Posted at 11:49h
in
Yleinen
by Linda Manuella
Löysin mun 2010-2011 vuoden kalenterin, jolloin vielä opiskelin lukiossa, työskentelin pitkiä päiviä tuntien duunimatkojen maustamana ja treenasin hullun lailla noin 2 x päivässä, 7 x viikosta. Olin käyttänyt kalenteria ikään kuin päiväkirjana ja kirjoittanut sivuille lyhyitä koosteita ja muistoja päiviltä, mitä on tulossa ja mikä eniten sillä hetkellä mietitytti.

TODELLA, ja tarkoitan todella kovassa roolissa oli mun paino. Olin joka aamu kirjoittanut aamupainon grammoineen sekä usein myös viereen suunnitellut alle 1000 kalorin päivän menun sekä merkannut treenit, jotka mun tuli tehdä kaiken muun ohessa. Melkein jokaisella sivulla luki se sama mantra: ”pakko laihtua!”
Mä olen parhaimmillani painanut noin 47-48 kiloa ja tuolloin painoin n. 50-53 kg. Pidin itseäni super läskinä. Naurattaa, olin aivan kuin jokin apukepin-nojakepin-tukikeppi. Läski ei todellakaan ollut sana kuvaamaan mua, mutta ehkäpä skinnyfat toimisi paremmin. Fatka on se, että olen tällä hetkellä 10kg painavampi, mutta rasvaprosentti on varmasti hurjasti pienempi. Sinänsä hauskaa, että mun kisapaino on tällä hetkellä noin 54 kiloa, jolloin mun vatsalihakset ovat rajusti esillä, mutta tuolloin vatsalihakset olivat senttien rasvakerroksen alla.

mitähän tämä nainen isoilla hinkeillä edustaa tuossa 😀
Lukiessani vanhaa kalenteria olin sekä järkyttynyt että samaan aikaan helpottunut. ONNEKSI mä en enää elä tuossa pääni sisäsessä vankilassa ja ole noin saakelin paniikissa jostain puntarin luvusta, jota tuli lähes pakkomielteisesti kytätä päivittäin. Mun elämä riippui siitä luvusta siinä laitteessa. Miten surullista!

En väitä tai tarkoita suinkaan sitä, etteikö mua enää kiinnostais näyttää hyvältä sekä huolehtia painostani sen verran, että pysyn ihmisen näköisenä painoni kautta. Kyllä mua kiinnostaa tottakai ja puntari on aina hyvä, suuntaa antava mittari. Tosin sen tulkitseminen on aina hieman vaikeampaa, mitä pidempi treenitausta on salin puolella. Joskus hämää se, etten enää ole viiskyt kiloinen heinäsirkka, mutta mulla on myös noin 3x enemmän pelkkää pakaraa kuin tuolloin, triplasti isommat olkapäät, selkä, reidet, vatsalihakset…kaikki. Käyn edelleen noin 1-2 x viikossa puntarilla, mutta se mitä mä katson nykyään on 1) miten hyvin mä voin 2) PEILI.

Mun pyrstö pelkästään painaa varmaan tällä hetkellä saman verran kuin mun koko yläkroppa painoi tuolloin, joten mä en ole niin fanaattinen sen painoni suhteen enää. Onhan se ihan loogista, että jos sä haluat jonkin ruumiinosan itsessäsi isommaksi, kuten esimerkiksi ne pakarat, niin se tulee nostamaan sun painoa. Varsinkin kun lähdetään niin laihasta rakentamaan, että ei ole pakaroiden kohdalla sellaista ruumiinosaa, jonka kehonkoostumusta ainoastaan muuttaisi,jolloin paino saattaisikin pysyä samana, kun ei ollut tosiaan sitä persettä.

Nuorempi minä hyppäisi varmasti auton alle jos kuulisi, että painaisin 5-6 vuoden päästä 10 kiloa enemmän. Paino oli mulle asia, josta ei lipsuttu ja kaikista järkyttävimpiä olivat tietenkin ne keinot, jolla paino pidettiin kurissa. Pidin paasto päiviä, mutta kävin kuitenkin aamulla lenkillä tai salilla, koska aamulla jaksaisin vielä edellisen päivän ravinnolla ( about muutaman omenan voimin) juosta 10 km. Kirjoitin mun kalenteriin, miten nälkä on vain tunne, enkä käynyt edes kaupassa, koska en syönyt vapaapäivisin mitään. Söin lähinnä päivän aikana töissä yhden salaatin.
En muista että mun jääkaapissa olis ollut koskaan oikeesti mitään. Nykyään mua ahdistaa, jos mulla ei notku jääkaappi täynnä ruokaa. Se tuo mun mielestä kodikkaan fiiliksen.
Muistan miten saatoin pyörtyillä milloin missäkin. Mä en muista että mä olisin kärsinyt nälästä, mä enemmänkin nautin siitä, eikä mulle tullut sillon edes sellaisia pahoja oloja enää, mitä mulle tulee nykyään jos en oo syönyt 4 tuntiin. Mä en edes pystyisi olemaan enää syömättä, koska mua alkaa oksettamaan niin paljon ettei siinä voi kun syödä. Eilenkin meinasin oksentaa kaupungille pelkästään nälästä, koska olin ollut 4 tuntia syömättä.
Tämä kertoo tietenkin siitä, että mun elimistö sisältää mm. erilaisen kehonkoostumuksen nykyään ja energiaa tarvitaan enemmän. Ennenhän mun keho oli katabolia päissään syönyt ja hajoittanut kaikki lihaksensa energiaksi ja Linda 50kg omisti about 30% rasvaprosentin.
Lisäksi se kertoo siitä, että mun metabolia itse asiassa toimii nykyään ja kehossa tapahtuu jotakin, mikä on tietenkin hyvä juttu ja asia, johon olen joutunut kovasti töitä tekemään. Mun kroppa on ollut niin pitkään niin pahalla säästöliekillä, että sen herättämiseen on kyllä mennyt oma aikansa.

Ihanaa olla nykyään terveJÄRKINEN sekä omistaa terveellinen suhde liikuntaan ja ravintoon. Eläminen syömishäiriöisenä, oman painon vankina on todella kuluttavaa ja kahlitsevaa. Älkää tehkö sitä itsellenne. Opetelkaa oikeanlainen elämäntyyli, sillon kaikki on paljon helpompaa.
Paino ei ole mikään onnellisuuden mittari. Se miten kehosi voi, mistä kehosi koostuu, miten se toimii ja mitä sille annetaan on yksi avain onnellisuuteen. Kun kehosi voi hyvin, mieli voi paremmin ja olet varmasti onnellisempi.