29 maalis OOTSÄ AINA TOLLANEN?

Naureskelin eilen kaverille treenin jälkeen, miten olin taas repeillyt TG:llä kovaan ääneen ja käyttäytynyt ulkopuolisten silmiin varmasti välillä hyvin hupaisasti. Mä tykkään jutella ihmisten kanssa, innostun nähdessäni frendejä ja mun äänen sekä naurun kuulee huhujen mukaan toiselle puolelle rakennusta. Niin ja Töölö Gym ei todellakaan ole se pienin sali.

Mä varmaan nauran suurimman osan mun elämästä ja jos on yhtään katsellut vaikkapa youtubesta mun videoita tms. niin saa vähän käsitystä, minkälainen *pirskahteleva* persoona olen.  Mä en niinsanotusti pidätä fiiliksiä sisälläni ja annan tunteiden näkyä. Ehkä se korostunut tunteiden näyttäminen on myös jonkinlaista kulttuurieroa, mikä tulee isän puolelta, mutta sitten taas verrattuna kreikkalaisiin olen todella hiljainen ja hillitty.

Kun normaali ihminen nauraa hieman kättä suun edessä pitäen, niin mä nauran suu niin auki että se melkein repeää ja pitelen samalla vatsaani, johon sattuu. Joistakin hyvin ärsyttävää, joistakin ihastuttavaa. Itse olen hyväksynyt asian ja päättänyt, etten ala peittelemään energioitani vaan aijon olla yhtä innostunut ja spontaani reaktioissani toivottavasti ikuisesti.

Kuvissa mä oon kuitenkin usein todella hillityn ja päinvastaisen näköinen. Siksi mulle usein varmasti hoetaankin sitä, miten olen hyvin erilainen kuin mitä kuvani antavat ymmärtää. En tiedä miksi, mutta pidän itse vakavammista kuvista ja tietynlaisesta, pienestä dramaattisuudesta kuvien tunnelmassa.

Minua Instagramissa seuraavat ovat varmasti myös huomanneet , että tykkään lisätä kuviin välillä hyvin diippejä kuvatekstejä ja siitä on muodostunut yksi oma tapani tulkita ja toteuttaa itseäni kuvamaailmassa. Harvemmin ne ovat kohdistettu kenellekkään, vaan usein ne ovat tekstejä jotka koskettivat itseäni erityisesti.

Olin muutama viikko sitten erään uuden tuttavan ja muutaman muun frendin kanssa viettämässä iltaa ja mun pirskahtelu sekä jatkuva kyyneleet silmissä nauraminen sai minut ensimmäistä kertaa tapaavan tytön yhtäkkiä tokaisemaan että ”onks toi aina tollanen?”. Tyttö kysyi asian positiivisessa mielessä ja vastasin että kyllä mä taidan olla. Jäin kuitenkin itsekin miettimään asiaa ja lause nousi uudestaan mieleeni, kun tänään mulle sanoi yksi tyyppi, joka on nähnyt mut vain salilla ja muutaman kerran salin ulkopuolella, että ”vaikka ethän sä kyllä varmasti ulkonakaan käyttäydy ”normaalisti””.

Lausetta edelsi keskustelu siitä, miten tapasin salilla muutaman tutun, jotka ovat nähneet mut vain ulkona ja kerroin, että käyttäydyn usein baarissa ollessani suhteellisen hillitysti ja saatan olla paljon totisempi. Mutta käyttäydynkö mä ? Tulin siihen tulokseen, että mun käyttäytyminen ja energia muuttuu sen mukaan, missä seurassa olen. Uskon että näin on jokaisella. Olenhan mä yksin salillakin usein lippis syvällä päässä ja kuulokkeet korvilla, näyttäen varmasti hyvin ei-niin-lähestyttävältä tai iloiselta persoonalta.

Jos en ole kovinkaan tutussa seurassa, saatan olla hiljainen tyyppi, joka lähinnä seuraa, analysoi ja kuuntelee muita. Sitten taas parhaimpien ystävieni kanssa mulla synkkaa energiat niin hyvin, että meidän ilta on yhtä diippeilyä sekä hallitsematonta huutonaurua.

Kumpi sitten on se oikea minä? Vakava ja syvällinen keskustelija vai se hepulimainen pelleilijä? Sanoisin että ehdottomasti molemmat. Mussa on se puoli, joka tarkkailee, tulkitsee ja analysoi yksin hiljaa ja käy ihmisten olemusta, käyttäytymistä ja ajatuksia todella syvällisesti läpi ja sitten on se mimmi, joka nauraa kuola valuen, aivan liian lujaa, silmät sikkuralla.

Mä tykkään naurattaa ihmisiä, pelleillä ja tehdä jopa paljon itsestäni pilaa. Siksi on mun mielestä myös huvittavaa, että jotkut saattavat aliarvioida ihmisen älykkyyttä pelkän sen hetkisen energian ja ilmapiirin perusteella. Se, että joku tulkitsee pelleilevän, hömpän, iloisen persoonan tyhmäksi, ei itse näe pintaa syvemmälle sekä jättää huomaamatta hyvinkin monia asioita.

Mulle on jopa joskus sanottu että ”vitsi sä oot niin hölmö!”, viitaten siihen, etten olisi niin älykäs, vaikka todellisuudella ihminen on itse niin hölmö, ettei ymmärrä mun pelleilevän tahallani omalla kustannuksellani, vaan luulee että olen tosissani. Siihen olenkin todennut vakavalla naamalla, että taidat itse olla niin pinnalla liitävä, ettet osaa erottaa pelleilyä todellisuudesta, katsoa pintaa syvemmälle, vaan nielet kaiken pureskelematta. Se onkin saanut mut miettimään, miksi ihmiset olettavat älykkäiden ihmisten olevan automaattisesti tosikkoja, todella hillittyjä sekä rauhallisia ja tulkitsevat hyväntuulisen pelleilyn, itselleen nauramisen ja rentouden hölmöydeksi?