VUODEN 2018 TREENIKAUSI KORKATTU

Moikkamoi!

Bileet on paketissa ja uusi vuosi voi alkaa. Meillä oli yllättävän iisi vuoden vaihtuminen; käytiin muutamien frendien bileissä ja oltiin jo ajoissa kotona. Taidettiin nukkua molemmat jo yhdeltä. Ei siis ollut mikään paha darra vuoden ensimmäisenä päivänä ja sen ansiosta tänään pääsikin starttaamaan tehokkaasti vuoden 2018 treenikauden!

Käytiin poikaystävän kanssa korkkaamassa uusi naapuri sali ja hikoilemassa vikatkin uuden vuoden skeidat ulos kehosta. Multa on erityisen paljon toivottu treenipostauksia, joten ajattelin listata tänne vähintään muutaman kerran viikossa omia, mielestäni todella hyviä ja kokeilemisen arvoisia treenejä sekä tietenkin myös ravintopuolta.

Uskon, että monilla teistä lukijoistakin alkaa jonkinlainen tsemppi kevättä ja kesää kohti, joten musta olisi kiva kuulla teidänkin fiiliksiä ja onnistumisia tavotteissa. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne treeneihin ja ravintoon liittyen, jos niissä jokin askarruttaa tai kaipaatte mielipiteitä. Näihin aikoihin vuodesta tulee aina niin kova ikävä valmentamista ja asiakkaiden onnistumisia sekä fiiliksiä. Onneksi meillä on tuo Fitnet.fi sivusto, josta pääsee lukemaan asiakkaiden fiiliksiä ja seuraamaan heidän kehittymistään. Siellä on btw. tänään vielä Ida Jeminan, Janni Hussin sekä Erna Huskon ohjelmat aleissa!

Mun eka treeni tänä vuonna oli todella cardiopainotteinen, sillä tarkoitus oli saada rasvanpoltto käyntiin ja hikoilla viikonlopun skumpat ja herkut pois kehosta.

Juoksumatto 30 minuuttia

5 minuuttia nopeus 8km/h

5 minuuttia nopeus 9km/h

5 minuuttia nopeus 9km/h ja kaltevuus 1.5

5 minuuttia nopeus 9km/h

5 minuuttia nopeus 10km/h kaltevuus 1.0

5 minuuttia nopeus 10km/h kaltevuus 1.5

Loppuun me vielä käveltiin noin 5 minuuttia, ihan vaan sykkeen tasaamisen vuoksi.

Seuraavaksi vuorossa oli kuntopiiri, johon tällä kertaa valitsimme vain 3 liikettä, koska oltiin jo ihan hapoilla tuosta juoksemisesta. 😀

Kuntopiiri 

Kyykkyhyppy ylös 10 toistoa

Rinnalle veto + ylöstyöntö  tangolla 10 toistoa

Lankku + painolevyn työntö eteen lankussa 10 toistoa

Kaikki liikkeet ja kierrokset vedettiin niin putkeen kuin pystyi ja kierroksia yhteensä neljä.

Treenin jälkeen pientä kuolemaa, venyttelyä ja kotiin kanariisille. 😀

Mulla oli tuon treenin jälkeen naama niin punainen, etten melkein erottunut salin punaisista seinistä. Oli todella tehokas startti tälle vuodelle ja kivan toiminnallinen treeni. Kyllä treenin jälkeen tulee aina vain niin hemmetin hyvä fiilis! Suosittelen 😉

Ihania treenihetkiä kaikille, muistakaa aloittaa kesäkunnon kuoriminen ajoissa, niin ei tarvitse vetää mitään tyhmiä kituutus dieettejä sitten keväällä 🙂

 

 


4 Comments
  • Essi
    Posted at 20:25h, 02 tammikuun Vastaa

    Ois ihan huippua jos kuvaisit näitä sun treenejä! Niitä on aina niin kiva katsoa ja tietty näkee liikkeiden suorituksen parhaiten esim videolta 🙂 ihanaa alkanutta vuotta Lindalle. <3

    • lindamanuella
      Posted at 12:00h, 04 tammikuun Vastaa

      Täytyy yrittää pakottaa poikaystävä kuvaamaan 😂😁 kiitos paljon ja samoin <3

  • Heidi
    Posted at 10:27h, 03 tammikuun Vastaa

    Treenaatko enää Töölö Gymillä vai vaihdoitko Fresh Fitnekseen? 🙂

    • lindamanuella
      Posted at 11:23h, 03 tammikuun Vastaa

      Olen nyt kerran vasta käynyt uudella salilla, mikä on ihan kiva, eli varmaan molemmilla tulen käymään. Mikään sali ei voita Töölö Gymiä, suomen paras sali! Tulen varmaan mm. jalkapäivinä käymään tg:llä, jossa on huikeet puitteet siihen. Myös porraskone puuttuu freshiltä, mikä on mun ihan ykkös lemppari !

Post A Comment