
30 joulu TAVOTTEITA JA TOIVEITA VUODELLE 2018
Onko teillä tapana listata asioita, joita tavoittelette tulevilta, uusilta vuosilta? Mulla on itsellä ollut usein tavoitteet urheilussa tai töiden tekemisessä, mutta aina olen pyrkinyt myös olemaan parempi ihminen. Nämä on varmasti sellaisia, joihin moni pystyy samaistumaan ja joissa on aina kasvunvaraa.
Vuosi 2017 oli hyvä vuosi mulle. Musta tuntuu, että oon ihmisenä paljon eheämpi, mitä monina vuosina isäni kuoleman, oman hermostollisen ylikunnon sekä muiden ”elämän hutien” jälkeen. Mä olen tänä vuonna saanut urheiltua hyvin, mutta osannut myös olla rennosti ja nauttinut elämästä ystävien ja läheisten kanssa. Nyt viime kuukausina ehkä vähän turhankin rennosti, mikä alkaa pian näkymään…kröhöm. 😀 Olen saanut uusia ystäviä ja tapasin maailman ihanimman ihmisen, josta on tullut mulle sekä parhain ystävä, että myös maailman parhain poikaystävä. Olen edennyt työasioissa, saanut tehdä täysin uusia juttuja ja uudella levelillä, kehittänyt omia yrityksiä ja pyrkinyt kehittymään bloggaajana. Olen mielestäni osannut antaa itsestäni blogissa ja esiintyä julkisuudessa, mutta myös säilyttänyt omaa yksityisyyttäni enemmän.
Olen mielestäni kasvanut ihmisenä, oppinut paljon asioita, onnistunut ja epäonnistunut, päässyt matkustelemaan ja saanut myös seurata läheisteni kasvua ja onnistumisia elämässä. Mun perhe, läheiset, minä ja ystävät olemme olleet terveitä ja kaikki on sujunut ilman suurempia draamoja.
Sitten niihin lupauksiin ja toiveisiin vuodelle 2018
Mulla on tietenkin muutamia perus pinnallisia lupauksia, nimittäin aijon alkuvuoden pyhittää liikunnalle, tarkalle ruokavaliolle ja tietenkin kesäkunnon metsästykselle. Mun mielestä on ihanaa olla alkuvuosi rauhassa, keskittyä urheiluun ja omaan hyvinvointiin, jolloin on kiva aloittaa kesä freshillä mielellä sekä hyvällä fyysisellä ololla itsensä kanssa. Mulla on todella iso ikävä päivittäistä ja tavoitteellista kovaa treenaamista. Kävin muuten eilen ostamassa jäsenyyden meidän naapuriin muuttaneesta kuntosalista, jonne on alle 2 minuutin kävelymatka! Olkapääni on todella huonossa kunnossa ja leikkaus päivä pitäisi päättää… joten treenaaminen ei tule olemaan hartialinjan suhteen mitenkään kovin mieletöntä raudan repimistä, mutta haluaisin itseni noin -5kg kevyemmäksi ja pepun taas hyvään minttiin.
Mä myös toivon, että mun hiukset kasvaisivat ja etten sortuisi vaalentamaan niitä. 😀 Näin viimeyönä unta, jossa joku vieras kampaaja blondasi mun hiukset salaa mun kampaajalta ja mun tukka meni ihan karseeseen kuntoon….
Yritän matkustella niin paljon kuin suinkin mahdollista. Alkuvuodelle on jo tulossa Pariisin sekä Dubain reissu, mutta haaveilen pääseväni ensi syksynä / talvena vihdoinkin Cape Towniin, tai johonkin paratiisisaarelle. Toivon myös pääseväni kesällä käymään vihdoinkin Kreikassa, jonne en ole halunnut isäni kuoleman jälkeen mennä. Nyt koen olevai siihen henkisesti valmis.
Toivon, että löytäisin itselleni uuden koiran! Poikaystävä haaveilee kilpikonnasta…
Yritän myös tänäKIN vuonna pitää kotia ja varsinkin vaatekaappia siistimmässä kunnossa ja toivottavasti saisin vihdoinkin aikaiseksi raahata kaiken vuosien varrella kertyneen, käyttämättömän kaman kirppikselle.
Paita – Zara, Housut – &otherstories, Kengät – Ellos
Sitten niitä vähemmän pinnallisia toiveita ensi vuodelle.
Haluan tietenkin kasvaa ihmisenä jokaisella osa-alueella ja olla kaikinpuolin parempi ihminen; kiitollinen, epäitsekkäämpi, muut huomioon ottavaisempi, luotettava ja positiivinen.
Haluan olla se ystävä, jolle voi kertoa asioita ja johon pystyy vaikeissakin asioissa tukeutumaan. Se, joka ei välttämättä aina näy, mutta on aina siellä.
Haluan olla enemmän perheeni kanssa ja olla tukena sekä kannustava kaikille.
Haluan olla rehellinen itselleni ja muille, valittaa vähemmän turhista asioista ja jättää sanomatta asioita, joiden motiivi tai tarkoitus ei ole hyvä.
Haluan olla keskittynyt ja täysillä kiinni omassa elämässäni, elää joka ikisen päivän kunnolla ja olla niin läsnä kuin mahdollista. Vähemmän kiinnostusta toissijaisiin asioihin.
Haluan olla hyvä yhtiökumppani sekä tehdä työni hyvin, kehittyä ja kehittää, sekä toteuttaa itseäni. Kokeilla uusia asioita ja olla rohkea työelämässäkin.
Eiköhän tässä oo ihan tarpeeksi, pitää nimittäin jättää vähän tilaa myös niille hetkille, kun saa olla ihan ihmisperse, maata sohvalla sipsien ja dipin kanssa kalsareissa ja olla vastaamatta puhelimeen. Näitä päiviä ja hetkiä tarvitaan myös. 😀
Sisältää mainoslinkin
V
Posted at 08:43h, 31 joulukuunDubai? muistaakseni jossain postauksessa kirjoitit siitä negatiivisesti matkakohteena. 😀
lindamanuella
Posted at 10:31h, 31 joulukuunKirjoitin , että mua harmittaa maan maine joka kohdistuu naisiin ja naisten kyseenalaiseen liiketoimintaan siellä. Ei oikein mielellään lähde sinne esim. tyttöporukalla tällä hetkellä 🙂 Dubai maana on ihan kiva ja helppo lomakohde jos kaipaa aurinkoa mahdollisimman läheltä.
jemppa
Posted at 12:55h, 31 joulukuun-5kg? 🙁 minun silmiin olet nyt jo 5/5 kunnossa, älä turhaan kiristele kiloja pois jo hoikasta koostasti 🙂
lindamanuella
Posted at 13:19h, 31 joulukuunVoi kiitos <3 ainakin hieman kehonkoostumus kaipaa muutosta 😀
Millie
Posted at 17:23h, 31 joulukuunMitä mieltä oot siitä, että lentäminen on yksi suurimmista maapalloa saastuttavista asioista? Merkitseekö sulle siis maapallon hyvinvointi mitään, tulevien sukupolvien elinolot? Jotenkin aina karmii kun ihmiset kertovat matkustavansa entistä enemmän. Kova hinta noilla iloilla 🙁
lindamanuella
Posted at 11:19h, 02 tammikuunMoikkamoi!
Tiedostan ja itseasiassa käytin samaa kysymystä eräässä keskustelussa, jossa vedettiin mm. kasvissyönti hyvin arvostettuun rooliin maapallon hyvinvoinnissa, mutta kuitenkin matkusteltiin paljon, että mites sitten niiden kanta. Fatkahan on, että ihmiset ovat rakentaneet tämän maailman niin, että lähes KAIKKI mitä me teemme, saastuttaa ja tuhoaa maapalloa. Onneksi moni suuri brändi ja yritys on alkanut ottamaan enemmän tätä huomioon mm. valmistus- ja pakkaustavoissaan.
Mutta itse kysymykseen; kyllä tiedostan että lentäminen saastuttaa, haluan kuitenkin hieman itsekkäästi nähdä maailmaa ja toivottavasti tehdä parempia valintoja muissa asioissa. Monet tuotteet lennätetään tai tulee laivojen mukana, niiden vähentäminenkin on jo pieni askel päästöjä vastaan.
Mari
Posted at 05:21h, 01 tammikuunTää postaus on jotenkin niin sinä ;
Ihastuttavan aito 💖
lindamanuella
Posted at 11:19h, 02 tammikuunKiitos <3
Essi
Posted at 17:27h, 01 tammikuunOon miettinyt monesti että Dubai olis tosi kiva, just niinku kommentissa sanoit myös helppo, aurinkolomakohde. MUTTA. En ole feministi, mutta _naisena_ mua raivostuttaa se, että nainen ei saa pukeutua niinkun itse haluaa, ja koko ajan täytyy miettiä että kaikki tuijottaa kun polvet ja olkapäät vilkkuu perus kesävaatteissa. Ja jos poikaystävän kanssa lomailee, niin täytyy järkeillä koko ajan tekeekö jotain ”väärää”. Toki se että menee esim. Etelä-Afrikkaan vapaaehtoishommiin vaikka lasten pariin, on ihan eri asia. Itse kyseisessä maassa juurikin em. asiaa tehneenä en tosin nuorena valkoisena naisena heittäisi vapaallakaan niitä pienimpiä hepeneitä niskaan 😀
lindamanuella
Posted at 11:23h, 02 tammikuunMoikka 🙂
Joo , kyllähän siellä on kunnioittavaa maata kohtaan pukea niin, että hartiat on peitetty esimerkiksi mall:eilla. Dubai on suhteellisen länsimaalaistunut ja siellä ei ole oikeesti lainkaan niin tiukkaa mitä väitetään, mulla ei ole ikinä ollut siellä mitään ongelmia, mutta tietenkin olen toki pyrkinyt kunnioittamaan ja peittämään hartiat tai polvet kaupungilla ollessani.
Jos menee lomalle ja hengaa poolilla ja rannalla, käy ravintoloissa ja vähän shoppailemassa/kiertelemässä niin todella helppo kohde, eikä mikään ahdistava pukeutumisen suhteen. Hotelleilla saa pussailla niin paljon kun haluaa ja olla missä vaatteissa haluaa, kaupungilla ja ns. yleisillä paikoilla kannattaa olla siveellisesti, mutta ei siellä tarvitsekaan välttämättä imutella pitkiä kielisuudelmia 😀
Mä oon ollut 3 kertaa Dubaissa ja tää on mun näkemys ja nähnyt siellä kyllä PALJON tyttöjä kaupungilla ihan shortseissa ja mini topeissakin, paikalliset ovat todella tottuneita turisteihin ja meidän vapaampaan tulkintaan pukeutumisesta. Abu Dhabi on sitten jo hyvin paljon konservatiivisempi paikka, sinne en lähtisi ihan poikaystävän kanssa lomalle. Siellä on tosin upeita hotelleja, että ehkä enemmänkin tulevaisuudessa perhelomalle lasten kanssa 😀
KK
Posted at 11:40h, 02 tammikuun❤
lindamanuella
Posted at 12:01h, 02 tammikuun<3
Jani-75
Posted at 17:18h, 03 tammikuunHyvää uutta vuotta Linda:)
lindamanuella
Posted at 11:59h, 04 tammikuunKiitos ja samoin 🙂