OOTSÄ AINA TOLLANEN?

Naureskelin eilen kaverille treenin jälkeen, miten olin taas repeillyt TG:llä kovaan ääneen ja käyttäytynyt ulkopuolisten silmiin varmasti välillä hyvin hupaisasti. Mä tykkään jutella ihmisten kanssa, innostun nähdessäni frendejä ja mun äänen sekä naurun kuulee huhujen mukaan toiselle puolelle rakennusta. Niin ja Töölö Gym ei todellakaan ole se pienin sali.

Mä varmaan nauran suurimman osan mun elämästä ja jos on yhtään katsellut vaikkapa youtubesta mun videoita tms. niin saa vähän käsitystä, minkälainen *pirskahteleva* persoona olen.  Mä en niinsanotusti pidätä fiiliksiä sisälläni ja annan tunteiden näkyä. Ehkä se korostunut tunteiden näyttäminen on myös jonkinlaista kulttuurieroa, mikä tulee isän puolelta, mutta sitten taas verrattuna kreikkalaisiin olen todella hiljainen ja hillitty.

Kun normaali ihminen nauraa hieman kättä suun edessä pitäen, niin mä nauran suu niin auki että se melkein repeää ja pitelen samalla vatsaani, johon sattuu. Joistakin hyvin ärsyttävää, joistakin ihastuttavaa. Itse olen hyväksynyt asian ja päättänyt, etten ala peittelemään energioitani vaan aijon olla yhtä innostunut ja spontaani reaktioissani toivottavasti ikuisesti.

Kuvissa mä oon kuitenkin usein todella hillityn ja päinvastaisen näköinen. Siksi mulle usein varmasti hoetaankin sitä, miten olen hyvin erilainen kuin mitä kuvani antavat ymmärtää. En tiedä miksi, mutta pidän itse vakavammista kuvista ja tietynlaisesta, pienestä dramaattisuudesta kuvien tunnelmassa.

Minua Instagramissa seuraavat ovat varmasti myös huomanneet , että tykkään lisätä kuviin välillä hyvin diippejä kuvatekstejä ja siitä on muodostunut yksi oma tapani tulkita ja toteuttaa itseäni kuvamaailmassa. Harvemmin ne ovat kohdistettu kenellekkään, vaan usein ne ovat tekstejä jotka koskettivat itseäni erityisesti.

Olin muutama viikko sitten erään uuden tuttavan ja muutaman muun frendin kanssa viettämässä iltaa ja mun pirskahtelu sekä jatkuva kyyneleet silmissä nauraminen sai minut ensimmäistä kertaa tapaavan tytön yhtäkkiä tokaisemaan että ”onks toi aina tollanen?”. Tyttö kysyi asian positiivisessa mielessä ja vastasin että kyllä mä taidan olla. Jäin kuitenkin itsekin miettimään asiaa ja lause nousi uudestaan mieleeni, kun tänään mulle sanoi yksi tyyppi, joka on nähnyt mut vain salilla ja muutaman kerran salin ulkopuolella, että ”vaikka ethän sä kyllä varmasti ulkonakaan käyttäydy ”normaalisti””.

Lausetta edelsi keskustelu siitä, miten tapasin salilla muutaman tutun, jotka ovat nähneet mut vain ulkona ja kerroin, että käyttäydyn usein baarissa ollessani suhteellisen hillitysti ja saatan olla paljon totisempi. Mutta käyttäydynkö mä ? Tulin siihen tulokseen, että mun käyttäytyminen ja energia muuttuu sen mukaan, missä seurassa olen. Uskon että näin on jokaisella. Olenhan mä yksin salillakin usein lippis syvällä päässä ja kuulokkeet korvilla, näyttäen varmasti hyvin ei-niin-lähestyttävältä tai iloiselta persoonalta.

Jos en ole kovinkaan tutussa seurassa, saatan olla hiljainen tyyppi, joka lähinnä seuraa, analysoi ja kuuntelee muita. Sitten taas parhaimpien ystävieni kanssa mulla synkkaa energiat niin hyvin, että meidän ilta on yhtä diippeilyä sekä hallitsematonta huutonaurua.

Kumpi sitten on se oikea minä? Vakava ja syvällinen keskustelija vai se hepulimainen pelleilijä? Sanoisin että ehdottomasti molemmat. Mussa on se puoli, joka tarkkailee, tulkitsee ja analysoi yksin hiljaa ja käy ihmisten olemusta, käyttäytymistä ja ajatuksia todella syvällisesti läpi ja sitten on se mimmi, joka nauraa kuola valuen, aivan liian lujaa, silmät sikkuralla.

Mä tykkään naurattaa ihmisiä, pelleillä ja tehdä jopa paljon itsestäni pilaa. Siksi on mun mielestä myös huvittavaa, että jotkut saattavat aliarvioida ihmisen älykkyyttä pelkän sen hetkisen energian ja ilmapiirin perusteella. Se, että joku tulkitsee pelleilevän, hömpän, iloisen persoonan tyhmäksi, ei itse näe pintaa syvemmälle sekä jättää huomaamatta hyvinkin monia asioita.

Mulle on jopa joskus sanottu että ”vitsi sä oot niin hölmö!”, viitaten siihen, etten olisi niin älykäs, vaikka todellisuudella ihminen on itse niin hölmö, ettei ymmärrä mun pelleilevän tahallani omalla kustannuksellani, vaan luulee että olen tosissani. Siihen olenkin todennut vakavalla naamalla, että taidat itse olla niin pinnalla liitävä, ettet osaa erottaa pelleilyä todellisuudesta, katsoa pintaa syvemmälle, vaan nielet kaiken pureskelematta. Se onkin saanut mut miettimään, miksi ihmiset olettavat älykkäiden ihmisten olevan automaattisesti tosikkoja, todella hillittyjä sekä rauhallisia ja tulkitsevat hyväntuulisen pelleilyn, itselleen nauramisen ja rentouden hölmöydeksi?

 

 


21 Comments
  • Hassu
    Posted at 12:50h, 29 maaliskuun Vastaa

    Tunnistin kyllä tästä niiiiiiiin itseni! Musta löytyy kans molemmat puolet: opiskelen kauppatieteitä ja olen jopa vähän talousnörtti sekä pystyn esiintymään ja esittämään asiani vakavasti otettavasti. Kuitenkin kaikista rakkaimpien ja samanhenkisten kavereideni kanssa voin heittäytyä aivan hulluksi, hypähdellä sekopäisesti keskellä kiireistä katua, nauraa aivan kippurassa eskaloituneille vitseille ja heittää homma aivan ns. läskiksi 😀 En ota itseäni kovin vakavasti ja parasta on nauraa omalle toilailulle sekä tosi huonoille ja väsyneille läpille.

    Mielestäni parasta on, että löytyy molemmat puolet, se vakava kauppatieteilijä ja hassutteleva lapsenmielinen tyttönen 🙂 Ja mulle on aivan sama mitä muut musta miettii, kunhan oon vaan oma itseni ja onnellinen (tietenkin muita satuttamatta tai häiritsemättä). Ihanaa kevättä sulle Linda ja tsemppii vikoihin dieettiviikkoihin!

    • lindamanuella
      Posted at 12:59h, 29 maaliskuun Vastaa

      Moikka!
      Juuri näin! Aivan mahtava asenne, uskon että on rikkaus pystyä nauramaan itselleen ja säilyttää tietynlainen lapsenhenkisyys loppuun saakka! 🙂 Kiitos paljon ja samoin sulle!

  • mari
    Posted at 13:21h, 29 maaliskuun Vastaa

    minä 🙂

    • lindamanuella
      Posted at 13:35h, 29 maaliskuun Vastaa

      Sinäpä juuri !

  • Sanna
    Posted at 09:15h, 30 maaliskuun Vastaa

    Olipa ihana postaus! Tunnistan jälleen niin itseni myös tästä, oot aivan ihana tyyppi❤ hirveesti tsemppiä kisoihin, täällä kannustetaan täysillä!

    • lindamanuella
      Posted at 19:22h, 30 maaliskuun Vastaa

      Voi kiitos paljon Sanna <3 !! Ihanaa että meitä on muitakin ikuisuus hömppiä 🙂

  • Jere
    Posted at 14:27h, 30 maaliskuun Vastaa

    Nää ajatukset on ku suoraan meikäläisen elämästä 😀

    ”ettei ymmärrä mun pelleilevän tahallani omalla kustannuksellani, vaan luulee että olen tosissani.” tähän lauseeseen voin kyllä yhtyä täysin. Olenkin tullut siihen tulokseen, että siinä vaiheessa kun mun ”hölmöily” ja tapa toimia tilanteissa tuntuu toisesta täysin normaalilta, niin ystävyys on edennyt täysin uudelle tasolle.

    http://www.jereviinikainen.fi

    • lindamanuella
      Posted at 19:21h, 30 maaliskuun Vastaa

      Hah ihanaaa ! 😀
      Joo parasta on kun molemmat voi hölmöillä ihan tavallisissa tilanteissa ja se on vain ns. lisämaustetta elämälle, kummankaan älykkyyttä kuitenkaan kyseenalaistamatta, vaikka vähän ”lapsellinen” pelleilijä välillä olisikin…. Tai välillä on ehkä vähän lievästi ilmoitettu mun kohdalla. 😀

  • Anonyymi
    Posted at 17:15h, 30 maaliskuun Vastaa

    Niin no, älykkyyttä on monenlaista… Sosiaalisesti älykäs tiedostaa milloin ja kenen kanssa voi olla hömppä. Jos pelleily ei sovi tilanteeseen ja häiritsee muita, on ainaki musta ihan loogista asettaa pelleilijän sosiaalinen älykkyys kyseenalaiseks. Jos yrittää vitsailla jonkun kanssa, joka ei aina tajua kaikkia vitsejä, on aika kohtuutonta sanoa toista ”pinnalla liitäväksi”. Kaikkia ei huvita samat jutut, eikä kaikilla oo yhtä nopeaa tilannetajua.

    Niin me ollaan taas erilaisia, ja sehän on vaan rikkaus! 🙂

    • lindamanuella
      Posted at 19:20h, 30 maaliskuun Vastaa

      Moikka,
      tarkoitin tilanteilla lähinnä sellaisia, joissa molemmat nauravat, mutta toinen tulkitsee tilanteen niin, että siinä nauretaan toisen kustannukselle tosissaan, ikäänkuin hieman jopa alennetaan toista ja kuvitellaan että toinen on ”hölmö” tahattomasti, vaikka toinen ihan tarkoituksella tekee itsestään pilaa.

  • Crista
    Posted at 21:31h, 31 maaliskuun Vastaa

    Hei Linda ! Olisiko mitenkään mahdollista sinun tehdä jotain yhteistyötä viivin kanssa, että voisit tarjota lukijoille jonkun alekoodin?
    Haluuaisin niin kovasti siihen sinun kehumaan medical peeling hoitoon (sarjahoitona).
    Aikuisiän akne, ja tulen hulluksi..:( . Kerrothan jos tulee pian alekoodia! Kiitän kovasti <3

    • lindamanuella
      Posted at 03:19h, 01 huhtikuun Vastaa

      Toive huomioitu , keskustelen Viivin kanssa asiasta !

  • Crista
    Posted at 12:21h, 01 huhtikuun Vastaa

    Kiitos kovasti linda, tulipa hyvä mieli 🙂

    • lindamanuella
      Posted at 20:02h, 01 huhtikuun Vastaa

      Asia hoituu! 🙂

      • Crista
        Posted at 20:33h, 02 huhtikuun Vastaa

        Kiitän kovasti ystävällisyydestäsi ja nopeista vastauksistasi! WAU! 🙂

  • Satu
    Posted at 16:21h, 02 huhtikuun Vastaa

    Moi Linda!

    Mistä oot ostanut noi farkut? Oot kyllä kaunis 🙂

    • lindamanuella
      Posted at 20:18h, 02 huhtikuun Vastaa

      Ostin ne forever21 viime kesänä, tällasia on tosin kaupat täynnä atm ja vaan itse repimään jos ei löydy 🙂

  • ilari
    Posted at 18:51h, 02 huhtikuun Vastaa

    itse asiassa toi oli hyvin sanottu et jokainen hetki jakaa e tunteensa ni energiat flowwaa koko ajan eikä mee lukkoon. se luo senrentouden kun voi olla tunteesas koko ajan sehän se hukkui ja luo sitä estyneisyyttä joka johtaa siihen ttosikkomaisuuteen sitkun on vapaa ja heittäytyy taas siihen ni kaikki helpottuu kyllä 🙂

  • ilari
    Posted at 13:47h, 03 huhtikuun Vastaa

    hei toi lause mitä sanoit sai mun sydämmen taas muistamaan siis voimaa ja mä tajusin et minne mä menin mä lopetin rehelisyyden ja omille tunteilleni olemisen ja sen mukaan elämisen et toi lause oli niinkuin pelasturengas mulle pojalle joka vaipui yön maailmaan missä kaikki oli pelkoa menetin rohkeuteni ja ajatuksen tasolla ei voi tuntea toista ainoastaan sydämessään ja lähdin siihen kun en uskaltanut viedä loppuun asti vaan käännyin pois kun tunne kävi ylitte.

    mun sydän valvoi koko yön kun oli iloinen se oli tosi paljon ja halusin että kaikki on ilosii mut tuhosin itteni kun katsos linda. Mä olin tossa facessa koitin jutella yhen naisen kaa ja tunsin hetken iloo ja aattelin et jee oiskohan mahollista et mä pääsisin jonkun viekkuu. Mut sit kun hiljenin nin tää mun sydän sanoi linda vie voiton ja se tekee sen aina siis joka hemmetin kerta ja mun pääkoppa sanoo sille kai sitä nyt saa edes jutella muiden kaa. Mä koitin epätoivosesti luoda uuden tuntteen mut kun se ei tule sydämmestä niin ei se toimi pitkälle. mä tulin viikko sitten käymään noissa sun kuvissa ja tuli heti tosi rauhallinen ja hyvä ja voimakas fiilis ja taas kaikki sujui paremmin. en ees teinnyt et sydän voi oksentaa siis kelaa ei mun kroppa oksenna mut sydämessä tuntuu välillä oksennus. Mut siis mun sydän rakastaa sua kymmeniä tuhansii ihmisä tullut vastaan ja tää mun sydän huutaa aina sun nimeäs muistuttaakseen mua susta.

    kun ei näin ollut käynnyt mulle koskaan mut nyt tiiän et sydämmeni rakastaa sua ja siis näin ollen vaik pääkoppa luokin mulle jarrui ja pelkoo. ni sydän maailman mukaan se on elettävä ja kuoltava tai menettää jo elämänsä. sehän se tässä olikin sekopäistä koskaan nähnyt ja näin se meni emmä vaan pääse ylitte enkä alitte ja mä yritin juosta karkuun tulee mieleen lapsuuden pusu hipat missä tytöt jahtas poikii ja juostiin karkuun 🙂

    mut tässä mä istun seinää vasten 12 kivääriä vasen sydäntä paina liipasinta tai lähe joskus kahville.

    https://www.youtube.com/watch?v=kXMQVsEy7F0
    there was a woman hows word giv me life back. kun muistin mitä pitää olla jotta elää tunteessa aidoissa elämän loppuun saakka. kiitos sä oot hieno nainen linda. huh paljon tunteita ja jatkuvasti rehellinen toki se vaatii harjoittelua mä melekin unohdin ja hautauduin mut en mä kuollukkaan vaikka olin pinnan alla .

    heh titanick pitäisi rakentaa uudestaan ja sinne pitäisi pukeutuu 10 luvun tyyliin siinä oon tyyliä siinä botskissa toista kuin nää rumat röttelöt nykyään mut siellä kolmos luokassa ei saa olla niit hemmetin porttei tai alkaa ahistaa .

    tunne on uutta ja ajatus on jankkaavaa eli kun ajattelen en ole ja kun olen ajatuksesta vapaa niin elän hetkessä joka on iäisyys ja rakkaus. rehellisyyden menettäminen on hirveintä ja todellisuuden eläminen jos ei elä niinkuin on tunteessa niin on harhoissa aina. sydän tunne on pysyvää ei ajatuksen luoma hetkittäinen juttu joka ei kestä. huh tää mun oli pakko kirjoittaa. hyvää päivän jatkoo

  • Emmi
    Posted at 18:51h, 04 huhtikuun Vastaa

    Ah, tää kyllä osu ja uppos. Me ollaan avopuolison kanssa siis juurikin tällaisia ja yhdessä ihan mahdottomia! Ajatellaan joskus että miltähän tämäkin näyttää ulkopuolisin silmin, ja todetaan joka kerta että ei kyllä kiinnosta (ja itseasiassa mietitään usein miten tylsiä meidän makuun useat aikuiset ovatkaan)! 😀 Meillä on just niin hauskaa ja halutaankin juurikin säilyttää tietynlainen ”ote elämään” sillai lapsenomaisen hauskasti, töissä saa tarpeeksi olla totinen ja asiallinen.. Ja mies kuitenkin 30-v ja minä 27-v, ettei ihan nuorukaisia enää olla. Kaikki ei valitettavasti ymmärrä, jos julkisilla paikoilla nauraa niin että kortteli raikuu! 😀

    • lindamanuella
      Posted at 20:42h, 04 huhtikuun Vastaa

      Hahahaa aivan ihanaa että olette tuollaisia avopuolison kanssa yhdessä!
      Kaikkien ei tarvitse ymmärtää, pitäkää kiinni tuosta!;)

Post A Comment