25 heinä Diabeteksen unelma.

”Mä en pysty tähän” oli tänään mantra jonka päästin noin kymmenen kertaa muutaman tunnin Linnanmäki vierailun aikana. Tämä pakonomainen ja paniikkimainen lauseen toistaminen johtui järjettömästä ampiaisten määrästä! Tottakai, paljon makeaa ja ruoan tähteitä jokapuolella, kukkien ja puiden lisäksi.

Mä olen aina pelännyt ampiaisia, mutta mun ensimmäisen kisadieetin aikana sain jonkinlaisen trauman näistä piikikkäistä kavereista. Olin aivan kisadieetin lopulla vetämässä porrastreeniä, kun yhtäkkiä mun kimppuun hyökkäsi parvi ampiaisia. Muistan miten huidoin paniikissa kaulastani, naamastani ja käsistäni amppareita pois, mutta ne vain pysyivät siinä kuin liimatut. Sainkin piston käteeni josta seurasi hillitön paniikkikohtaus. Pelästyin niin paljon, että tilanteen jälkeenkin yritin vähintäänkin viiden minuutin ajan lopettaa hysteeristä itkemistä ja tasoittaa hengitystäni. Itse pistäminen ei niinkään haitannut, vaan yhtäkkinen agressiivinen hyökkäys pelästytti. Pelkäsin, että ampiainen pistäisi minua esimerkiksi kurkun lähelle.

Silloin oli jo sen verran kylmä ja syksyinen sää, että ampiaiset olivat todella nälkäisiä ja sen vuoksi agressiivisia. Jokapäivä sai Facebookista lukea hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden uhrien kertomuksia ampiaisten kummallisesta ja agressiivisesta käytöksestä.

Halusin kuvata hattaran kanssa muutaman kuvan ja sehän ei ollut ollenkaan hyvä idea. Hattara käteen ja välittömästi kymmenen ampiaista perään. Ampparit ilmeisesti rakastavat sokeria, en usko että ne musta mitään muuta halusivat. Ainoastaan palan tuota sokeripilveä itselleen. Vaikka kuinka yritin rauhoittua ja pysyä paikallani, niin jostain solumuistista pinkaisee välittömästi paniikki kun ampiainen lähestyy. Tiedän itsekin että se panikoiminen ja huitominen ainoastaan pahentaa tilannetta, mutta en vain pysty olemaan paikallani kun ampiainen pörrää ja kiehnää ympärilläni.

No, loppu hyvin kaikki hyvin. Mä sain mun hattaran ja kuvat ilman yhtäkään pistosta.

Salaisuutena voin paljastaa, että vaikka kuvien perusteella ei uskoisikaan, niin näiden kuvien jälkeen meni mun hattaraT parempiin suihin, (kyllä, monikossa, sillä ensimmäinen suli jo ennen kuin kuvaus spotti löytyi…) koska en itse pidä hattaran mausta, enkä koostumuksesta, enkä varsinkaan siitä olosta mikä siitä seuraa. Kunnon diabeteksen unelma. 😀

Linnanmäki on muutenkin aivan horror, kun miettii ruokailumahdollisuuksia. Muutamasta paikasta taisi saada hampurilaisten ja ranskalaisten lisäksi jonkinlaisen salaatin, mutta muuten tuo paikka pursusi sokeria, rasvaa ja höttöhiilaria. Teki ihan pahaa viattomien lasten puolesta, sillä en usko että monikaan lapsi ymmärtää mitä suuhunsa laittaa, mä ainakaan nähnyt asiassa mitään ongelmaa nuorena ja tietämättömänä. Jos mulle tuli huono olo jo muutaman hattarapalan jälkeen, miten mahtaa 30 kg lapsi reagoida tuohon sokeripommiin? Ei mikään ihme, että linnanmäkeä säestää lähes loputon itku-raivo-potku-huuto ja joka toinen lapsi kiukuttelee niin, että kitarisat vain heiluvat kun sokerihuuma laskee ja väsymys iskee.

Mä en todellakaan rupea paasaamaan blogiini siitä, miten lapset tulisi kasvattaa, vaan siitä, että aikuisten tulisi aina muistaa ketä lapset katsovat ylöspäin ja mistä he oppivat elämäntapansa. Aikuisilta ja nimenomaan omilta vanhemmilta tietenkin. Silloin tällöin tivolissa herkuttelu tai karkkipäivä on ihan ok, kunhan herkuttelu ei ole jokapäiväistä ja ruokavalio koostu roskaruoasta. Lapsilta löytyy nykyään jo valtimotaudin riskitekijöitä ja kakkostyypin diabeteksen oireita: paastosokeri ja veriarvot ovat koholla ja insuliinieritys häiriintynyt. Lapsella saattaa olla rasvamaksa, iho-oireita sekä tuki- ja liikuntaelinongelmia. Euroopassa lasten liikalihavuus on jo epidemian mitoissa, eikä loppua näy. Jo joka neljäs murrosikäinen suomalainen lapsi on ylipainoinen. Lapsiakin huolestuttavammalta vaikuttaa aikuisten tilanne. Muutama karkki ei välttämättä silloin tällöin kenenkään lapsen ruokavaliossa tee vahinkoa, mutta jos äiti vetää esimerkilisesti kaksin käsin vieressä hampurilaisia, ranskalaisia ja sokerihillo-kermavaahto-lettuja kokiksella, niin saattaa lapsen hyvinvointiin ja ylipainoon löytyä syy lähempää kuin uskoisikaan.

Vaikka mua ei lapsena kielletty tai pakotettu mihinkään ruokailuun tai ruokavalioon liittyen, niin mun äiti on aina tehnyt ihan hemmetin hyviä salaatteja sekä kotiruokia ja olenkin pienestä pitäen kasvanut kasviksia rakastavaksi salaatti-hedelmä monsteriksi. Jo vaippaikäisenä pyysin meidän kreikan mummua tekemään mulle salaattia, vaikka tarjolla olisi ollut herkullista pitaa. Mulla menee normaalisti päivässä vähintään muutama kurkku, yksi jäävuorisalaattikerä, 200g tomaatteja plus kaikenlaista muuta porkkanaa ja vihannesta. Mä väitän, että mulle on itsestään selvää että syön paljon kasviksia, hedelmiä ja kotiruokaa, koska niin meillä on aina tehty lapsuudessakin. Syön kunnon ruokaa, hedelmiä ja kasviksia niin paljon, ettei mulla edes jää tilaa karkille tai roskaruoalle mun mahalaukkuun. 😀 Ei ihme, että mun valmennettavat ja fitnetin asiakkaat tuskailevat aina ruokien määrää.

”kun mä en edes pidä tästä hattarasta”

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – mä en edes tykkää tästä hattarasta.