Be kind, for everyone you meet is fighting a hard battle

Heippa!

Täällä edelleen yksi nuhanenä porskuttaa. Mulla ei onneksi ole enää viime viikon jälkeen ollut kipeä olo, mutta nuha ei näköjään lopu sitten millään.

Olen ollut todella ”poissaoleva” viimeisen viikon. Levillä oli ihan hurjan hauskaa, mutta ylipäätään viimeiset 2 viikkoa ovat olleet mulle vuoden vaikeinta aikaa, sillä peräkkäin tulivat isän kuoleman vuosipäivä sekä isäinpäivä. Onneksi mulla on maailman ihanin perhe sekä ystävät, jotka kantavat ja tuovat paljon iloa tällaisiinkin aikoihin.

15134618_10154073663620794_1318426796004147370_nPahoittelen muutaman päivän blogi hiljaisuutta. Olen vain ollut niin väsynyt, että en ole pakollisten töiden lisäksi jaksanut ajatella mitään. Olen käsitellyt näinä päivinä tiedostamattanikin isän menettämistä sekä kaikki energiani on menneet siihen. Olen myös miettinyt, viitsinkö ja haluanko avata seuraavaa asiaa teille enemmän. Kuitenkin tämä blogi on aina ollut mulle myös yksi tapa käsitellä asioita, joten uskon että oma oloni on kevyempi tämänkin jälkeen.

Näin joku yö unta isästä, jossa mä kuulin että hän on joutunut johonkin sota onnettomuuteen (isäni oli ennen Suomeen muuttoa Ateenan armejassa töissä, joten sotatilanteet yms. tulevat sieltä), josta ei ehkä selviä. Siinä unessa mulle iski sellainen tunne, joka mulla on ollut kaksi vuotta kokoajan päällä. Se on ikäänkuin kevyt paniikkimainen olo sisällä. Ikäänkuin odotan jotain, mitä ei koskaan tule tapahtumaan.

Mun isähän menehtyi Afrikassa, jossa oli kouluttautumassa, joten kuolema ei ole kunnolla ikinä konkretisoitunut mulle. Mä en koskaan ole nähnyt häntä kuolleena, tai ylipäätään ole ollut mitään sairaala hässäkkää tai vastaavaa. On vain puhelu ja hautajaiset.

Unessa mulle oltiin kerrottu, ettei isä koskaan palaa. Kävelin unessa sellaisella vuorella ja yritin käsitellä sitä asiaa, ettei isä enää palaisi. Kuitenkin aivan yllättäen näinkin hänen kävelevän vuoren rinteellä. Juoksin niin lujaa kuin pystyin halaamaan isää ja huuto itkin niin lujaa, että heräsin siihen tunnevyöryyn ja huutoon. Samalla kun pääsin unessa halaamaan isää, se tietynlainen odottamisen tunne purkaantui ja tuntui kuin 100 kiloa olisi tippunut harteilta ja sydämeltä. Silloin tajusin, että kannan todella raskasta traumaa edelleen päivittäin mukanani ja uskon, että kärsin traumanjälkeisestä stressihäiriöstä, toisinsanoen post-traumaattisesta stressihäiriöstä.

Mä olen aina jäänyt odottamaan isän paluuta. Varsinkin kun meille ensin ”valehdeltiin” että isä on joutunut teholle, vaikkakin jälkeenpäin saatiin tietää, että hän menehtyi heti. Tämä siksi, ettei puhelimessa koskaan saisi kertoa läheisen menehtymisestä mahdollisten reaktioiden vuoksi, vaan usein sen tekee poliisi. Mä intin kuitenkin niin pitkään puhelimessa ja kerroin ostaneeni liput Afrikkaan veljeni kanssa, tarkoituksena hakea isä kotiin. Sen jälkeen mulle kerrottiin viimein, että isäni on menehtynyt, että turhaan tulette. Olin siis se henkilö, joka vastaanotti tämän tiedon.

15056364_10154073663630794_7913949368697496173_nMusta on tullut todella vahva ihminen, mä olen joutunut käsittelemään sellaisia asioita joita mun ei kuuluisi vielä käydä läpi. Mulla on todella erilainen elämänkatsomus elämää kohtaan kuin monella mun ikäisellä ja nämä haavat on tehneet musta hyvin paljon viisaamman. Ymmärrän millä on elämässä väliä ja millä ei. Ymmärrän myös mikä elämässä on todellista ja mikä ei.

Kuitenkin tämä mahdollinen PTSD trauma ja stressihäiriö ovat asioita, jotka aijon seuraavaksi käsitellä elämästäni. En voi elää tämän jatkuvan sisäisen huudon ja sielun kivun kanssa. Mielellään kuulisin, onko lukijoillani kokemuksia tai suosituksia esimerkiksi hyvistä terapeuteista, jotka ovat tällaisiin erikoistuneet ?

Processed with Snapseed.

Ja ei, en ole mitenkään pohjalla. Tämä on vain yksi asia josta halusin kirjoittaa, koska nämä helpottavat itseäni aina. Nyt on vain vaikea aika itselleni ymmärrettävistä syistä, mutta täältä noustaan taas. Vaikka sitä paskaa tulee avoimuudesta ja moni saa mielihyvää tällaisista asioista, niin tiedän että siellä ruudun toisella puolella on ihania ihmisiä vielä enemmän. <3

Tänään oltiin kuvaamassa uusia liikkeitä liikepankkiin ja kohta julkaistaan Fitnet:in sivuille aivan HUIKEE uus ohjelma!! ;) Lisäksi paljon muitakin huippu kivoja juttuja tulossa, en malta odottaa että pääsen teille avaamaan uutisia uusista tuulista !

Yritetään joukolla pysyä pirteänä vaikka kaamos iskeekin lujaa. Tsemppiä kaikille pimeisiin iltoihin. <3 Kynttilä- ja viltti hulluille ainakin huikeaa aikaa!


23 Comments
  • mari
    Posted at 19:58h, 17 marraskuun Vastaa

    <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3 <3 <3 <3 <3 <3 aina viisi sydäntä.

  • Emj
    Posted at 20:09h, 17 marraskuun Vastaa

    Jestas! Puit juuri kaikki samat tunteeni sanoiksi ja taas ymmärrän itseänikin paremmin! Aivan täysin samanlaisia tunteita. Kevyt paniikki kokoajan päällä ja taakka harteilla! Vuosi oman isän kuolemasta. Isänpäivän jälkeen aloin taas itse oireilla stressillä js paniikilla, vaikka luulin jo selvinneeni. Linda sata halua sinne❤️ Et ole yksin.

    • linda
      Posted at 23:02h, 18 marraskuun Vastaa

      Luulen että aika tuttuja fiiliksiä monille saman läpi käyneille! :/
      Kiitos paljon ja kaikkea hyvää sulle, voimia ja halauksia <3

  • Aleksi
    Posted at 21:36h, 17 marraskuun Vastaa

    Mmm.. Itsellä oma faija jättänyt asian avoimeksi olemalla näkemättä nyt 14v:teen, en tiedä millainen suhde teillä oli mutta jos hyvä suhde niin aika auttaa hyvin paljon:) jutteleminen kannattaa alottaa ihan helpoimmasta vaikka omasta sisaruksesta, äidistä tai puolisosta, sen jälkeen kannattaa hakeutua vaikka psyk sairaanhoitajalle:) itselle asioista juttelu aina auttanut ja huomasin vasta ammattilaiselle puhuessani mitä hyötyä siitä on, heillä hyviä keinoja ja näkökulmia sun ajatuksiin:) osaisinpa ite sanoa nyt tuohon muuta kun että noista asioista pääsee ajan kanssa ja keskustelemalla eteenpäin:) voimia!

    • lasilapsi
      Posted at 23:28h, 17 marraskuun Vastaa

      Sulla on kaikki vielä hyvin, kun pystyt avoimesti kirjottaan isästäsi ja sun elämä blogin puolelle näyttäytyy semi tasapainoselta. :) Itellä on ahdistuneisuushäiriö +ptds. Lasinen lapsuus, molempien vanhempien kuolema, koulukiusaaminen, veljen vakava sairastuminen ja kahden ystävän kuolema(oon siis vasta 21v) . Mun ajatukset ja ahdistus haittaa mun elämää, omassa päässä ajattelen koko elämääni ja itseäni laaja-alaisesti ja negatiivis sävytteisesti. Terapiassa ja psykologilla kuitenkin lukittauduin ja en saa ajatuksiani ulos, mikä vaikeuttaa paranemis/eheytymisprosessia. Ne ajatukset ja ahdistus saa mut sängyn pohjalle, ne saa mut haukkoon henkeä ja mulla tulee lieviä paniikkikohtauksia.
      Muista pysyä positiivisena ja olla miettimättä turhaan mahdollisia diagnooseja, ne alkaa välillä toteuttaan itseään. Kai sää oot käyny jo psykologin juttusilla? Suosittelen sulle ensin kunnan psykologia (ilmanen, pääsee lääkärin lähetteellä) hänen kanssa saat vatvoa tuntemuksiasi ja hän antaa vinkkejä arkeen. Hän voi myös konsultoida lääkäriä niin, että voisit saada lähetteen psykiatrille (esim traumaterapiaan ) ja tähän saa myös kela korvauksen tätä kautta. Terapiassa tiiviisti käyminen on todella kallista. Kannattaa hyödyntää myös matalan kynnyksen ilmaiset keskusteluapua tarjoavat paikat! Mulla on ollut myös hyötyä mielialaa tasaavista lääkkeistä. Kun ottaa tosi pienen annostuksen, huomaa vain hyödyt. Mulla nää hyödyt näkyy siten, että hervottomia itku ja paniikkikohtauksia ei ole enää tullut. Tosin nyt Muutama käyttökuukauden jälkeen kroppa ja mieli huutaa annoksen nostoa, koska ahdistus alkaa taas pukkaa päälle. :/
      Toivottavasti tästä oli apua, tsemppiä ja iloa sulle :) kun ahdistus ja negatiiviset ajatukset hyökkää päälle, tee niitä asioita mistä pidät, juttele jollekin tai ota vaikka vaan koira kainaloon. Anna itsellesi aikaa surra, mutta älä anna sen hallita sua. Ota päivästä vaikka tietty hetki jolloin saat surra ja murehtia ja muina hetkinä pidä ne poissa mielestä. Keskity positiivisiin asioihin ja tähän hetkeen, niin kaikki menee parhain päin :)

      • linda
        Posted at 23:00h, 18 marraskuun Vastaa

        Voi ei, olen super pahoillani siitä mitä kaikkea olet joutunut käymään läpi…
        Kiitos kun jaksoit kommentoida ja jakaa ajatuksia, oli apua, kiitos!! :) Ja kaikkea hyvää sullekkin kaiken kanssa !

    • linda
      Posted at 23:01h, 18 marraskuun Vastaa

      Kiitos paljon :)

  • S
    Posted at 21:56h, 17 marraskuun Vastaa

    Hirveästi tsemppiä ja voimia sinulle Linda!! Olet hurjan vahva nainen ja uskon että tulet saavuttamaan elämässäsi paljon, don’t ever lose yourself❤

    • linda
      Posted at 23:01h, 18 marraskuun Vastaa

      Kiitos super paljon ihanasta kommentista <3

  • Az
    Posted at 23:01h, 17 marraskuun Vastaa

    Oletko kuullut TRE-menetelmästä? Tuli mieleen, että se saattaisi sopia sinulle: http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/tarinasta-apua-stressiin-ja-traumoihin-nain-tre-menetelma-toimii

    • linda
      Posted at 23:01h, 18 marraskuun Vastaa

      En ole, täytyy tutustua :) Kiitos!

  • Elli Adalmiina Salo
    Posted at 23:31h, 17 marraskuun Vastaa

    Rakastan sinun kykyä pukea tunteet sanoiksi❤️ aina tulee oikein wau reaktio että niimpä noin se sanotaan se tunne mitä ei ole koskaan osannut sanoin ilmaista👏🏼. Stay strong Linda! olet niin kaunis ihminen sisältä ja ulkoa, mikä on nykypäivänä harvinaista. 💞

    • linda
      Posted at 22:59h, 18 marraskuun Vastaa

      Moikka ,
      kiitos ihanasta kommentista super paljon <3! Näillä on aina mielettömän suuri merkitys mulle!

  • N
    Posted at 07:57h, 18 marraskuun Vastaa

    Hei,

    Kiitos, kun kerroit avoimesti tarinastasi. Olen itse kokenut myös traumaattisia tapahtumia ja hakeutunut niiden vuoksi psykoterapiaan, minkä uskon pelastaneen minut.

    Tärkeää on löytää hyvä psykoterapeutti. Eikä vain ”teknisesti hyvä”, vaan myös sellainen, jonka kanssa kemiat kohtaavat. Itse kävin kolmella psykoterapeutilla ensimmäisellä käynnillä ja tein päätöksen vasta sen jälkeen ja psykoterapeuttien mielestä tämä oli oikein hyvä ratkaisu ja he kaksi, joita en valinnut, ymmärsivät kyllä hyvin. Löysin näin parhaan mahdollisen terapeutin, jolle koin turvalliseksi avautua (vaikka toki vaikeiden asioiden läpikäyminen ei ole helppoa, vaikka kuka olisi vastapäätä). Voin suositella lämpimästi Terapiaympyrää, jonka vastaanottokin taitaa nykyään sijaita ihan keskustassa missä taidat usein pyöriä.

    Julkisen puolen psykologille on käsittääkseni vaikea päästä kuin ”kriisiapuun” (?). Yksityiselle terapeutille mentäessä saa kuitenkin todella merkittävän KELA-korvauksen, joten sekään ei tule itselle kovin kalliiksi. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan terapeutin ja pääset asiassa eteenpäin! :) Jaksamista sinulle ja kiitos huippublogista!

    • linda
      Posted at 22:59h, 18 marraskuun Vastaa

      Moikka ja kiitos paljon kun jaksoit jakaa tämän tiedon.
      Mä luulen että en mä ainakaan siinä mitään häviä, jos menen ja selvitän ajatuksiani. Sillon aikoinaan kun lähinnä ohitin koko asian ja terapoin itseäni pysymällä liikkeessä. Nyt koen että olisi oikea aika käydä tapahtunutta ja tunteita läpi.

  • Myy
    Posted at 08:17h, 18 marraskuun Vastaa

    Näen myös itse jatkuvasti unia (=painajaisia) menneistä tapahtumista, jotka luulen käsitelleeni, mutta aina ne vain palaavat öisin kiusaamaan ja pilaamaan untani. Herään huutooni, siihen että ihan konkreettisesti tappelen jotain vastaan (potkin, lyön, pyristelen irti jne.) ja toisinaan omaan itkuuni. Sitten joku ihmettelee, kun sanon, että olen väsynyt. Miten voi muka olla aina väsynyt. No, minä nyt voin. En enää tiedä miten saisin nuo painajaiset katoamaan. Toivon sydämeni pohjasta, että sä saat asiat käsiteltyä tavalla tai toisella niin, että saat rauhan ja pystyt nukkumaan ja elämään ilman hirveää taakkaa. <3

    • linda
      Posted at 22:57h, 18 marraskuun Vastaa

      Moikka,
      joo on unta ja on ”unta”, itsekin nukun niin levottomasti ettei mitään järkeä…
      Kiitos paljon ihana, toivon sulle samaa <3

  • Pauliina a
    Posted at 10:16h, 18 marraskuun Vastaa

    Koskettava kirjoitus, saattoi vierähtää pari kyyneltäkin poskelle. Paljon olet joutunut käsitellä asioita vielä niin nuorena. Miljoona halausta sinne, oot vahva tyttö! <3 Oon lukenut sun blogia alusta asti ja sen takia sun isän kuolema järkytti muakin aidosti.

    • linda
      Posted at 22:56h, 18 marraskuun Vastaa

      Kiitos <3 Uskon että aika monille tuli shokkina jotka ovat lukeneet. Ei tällaisia asioita osaa koskaan odottaa että kävisi omalle kohdalle. :/

  • Jani-75
    Posted at 12:32h, 18 marraskuun Vastaa

    Linda Manuella <3

  • Emj
    Posted at 16:19h, 19 marraskuun Vastaa

    Ps. Oletko kuunnellut Ellinooran biisin – Elefantin paino? Uskon että uppoo sullekin aika kovaa ❤️

    • linda
      Posted at 16:20h, 19 marraskuun Vastaa

      OLEN, ihan super <3 Myös esimerkiksi Jannan Sä et ole hullu oli silloin aika koskettava.

  • maailman noloin mies
    Posted at 16:07h, 22 marraskuun Vastaa

    tulin kirjottaan viel mut ittekin sekos tossa totaalisesti kun en vaan mennyt tilanteessa ja oon nyt lataamossa lataamassa itteeni ja täällä on ollu yks hyvä terapeutti kelliksel ja sille voinnu purkaa harhoi mitä tuli sen jälkeen kun olin puhdas ja romahdin henkisesti aivan poikki meni sydän ja kaikki valui lattialle kun heräsin sekoilu päivästäni keskiviikkona. no täällä on olut myös ihmisiä joitten kaa on saannut harjoitella olemista ja niitä tiettyi tunteita joita olinkin vältellyt itsessäni. muun muassa kuolema kun se alkoi soimaan mua heti ku nheräsin pöllyisestä illasta alkoholin yöstä niin et halusin mennä vaan maakuoppaan ja alko oikeen kuiskimaan et niin pitäis tehä . mut se onko mulla mahdollisuus on se tärkein kysmys siis elää kun ei vaan jaksa niitä ääniä jotka nyt häiritsee kaikki taphtu niin nopiasti ja kerralla et sotkeentu mut täällä on se ollut positiivistä et on palautumista arki realismiin ja on ne päivärytmit mitkä aiemmin puuttui ja ne pienet asiat siinä et syntyis statsissa katotaan miten pikku miehen käy eli mun siinä mä lentelin niin kovaa ylhäällä et se perusta oli kortti talossa rakenettu ja putosin korkeelta ja kovaa niin piti taphtuu kun ei oo rehellinen ja tekoi ala tehdä niinkuin on ollut… itte asiassa kun sain yhden äänen et tähjän sulle kirjoittaminen on kuolemaksi mulle mut pakko oli silti kirjottaa mä vaan en tajunnu mistään mitään ja pelkäisin mun pelko oli nainen ja nyt on suuri häpeä siitä että olin tutti suu mut omaa jälkeä rauhallisemmin
    mut kuiteksi nsain iloo kun tulin lukaseen näit tekstei

Post A Comment