25 marras Perfect housewives of Helsinki
*Yhteistyössä fitnet.fi
Heippa!
Eilen oli super hauska päivä. Tehtiin Rosan kanssa meidän oma versio thanksgiving dinneristä. Haaveiltiin ensin tietenkin perinteisen kalkkunan täytöistä, mutta sen valmistamiseen menee se kolme päivää, joten tehtiin pieni kompromissi ja tyydyttiin broilerin täyttöön. Lisäksi sellainen kalkkuna on kokoa 20kg , joten olisin saanut syödä sitä sitten loppuvuoden.
Broilerin lisäksi tehtiin perus vihreä salaatti fetalla, makeita uunijuureksia (bataatti, myskikurpitsa ja lanttu), riisiä maissi- ja papusekoituksella sekä lisukkeina löytyi avokadoa, herneitä, ranskanleipää valkosipulilla sekä pestolla.
Mun ehdoton lemppari on tuo uunijuures setti ja olenkin aivan fiilareissa tulevasta kisakaudesta, kun saa taas vetää bataattia vaikka joka päivä. Saanhan mä nytkin, mutta jostain syystä en ole hetkeen jaksanut valmistaa sitä, vaikka sen valmistus onkin super helppoa. Ja bataatti on vaan NIIN HYVÄÄ!!
Broileri täytettiin perinteiseen tapaan yrteillä, leivällä, sipulilla, rasvalla ja hyvin runsaasti maustaen.
Meillä oli tavotteena tehdä oman maun mukaan, mutta kuitenkin hieman sinnepäin perinteiden inspiroimana. Pääasia ja tavoite oli että meillä oli super hauskaa kokkailla sekä ilta oli onnistunut.
Meikäläinen vastasi jälkiruuasta ja ehkä sen perinteisemmän pumpkin pien sijaan halusin tehdä omenapiirakan, omena addikti kun olen. Sitäpaitsi tehtiin juuri halloweenina pumpkin pie, joten sen maku oli vielä liian tuoreessa muistissa.
Ruoka oli ihan super onnistunutta ja ilta oli todella hauskan rento ja seura parasta. Kaiken kaikkiaan siis onnistunut thanksgiving dinner <3
Hei tänään on BLACK FRIDAY ja meidän fitnetin ohjelmista saa -50% ! Ohjelmien hinnat ovat siis luokkaa ; ei juuri mitään, joten jos olet valmentajaa, liikeohjeistusta, treeniohjelmaa ja/tai ruokavaliota vailla, niin NYT kannattaa osallistua meidän verkkovalmennuksii!
Verkkokauppaan pääset TÄÄLTÄ!
Aada
Posted at 14:12h, 26 marraskuunVoi vitsit nyt meni täysin ohi hyvä tarjous! 😬
Kaisa
Posted at 16:39h, 27 marraskuunPakko tulla kiittämään hyvästä Black Friday -tarjouksesta! Nyt sai verkkovalmennuksen lähes puoli-ilmaiseksi. Treenejä olen viikonlopun aikana jo vähän testaillut – hyvältä vaikuttaa, huomenna alan noudattaa ruokavaliotakin tarkemmin. Joskin tässä joulun aikaan ei ehkä saa pysyttyä 100 % ruokavaliossa, mutta toisaalta tavoitteenikaan eivät sitä vaadi.
linda
Posted at 19:42h, 27 marraskuunMahtavaa! Tsemppiä ja jos ei ihan kisadieetillä varmaan olla niin sun tulokset tuskin jäävät uupumaan vaikka ei ihan 100% pääsisikään toteuttamaan:)
Mkaela
Posted at 17:45h, 27 marraskuunSaanko kysyä, mikset voi kirjottaa suomeksi ihan kaikkea? Onko se hienompaa laittaa thanksgiving dinner, kuin kiitospäivän päivällinen? Tai pumpkin pie, sille suomennos on ihan normaali kurpitsapiiras 🙂 tämä on vähän huumorilla kysytty, ei tarvitse vetää herneitä nenään 🙂
linda
Posted at 19:42h, 27 marraskuunMoikka, hmm en tiedä. Itse jotenkin ihan puhekielessä puhun niistä noilla nimillä, eli en ole koskaan ajatellut että MIKSI kirjoitan tai puhun niistä englannnkielisillä sanoilla. 🙂