05 marras Kolmen päivän horros.
Heippa!
Pahoittelen tätä hiljaisuutta. Mä oon kirjaimellisesti ollut kolme päivää horroksessa. Keskiviikkona nukahdin ja tänään olen vähän heräillyt. Olen ollut näinä päivinä ehkä 10 tuntia yhteensä hereillä, muuten onnellisesti höyhensaarilla.
Olen todella paljon ihmetellyt mistä uni oikein tulee, sillä olen ollut niin huono nukkumaan viimeiset kaksi vuotta ja vain haaveillut tällaisesta nukkumisesta. Siitä lähtien kun isäni kuoli, en ole pystynyt nukkumaan kunnolla. Joskus on hyviä jaksoja, mutta useimmiten uni on hyvin katkonaista ja olen lähes aina väsynyt.
Olen hereillä ollessani miettinyt, että pitäisikö editoida Q&A video loppuun tai julkaista blogimerkintä, mutta en ole yksinkertaisesti vain jaksanut. Mulla ei oo ollut energiaa muuta kuin käydä vessassa, käyttää JLO ulkona ja syödä aina välillä. Sitten takaisin onnellisesti nukkumaan.
Tänään sen ymmärsin. Tänään kun heräsin, huomasin että multa löytyykin energiaa muuhunkin kuin nukkumiseen. Kävin suihkussa, imuroin, tein aamupalaa ja lähdin kauppaan. Kotiin tullessani mulla oli sellanen olo, että jotain merkittävää tässä päivässä on, mutta mitä. Niinpä tietenkin, tänään tulee 2 vuotta siitä, kun menetin isäni.
Se selittää kaiken. Keho ei unohda tuollaista shokkia ja on kai kerännyt energiaa tätä päivää varten, jotta jaksan sen. Eihän tämä päivä mitään muuta, mutta mieleeni tulee asioita, jotka mielummin unohtaisi eikä käsittelisi enää koskaan.
Niin tässä on taas vierähtänyt toinenkin vuosi, johon sisältyy paljon iloja sekä suruja. Aika ei paranna mitään, asian kanssa vain oppii elämään, koska on pakko. Isä on mun ajatuksissa joka ikinen päivä hyvin voimakkaasti. Onneksi nykyään pystyn jo unissani näkemään hänet sekä kuulemaan hänen äänensä. <3 Ikävä on järkyttävä.
Pahoittelen jos ulosantini ja olemukseni on näinä aikoina hieman poissaoleva tai surullinen, ymmärrätte varmasti syyn.
<3
anita
Posted at 22:21h, 05 marraskuunTäällä oltu kans koko viikko horroksessa, johtuen tosin jo 13,5v sitten poismenneen isäni 50v syntymäpäivästä (jota ei myöskään tämä pyhäinpäivä helpota). Mun iskän synttäripäivä on sun isän kuolinpäivä.. :/ Tuttu fiilis siis, tosin näin pitkän ajan jälkeen pystyy jo toimimaan vaikka se ontto olo iskeekin aina välissä. Kovasti voimia!
linda
Posted at 00:04h, 07 marraskuunVoi ei.. jännä miten keho reagoi tuohon laittamalla ns. uneen?! Voimia sullekkin <3
Emilia
Posted at 02:27h, 06 marraskuunVoimia <3
linda
Posted at 00:03h, 07 marraskuunKiitos <3
AnniinaTuulia
Posted at 08:15h, 06 marraskuunVoimia!! Tiedän miten paljon läheisen menetys sattuu 💔
linda
Posted at 00:03h, 07 marraskuunKiitos paljon <3
ilari
Posted at 14:56h, 06 marraskuunhttps://www.youtube.com/watch?v=UhqblJCadEA
tupac keep ya head up
Laura
Posted at 19:38h, 06 marraskuunHuh, kaksi vuotta ”jo”.
Tuntuu kuin olisit sen meille eilen kertonut.
Voimia päiviin <3
linda
Posted at 00:03h, 07 marraskuunNiin tuntuu!! Kiitos <3
Tintti
Posted at 10:33h, 07 marraskuunMuistan kun kerroit asiasta, olin itse menettänyt juuri äitini vajaa kuukausi aikaisemmin joten tieto kolahti todella voimakkaasti. Kerroit että olet alkanut näkemään unia isästäsi. Itse aloin näkemään unia melkein heti ja ne olivat todella voimakkaita, ihan kuin olisin oikeasti nähnyt äitini ja koskettanut häntä. Tiedostan kaikissa unissa sen, että ne ovat unta ja että hän on oikeasti poissa. Mutta silti nämä unet on välillä niin oikean tuntuisia ja voimakkaita (ihan erilaisia kuin normi unet) että herään helposti siihen tunnekuohuun minkä ne aiheuttaa. Ootko itse nähnyt tämmöisiä unia isästäsi?
Aloin myös heti ensimmäisestä unesta lähtien kirjoittamaan kaikki äitiin liittyvät unet ylös, jotta muistaisin mitä olemme puhuneet unissa. Olen aina ollut vähän tällainen unifriikki 🙂 Mutta jollakin tavalla niiden kirjoittaminen ylös tuntuu hyvältä ja haluan seurata mihin asti ne voivat kehittyä. Ja unia on ihana muistella sitten jälkeenkin päin kun muistaa ne paperilta.
Paljon voimia vielä <3
linda
Posted at 22:12h, 07 marraskuunMoikka!
Joo muistan sun kommentin sill on blogiini, jos olet sama henkilö.
Ja kyllä, näin juuri viikko sitten sellasta unta, jossa isän kerrottiin olevan koomassa ja odotin että hän tulisi, mutta jotenkin ymmärsin että jään ikuisesti ”odottamaan” häntä takaisin… ja yhtäkkiä näinkin isäni kävelevän kaukana ja juoksin hänen luokseen niin lujaa kuin pääsin ja halasin häntä hysteerisesti itkien, ja heräsin itkien lähes saman tien kun pääsin häntä halaamaan.
Ihana idea kirjoittaa ne ylös! ja kiitos kommentistasi, voimia myös sinulle <3 ps. oletko käynyt missään terapiassa asiasta? itse olen ajatellut aloittaa.
Tintti
Posted at 10:37h, 21 marraskuunMoikka,
Olen sama henkilö 🙂
Oikein kylmät väreet meni tuosta sinun unesta. Ihanaa että pääsit halaamaan isääsi <3 Seuraavalla kerralla pystyt varmasti näkemään häntä pidempään!
En ole käynyt terapiassa. En ole itseasiassa edes ajatellut tuota vaihtoehtoa. Tilanne niin eri kuin sinulla. Mulla äiti sairasti päälle neljä vuotta syöpää, ja loppuaikana, kun tilanne alkoi mennä huonompaan suuntaan, meillä oli aikaa jättää hyvästejä. Vaikka eihän sitä siltikään halunut uskoa, että niin tulee käymään. Se ei tuntunut silloinkaan todelliselta, vaikka asia oli tiedossa. Olin 30 v kun tämä tapahtui.
Puhuminen asiasta kyllä auttaa. Läheisten ystävien kanssa puhuminen on auttanut mulla. Toinen heistä menettänyt itsekin äidin muutama vuosi ennen minua, joten olen saanut häneltä paljon voimaa. Näen, että hän on pystynyt jatkamaan elämää, joten tiedän, että itsekin pystyn siihen. Ja hänen kanssaan puhuessa tiedämme molemmat, miltä asia oikeasti tuntuu. Henkilö, joka ei ole menettänyt läheistään, ei voi koskaan oikeasti tietää, miltä se tuntuu.
Mulla on myös selkeästi nämä unet yksi mun tapa käydä asiaa läpi. Nuorempana kun mun marsu kuoli, näin siitä monia vuosia unia. Nyt sama näyttää tapahtuvan äidin kanssa. Ja mulla nämä unet tuovat paljon lohdutusta, toki kaipaustakin, mutta enempi lohtua ja hyvää mieltä. Toivon että sinäkin pystyt ottamaan unet hyvällä mielellä vastaan ja saisit niistä voimaa. (ja sori taas näistä unihömpötyksistä, oon vaan niin innoissani kaikista unijutuista :p ).
Terapia ei kuulosta yhtään hassummalta ajatukselta. Kannattaa ehdottomasti mennä jos vähänkin olet asiaa pohtinut.
Mukavaa joulun odotusta 🙂
aliisa
Posted at 19:10h, 07 marraskuunNiin suuret sympatiat<3
Olen vähän sua nuorempi ja minunkin isäni kuoli vähän vajaa vuosi sitten äkillisesti ja elämä menee todella kuin sumussa tällä hetkellä. Uni ei meinaa tulla ja arkiset asiat vie paljon enemmän energiaa kuin ennen. Onneksi ikävän ja surun kanssa oppii elämään ajan kuluessa.
linda
Posted at 22:09h, 07 marraskuunMoikka. Otan osaa <3 :/ tiedän todella mistä puhut!