei tunnu yhtään hankalata tai asialta, josta mun täytyisi myöskään ahdistua tai luoda itselleni mitään uutta uskontoa. Tämä on yksi tietoinen valinta omassa elämässäni monien muidenkin päivittäisten valintojen rinnalla.