
25 syys TREENIVAATTEISTA PIDEMPIKESTOISEMPIA?
[mittaustagi]
TREENIVAATTEISTA PIDEMPIKESTOISEMPIA?
Kaikki ahkerat treenarit ovat varmasti huomanneet sen, että treenivaatteiden runsas peseminen kuluttaa nopeasti lemppari vaatteita ja niiden pitäminen freshinä on välillä haastavaa. Tällä kertaa jaan teille vinkki vitoset treenivaatteiden ylläpitämisestä yhdessä kaupallisessa yhteistyössä Bio Luvilin kanssa.
Mulla on mieletön kasa treenivaatteita, mutta kuitenkin vain muutamia lemppareita, joita mielelläni käyttäisin kerta toisensa jälkeen. Siksi niistä huolehtiminen on tärkeää, jotta niiden jatkuva käyttäminen ei kuluttaisi vaatteita pilalle ja ne pysyisivät mahdollisimman pitkäikäisinä. Olen muutenkin treenanina sellainen, että tykkään rajuista treeneistä, joissa hiki kirjaimellisesti lentää. Treenivaatteet ovat tällaisen treenin jälkeen niin läpimärkiä, että ne on pakko saada mahdollisimman nopeasti pesuun ja niistä on huolehdittava kunnolla, jos haluaa niiden säilyvän pitkään.
MITEN PESTÄ JA KUIVATA TREENIVAATTEET?
Suurimpia virheitä on varmaankin jättää lemppari vaatteet märkinä kassiin pitkäksi aikaa, jonka kosteassa ja lämpimässä ilmassa hajut lisääntyvät ja tämän seurauksena vaatteisiin saattaa jäädä inhottava ja tunkkainen haju jopa pesunkin jälkeen. Huolehdi siis siitä, että saat vaatteet käytön jälkeen mahdollisimman pian pesuun tai kuivaan tilaan.
Pesuvaiheessa kannattaa ensinnäkin aina tarkastaa vaatteen pesuohjeet; treenivaatteet on useimmiten valmistettu teknisistä materiaaleista, mikä saattaa vaatia matalamman pesulämpötilan sekä erityispesun. Käytä mielellään aina nestemmäisiä pyykinpesunesteitä, sillä ne pesevät tehokkaammin ja huuhtoutuvat paremmin myös matalissa pesulämpötiloissa.
Suosi huuhteluaineita. Ne ehkäisevät kuituvaurioita sekä vaatteen vanuttumista, mikä taas saattaa vangita kosteutta ja hikeä treenivaatteisiin sekä aiheuttaa tunkkaisia hajuja. Vanuttuneissa vaatteissa vaatteen hengittävyys nimittäin kärsii, jolloin treenien aikana kosteus ei pääse haihtumaan iholtakaan hyvin. Huuhteluaineet myös vähentävät sähköisyyttä vaatteissa ja niillä saat halutessasi raikkaan tuoksun vaatteillesi. Huuhteluaine ei vaurioita vaatteen elastaani kuituja tai vaikuta kankaan joustavuuteen, kuten useimmiten luullaan.
Myös vaatteiden kuivaus on tärkeää. Siinä on huomioitava myös vaatteen materiaali. Puuvillakankaan voi laittaa suoraan kuivausrumpuun, kun taas teknisten materiaalien tulisi antaa kuivua luonnollisesti. Yleensä paras kuivaustapa löytyy myös vaatteen hoito-ohjelapusta.
MIKÄ ON BIO LUVIL SPORT?
Bio Luvil Sport on erikoistuote urheilu- ja treenivaatteiden pesuun. Se on suunniteltu nimenomaan urheilu- ja ulkovaatteiden pesemiseen, mutta sopii toki muillekkin vaatteille.
Bio Luvil Sport on:
- Kehitetty erityisesti teknisille tekstiileille
- Hajuja neutralisoiva koostumus
- Huolehtii kankaista ja kuiduista kuten kaikki muutkin Bio Luvil tuotteet
- Jättää vaatteisiin raikkaan tuoksun
- Ei sisällä valkaisuainetta
- Nestemäinen pyykinpesuaine pesee ja huuhtoutuu hyvin myös matalammissa pesulämpötiloissa
KOKEMUKSIA
Testailin pesuainetta muutaman kerran sportti vaatteisiin sekä myös sukkiin ja alusvaatteisiin. Olen ollut hyvin iloinen sekä tyytyväinen Bio Luvil Sportin tehokkuudesta ja toimivuudesta. Erityisen positiivista oli juurikin se, miten freshiltä pyykki tuoksui ilman minkäänlaisia ylimääräisiä huuhteluaineita. Mikään ei ole nimittäin inhottavampaa kuin mennä treeneihin muka puhtailla vaatteilla, jotka haisevatkin hieman kostuessaan tunkkaiselta tai hikisiltä. Se ei ole kivaa itselle eikä myöskään muille. Nyt pääsee hyvillä mielin kuluttamaan lemppari treenivaatteita ilman että tarvitsee säästellä niiden käyttöä tai miettiä vaatteiden kulumista niin paljoa!
KILPAILU
Syksy tulee ja jengi aktivoituu myös treenien suhteen huomattavasti enemmän. Siks tää aihe oli musta mahtava ja mielenkiintoinen myös mulle !
Nyt sun on mahdollista voittaa sun treenivaatteille Bio Luvilin hemmottelu paketti ! Kerro mulle, millaiset sun lemppari treenivaatteet on ja miksi? Millaisesta treenistä pidät ja mitä vaadit sun omilta treenivaatteilta? Kaikkien postausta kommentoineiden kesken arvotaan 3 Bio Luvil Sport –tuotepakettia.
Käyhän tutustumassa kilpailun sääntöihin: http://saannot.indiedays.com/2017/09/05/bio-luvil-sport-arvonnan-saannot/
Jonna
Posted at 11:26h, 25 syyskuunTykkään löysistä ja hengittävistä topeista. Housut pitää olla napakat ja istuvat ettei persvako vilku! 🍑 urheilurintsikoissa en tykkää säädettävistä olkaimista koska ne kuitenkin löystyy välillä 🙂 gymsharkilla on ihan hyviä vaatteita mutta niitä saa hetken odotella! Treenaan välillä vähän mitä sattuu, vapaapäivinä käyn tekemässä aamulla lenkin ja salilla käyn pari kertaa viikossa. Silloin teen joko ylä-, keski- tai alavartalotreenin 😊
Sandra
Posted at 11:34h, 25 syyskuunKäyn juoksemassa ja treenaan salilla. Treenivaatteiden pitää olla istuvat, hengittävää materiaalia ja myös kivan näköiset! En voi sietää jos esim. housuja joutuu treenin aikana vetämään ylöspäin ja asettelemaan paremmin.. housut täytyy olla napakat, yläosa voi olla tiukka toppi tai löysempi paita. Vaatteet eivät saa häiritä itse treeniä. Kivan näköisissä vaatteissa on mukavampi treenata just esim salilla kun kuitenkin sitä peilikuvaa tulee suht. paljon tuijotettua siinä treenatessa. Nätit treenivaatteet lisää mun mielestä myös motivaatiota treenata. Mielestäni treenivaatteiden tulisi myös olla kestävää materiaalia ettei ne heti kulu puhki.
Nina
Posted at 11:34h, 25 syyskuunEhdottomasti lempparivaate lenkillä tällähetkellä on crop huppari ja salilla pöksyjen pitää ehdottomasti olla korkeavyötäröisemmät kun tätä äässiä löytyy 🙈
Nina
Posted at 11:38h, 25 syyskuunKommentti lähti liian aikaisin tietenkin mutta siis vaatteilta vaadin tukevuutta ja paita voi olla löysempikin kyllä.. lenkillä mukavuus ja pehmoiset kankaat on must!
Lempitreeni salilla on jalat koska ne on niin vahvat muutenkin mutta nautin myös keskikroppa treenistä koska se on niin kidutusta vielä kun sielä sattuu olemaan eniten tekemistä.
Tintti
Posted at 11:55h, 25 syyskuunLempivaatteet ovat hyvät tiukat housut ja toppi/t-paita. Housujen pitää mennä mahan päälle smootisti ja olla tiukat, jotta saa hyvän tuen jo pelkillä housuilla. Käyn salilla ja pyöräilen töihin, joten treenivaatteita saa kyllä olla pesemässä kokoajan ettei vaan hiki pääse pinttymään 🙂 Hielle haisevat vaatteet ovat pahinta mitä voi salilla olla! Oli ne sitten omat tai toisen.
mariem
Posted at 11:56h, 25 syyskuunLempparit on niken harmaat camotrikoot ja painijanselkä topit, liukasta hengittävää materiaalia, ei saa puristaa, housut napakat ja yläosa väljempi. En jätä ikinä kosteana myttyyn, kuivaan luonnollisesti. Parhaat treenit on hikisiä intervalleja!
Tiia P.
Posted at 13:54h, 25 syyskuunTreenivaatteiden tulee istua hyvin ja siirtää kosteutta. Lempparit ovat korkeavyötäröiset trikoot ja sopivasti löysä treenitoppi! Lenkkeiltyä tulee koiran kanssa ja salitreeniä myös 🙂
Elinap
Posted at 13:56h, 25 syyskuunKorkeavyötäröiset trikoot, joista ei saa näkyä läpi. Vaatteiden pitää olla istuvat ja laadukkaat. Pidän toiminnallisista treeneistä, joissa joutuu haastamaan itseään.
Laura
Posted at 14:30h, 25 syyskuunTiukat housut ja toppi. Parhaat treenit on salilla ja lenkkipolulla 🙂
Janette
Posted at 15:08h, 25 syyskuunTreenaan salilla, lenkkeilen ja teen paljon porrastreenejä. Suosin pitää päälläni treenivaatteita mukavuuden ja tyylikkyyden vuoksi joten ne on todellakin jatkuvassa pesussa, siks ehkä oikeanlainen pesu pitäis ne parempana koska mun lempparit on niken teknistä materiaalia.
Aida
Posted at 16:00h, 25 syyskuunMä tykkään treenatessa käyttää ihan perustrikoita ja syksyn mittaan ulkotreeneissä sitten päällä vielä hengittäviä ja joustavia ulkohousuja. Treenipaidat usein tiukkoja jos tarvii kerroksia pukee mumonta, jos ei niin väljempi paita hyvä kans. Treenivaatteilta vaadin pitkäikäisyyttä ja istuvuutta, ei oo inhottavampaa kuin valuvat housut tai muuten huonosti istuvat epämukavat treenivaatteet – vie treeni-intoa. 😀 Mulla kans käytössä tietyt treenivaatteet niin usein kuin mahdollista, joten tuo niille tarkoitettu pesuaine ois huippua saada testiin. 🙂
Gitta
Posted at 16:17h, 25 syyskuun2xun kompressio pögät istuu niin hyvin jalkaan! Salilla tykkään olla kaikista eniten:)
Veera
Posted at 16:28h, 25 syyskuuntykkään käyttää tiukkoja vaatteita salilla varsinkin korkeita housja koska niistä saa sen tunteen, että paketti pysyy paremmin kasassa. Mielellään silti hengittäviä vaatteita. Suurinosa onkin Dryfittejä mitä minulla on käytössä
Jossu
Posted at 16:55h, 25 syyskuunMä lenkkeilen paljon koirani kanssa ja treenaan salilla. Tykkään pitää salilla tiukkoja mutta hengittäviä vaatteita; korkeavyötäröisiä treenilegginssejä ja urheilutoppia. Juostessa shortsit ovat suosikkini koska ne pysyvät parhaiten jalassa, hengittävä toppi ja kompressiosäärystimet kuuluvat juoksulookkiin mukaan.
Airiina
Posted at 20:56h, 25 syyskuunTiukat ja napakat trikoot ja kiva, istuva t-paita on parasta salilla, joskus toppikin. Hengittävä materiaali ja omistan kyllä hyvät treenivaatteet jotka kuivuvat nopeasti.
Hennajenniina
Posted at 20:58h, 25 syyskuunPääasiassa pyöräilen ja juoksen nyt, joten hengittävä ja joustava materiaali on paras. Pyöräilyssä minulla on peppua tukevat housut.
Pee
Posted at 21:00h, 25 syyskuunLaadukkaat Niken kamppeet ovat minulle hyvät, sekä hellävarainen pesu kun jatkuvasti niitä pesen. Vaatteiden pitää istua juuri minun kroppaani ja täytyy sanoa, että monta virheostoa on tullut tehtyä kun joskus tilailin netistä sovittamatta.
Appa
Posted at 21:02h, 25 syyskuunTrikoot ja toppi sekä juoksutakki, hyvät materiaalit ja hiukan ns. kalliimpaa laatua jotta kestävät kun saatan juosta 25 km kolmesti viikossa.
Pajulintu
Posted at 21:27h, 25 syyskuunTreenipaidan pitää olla sen verran löysä, etteivät mahamakkarat näy. Housut ovat caprimittaiset ja korkeavyötäröiset. Vaatteet eivät saa rajoittaa liikkumista.
Maisa
Posted at 21:58h, 25 syyskuunMinä tykkään panostaa laatuun, sillä treenivaatteita pitää pestä usein. Haluan, että ne kestävät ja ovat kauniita. Viihdyn parhaiten puolipitkissä trikoohousuissa ja vartalonmyöteisessä treenipaidassa. Väreillä on kiva iloitella! 🙂 Pyykkietikka on muuten tuorein löytöni – raikastaa ihanasti vaatteet!
Karoliina Huhtala
Posted at 22:20h, 25 syyskuunEhdottomasti tärkeintä treenivaatteissa on hyvä istuvuus ja parhaat ne ovat jos niihin ei kiinnitä edes huomiota treenin aikana. Väreihin en osaa pukeutua treenatessanikaan, mutta esimerkiksi harmaat treenihousut ovat kovassa käytössä. Niiden materiaali täytyy olla sellaista, että kovassakaan treenissä hikiläikät eivät näy. Tykkään treenata kovalla tempolla ja vaadin treenivaatteiltani hengittävyyttä ja nopeaa kuivumista ja materiaalien joustavuutta!
Viivi
Posted at 00:26h, 26 syyskuunKoiran kaa tulee lenkeiltyä monta tuntia joka päivä, siks pidän eniten housuista jotka istuu ja joustaa hyvin niin kelpaa mäkiä juoksennella. Myös, että vaatteet pitävät vettä ja tuulta hyvin on tärkeää 👌
Jonna
Posted at 02:49h, 26 syyskuunOma kestosuosikkini on Nike Legend-trikoot. Niin mukavat päällä arkena, treeneissä ja jokapäiväisessä elämässä 🙂 Niitä on tullut kulutettua puhki vuodesta 2011 eikä loppua näy! Mukavuus on prioriteetti. Sen jälkeen tulevat kestävyys ja ulkonäkö. Jumppatunneilla tykkään pitää jotain ei superkireitä, mutta istuvia paitoja tukevien urheiluliivien kera.
Laura
Posted at 04:27h, 26 syyskuunTykkään Socin trikoista, ne ovat hyvää vähän ”paksumpaa” kangasta. Muutoin tykkään erityisesti Under Armourin treenivaatteista, koska ne ovat hyvännäköisiä ja kestäviä. Haluan, että treenivaatteni pysyvät muodossaan pitkään. Tykkään treenata monipuolisesti, salitreeniä tulee kuitenkin tehtyä eniten 🙂
Sara
Posted at 08:13h, 26 syyskuunTreenailen pääosin kuntosalilla, joten treenivaatteiden tulee olla todella mukavat ja istuvat. Inhoan sitä, jos esimerkiksi treenihousuja joutuu jatkuvasti kesken sarjojen nostelemaan ylöspäin tai korjailemaan vyötäröä! Mun lemppareihin lukeutuu nykyään ihan perus merkkien vaatteet: Nike, Adidas, SOC.. Kokeiltu on jos jonkimoista merkkiä, kalliimpaa ja halvempaa, ja aina palaan näihin tuttuihin ja turvallisiin vaihtoehtoihin. Tekninen materiaali on ehdoton!
Tiia
Posted at 08:23h, 26 syyskuunTykkään hyvin istuvista trikoista, joissa tarpeeksi korkea vyötärö eikä niistä näy läpi kyykätessäkään! Alaosat yleensä mustia/harmaita ja yläosia tuplamäärä eri värejä 😊
Mari
Posted at 09:55h, 26 syyskuunTykkään Casallin treenivaatteista, koska ne on kauniita, kestäviä ja istuu mun kroppaan myös hyvin. Tykkään sekä kuntosalitreenistä että ulkoilusta ja molemmissa kiva treenivaatteet auttaa myös motivaatioon.
Elina
Posted at 11:14h, 26 syyskuunTreenivaatteiden täytyy olla mukavat ja ikään kuin ”huomaamattomat” päällä eli että niitä ei joudu nyppimään paikoilleen tai ne eivät muuten vie huomiota treenatessa. Eniten treenaan kuntosalilla, mutta myös luonnossa liikkuessa vaatteen hengittävyys ja lämmittävyys ovat tärkeimmät ominaisuudet.
Tuo huuhteluaineasia oli kyllä taas juuri päin vastoin kuin mitä olen aina kuullut. Ehkä pitäisi sittenkin uskaltaa kokeilla, kun varsinkin poikaystävän urheilukamppeet tuntuvat heti muutaman hikoilu- ja pesukerran jälkeen keräävän jotenkin pinttyneen hajun ja vaatteita täytyy uusia aika usein.
Maikki
Posted at 19:35h, 26 syyskuunOon aktiivinen treenaaja ja treenivaatteita löytyy paljon. Kuitenkin ikuisuus lempparitrikoot on niken legend malliset trikoot, jotka on jo monien vuosien takaa. Ne ovat täydellisen malliset, ja just sopivaa kangasta.
Treenitopeista mun lemppareita on h&m:n 10euron painijaselkä malliset tekniset topit. 😀 Kestää vuodesta toiseen hyvänä, ajaa mennen tullen niken treenitopit, joita myös löytyy. Tekninen materiaali treenivaatteissa on itselle tärkeää juurikin tuon runsaan hikoilun vuoksi 😀
Mervi
Posted at 20:11h, 26 syyskuunItse pidän suurimpana kriteerinä treenivaatteissa sitä,että ne hengittävät ja tuntuvat mukavalta päällä vielä silloinkin,kun hikoilet kuin Niagaran putoukset. 😊 Vaikka yleensä laatu maksaa,niin olenpa löytänyt kivat hengittävät treenihousut Prisman ”alelaarista” ja treenipaitoja samoin. Toki riippuen liikuntamuodosta,niin myös korkeavyötäröiset napakat treenihousut,joita ei tarvitse aina olla nostelemassa ovat myös yksi joiden perään kuulutan. Ja onhan se kiva,jos väriäkin vaatteista löytyy. Se kuvastaa liikunnan iloa! ❤
Helmi
Posted at 10:04h, 27 syyskuunMulle tärkeintä treenivaatteissa on laadukkaat urheilurintsikat ja hyvät treenihousut. Tykkään tehdä rankkoja ja hikisiä treenejä, jolloin ei jaksais miettiä et vilkkuuko jotain tai näkyykö läpi. Se on myös tärkeää, että treenivaatteiden materiaalit siirtää hyvin kosteutta, jolloin treenistä tulee hieman miellyttävämpi. Kun on mukavat ja laadukkaat vaatteet yllä niin voi keskittyä treenissä olennaiseen! 🙂
Saana
Posted at 11:56h, 27 syyskuunKaikki treenivaatteet on omalla tavalla tärkeitä, sillä ne pitää olla mukavat päällä jotta treenistä voi nauttia eikä keskittyminen häviä epämukavien vaatteiden tunteeseen. Mutta kerta yksi pitää valita niin tärkeimmät on ehottomasti trikoot. Salitreeni on mun uno1, joten ne pitää istua ja joustaa hyvin, läpi ei saa kuultaa, jotta voi kyykätä mahdollisimman syvälle ja vyötärö pitää olla korkea, jossa on kiristysnauha, ettei väärä hymy pääse paistamaan. 😁 tottakai ne pitää myös näyttää hyviltä päällä 😉 Lempparitrikoot löysinki wishin kautta ja on ihan pirun hyvännäköset ja imartelevat päällä 😇
Elina
Posted at 13:33h, 27 syyskuunKunnon urheiluliivit on must ja vannon Shock absorberien nimeen. Trikoot tulee olla tarpeeksi korkealla vyötäröllä, napakkaa ja paksua kangasta ettei kyykätessä alkkarit vilku läpi. Yleensä panostan ostamalla laadukkaat ja kalliimmat trikoot. Toppeja ostelen sitten edullisemmin esim. h&m valikoimasta niin saa vaihtelua treenilookkiin 🙂
Petra
Posted at 08:10h, 28 syyskuunLempparitreenikuteet on yksinkertainen musta treenitoppi sekä samaa värimaailmaa olevat treenitrikoot – tykkään eniten salitreenistä. Vaatteilta vaadin urheilussa hengittävyyttä, sitä että ne pysyvät päällä kunnolla ilman kummempia korjailuja, sitä että tunnen oloni mukavaksi ne päällä. Hikoiluni on luokkaa ”mistä saavista tämä kaadetaan”, joten kestävyys urheiluvaatteissa ei oo sivuseikka myöskään.
Eveliina
Posted at 17:37h, 28 syyskuunSalilla treenatessa tykkään housuista, mitkä pysyy jalassa, ei ole läpinäkyvät sekä korkea vyötärö ja tietenkin, että näyttää hyvältä. Topit saa olla hieman löysempiä ja niissä saa olla myös värejä. Kun on kivat treenivaatteet, treenikin tuntuu paremmalta. 💪🏻😁
Laura
Posted at 15:14h, 29 syyskuunCrossfit-treeneissä suosin hengittäviä, kestäviä ja tosi hyvin istuvia vaatteita. Varsinkin trikoiden on oltava hyvät, sillä ne ottaa osumaa tangosta ja et ne ei häiritse painonnostoliikkeissä ja temppuillessa. Toppi saa olla vähän löysempikin. 🙂
Maria
Posted at 00:54h, 01 lokakuunVaadin treenivaatteilta ennen kaikkea mukavuutta, käytännöllisyyttä ja hengittävyyttä. Ekologisuus ja eettisyys ovat kulutusvalinnoissani myös tärkeässä asemassa, joten esimerkiksi kierrätysmateriaaleista valmistetut vaatteet olis superjees! 🙂
Reetta
Posted at 09:16h, 01 lokakuunPidän värikkäästä yläosasta ja tummemmasta alaosasta. Myös istuvuus täytyy olla mukava, jotta pystyy huoletta heilumaan.
Sanna
Posted at 08:55h, 02 lokakuunTykkään hyvin istuvista, hengittävistä ja joustavista treenivaatteista. Treenivaatteiden pitää pysyä paikoillaan ilman nykimistä. Parhaat treenivaatteet ovat sellaiset, mitä ei edes huomaa päällä. 😀 Toki vaatteiden pitäisi myös näyttää kivalta päällä. Tykkään värikkäistä yläosista. Saa energiaa itsekin enemmän, kun on värikästä vaatetta päällä treenatessa. Alaosat minulla ovat tummia. Olen jostain syystä tykästynyt kovasti Niken treenivaatteisiin, mutta muitakin hyviä kyllä on.
Jassu
Posted at 04:12h, 03 lokakuunTiukat trikoot sekä toppi toimivat kaikissa treeneissä. Kompressiotrikoot 7/8 pituudella uusin suosikki. Rakastan jumppia, etenkin Les Millsin -tunteja, ja niissä kyllä hikoiluaste on joka kerta luokkaa lätäkkö lattialla, joten vaatteidenkin pitää olla hengittäviä ja joustavia, kuivua nopeasti sekä kestää jatkuvaa pesua.
Emppu
Posted at 23:45h, 04 lokakuunTiukat, korkeavyötäröiset trikoot ja kevyet, hengittävät tläosat! Näillä vedetään kovemmat kyykky-treenit kuin HIIT-aerobisetkin. Tärkeintä että vaatteeista ei näy läpi mistä ei pitäisi ja että niitä ei koko ajan tarvitse olla nostelemassa/korjailemassa
Anna
Posted at 21:18h, 08 lokakuunTiukat ja napakat housut joissa naru vyötäröllä, jotta pysyy varmasti jalassa kaikenlaisessa urheilussa! Paita voi olla aavistuksen löysempi, kunhan on mukava ja hyvännäköinen päällä:) salilla ja lenkillä tulee eniten käytyä
Sara
Posted at 15:03h, 02 marraskuunItse pelaan kilpatasolla jalkapallo ja reenitunteja kertyy sellaiset 10-12h viikossa. Tässä menissa on vaatteet tärkeässä osassa, kun harjoitellaan talven ulkina jne.
Tiina
Posted at 17:44h, 02 marraskuunMulle tärkein urheiluvaate ratsastuksen parissa on laadukkaat rintsikat ja hengittävä aluskerrasto.
Näiden päälle sitten näillä keleillä lämmittävä fleecekerrasto niin pysyy sekä kuivana että lämpimänä.
Pauliina
Posted at 20:30h, 02 marraskuunTykkään hengittävistä mutta tyköistyvistä treenivaatteista. Semmoisista salitreeniin sopivista 🙂
Susanna
Posted at 21:43h, 02 marraskuunTreenivaatteiden pitää olla istuvat ja napakat, housuissa tarpeeksi korkea vyötärö ja kiristysnauha. Paitojen pitää istua hyvin ja olla hengittäviä. Talvella pitää olla kosteutta siirtävät ja lämpimät vaatteet.
Tykkään ulkona treenaamisesta ja monipuolisesta, vauhdikkaastakin treenistä.