26 syys TILT 2.0 – JUONTAJAKSI
Nyt voin vihdoin avata hieman uutta ”aluevaltaustani” mistä olenkin jo välillä vihjaillut; nimittäin minä ja upea Sara Chafak juonnetaan uudistunut Tilt 2.0 tänä syksynä!
Nimi Tilt 2.0 tulee mm. siitä, että Tilt täyttää tänä vuonna 20 – vuotta ja meitä juontajia on tällä kertaa kaksi.
Miten päädyin juontajaksi?
Kaikki lähti siitä, kun olin Tiltissä vieraana viime syksynä Rosan kanssa ja meillä oli aivan super hauskaa kuvauksissa. Tokaisin kuvausten lopussa, että miks ihmeessä mä en oo juontamassa tätä ohjelmaa ja uhosin vielä joskus tekeväni sen.
Kesän alussa sainkin yllätyksekseni puhelun, jossa mulle kerrottiin Tiltin uudistumisesta, sen muuttamisesta Subille ja siitä, että juontajiksi toivottaisiin tällä kertaa kahta naista. Lähdin tietenkin hyvin innokkaasti mukaan, kävin tekemässä demot studiolla ja pian sainkin tietää, että Subi halusi minun ja Saran juontavan ohjelman.
Kuvaukset aloitettiin viime viikolla ja niinkuin odotinkin, on ollut aivan super hauskaa. Tullaan koko tiimin kanssa hyvin juttuun ja kaikki sujuu hyvin iisisti.
Kuvauksissa on hyvin rento ja letkee fiilis. Osa vieraista on tuttuja, joten jutustelu ja pelien parissa puuhastelu on helppoa. Osa on myös aivan uusia tuttavuksia, mikä tuo tietenkin oman mielenkiintonsa jaksoon mukaan.
Aika mieletön fiilis, sillä muistan miten itse katselin Tiltiä pienenä. Muistan ihailleeni Jaana Pelkosta ja miettineeni, miten siistiä olisi juontaa jotain vastaavaa ohjelmaa. Kaikenlaisia pienen Lindan haaveita pääsee toteuttamaan, todella siisti juttu kaiken kaikkiaan.
Paula89
Posted at 05:48h, 27 syyskuunOnnea uuden aluevaltauksen johdosta. 😀 Täytyy muistaa vilkaista miten teidän juonto menee. Itse muistan lapsuudessa myöskin seuranneeni tilt ohjelmaa. 🙂 onko jo tiedossa minä päivänä ja mihin aikaan tilt 2.0 esitetään tv:ssä?
lindamanuella
Posted at 08:37h, 27 syyskuunKiitos paljon 🙂 Ihanaa jos seuraat, tilt tulee lauantaisin klo 12 , subilta 🙂
Jani-75
Posted at 13:41h, 27 syyskuunMoi Linda ja onnittelut juontopestistä kerro Saralle terkkuja olette tyylikkäitä kaunottaria:) Jaana Pelkosesta on aika seksikäs kuva lara croftina tiltajoilta:)
Laura
Posted at 12:37h, 28 syyskuunOnnittelut uudesta työstä! Mainitsitkin tekstissä hauskuuden ja muistelot lapsuudesta yhtenä syynä lähteä tekemään tuota työtä. Muistelisin, että olet aikaisemmin puhunut blogissa useaan otteeseen siitä, miten haluat edetä työurallasi ja mietit hyvin tarkkaan, millaisiin projekteihin lähdet mukaan, miten ne vievät sinua eteenpäin. Olisi kiinnostavaa, jos voisit avata tätä näkökulmaasi nyt ajankohtaisesti tuon Tilt -juontajuuden kannalta, en nimittäin olisi heti ensimmäisenä osannut arvata, että uusi työsi tulee olemaan peliohjelman juontaminen!
lindamanuella
Posted at 13:09h, 28 syyskuunMoikka,
ehdottomasti voin avata. Tilt ei mulle edusta pelkästään peliohjelmaa, vaan hyvin legendaarista ja nostalgista kokemusta ja muistoa nuoruudesta, jossa on mahtavaa olla yhtäkkiä mukana.
Tuo kertomani seikka, että mietin tarkkaan mihin lähden, pohjautuu siihen, että mietin mihin formaatteihin suostun, mihin lehtijuttuihin, haastatteluihin tms. lähden mukaan. Helposti voi sanoa, että 1/10 ehdotuksesta on sellainen, mihin innolla lähtee mukaan. Martina&hengenpelastajat formaatin jälkeen päätin olla lähtemättä juttuihin, joista en tiedä kunnolla mitä se käsittelee ja joista mulla ei ole 100% hyvä fiilis. 🙂
Tämä juonto pesti on kuitenkin vain pieni osa työtäni, muitakin uusia tai yksi aika iso uusi aluevaltaus löytyy, josta saan kertoa vasta myöhemmin lisää kelle ja mitä teen työkseni.
Laura
Posted at 21:41h, 29 syyskuunOlipa kiva huomata, että olit jo vastannut kommenttiini, kiitos siitä. Tajusin tuota vastaustasi lukiessa, että muotoilin oman lauseeni ehkä vähän epäselvästi. En siis ajatellut, ettet muuta työtä tekisi kuin tuota ohjelman juontamista, vaan sitä kun olit kirjoittanut tässä aikaisemmin blogissasi, että uusia projekteja tulossa ja tämä työ yksi niistä. Anyway, mukava kun vastasit ja mielenkiinnolla jään odottelemaan, että saat kertoa lisää myös siitä toisesta aluevaltauksestasi! 🙂