Kiireinenkin ehtii treenata tehokkaasti!

*Yhteistyössä Fitnet.fi

HIIT treeni on treenimuoto, jossa vuorottelevat tehokas työ ja lepo. Treenissä työ osuus tehdään täysillä ja lepo osuudessa tehdään harjoitusta todella kevyesti tai joko levätään kokonaan. Jaksot kestävät kymmenestä sekunnista muutamaan minuuttiin. Itse HIIT harjoitus kestää yleensä 9–20 minuuttia. Sen lisäksi on hyvä tehdä 5–10 minuutin alkulämmittely ja kevyt loppujäähdyttely. Koko treeniin aikaa kuluu 15-minuutista puoleen tuntiin.

HIIT treenit ovat olleet viime vuosina paljon pinnalla ja yhä useampi on ottanut ne haltuun viikottaisissa treeneissään. HIIT-treenejä käyttävätkin monet urheilijat ja liikunta-alan ammattilaiset, sillä HIIT on todella tehokas ja nopea tapa toteuttaa treeni lajissa kuin lajissa. HIITillä ei toki kuulu korvata kaikkia treenejä, vaan treenaamisen olisi hyvä olla monipuolista. Treenaamisen ei ylipäätään kuuluisi olla pelkästään ulkonäkökeskeistä, vaan sen olisi hyvä tuoda elämään sisältöä sen mielekkyyden ja mielellään myös rentoutumisenkin kautta.

HIITin kaltaisia jaksoja voi kuitenkin kokeilla ikään kuin kuurina, sillä se on hyvin tehokasta ja tulokset näkyvät sekä tuntuvat kehossa usein hyvinkin nopeasti. Se on treenimuotona kuitenkin niin kuormittava, että lepoa tulee olla riittävästi ja ravintopuoli kunnossa.

HIIT – treenissä on paljon hyviä seurauksia, se esimerkiksi

  • On nopea tapa parantaa hapenottokykyä ja kehittää omaa kuntoa
  • Tehokas 20-30 minuutin HIIT treeni vastaa jopa 1,5h normaalia lenkkiä
  • Kiihdyttää aineenvaihduntaa pidemmäksi ajaksi, jopa muutamaksi tunniksi ja polttaa tehokkaasti rasvaa pitkään treenin jälkeenkin.
  • Yksi, tehokas treeni riittää päivässä. Sopii kiireisenkin ihmisen arkeen.
  • Nostaa omaa kasvuhormonituotantoa, eli ns. rasvanpoltto hormonia.

HIIT treenin tulee olla niin tehokas, että siinä todellakin tulee hiki. Se saattaa alkuun aiheuttaa huonoa oloa sekä ruokahaluttomuutta, mutta keho tottuu treenimuotoon nopeasti ja niinkuin jo totesin, HIIT kehittää ihmisen hapenottokykyä todella tehokkaasti, jolloin huonovointisuuskin treenin jälkeen vähenee.

HIIT- treenimuotoja on monenlaisia: salitreenejä painojen kanssa, kuntopiiriä omalla keholla, juoksu treenejä, crosstrainer treenejä, pyöräily treenjä, hyppy treenejä, porras treenejä, uinti treenejä… mitä tahansa. Voit helposti valita omille tavotteillesi sopivimman muodon. Parhaimmillaan HIIT treeni kehittää lihasmassaa, suorituskykyä ja polttaa rasvaa.

Olen itse treenannut viimeaikoina paljon HIIT – tyyppisesti ulkona, sillä aikataulut ovat olleet todella tiukkoja, eikä aikaa ole ollut hirveästi, mutta olen kuitenkin halunnut saada kunnon treenin aikaiseksi ja hien lentämään. Mikä siis kätevämpää kuin tehokas HIIT.

HIIT-treeneistä kiinnostuneille olisi tarjolla fitnet.fi sivuston super suosittu ja tehokas valmennus, jossa opetellaan treenaamaan HIIT treenejä, poltetaan rasvaa ja muokataan kehoa. Valmennukseen ja sivustolle pääset tästä.

Fitnet.fi tarjoaa monipuoliset ja kattavat treeni-ja ruokavalio ohjelmat asiakkailleen oman painoluokan mukaan.

Jäsenyydellä pääset omaan jäsenosioon, jossa saat käyttöösi:

  • satojen liikkeiden liikepankin, jossa ohjeet liikkeisiin laadukkaiden videoiden, tekstien ja selkeän selostuksen avulla
  • päivystävät valmentajat foorumilla, sekä keskustelupalstat, jossa voit fiilistellä valmentajien sekä muiden asiakkaiden kanssa > yhdessä kohti tavotteita
  • Ohjeet myös siihen, miten tulet valmennuksesta ulos terveellisesti ja oikein, säilyttäen tuloksesi.

Asiakkailta kuultua: Olen ostanut jo kaksi eri ohjelmaa: Fit with HIIT ja Miami HIIT ja en voi kun suositella! Molemmat ohjelmat olivat helppoja noudattaa ja erittäin tehokkaita! Näillä kahdella ohjelmalla sain pudotettua painoa 14 kg ja senttejä karisi myös todella paljon. Aioin ehdottomasti vielä jatkaa fitnetin valmennuksia!

Fitnet.fi sivuston, 6-viikon HIIT- valmennuksen tulosta.

Fitnet.fi sivuston, 6-viikon HIIT- valmennuksen tulosta.


4 Comments
  • hipsu
    Posted at 10:44h, 26 toukokuun Vastaa

    Hei ja kiitos motivoivasta blogista:)
    Olen raskaana ja laskettu aika alkusyksystä.
    Sopiiko fitnetin treeniohjelmat tai saako muokattua imettävälle äidille sopivaksi?
    Ostin viime keväällä Fit for bikini -nettivalmennuksen ja se oli todella hyvä!
    Yleensä ruoka alkaa tökkimään,mutta kaikki oli tässä ruokavaliossa maukasta ja kunto kiristyi hienosti. Treenit olivat rankkoja, vaikka useamman vuoden olen salilla treenannut.
    Ihanaa kesää sinulle Linda:)

    • linda
      Posted at 22:27h, 26 toukokuun Vastaa

      Moikka, tosi kiva kuulla 🙂
      Gluteeniton ja maidoton sopii varmasti myös raskaana olevalle, ellei sulla ole jotain ruoka-allergioita.Ruokavaliossa ei ole mitään säilöntäaine-ruokaa, ei kiellettyjä kaloja, juustoja,valmisruokia tai valmisteita tms. raakaruokia jotka olisi vaarallisia. 🙂
      Kiitos samoin sulle <3

  • Ninna
    Posted at 19:50h, 10 kesäkuun Vastaa

    Voiko Hiitiä tehdä mielestäsi joka päivä 15-20min setti kotijumppana? Tehnyt 30sek työosuuden 4liikettä, minuutin tauko ja 4kierrosta vaihtoehtoisesti 6liikettä 45sek 3kierrosta, 1min palautus kierrosten välissä

    • linda
      Posted at 14:23h, 11 kesäkuun Vastaa

      Moikka, HIIT olis hyvä tehdä max 4 x viikossa, jos sen tekee täysillä! se on hermosollisesti sen verran raskasta, että vaatii myös kunnon palautumisen 🙂

Post A Comment