IHMISET SUN YMPÄRILLÄ

[mittaustagi]


Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille !

Miten teidän viikonloppu vierähti? Omani meni varmasti suurena yllätyksenä kaikille hyvin pitkälti treenien ja lepäämisen parissa. Mulla oli perjantaina valmentajan treenit ja sain seuraksi ihanan rohkean Rosan tukemaan ja jakamaan mun tuskaani. Oon ihan mielettömän ylpeä siitä, että Rosa edes uskalsi heittäytyä mukaan valmentajani treeneihin, sillä ihmiseltä jota kiinnostaa fitness -5/6 on aika kova suoritus hypätä suoraan tämän tason treeneihin. Rosa veti lähes saman treenin kanssani valittamatta ja luovuttamatta, joten pää ei ainakaan petä sillä mimmillä.

Treeni oli toki hieman kevyempi sekä koostui hyvin pitkälle oman kehon painolla tehtäviin liikkeisiin. Löytyi treenistä kylläkin ihan tarpeeksi prässiä, loitonnuksia, lantionnostoja laitteessa sekä hackia. Se joka väittää, ettei raskaiden prässi sarjojen jälkeen kyykkyhyppiminen ja askelkyykyt olisi yhtä tuskaa, ei ole koskaan treenannut kunnolla oman kehon painolla. 😀

Multa vietiin myös hiilareita aika merkittävä määrä kerrallaan perjantain kunniaksi, joten nyt voidaan vihdoin sanoa, että ollaan dieetillä. Edelleen mulla on sen verran hiilaria, ettei kyllä pitäisi vielä edes valittaa, mutta tottakai se vaikuttaa omalla tavallaan heti psyykkeeseen ja onhan kehoni tottunut suurempiin määriin hiilihydraatteja.

Olinkin lauantaina treeneissä mukamas todella väsynyt, vaikka koko perjantai ilta meni lähes lepäillessä kotona, jotta voisin nukkua pitkään ja olla pirteä lauantain treeneissä. Dieetti on selkeästi vaikuttanut nukkumiseeni ja lyhentänyt unia. Herään automaattisesti viikonloppuisinkin todella aikaisin aamupalan kuvat silmissäni.

Lauantaina rauta painoi paljon, mutta onneksi salille ilmestyi joukko positiivisia kanssatreenaajia ja pian sekin treeni muuttui hyväksi.

Meillä on Töölö Gymillä pieni jengi, jonka kanssa aina treenataan yhdessä kun vain mahdollista. Treeneistä tulee heti vedettyä monta kertaa kovemmat kun on kovaa treenaavia, mutta kuitenkin hyvällä meiningillä ja positiivisella energialla varustettua jengiä ympärillä. Sarjat vedetään täysillä ja tauot treenataan vatsalihaksia kun naurattaa niin paljon.

Vaikka rakastan treenaamista ihan yksinkin, tekee hyvä porukka siitä päivän kohokohdan ja antaa pienen hengähdystauon kaikesta muusta arjesta. Töölö Gym onkin täynnä vuosien aikana tutuksi tulleita, positiivisia ja iloisia naamoja, joita on aina kiva nähdä.

Lauantaina kun olin jo menossa nukkumaan, sain veljeltäni viestin että lähtisin hänen ja yhteisen kaverimme kanssa käymään jossain. Veljeni on ahdistellut mua jo viikkoja ja olen ollut mukamas niin kiireinen, että päätin olla spontaani; heitin ensimmäisenä vastaan tulleen villapaidan päälleni ja lähdin poikien mukaan käymään Apollossa. Oltiin noin tunnin verran, jonka aikana kerkesin näkemään tarpeeksi ja nauramaan itseni kipeäksi. Humalaisten ihmisten viihdearvo on aivan mahtavaa joskus, kun seuraa itse sivusta sitä meininkiä.

En ole ollut Apollossa muutenkaan pitkään aikaan ja oli ihanaa nähdä sielläkin, tosin järkkärin asemissa, muutamaa vanhaa ystävää, joista myös toinen kisaa nyt keväällä. Pidin todella paljon siitä, että clubilla esiintyi live pändi. Tunnelma oli väsyneelle dieettiläiselle paljon mukavampi, sillä ihmiset tanssivat paljon enemmän, lauloivat covereita esittävän pändin mukana ja olivat enemmän ”aktiivisempia”, kuin perus clubilla, jossa vain juodaan ja lähinnä istutaan.

Laulettiin tahallaan veljeni kanssa epärytmissä biisejä ja seurattiin, miten humalassa olevat ihmiset käyttäytyivät ja eläytyivät meininkiin. Oli todella hauskaa sekä piristävää. Onneksi jaksoin käydä kääntymässä.

Olen niin kiitollinen ja onnellinen ihmisistä mun ympärillä. Tällaisina aikoina sitä todella erottaa ne oikeat ystävät ja ihmiset, jotka on sun vierellä kun sulla ei ole muuta annettavaa, kun oma itsesi, jopa hieman väsyneenä versiona.

Dieetti etenee ja viikot vähenee. Tietenkin välillä kyllä vähän jännittää kerkeekö kuntoon, mutta en ajatellut luovuttaa! Kehitykseeni olen ainakin siinä mielessä tyytyväinen, että näytti nuo poseerauksetkin aivan eriltä kuin muutama vuosi sitten, jolloin mulla ei tuota pakaraa ollut siunaantunut vielä lähes lainkaan! Nyt menee kroppa mutkalle ihan eri tavalla ja saa sitä fysiikkaa erilailla esiin. Kun lähtökohta on lähes pyllytön, niin osaa olla hyvin iloinen ja ylpeä jokaisesta pienestäkin millistä, joita on tuonne takalistoon siunaantunut. 😀

Käykääpäs osallistumassa mun Instagramissa kilpailuun, jossa voitte voittaa fitnetin 10 x booty challenge valmennuksen itsellesi ja kaverille! 

 

 

 


9 Comments
  • J
    Posted at 09:24h, 01 maaliskuun Vastaa

    Moi! Pystyykö sun blogia enää seuraa bloglovinin kautta? Seurasin sua sitä kautta kun olit fitfashionilla ja tänään kun menin blogloviniin niin sun blogin nimellä+osoitteella näky kaikkia muiden fitfashionin bloggaajien postauksia eli osoitetta ei ole päivitetty?

  • ss
    Posted at 14:13h, 04 maaliskuun Vastaa

    Pakko tulla piiitkästä aikaa jättään kommenttia. Oon seuraillut sua ihan sun blogin alku ajoista asti ja tänään päädyin vapaan kunniaksi selaileen vähän vanhempiakin juttuja susta. Oot niin ispiroiva tyyppi! Sun asenne elämään ja muihin ihmisiin on ihan mahtava ja ei voi kun katsoa ylös päin sua kaikesta tuosta duunista mitä oot oman kroppas eteen tehnyt! Muistan kuinka oot ollu joskus ihan tosi pikkuinen ja laiha ja sitten myös vähän pyöreämmän vaiheen ja oot kyllä hyvä esimerkki kun oot ansainnut kovalla työllä sen kuinka upeelta sun kroppa nykyään näyttää!
    Törmäsin myös me naisten vanhaan arttikkeliin, jossa olit mukana puhumassa itsetunnosta ja silikoniesi vaikutuksesta siihen. Oot vaan niin symppis! Ja tykkään sun tavasta hyväksyä erilaiset kauneusihanteet ja miten kiinnität huomiota myös ihmisten yksilöllisyyteen ja erilaisiin lähtökohtiin; kaikille sopii eri jutut. Jotenkin mulla on vaikea tajua miten hengenpelastajissa (joo, katsoin sitä sun takia:DD) niin monilla oli vähän huono kuva susta, koska ainakin mää nään sut niin tutustumisen arvoisena tyyppinä! Toisaalta ehkä suuri osa kanssa kilpailijoista oli kans sitten einiinmuntyyppisiä-ihmisiä:D

    Mutta anyway, kiitos älyttömän hyvästä ja inspiroivasta blogista Linda<3

    • lindamanuella
      Posted at 19:35h, 06 maaliskuun Vastaa

      Martina & hengenpelastajat tilanne oli täysin muutaman ihmisen manipulaation tuotos. Nämä kaksi ihmistä kuiskasivat mun korvaan sen jälkeen kun innoissani huusin kentällä että ompas kivaa porukkaa täällä, että ”älä ole niin varma….” ja kun huomasivat että mua ei todellakaan saa tollaiseen mukaan tai mua pysty ”pelaamaan” oman tahtonsa mukaan niin olin uhka.
      Se, että luotin taitoihini oli vain yksi todella naurettava syy etsiä jotain vikoja musta, koska mut haluttiin uhkana ulos. 😀 Samat ihmiset, jotka sanoivat että mä olen ”aina ekana menossa suorittamaan muilta kysymättä” olivat itse aina ensimmäisinä ja joka ikisessä tehtävässä ja kyllä se siinä ohjelmassa paistaakin läpi jos katsoo tarkkaan kuvion. Kiusaamiseksi se meni kahden mimmin toimesta ja se tuli kyllä muille ilmi kuka se ”paha” oli ja lopussa kaikki muut paitsi nämä kaksi tulivat pyytämään anteeksi.

      Mutta anyway, vanha juttu. Kiitos ihan hirveesti ihanasta kommentista, merkitsi todella paljon <3

  • Veera
    Posted at 17:38h, 04 maaliskuun Vastaa

    Oletpa kaunis näissä kuvissa 🙂 On todella jännitävää seurata sun kisataivalta, tulee itsellenkin enemmän motivaatiota, kun lukee, miten sä porhallat paikasta toiseen 🙂
    https://byveera.blogspot.fi/2017/03/yesterdays-look.html

    • lindamanuella
      Posted at 19:35h, 06 maaliskuun Vastaa

      Voi kiitos paljon ihana <3

  • Emilia
    Posted at 17:52h, 07 maaliskuun Vastaa

    Millon sun kisat on?☺

    • lindamanuella
      Posted at 19:25h, 08 maaliskuun Vastaa

      Huhtikuun tokavika vloppu 😀

  • Iina
    Posted at 19:53h, 07 maaliskuun Vastaa

    Häiritseekö sua yhtään että sun exät on kavereita nykyään keskenään? 😀 joel ja sami

    • lindamanuella
      Posted at 19:23h, 08 maaliskuun Vastaa

      En kutsuisi Samia mun exäksi mutta musta on hyvä että heillä on kavereita Dubaissa 🙂

Post A Comment