PROJEKTI: NAAMA KUNTOON KISOIHIN

*Yhteistyössä Studio VMS & Mediesthetic

Heippis!

Mä oon ennenkin kirjoittanut teille mitä Medical Peeling on. Mun omista aijemmista kokemuksistani voitte käydä lukemassa lisää täältä.

Lyhyesti kerrattuna mulla meni iho todella huonoon kuntoon iskän kuoleman jälkeen ja syynä on varmasti ollut hormonaalisia sekä suolistollisia ongelmia, joita myös ylikunto, stressi ja uupuminen sekä tietenkin suru aiheuttivat. Joidenkin sisäelinten välaikainen ”huonosti voiminen” ja tila saattaa ilmetä ja usein ilmeneekin iholla, jolloin hoitoa pitäisi laajentaa esimerkiksi akupunktioon (josta myöhemmin lisää), mutta jo olemassa olevia arpia sekä hetkellisiä epäpuhtauksia pystyy hoitamaan myös erilaisilla kasvohoidoilla.

Mulla ei ole iho oikein kunnolla lainkaan rauhoittunut ja olenkin alkanut tutkimaan sekä laajentamaan hoitoja. En mielelläni aloita lääkekuureja, vaan haluan löytää aiheuttajan ja korjata asian mahdollisimman luonnollisin keinoin.

Ulkomailla asuessani sain ihoni todella hyvään kuntoon, mutta Suomen kuiva sää saa ihoni sekä hiukseni aivan järkyttävään kuntoon. llmastolla ja sen muutoksilla on siis myös osansa mun kasvojen kunnossa.

Nyt meillä on tavoitteena saada mun iho taas täydelliseksi ja virheettömäksi kisoja kohti Medical Peeling sarjahoidoilla ja aloitettiin hoidot viimeviikolla. Mun iho on näin itserakkaasti sanottuna muuten aivan täydellinen, mutta poskiin ilmestyneet arvet sekä epäpuhtaudet ovat ongelma ja ne pitäisi saada pois. Siksi Medical Peeling on täydellinen hoito, sillä  hoidon pystyy kohdistamaan ongelmakohtiin ja haluttuja kohtia hapottamaan isommalla teholla, kuin sitten esimerkiksi koko muuta kasvoa, jos edes koko kasvoa haluaa hapottaa.

Hoidon seurauksena iho usein kuoriutuu, riippuen tehosta. Mulla esimerkiksi kuoriutui juuri kohdistetut kohdat, kaikki ”epäpuhtaudet” kirjaimellisesti tippuivat iholta ja alta kuoriutui uusi, virheetön iho. Mulla on jo nyt ensimmäisen hoidon jälkeen silminnähden törkeästi paremman näköinen iho ja en malta odottaa seuraavan hoidon tulosta. Koskaan ei tiedä, kuinka monta hoitoa tarvitaan täydelliseen lopputulokseen, sillä ihon uusiutuminen on oma prosessinsa, eikä tapahdu yhdessä yössä. Siksi hoito on hyvä aloittaa ajoissa, jos tarkoituksena on saada kasvot puhtaiksi esimerkiksi häihin tai vaikkapa mun tapauksessa kisoihin!

15589744_10154176494555794_5692006214745150395_n

Sain myös kotihoitotuotteiksi Aestheticon Acive Foam puhdistusvaahdon, joka myös sisältää happoa, mutta ei kuitenkaan kuivata ihoa. Vaahto on aivan super riittoisa ja tukee Medical Peeling hoitoa.

Toiseksi tuotteeksi sain Neoderman Apaline seerumin, joka tehotuotteena rauhoittaa ihoa. Käytän sitä Neoderman kosteusvoiteen alla ja seerumin tehtäviä on mm. suojata, kosteuttaa, rauhoittaa ja myös puhdistaa ihoa.

 

15492106_10154176494525794_2731583058483317460_n

Viivin kotisivut ovat uudistuneet, ja osoitteeseen pääset TÄÄLTÄ

Myös Studio VMS:in Facebook sivuilta löydät paljon ennen-jälkeen kuvia asiakkaiden hoitotuloksista, tietoa palveluista ja hoidoista sekä ajankohtaisia tarjouksia ja tiedotteita.

ps. Jos sulta puuttuu täydellinen lahja pukinkonttiin niin viedä ehdit käydä hakemassa lahjakortin STUDIO VMS:iin!


4 Comments
  • Ellu
    Posted at 09:46h, 23 joulukuun Vastaa

    Sulla on harmillisen paljon nykyään näitä yhteistyöpostauksisia 🙁

    • linda
      Posted at 12:06h, 23 joulukuun Vastaa

      Moikka, tämäkään ei ole millään tasolla maksettu postaus, vaan nykyään jos mainitsen yrityksen tms, joutuu laittamaan merkinnän blogiin 🙂
      Musta tää on todella mielenkiintoinen prokkis ja ihmiset, jotka kärsivät iho-ongelmista varmasti mielellään kuulevat apukeinoja siihen.

  • anonymous
    Posted at 18:22h, 24 joulukuun Vastaa

    Hei minkä tyyppisiä epäpuhtauksia sulla on kasvoissa? Mulla on ilmestynyt kasvoihin jäätävä määrä mustapäitä ja etsinnässä sopiva hoito jolla niistä voisi päästä eroon. Olis tosi mielenkiintoista myös nähdä jossain vaiheessa jonkinlaista ennen – jälkeen kuvaa jos viitsit laittaa 🙂

    • linda
      Posted at 01:19h, 26 joulukuun Vastaa

      Mä laitan kun saadaan prokkis tehtyä ennen ja joka hoidon jälkeen tulosta, niin saadaan hyvä setti. tullaan tekee hoito noin 3-4 kertaa 🙂
      Mustapäät lähtee myös ihan perus kuorinnalla helposti , niihin ei ihan hirveesti tarvita edes tehoja 🙂

Post A Comment