PENTUKUUME!

Voi hitsin vitsit. Mulla on ihan järjetön pentukuume ollut jo pitkään ja monet ajatukset pyörivät päässä koiran hankkimisesta…

Ihan rehellisesti sanottuna mä haluaisin niin paljon pienen ranskanbulldog vauvelin J’lolle kaveriksi, mutta toisaalta sekin on totta, että rotu on hyvin sairas ja vaikka rakastan ranskiksia maailman eniten, niin en tiedä raaskinko ottaa lyttykuonoista koiraa enää. Kyllähän jatkuvasti saa lukea surullisia tarinoita rodusta ja tuntuu että joka toisella on jokin vähän inhottavampi ongelma joko hengitysten tai sitten raajojen kanssa, monilla on ikäviä allergioita ja elinikä niin surullisen lyhyt…

Jlo on maailman paras koira, niin hauska, älykäs ja reipas pieni possu ja onneksi ollut todella terve ja menevä neiti aina. Silti mua mietityttää haluanko toista ranskista terveyssyistä.

Olenkin ottanut nyt rescue yhdistyksiin yhteyttä ja kysellyt, jos sieltä löytyisi joku sopiva kamu Jlolle. Haluan jokatapauksessa pennun, sillä haluan kouluttaa koiran alusta asti itse.

Meille tarjottiin niin ihanaa pientä, väriltään punertavaa ja rodultaan todennäköisesti pitti-staffi mix poikaa, joka näytti videoilla ja kuvissa niin vekkulilta että vähän jo valmiiksi huimaa. Mun veljellä on pitbull ja tiedän, että ne on aikamoisia veijareita, eivätkä todellakaan tuollaisia 80% nukkuvia possuja, kuten J’lo, joten siinä on kyllä duunia. Bulldogitkin ovat erittäin kovapäisiä, eikä J’lo päästänyt mua helpolla teininä, mutta kun kokoa on vielä monta kertaa enemmän, niin siinä varmasti mitataan hermoja ihan kunnolla.

Tyttö, joka koiran löysi, on mun tuttu Espanjasta. Stressailin hänelle vähän valmiuuttani kouluttaa ja kasvattaa niin kovapäistä rotua, mutta hän oli varma että pärjään. 😀

 

Tällaisia asioita täytyy nyt vakavasti pyöritellä. Tiedän, että tuollaisesta pennusta saisi mielettömän upean koiran, jos jaksaa kunnolla panostaa ja antaa pennulle aikaa.

Onko teillä kokemuksia vastaavista roduista ja rescue koirista? 🙂


25 Comments
  • Nina
    Posted at 15:25h, 29 marraskuun Vastaa

    Meillä on nyt 13 viikkonen staffipoika tosin ihan suomesta kennelistä otettu, jos haluat rotuun tutustua niin ota ihmeessä yhteyttä. Toki ovat kovapäisiä mutta tuo staffisekoitus pittiin on varmasti hyvä yhdistelmä 🐶

    • Jemppu
      Posted at 20:15h, 29 marraskuun Vastaa

      Moi! Mulla ois muutama kysymys jos viitsit vastata 🙂
      Oon nyt muutaman vuoden haaveillut staffista. Miten sä alotit tän prosessin? 😀 oon saanut sellasen kuvan, että niitä on paljon vähemmän mitä kysyntää, sen takia kotia yms tullaan tarkistamaan ja on aika tiukat kriteerit miten staffin saisi. Pitääkö paikkaansa?

      • lindamanuella
        Posted at 21:53h, 29 marraskuun Vastaa

        Mä en niinkään ole haaveillut staffista tms, mutta ottanut yhteyttä rescue yhdistykseen, joka nimenomaan pelastaa ”tappelukoira rotuja”, kuten bulldogeja, staffeja ja bulleja. Mä veikkaan että jos ottaa rescue koiran, niin tottakai kysellään ja varmistetaan, että menee hyvään kotiin. Suomessa ei kuitenkaan tarvitse esim. lisenssiä näihin rotuihin olla, kuten monessa muussa maassa.
        En ole kuullut, että kotia tultaisiin tarkastamaan kyllä missään tapauksissa?

    • lindamanuella
      Posted at 21:53h, 29 marraskuun Vastaa

      Oi ihanaa, miten on mennyt ??

  • Nina
    Posted at 15:25h, 29 marraskuun Vastaa

    Meillä on nyt 13 viikkonen staffipoika tosin ihan suomesta kennelistä otettu, jos haluat rotuun tutustua niin ota ihmeessä yhteyttä. Toki ovat kovapäisiä mutta tuo staffisekoitus pittiin on varmasti hyvä yhdistelmä

  • Mom
    Posted at 18:15h, 29 marraskuun Vastaa

    Ei ihmisvauvakaan olis huono juttu….😁😂😂niiden kouluttaminen on tosin myös aika haasteellista. T.mummomari

    • lindamanuella
      Posted at 21:53h, 29 marraskuun Vastaa

      hahah future mummo mari! sen saan vasta parin vuoden päästä 😀

  • H
    Posted at 22:07h, 29 marraskuun Vastaa

    Itse hoidin paljon ranskanbulldoggeja ja rakastuin niihin. En voi kuitenkaan tukea lyttykuonoisten jalostusta, joten valitsin muita rotuja. Mulla on parsonrusseli, chihuahua (5,4kg) ja kääpiövillakoira. Sulle voisi sopia staffi hyvin! Itse mietin sitä myös, mutta päädyin vähenmän ”kovapäisiin” rotuihin.

    • lindamanuella
      Posted at 10:17h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo ranskikset <3 Hahah No mutta oot varmasti huomannut, että kyllä chihut ja villikset on yhtiä narsistisempia lajeja 😂 Nimimerkillä 4:n villiksen kanssa kasvanut !
      Meidän koirapuistossakin muut koirat väistää kun nämä kaksi rodun edustajaa saapuu paikalle 😂

  • Ella
    Posted at 08:33h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla ei ole rescue-koiraa, eikä staffi-pitti -mixiä, mutta 4-vuotias staffi löytyy ja pittikin on hyvin tuttu rotu 🙂

    Kun esim. staffia ja ranskista vertaa, niin ehkä pääsääntöisesti staffi on jääräpäisempi ja aktiivisempi kaveri. Staffeilla ja piteillä myös tunnetusti on taipumusta koira-aggreen, joten suosittelen ottamaan toisen koiran ainakin vastakkaista sukupuolta ongelmien välttämiseksi. Kahden koiran kanssa pärjää (kokemusta on siitäkin) mutta kyllä se on yllättävän paljon hankalampaa. Kulkeminen joka paikkaan ei ole niin yksinkertaista kahden häseltäjän kanssa, ja etenkin hoitopaikan löytyminen reissujen ym. ajaksi voi olla haastavaa. Oletko kokeillut eloa kahden koiran kanssa?

    Se isoin riski mikä mulla nyt tulee mieleen on se, ettei sekarotuisesta recue-koirasta voi yhtään tietää mitä geeneissä on; onko vanhemmat terveitä. Nämä asiat valitettavan usein joutuu oppimaan kantapään kautta. Sekarotuiselle ei saa yhtä kattavaa vakuutusta kuin rekisteröidylle koiralle, eikä takeita terveydestä ole. Oma koira valitettavasti ei ole ollut terve, ja rahaa hoitokuluihin on palanut arviolta vähintään 4000 euroa, mutta luojan kiitos vakuutus on korvannut valtaosan.

    Joka tapauksessa recue-koiran ottaminen on tosi hieno juttu jos siihen ryhtyy, tsemppiä kovasti. 🙂 Itse en varmaankaan terveyden puolesta uskaltaisi ottaa riskiä.

    • ida
      Posted at 09:41h, 30 marraskuun Vastaa

      Moikka! Pakko tähän kyllä laittaa että itselläni on sekarotuinen koira ja ihan yhtä kattavan vakuutuksen sain hänellekin kuin rotukoirallekin. Aivan kaikki samat edut ja tarjoukset ja korvaussummat jne. Eli tuo on kyllä paskapuhetta!

      • lindamanuella
        Posted at 10:20h, 30 marraskuun Vastaa

        Varmasti vakuutusyhtiöstä ja omista neuvottelutaidoista kiinni 😀

    • lindamanuella
      Posted at 10:15h, 30 marraskuun Vastaa

      Moikka!
      Kiitos kommentista 🙂
      Mulla on ollut koko elämäni koiria ja olen koko nuoruuteni elänyt neljän koiran kanssa, kaikki elivät yli 17 vuotiaiksi ja kaksi porskuttaa yhä 😂
      Tuon koira-aggren otinkin huomioon, tuleva pentu olisi uros.

      Mulla on ollut vakuutus jlolle, joka on hurjasti muuten kalliimpi kuin mun, mutta hitto sillä ei Kyllä saa mitään ! Oikeen kukaan mun frendi ei ole ikinä saanut koiralleen korvauksia vakuutuksesta, joten se nyt mua ei niin haittaa 😀

  • Ida
    Posted at 09:15h, 30 marraskuun Vastaa
  • Ida
    Posted at 09:40h, 30 marraskuun Vastaa

    Meikäläiseltä löytyy pitbull/saksanpaimenkoira mixi ja on maailman ihanin ja herttasin hölmöläinen! Pontus on nyt 1,5 vuotias ja menoo ja vilskettä on kyllä riittänyt 😀 Pitbullithan on maailman ihanimpia ja kilteimpi rotuja! Toki koulutusta vaativia mutta kun jaksaa koiran kanssa koulut käydä ja saada sen kanssa käytettyä sen hurjan energia määrän pois niin hyvä tulee <3 Mutta todellakin aaaiiiiivan erilaista tulee olemaan kun ranskiksen kanssa 😀 Meillä on joka päivä tehtävä 10kilsan lenkki että edes vähän on koira rauhallisempi ja ei sekoa sukissaan kotona! Mutta tsemppia, koiravavvat best <3

    • lindamanuella
      Posted at 10:19h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi miten ihana nimi , pontus 😂❤️ tämä juuri , että liikkua saa ja pitää 😀 pysyis mammakin kunnossa!

  • Minka
    Posted at 19:32h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä on pari vuotta sitten hankittu rescue koira, jonka kanssa ei ole ollut mitään ongelmia! Koira sopi lapsiperheeseen kuin unelma ja kulkurit järjestö myös hoiti koiran hienosti Suomeen! Ainoana miinuksena on, että tummempia ihmisiä sekä mustiin pukeutuneita vieraita pelkää, muuten kaikki ok! Tietysti ihan tuurista kiinni millanen yksilö sieltä loppuen lopuksi tulee, mutta pennulle tuskin on kerennyt vielä tulla sen suurempia traumoja! 🙂

  • Ann
    Posted at 00:00h, 01 joulukuun Vastaa

    Hienoa että tiedostat näihin lyttykuonoisiin rotuihin liittyvät ongelmat. Kysehän ei ole siitä etteivätkö ne olisi ihania ja rakkaita perheenjäseniä! On vaan erittäin arveluttavaa että moni näistä roduista kärsii ennemmin tai myöhemmin hengitysvaikeuksista, jollakin luonnollinen synnytys on käytännössä mahdoton jne.. :/ toki ongelmarotuja tässä suhteessa on paljon muitakin ja ihmisten pitäisikin valveutua ja valita harkiten, ei vain siksi että joku on söpöä.

    Mahtavaa että mietit rescue-pentua! Se palkitsee monin verroin. Muistan kun kävit koiratarhoilla ja kirjoitit että haluat olla rescuetoiminnassa mukana! Kun itse näkee koirien katseet verkon takaa ja kuinka hyviä koteja todella kaivataan..muistan omakohtaisesti ettei mikään ollut enää entisellään sen jälkeen. Nyt 1,5v meitä on ilostuttanut Viipurinkoirien kautta tullut huiskuhäntä, enkä voisi kuvitella parempaa lemmikkiä.<3

    Kaikkea hyvää sulle ja sekä sydäntä että järkeä uuden perheenjäsenen hankintaan!

    • lindamanuella
      Posted at 13:55h, 01 joulukuun Vastaa

      Moikka,
      joo tottakai tiedostan ja varmasti kaikki niihin perehtyneet ihmiset/omistajat tiedostavat sen…
      Maailman IHANIN rotu, mutta harmittaa vaan koiran puolesta mm. hengitysongelmat ja saa jatkuvasti olla hysteerinen pienestäkin flunssasta yms.
      Jlo ollut onnekas, hänen mamma synnytti luonnollisesti ja jlo on todella hyvässä kunnossa sekä mm. pystyy putsaamaan itsensä, ei siis mikään liian lihaksikas pökkelö joka ei taivu tai saa henkeä missään asennossa. 😀

      Rescue koira tuntuisi monella tapaa palkitsevalta vaihtoehdolta, vaikka ranskikset onkin vieneet sydämen <3 Ehkä yksi possu riittää 🙂
      Kiitos <3

  • Helmi
    Posted at 18:35h, 01 joulukuun Vastaa

    Hienoa, että tulit siihen tulokseen, että et halua tukea sairaiden rotujen jalostamista! Lyttykuonoisten koirien tilanne on todella surkea.

    Rescuetapausta kannattaa miettiä myös tarkkaan. Koirat voivat olla tautiriski, pentutehtailun tuotos ja niiden taustoista ei voi tietää. Kannattaa googlata tuosta tautiriskistä.

    Suosittelen myös katsomaan Suomen löytöeläintalosta koiraa! Myös meiltä kotimaasta löytyy hylättyjä tapauksia.

    • lindamanuella
      Posted at 17:04h, 08 joulukuun Vastaa

      Moikka, joo toi on ihan totta ja olen Jlolle esimerkiksi hommannut rokotukset, jotka suojaavat juurikin espanjan tautiriskeiltä. 🙂

  • Jenna
    Posted at 03:37h, 09 joulukuun Vastaa

    Ei noissa espanjan rescue koirissa ole yleensäkkään pittiä laisinkaan. Yleensä ovat amstaffi/ staffi tai american bully sekotuksia joka paikkaan vaan tungetaan se sana ”pitbull” koska moni on tietämättömiä. Kannattaa oikeesti kunnolla miettiä kyseisiä rotuja. Mieti mitä tahdot tehdä sen kanssa? Koirapuistot ovat ehdoton ei tämän tyyppisten rotujen kohdalla. Ootko valmis siihen et koirastasi voi tulla koira aggressiivinen vaikka olisitkin sosialisuttanut sitä pentuna ihan hulluna? Ootko valmis menemään pitkille lenkeille ja tekemään aivojumppaa koiralle joka päivä kunnolla? Sporttinen rotu joka ei väsy takapihalla juoksemisesta. Nää kun turhautuu niin koira on voinut vähän muokata kämppääs uuteen uskoon.

    • lindamanuella
      Posted at 04:24h, 09 joulukuun Vastaa

      Moikka!
      Hyviä pointteja. Lenkkeilen todella paljon joten aktiivisuus ei ole ongelma. Jlon kanssa valitettavasti ei pysty enää pitkiä lenkkejä vetämään, joten lenkkeily ja touhu kamua kaipaisin. Olen itse käynyt koirakoulutus kursseja ja valmis panostamaan koiraan. Lisäksi veljellä pitbull ollut jo vuosia , joten tuttu rotu 🙂

  • Viivi
    Posted at 02:23h, 12 joulukuun Vastaa

    Apua, tuo J’lo on aina ihan hupsu kuvissa 😂 nyttenkin niin ihana ilme, ihana onnellinen koira😍

    • lindamanuella
      Posted at 04:06h, 12 joulukuun Vastaa

      Hän on kyllä onnellinen pallero 😂❤️

Post A Comment