Posted at 22:06h
in
Yleinen
by Linda Manuella
Moikka!
Mä näin tuossa viime viikolla YLE:n tekemästä, bikini fitnekseen liittyvästä dokkarista pienen trailerin ja huomasin, miten ihmiset innostuivat trailerista ja sen antamasta kuvasta niin, että se tuli vähän joka puolella vastaan. Jutun sekä dokkarin pääset katsomaan TÄÄLTÄ.
Kun mä tsekksin tuon trailerin, jossa lähinnä hullun kiilto silmillä bodataan hieman ylimielisesti, itketään vipareiden jälkeen ja ollaan muutenkin varsin sekopäisiä, niin mä mietin hetken että oliko kyseessä joku huonosti näytelty parodia lajista? En pystynyt itse samaistumaan yhtään.
Mä satun tietämään suurimman osan niistä ihmisistä, jotka trailerissa vilahtavat ja jotka tämän kuvan lajista luovat ja tiedän, että he eivät käyttäydy vastaavasti ns. normaalissa elämässä. Sen verran myös median parissa työskennelleenä osaan katsoa trailerin siitä näkökulmasta, että sen idea on aiheuttaa katsojassa tunteita ja saada aikaiseksi keskustelua. Tietenkin. Mä en usko hetkeäkään, että edes trailerissa mukana olleet pystyvät ihan tosissaan olemaan sen takana, millaisen kuvan lajista traileri antaa katsojalle.
Onhan tämä laji omalla tapaansa sairas ja tähän mahtuu vaikka ja minkälaista tyyppiä mukaan. Bodauslajit hyvin usein yhdistetään ihmisiin, jotka hakevat jonkinlaista täydennystä elämäänsä muokkaamalla vartaloaan ja etsimällä itselleen jonkinlaista yhteisöä mihin kuulua. Moni kiusattu, yksinäinen tai jonkinlaisen trauman kokenut ihminen saattaa hakea bodaamisesta ja lihaksikkaasta ulkomuodostaan jonkinlaista suojaa ja turvaa itselleen. Minä itsekin tiedän monia, jotka kompensoivat tiettyjä asioitaan itsessään sekä elämässään bodaamalla.
On kuitenkin väärin tuomita koko laji ja kaikki lajin parissa pyörivät vain yhdenlaisiksi ihmisiksi. Mä olen itse hyvin eri ihminen nykyään, kuin silloin, kun fitneksestä kiinnostuin, mutta en mä koe että silloinkaan olisin ollut mitenkään fanaattinen lajin suhteen. Fitness on mulle yksi osa elämää, vaikkakin hyvin tärkeä, niin silti tietoisesti erottelen sen muusta elämästäni. En koskaan halua yhden asian pyörittävän koko elämääni tai olla mikään fanaattinen lajin fani, jonka koko maailma pyörii kuntosalien ja makrojen ympärillä. Uskon, että mitä monipuolisempi elämä on, sitä paremmin myös lajia kestää ja jaksaa.
Tottakai mua nyt rupee väsyttämään ja välillä vituttaa, on nälkä ja sellanen ”rähjäinen olo”. Suihkussa pitää ravata 2-3 x päivässä, joka puolella on kippoja, purkkeja ja sheikkereitä. Aikataulu on arkena yhtä juoksemista. Koutsin vetämissä jalkatreeneissä meinaa tulla joko paskat housuun tai kyyneleet silmiin. Kunto jännittää ja puntari vittuilee.
MUTTA. Kyllä mä suurimmaksi osaksi nauran aivan liian äänekkäästi, meen joka ikinen päivä salille hymyillen sekä nauran niidenkin sarjojen välissä, kun meinaa jopa itku tulla. Kyllä mulla on hauskaa ja mä oon edelleen onnellinen. Itseasiassa mä en oo hetkeen ollut näin onnellinen, kun saan taas toteuttaa itseäni ja olla kunnolla lajin parissa.
Mulla on aivan mielettömiä ihmisiä mun ympärillä, tehdään tätä yhdessä tiiminä ja sen lisäksi mä oon kai jotenkin sen verran outo, että mä saan paljon siitä, että haastan itseäni ja teen asioiden eteen töitä. Jos mietin milloin mulla ei ole hyvä olla on juurikin sellaista aikaa, kun en saa mitään aikaiseksi.
Mä tiedän, että mulla on vielä pitkä matka kisoihin ja 6 viikkoa ainoastaan aikaa, mutta kävi miten kävi niin mua ei harmita se, että oon tehnyt tätä päivääkään tai ollut dieetillä hetkeäkään. Mä haluan tehdä tätä ja jos mä en vaikka kerkeäisikään kevääseen siihen kuntoon, mitä haluan, niin sitten mä meen syksyllä. Ja mua ei ärsytä tai vituta hetkeäkään siltikään se, että mä oon ollut dieetillä ns. ”turhaan”, koska mä en koe tätä miksikään henkilökohtaiseksi helvetiksi tai kärsi. Mä teen tätä hyvällä fiiliksellä, tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa ja terveyttä sekä lajia kunnioittaen.
Ymmärrän toki sen, että me ollaan kaikki erilaisia ja koetaan asiat eri tavoilla. Tiedostan myös sen, että mä en ole kaikista dramaattisin tai herkin ihminen. Mä olen ollut oikeesti henkisesti hyvin pohjalla ja sairastunut kesken dieetin niin, etten tiennyt mun tulevaisuudesta normaalinkaan treenaamisen tai elämisen suhteen hetkellisesti mitään, mutta en mä siltikään koe, että tää olis lajina dramaattista touhua, vaan kyllä se dramaattisuus on tekijässä. Jos tekeminen on jatkuvaa kärsimystä ja sairastumista, niin joko laji ei vaan ole sua varten tai sun elämäntilanteeseen ihanteellinen. Tekemiseen ja hyvinvointiin liittyy niin moni ulkopuolinenkin asia, mikä saattaa sitten tulla esiin tekemisessä ja tunteissa lajin kautta. Esimerkiksi mitä olen ennenkin hokenut, se mitä mulle kävi syksyllä 2015 ei liity fitnekseen sen enempää, kuin mikään muukaan laji olisi liittynyt. Uuden yrityksen lanseeraus, isäni kuolema jonka seurauksena pitkään kestänyt unettomuus ja kaikki muu shokki, pitkät työpäivät, erot ja kirsikaksi kakun päälle kisadieetti, joka varmasti edesauttoi tapahtunutta, mutta ei missään nimessä ollut yksin syy hermostolliseen ylikuntooni.
Me kaikki reagoidaan ja eletään tätä eri tavalla, mä ymmärrän sen, mutta tuntuu että tuohon koko juttuun haluttiin taas vetää aivan toinen ääripää korokkeelle ja nyt se on yhtä kuin bikini fitness. Jengi jakaa julkaisua puhuen narsisteista, sairaista anorektikoista ja nostaen esille sen, miten ihmisiltä puuttuu maanläheys, järki ja aitous. Mä toivotan jokaisen yleistäjän keskustelemaan maanläheisistä ja aidoista asioista sekä ajatuksista kanssani anytime.
Vietettiin Jlon kanssa tänään lazy morning välipäivän kunniaksi. Huomenna mulla on kuvauksia, palaveria sekä koutsin JALKATREENI, joten parempi mennä aikaisin nukkumaan ja valmistautua pakaragrilliin!
