KERTAKÄYTTÖ SUHTEET

Oon jo pitkään halunnut kirjoittaa eräästä aiheesta. En siksi että epäilisin että hirveesti kiinnostaisi muita, mutta koska kirjottaminen helpottaa mua ja on mulle tapa purkaa asioita.

Mä en tiedä koska ja milloin musta tuli niin hemmetin kylmä ja skeptinen ihminen suhteiden suhteen. Tai kyllähän mä tiedän, että kaikki on pitkän ajan tapahtumien summa, kun jossain kohtaa tulee kuppi täyteen.

Mä kuvittelin nuorempana että olisin tässä iässä jo ehkä kihloissa, menossa mahdollisesti naimisiin tai edes pidemmässä vakavassa suhteessa, mutta tilanne on ihan päinvastainen.

Olen monesti kirjoittanut siitä miten spontaani olen ja miten teen elämässä monia päätöksiä tunteet edellä. Siitä mua on aina kritistoitu aika paljon. Nykyään musta kuitenkin vähän tuntuu siltä, että musta on tullut paljon paljon varovaisempi siinä mitä ja kenelle annan itsestäni ja myös hyvin paljon skeptisempi muiden puheiden suhteen.

Mä oon ollut aina ihan älyttömän lojaali ja tunnollinen ihminen, en ole ikinä osannut pelata ihmisillä tai halunnutkaan, siks mä aina olenkin menossa suurinpiirtein naimisiin heti jokaisen kanssa jota olen tapaillut ja aina ollut niin täysillä mukana. Valitettavasti iän mukana sellainen tietynlainen sinisilmäisyys katoaa ja musta tuntuu että vuosi vuodelta meidän yhteiskunnan tilanne vain huononee ihmissuhteiden kannalta. Jatkuvasti verrataan omia suhteita muiden muka parempiin suhteisiin. Instagram ja some ylipäätään tarjoaa aina jotain ”parempaa”; ihmisiä tai muuta mukavaa ja uutta, illuusiota jostain paremmasta ja siitä, miten asiat pitäisi olla. Tuntuu että ihmissuhteet ovat ylipäätään pelkästään väliaikaista kertakäyttö kamaa, joka on helppo viskaista ja vaihtaa uuteen kun alkaa kyllästyttämään tai ensimmäinen vastoinkäyminen kohdataan. Ihmisten lojaalisuus menee mahdollisuuksien mukaan; jos sulle tarjotaan jotain mikä vaikuttaa paremmalta, niin todennäköisesti sä tartut siihen.

Tän tekstin ei ole tarkoitus olla minkäänlainen katkera avautuminen loukatulta naiselta, vaan ihan reality check siihen miten koen ihmissuhteet ja maailman sen ympärillä tällä hetkellä. Kyllä mun sydän on toki särkynyt monia kertoja jopa todella pahasti, mutta suurin särö tuli varmasti isäni menetettyä. Mulle jäi siitä niin kova menettämisen pelko, että mun on hyvin vaikea päästää ketään liian syvälle sydämeen, koska en uskalla menettää. Menettämisen pelon lisäksi mulla on ollut siitä päivästä lähtien sellainen olo, että haen rinnalleni jotain yhtä turvallista, auktoriteettista ja vahvaa ihmistä, kuin isäni oli. Ennen sain tuen, auktoriteetin ja turvan johon nojata tarvittaessa isältäni. Nyt haen jotain vastaavaa rinnalleni, mutta haave tuntuu kaukaiselta nyky-yhteiskunnassa, jossa suhteet tuntuvat olevan monille vain kertakäyttö kamaa ja se sun olkapää voi päivässä vaihtua toiseen. Luottaminen on todella vaikeaa.

Mä oon aina ollut avoin ihminen, annan itsestäni helposti paljon ja ehkä hieman liikaakin, oon valmis uhraamaan omia juttujani suhteen eteen ja antamaan kaikkeni. Viimisen vuoden aikana oon kuitenkin muuttunut sen suhteen todella paljon ja musta tuntuu että mun on aina vain vaikeampaa antaa itsestäni kenellekkään mitään. Tuntuu että täytyy varmistella todella pitkään toisten sanojen ja tekojen motiiveja, epäillä ja ignoorata, testailla ja pelata. Ehkä vuoden tapailun jälkeen on turvallista antaa jotain, vai onko silloinkaan?

Huvittavinta tässä tilanteessa on se, että me kaikki halutaan joku jonka kanssa rakentaa tulevaisuutta yhdessä ja kehen luottaa. Me kaikki vihataan pelejä, epäluotettavuutta ja epävarmuutta toisen motiiveista, sitä että ei ole turvallista antaa itsestään liikaa. Musta tuntuu että tällä hetkellä me kaikki, naiset sekä miehet pelätään tätä tilannetta ja pyöritellään silmiä näille ihmissuhdepeleille ja sille, miten helposti jengi kääntää takkia. Tilanne ei siis todellakaan ole niin, että vain me naiset olisimme jonkinlaisen uhrin roolissa. Suurin osa mun läheisistä ystävistä on miehiä ja nää on ihan yhtälailla heidänkin ajatuksissa. En tiedä kovinkaan montaa miestä, joka nauttisi yhden illan jutuista tai joka haluaa pyöritellä naisia.

 

Että eipä mulla muuta kuin että tulevaisuus ja suhteet kiinnostaa. :D


26 Comments
  • sisi
    Posted at 20:50h, 26 toukokuun Vastaa

    No jotain tuon tyyppistä olen muiltakin kuullut… Itse kohta 7v ollut parisuhteessa joka ei mene eteenpäin että itse vaan lähinnä mietin milloin on ok jo luovuttaa… kaiken itestäni tähän antanut ja kompromosseja tehnyt ja silti jumissa tässä… Myös uuteen ihmiseen ihastunut, tekis mieli vaihtaa… Oot oikeessa et ihmiset luovuttaa liian helposti mut sitä itekkin miettii että saako jo luovuttaa jos tästä ei saa sitä mitä haluaa… Seuraavan kohalla kyl hirvittäis enää itestään näin paljon antaa et ymmärrän kyllä täydellisesti sun pontin.. Mut uskon myös et mitään ei saa jos ei anna et on vaan pakko uskaltaa antaa itestään uuteen suhteeseen…

    • Inna
      Posted at 09:25h, 27 toukokuun Vastaa

      On myös väärin molempia kohtaan ns. tyytyä ihan ok suhteeseen ja haluta kuitenkin jotain muuta. Miksi pitäisi tyytyä? Vaan sen takia, että pitää olla lojaali ja taistella?

      Ja Lindalle sen verran, että mun mielestä on hyvä päästä irti tietynlaisesta sinisilmäisyydestä ja naiiviudesta, koska täytyyhän suhde perustaa järkisyihin kuitenkin. Nuorille on tyypillistä ihastua helposti, ja antaa kuvitelmien viedä. Se onkin ehkä nykymaailman ongelma, että varsinkin nuorena rynnätään liian nopeesti suhteisiin, kun ei vielä tunneta edes itseä – sen takia tulee myös erottua helposti, kun ei ihan todellisuudessa mätsääkään.

      Oon luottavainen, että kun löytää oikean ihmisen niin itsestään on valmis antamaan kaiken, jopa loukkaantumisen uhalla.

      • lindamanuella
        Posted at 21:31h, 30 toukokuun Vastaa

        Moikka,

        Mä oon samaa mieltä, että eiköhän se ”pelko” ja kaikki epäilykset katoa, kun sen oikean löytää.

    • Siri
      Posted at 13:00h, 29 toukokuun Vastaa

      Samaa itsekin mietin 5vuoden yhdessä olon jälkeen ja paljon myös kompromisseja tehneenä, että milloin ”saa” luovuttaa jos suhde ei vain etene ja tuntee, että itse panostaa suhteeseen huomattavasti enemmän. Perus seurustelua, yhteen muutosta ollut puhe, mutta aina vain lykkääntyny tämäkin mm.

      • lindamanuella
        Posted at 21:24h, 30 toukokuun Vastaa

        Moikka, ai asutte edelleen erikseen 5 vuoden jälkeen? Aika erikoista. Kannattaa kuitenkin molempien miettiä, millaista olisi elämä ilman toista. välillä vuosien jälkeen ei osaa arvostaa toista, kun siihen läsnäoloon yms tottuu. Niin kauan kun rakkautta riittää kannattaa keskustella asioista ja yrittää kaikki kortit ennen eroja :)

  • suvi
    Posted at 21:23h, 26 toukokuun Vastaa

    Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Ihmisiä kun ei missään nimessä saa pitää jonain arvotavarana jota arvioidaan ja jos ei miellytäkkään niin heitetään pois tai pistetään kiertoon. Kohtaaminen ihmisten välillä tulisi olla aitoa ilman pohtimista, että saanko tästä ihmisestä jotain itselleni. Siis ns. hyötymielessä. Maailma muuttuu vain itsekkäämmäksi ja kaiken keskiössä on vain minä itse. Mitä minä haluan, miltä minusta tuntuu yms. Joskus olisi hyvä ajatella muitakin ja ns yhteisöllisyys tuntuu unohtuneen. Kyllä niitä hyviä, lempeitä ja aitojaki ihmisiä löytyy, kun luottaa siihen eikä vaan ”katkeroidu” ajattelemaan, että kaikki hyvät ihmiset on vaan hävinneet :)

    • lindamanuella
      Posted at 21:33h, 30 toukokuun Vastaa

      Moikka,
      olipas hyvä kommentti ja sai mutkin miettimään tota, että ajatteleeko itsekin välillä liikaa sitä miten ne elämät toisen kanssa mätsää, onko ihmisellä mulle jotain annettavaa, haastaako hän mua olemaan parempi ihminen yms.

      • suvi
        Posted at 15:14h, 31 toukokuun Vastaa

        Mä oon huomannu, että juuri se on parisuhteen voima, kun molemmat antaa toisen olla oma itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Ei tarvitse pelätä mitään. On ihana kun huomaa, että toinen pysyy vierellä vaikka kuinka olisinkin ärsyttävä tai en ajattelekaan kaikesta samalla tavalla. Kriisejä varmasti tulee ja ne saattaa kestää pitkäänkin. Suosittelen vaan olemaan avoimin mielin ja ilman suurempia odotuksia ja ns. ” vaatimuksia” :D

  • Mimmi
    Posted at 21:31h, 26 toukokuun Vastaa

    GO LINDA!! Ihankun oisit kirjottanu mun elämän ja ajatukset paperille. Samaistun täysin, täys kymppi! Jotenkin myös lohdutti, etten olekkaan ainut näiden asioiden kanssa, kiitos <3

    • lindamanuella
      Posted at 21:32h, 30 toukokuun Vastaa

      Kiitos paljon ihanasta kommentista! <3

  • Myy
    Posted at 13:17h, 27 toukokuun Vastaa

    Kuin omasta kynästäni. En uskalla enää antaa itsestäni ja siten en saakaan haluamaani/tarvitsemaani. Muuri ympärillä on luja enkä tiedä onko sen murtaminen kiinni siitä etten uskalla vai ettenkö osaa. :(

    • lindamanuella
      Posted at 21:31h, 30 toukokuun Vastaa

      Uskon että se on siitä kiinni, ettei oikeaa henkilöä ole vain tullut vastaan vielä joka osaisi ne sun muurit kaataa :)

  • J
    Posted at 15:13h, 27 toukokuun Vastaa

    En oo aiemmin sun blogia hirveesti lukenut, mutta hitto miten hyvän tekstin oot kirjoittanut! Samaistun tähän niiiin paljon.

    • lindamanuella
      Posted at 21:30h, 30 toukokuun Vastaa

      Moikka, kiitos paljon ja tervetuloa lukemaan uudelleenkin :)

  • Taru/stuffabout.fitfashion.fi
    Posted at 15:40h, 27 toukokuun Vastaa

    Olen kyllä huomannut saman, en kylläkään omalla kohdallani. Vaikea kyllä sano mistä moinen voisi johtua. :/

    • lindamanuella
      Posted at 21:30h, 30 toukokuun Vastaa

      Niinpä, nykyaika ja some on mun veikkaus.

  • emilia
    Posted at 19:47h, 27 toukokuun Vastaa

    Tää postaus tuli niin oikeeseen saumaan. Taas annoin itsestäni ihan liikaa ja takkiin tuli. Ihan kun täällä etsittäisiin vain täydellistä ihmistä siihen rinnalle vaikka jokaisella meillä on omat heikkoudet, eri asia hyväksytkö sen ihmisen heikkouksineen vai et.

    • lindamanuella
      Posted at 21:30h, 30 toukokuun Vastaa

      Moikka,
      ikävä kuulla että on tullut takkiin :/ leuka pystyyn vaan, kaikella on tarkoituksensa, tai ainakin haluan uskoa niin :)

  • TK
    Posted at 00:45h, 28 toukokuun Vastaa

    Mä voisin antaa tähän miesnäkökulmaa. Mä oon nyt aika tasan 50v mies. Mun rakas vaimoni kuoli 2,5 vuotta sitten aivosyöpään, jota aikuisilla tavataan todella harvoin. Mä tapasin vaimoni ensimmäisen kerran jo 90-luvulla työelämässä ja silloin jo huomattiin toisemme siten, että jotain meidän välillä on. Me molemmat olimme silloin parisuhteessa. Jatkossa me törmäiltiin työasioissa, siis asiallisesti, mutta aina jäi joka tapaamisesta mieleen, että tossa on sitä jotain. Sitten 2002 tavattiin sattumalta ravintolassa ja sitten vaan päätimme, että nyt on pakko tehdä jotain ja molempien suhde-elämäkin oli juuri silloin sopiva. Eli ei mitään sillä hetkellä. 2003 kihloihin, 2004 naimisiin. 10 vuotta ehdimme olla naimisisissa ennen vaimoni poismenoa. 10 vuotta ylä- ja alamäkeä, kuten mun mielestä kuuluukin olla. Elämäni parasta aikaa. Joskus vaan joku kolahtaa niin totaalisesti, että silloin pitää antaa mennä täysillä, kävi miten kävi. Nyt on oltu leskenä ja välillä miettii, että vieläkö sitä jonkun löytäis, kun kuitenkin sitä läheisyyttä varmasti jokainen jollain tasolla kaipaa. Mutta en mä stressaa, jos jotain tapahtuu, niin tapahtuu. Mä olen saanut osani rakkaudesta ja onnesta ja olen siitä onnellinen ikuisesti. Sitten itse aiheeseen, että kyllähän se varmasti alkaa v-tuttaa, jos aina vaan saa suhteessa turpaan ja luottamus parisuhdearvoihin rapisee. En tiedä. Mä oon niin vanha gubbe ja ehkä nuoremmalla sukupolvella on arvot muuttunut. Mun mielestä on kuitenkin hienoa, että ihminen on täysillä mukana, vaikka siinä on riskinsä. Ei sun kannata luonnettas ja asennetta elämään muuttaa, vaan oot oma itsesi. Kyllä se oikea joskus osuu kohdalle ja kyllä se silloin myös tuntuu ihan erilaiselta kuin tähän asti. Ihastuminen on helppoa, mutta rakastuminen on ihan eri asia. Hirveen pitkä tarina ja mitenköhän mä tälle sivulle päädyin, mutta teki ihan hyvää itsellenikin avautua. Miten sitä sanotaan, leuka rintaan ja uusia haasteita kohti. Hyvää kesän alkua!

    • lindamanuella
      Posted at 21:29h, 30 toukokuun Vastaa

      Moikka,
      ihanaa kun jaksoit kommentoida ja jakaa tarinasi. Olen pahoillani vaimosi poismenosta. Ihana ajatusmaailma sulla ja juuri noin sen pitäisikin mennä. Kiitos kommentista ja kannustavista sanoista, eiköhän sullekkin vielä varmasti tulee rakkaus vastaan :)

  • Anni
    Posted at 08:48h, 28 toukokuun Vastaa

    Olen samaa mieltä. Kuitenkin kannustan etsimään seuraa muualta kun semi-julkkis piireistä, löytyy ehkä jotain aidompaa. Naiset tuntuu aika usein haluavan sitä jännitystä ja ns. pahan pojan, vaihe jonka itse jätin taakseni. Turvallinen, luotettava ja uskollinen mies saa mut syttymään nykyään, se on niin harvinainen ominaisuus.

    • lindamanuella
      Posted at 21:25h, 30 toukokuun Vastaa

      Itse olen jo pitkään halunnut ”kunnollisen”, ystävällisen, huomaavaisen ja hyvätahtoisen miehen joka on rehellinen ja hyvä ystävä sekä kumppani. Mulla on hirveesti ”julkkis frendejä” ja semi-julkkis frendejä, mutta en ole koskaan ollut heistä sillä tavalla kiinnostunut. Kaikki tapailut ja kiinnostuksen kohteet ovat olleet hyvin usein ihan ”tavallisiin” miehiin.

  • Enni
    Posted at 16:30h, 28 toukokuun Vastaa

    Mahtava teksti ja helpottavaa lukea että löytyy myös samanlaisia ajatuksia omaavia ihmisiä <3

    • lindamanuella
      Posted at 21:24h, 30 toukokuun Vastaa

      Kiitos tuhannesti <3

  • ilari
    Posted at 17:52h, 30 toukokuun Vastaa

    mut siis oko no sä elät aika toisenlaisessa maailmassa jossa varmasti pörrää huijaus tunteita kun oot julkisuuden henkilö ja saat naisena varmasti paljon huomioo ni en tajuu pelailuu siis muutenkaan kun tuntessa sen jotenkin tietää jos se on bs siis voidaa puhua mistä vaan ja kertoo aina miltä oikeesti tuntuu tuo mulle rauhan ja hyvän olon sydämmeen en siis tarkoita että kaikkien kaa kemiat natsais ku huomasin taas et kävelin täällä hertsikassa niin esim yks nainen tuli vastaan aj se toi mulle iloo mut sitten tuli kaks naista jotka loi sydämmeen jonkun imun ja tuli sellanen ikävä olo sellasta se on tunteiden maailmassa ja välillä rasittaa se tunne tasossa eläminen. siis tää on jännä juttu esim oon koulussa niin sydän sanoi et sieltä löytyy yks positiivinen mee kurkkaas ja niin sieltä löytyikin ja sen kaa mulla on rauha sydämessä jutella eikä tuu mikää olo kaikki luonnostaan ja on hyvä olla juu pari sillä on ja ei se haittaa sen parikin sattui oleen positiivinen mulle. sit sellanen juttu et ootko koskaan miettinyt asiaa niin että toisia kohtaan on erilaiset tunteet ja jos elää tunteen maailmassa miten huomiot sen esim jos kuvitellaan et sulla on se sun unelmien mies jota rakastat aina niin sitten te törmäätte naiseen johon tunteessa sun miehes tuntee vetoa onko se silloin ok toisen tunnetta kohtaa nettä sanoo että hmm tunnen panetusta tuota toista kohtaan kun jos jo tunteessa tiedät että heillä kahdella on vetoa vai pitääkö valhdella ja jos ei tarvcitse valhdella pääsee siitä ylitse ja voi puhua ihan mistä vaan niin ei tarvitse sitä toteuttaa mutta jos ei voi puhua niinkuin tuntee juuri sillä hetekllä luoko se mielestäsi tunne lukkoi vai onko hyväää käytöstapaa olla hiljaa. mutta jos jo tunteessa tiedät luoko se kateutta jos on hiljaa vai puhutaan se tu nne ääneen ja pois niin ei jää tunteessa kaivelemaan. enkä siis tarkoita vertaavaa juttua että sillä on se ja se påarempi mutta voi sanoa suoraan että tunbtee jotain vetovoimaa toista kohtaan ja silloin pysyy aina suhde terveenä ja tuoreena ja pysyy luottamus? eikä sillä sillä tavalla ole merkitystä mä rakastan itse eniten parisuhteessa sitä että voidaan päivän päätteksi halailla ja pussailla vaikka sillä sohvalla ja puhua aina ne päivän tuntet avoimena läpitte ne kaikki sitä on tunne rehellisyys ok tunsin vetoa siihen aj siihen ja vähän hullaanuin on ok koska niin se on jos elää täysin tunne maailmassa huomaa erilaiset vibat ja silloin kun kertoo ne kaikki niin ollaan koko ajan tunteessa kiinni toistemme kaa ja siinä on turva koska salilu tunteessa luo pahaa oloa parisuhteeseen siis tunne tasolla. ei se että se on siinä ja siinä parempi se on toisen tunteen alsitamista ja sitä en tarkoita. mut siinä on se lanka salailu luo mustasukkaisuuden jotka elää tunteessa kun tunteessa kuitenkin tietää salailun niin miksi valhdella. hmm tästä en tiedä mutta jos teillä tunteissa on yhdessä jotain kohtaan myös hengellistä ja seksuaalista niin tehkää niin ja kokeilkaa tunteessa se ei silloin ole valhetta kummallekkaan mut vaan jos kummatkin tuntee niin toine ntuntee pahaa olao niin muistaa jos itse tuntee niin ja miltä se tuntuu. mutta hyvä lady elä luovuta kyllä sä löydät sen kun oot tunteet täysin avoinna mitä jos et olekkaan löydät vain tunteessa vaillinaisen itsellesi mutta kun uskallta aina kertoa omista fantasioistasi ja haluistasi ja tunteistasi täysin rehellisesti löydät tunteessa samanlaisen? ja voit tarkkailal miten reagoi esim en tiedä sinun fantasiositasi mutta olkoon vaikka kurpitsa naamioituntu mies ja kato miten toinen reagoi siihen onko messissä vai ei kyllä eleista ja muusta sen huomaa jaa kaikki vaan niin löydät täydennyksen sydämmeessi koska jso et jaa et löydä? ps noi sun kengät oli kyl tosi makeet :) rauhaa ja rakkautta ja uskalla olla aina oma ittes tunteessa silloin pystyy suakin lukemaan elä luo estoi toisten takia

  • Ilona
    Posted at 23:46h, 10 heinäkuun Vastaa

    Omasta kokemuksesta ja tuntemuksesta voin sanoa et mun mielipide on se et mitä enemmän on sinut ittensä kanssa ja mitä enemmän tykkää itsestään niin sitä helpompi on avata itseään toiselle. Myöskään eron sattuessa ei tunnu niin kauhealta. Suhteissa pitää kuunnella itteään ja tehdä just niiinku itestään hyvältä tuntuu. Musta on sääli että perhe ja kaveripiirissä on suhteita joissa miehen keksittyä itellee poikien iltaa yms naisen ob pakko keksiä myös jotaib tekemistä koska ei uskalla olla yksin. Jos nää naiset ei kiellä miestään lähtemästä niin keksivät tyttöjen iltoja. Musta ois hybä olla yksin ihan vaan kotona ja tutustua itteensä ja tehdä sitä mitä haluaa.

Post A Comment