16 erilaista persoonallisuutta

Helpottaa. Tänään aamuaerobinen meni kokonaan pölistessä parhaalle ystävälleni puhelimen kautta. Ihanaa. Se oli juurikin sitä mitä tarvitsin, höpistä hömppiä jollekkin.

Olen erakko. Rakastan olla yksin. Musta on suorastaan ihanaa että Niko on päivät poissa ja mä saan touhuilla omia juttujani; tehdä ohjelmia, treenata, touhuta kotitöiden parissa, kirjoittaa blogia, kuvata, tehdä ruokaa tai vaan vaikka maata lattialla ja mietiskellä elämän tarkoitusta. Yksi huono puoli siinä on se, että pääsen ajatuksissani todella diippeihin tunnelmiin yksin ollessani, jotka saattaa purkautua myöhemmin; jonkun täytyy aina välillä kertoa mulle että kaikki on ihan hyvin. Yleensä se on äiti tai Jussi jonka kanssa nämä asiat ja ajatukseni selvitän, viimeaikoina se on ollut Niko, koska mä en oo voinut soittaa äidille kovinkaan pitkiä höpöhöpö puheluita.

12802991_10153436876885794_2454059892899076487_n

Vaikka olenkin ”yksinäinen susi” niin mun ympärillä on paljon muitakin yksinäisiä susia jotka kaipaa sitä asioiden pyörittämistä jonkun kanssa ja maailmankaikkauden ihmettelyyn näkökulmia. Se että tuntee kaiken todella voimakkaasti on mun ikuinen kirous ja siunaus. Onneksi on ihmisiä jotka jakavat tämän ominaisuuden mun kanssa. :D

12803306_10153436876895794_5230127572382645153_n

En kuitenkaan pystyisi elämään koskaan samanlaisen ihmisen kanssa kuin itse olen, vaan tarvitsen kumppaniksi jonkun rauhallisen, ulospäinsuuntautuneen ja tasapainoisen ihmisen. On todella tärkeetä että ihminen jonka kanssa mä elän ymmärtää mua ja osaa olla rauhallinen, kun mun päässä myrskyää ja mä käyn läpi kaiken tarkoitusta ja kyseenalaistan kerralla koko maailmankaikkeuden. Ne ei oikeesti ole mitenkään ajatuksia ja asioiden pyörittelyä vakavampia asioita, se on vaan jotain mitä mä teen; elän niin paljon pintaa syvemmältä.

12832466_10153436877165794_2929992961521443598_n

Moni varmasti luulee, että mä oon todella ulospäinsuuntautunut. Olenhan mä jos haluan olla. Mulla on kaksi puolta; se joka eläisi jossain vuorilla tai metsän keskellä kaikenlaisten eläinten ja rakkaiden ystävien sekä perheen kesken enkä mielelläni poistuisi sieltä mihinkään, jos ei ole aivan pakko. Sitten mussa on se puoli joka joskus, todella harvoin kylläkin, kaipaa sosiaalista toimintaa. Hassua, sillä nuorempana olin todella sosiaalinen ja rakastin mm. ulkona käymistä ja uusiin ihmisiin tutustumista sekä kaikenlaista toimintaa.

Työ-minäni on asia erikseen ja tuo sen sosiaalisen sekä ulospäinsuuntautuneen, hauskan ja äänekkään minäni esiin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin oleskelisin kaikessa hiljaisuudessa omien touhujeni parissa kotona ja pohtisin maailmankaikkeutta sillon tällöin jonkun toisenkin olennon kanssa. Siinä piileekin se riski, että jos päästäisin erakko minäni täysin valloilleen, eristäytyisin hyvässä lykyssä kokonaan maailmasta ja alkaisin elämään jossain omassa mielikuvitusmaailmassani. SIKSI tarvitsen kumppaniksi ihmisen, joka on aidosti ulospäinsuuntautunut ja ulkoiluttaa muakin välillä ulos luolastani. :D

 

12809765_10153436937300794_7876258157785661391_n

Ps! Kuka teistä on tutustunut näihin persoonallisuustyyppeihin, jotka jakautuvat neljään tyyppiin ja ne tyypit jakautuvat vielä neljään tyyppiin, 16 persoonallisuuteen? Itse olen perehtynyt niihin vuosien varrella aina vain enemmän ja alkanut ymmärtämään itseäni sekä muita paremmin. Ymmärrän, että ihmiset ovat joissain asioissa täysin erilaisia, he mm. latautuvat eri tavoin; toiset saavat energiaa muista ihmisistä (ekstrovertit), kun taas toiset latautuvat omassa rauhassaan (Introvertti). Introvertilla ei siis välttämättä tarkoiteta ujoa ihmistä, eikä ekstrovertti välttämättä tarkoita, että on sosiaalisesti taitava. Jotkut ihmiset taas ovat energialtaan todella intuitiivisia kun taas toiset elävät hyvin realistisesti ja järkevästi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan persoonallisuustestiä, ehkä opit itsestäsi jotain ja ymmärrät joitakin asioita itsessäsi sen jälkeen paremmin. Jokainen joka on testin suostunut tekemään on myöntänyt sen pitävän todella pitkälle paikkaansa. Testi löytyy täältä.

Mua kiinnostaisi tietää vähän millaista persoonallisuutta mun blogia lukee ja pystyttekö samaistumaan testin antamiin tuloksiin? Ja jos pystytte, niin millaisissa tilanteissa persoonallisuutenne tulee esiin? :)

Itse olen INFP ja meitä on noin 4% väestöstä. Kun muutama vuosi sitten tein tämän persoonallisuustesti pystyin huokaisemaan syvään, sillä ymmärsin että tämä tapani nähdä ja elää on minulle täysin normaalia. Moni taitelija ja ”kuuluisasti diippi” ihminen on INFP persoonallisuuden omaavia.

tässä pieni lainaus persoonallisuudestani

”Parhaimmillaan nämä ominaisuudet antavat INFP:ille mahdollisuuden kommunikoida syvällisesti muiden kanssa metaforia ja vertauskuvia käyttäen, ymmärtäen ja luoden symboleita joilla jakaa ajatuksia. Tällaisen intuitiivisen kommunikaatiotavan voima johtaa kohti luovaa työtä, eikä olekaan ihme, että monet kuuluisat INFP:t ovat runoilijoita, kirjailijoita ja näyttelijöitä. INFP:ille on tärkeää ymmärtää itsensä ja paikkansa maailmassa, ja he sukeltavat näihin ajatuksiin heijastamalla oman itsensä heidän työhönsä.

Jos INFP:t eivät ole varovaisia, he voivat eksyä hyvän etsimiseen ja unohtaa elämän arkisen ylläpidon. INFP:t uivat usein syvissä ajatuksissa ja rakastavat hypoteettisia ja filosofisia pohdintoja enemmän kuin mikään muu persoonallisuustyyppi. Jos INFP:itä ei tarkkailla, he helposti menettävät kosketuksen arkeen ja siirtyvät “erakkomoodiin”, ja heidän vetämisensä takaisin todellisuuteen voi viedä rutkasti energiaa heidän ystäviltään tai kumppaneiltaan.

Onneksi INFP:iden kiintymys, luovuus, epäitsekkyys ja idealistisuus palaavat aina takaisin kuin kukat keväisin, ja ne palkitsevat heidän ja heidän rakkaansa – ei ehkä logiikalla ja käytännöllisyydellä vaan maailmankatsomuksella, joka inspiroi myötätuntoa, ystävällisyyttä ja kauneutta kaikkialla minne he menevät. ”

Mielenkiintoista, eikö? Menkää tekemään testi ja kertokaa samaistutteko sen tulokseen! Hauskinta on, että kaikki mun ympärillä olevat ihmiset jollain tapaa ”kuuluvat” mun elämään ja vahvistavat mun persoonallisuutta ja ymmärtävät mua. Mikä käy täysin järkeen; mä olen ihminen jota joko ymmärtää, tai ei todellakaan ymmärrä. Todella realistisesti elävät, ”järki-ihmiset” eivät välttämättä ymmärrä mua välttämättä lainkaan. :D

“Kaikki mikä on kultaa ei kiillä; kaikki jotka vaeltavat eivät ole eksyksissä; vanha joka on voimakas ei kuihdu; pakkanen ei yllä syviin juuriin.”

J. R. R. Tolkien, kuuluisa INFP 

 


26 Comments
  • Heidi
    Posted at 19:21h, 09 maaliskuun Vastaa

    Hahaha, sama tulos, INFP-A. Oon muistaakseni joskus muulloinkin tehnyt saman, mutta englanniksi. Yllättävän nappiin kyllä menee toi kuvaus.
    Ja hei, mikäli päivisin satut kaipaamaan lenkkiseuraa niin täällä olis yhden inrovetin naisen ja hyvin ekstovertin puudelin tiimi käytettävissä. :D

  • Petra
    Posted at 20:52h, 09 maaliskuun Vastaa

    ISFJ oli mulla, ja pelottavan paljon samaa kyllä löytyi!

  • Niina
    Posted at 21:02h, 09 maaliskuun Vastaa

    Mulle tuli ESFP-T. Kyllähän toi aika lailla pitää paikkansa.

    “Olen itsekäs, kärsimätön ja vähän epävarma. Teen virheitä, en hallitse itseäni ja olen joskus vaikea käsiteltävä. Mutta jos et osaa käsitellä minua silloin, kun olen huonoimmillani, sitten et varmasti ansaitse minua parhaimmillanikaan.”
    Marilyn Monroe

    Ps. kiva testi ja ois muuten kiva jos tekisit jonkun tyyppisen päivä salilla postauksen! :)

  • Elisa
    Posted at 22:23h, 09 maaliskuun Vastaa

    Infp myös! Ehkä siksi blogisi onkin vetänyt puoleensa. Ihan samoja ajatuksia myös parisuhteesta! <3

  • Camppu
    Posted at 23:22h, 09 maaliskuun Vastaa

    Esfpa tuli tulokseksi testistä. Sanotaanko näin että aika paljon osui nappiin, mutta sitten osa niistä (mun mielestä) hyvistä puolista ei pitänyt ollenkaan paikkansa. Itse tuntemukseni on mielestäni todella hyvä ja täytyy sanoa, et kyl meikäläises asuu myös pieni Infpaki :-D tää oli todella mielenkiintoinen postaus! Ainut huono puoli vaan, et ehdin vasta näin myöhään ky 11 ottaa luurin käteem ja tsekata sun blogin, ni vähä yöunet kärsii tänä yönä.. XD

  • ps
    Posted at 23:39h, 09 maaliskuun Vastaa

    hahahh mitää määki sain INFP-A:n! onko sit isompi prosentti suomalaisista tää sama vai onko sun blogia lukevat enemmän samaa tyyppiä sun kaa? Mielenkiintosta.. Tein tän saman testin joku aika sit nii olin kylläki seikkailija sillon, siinä tais olla yks kirjain silti vaan eri. Aika samalta tää näyttää ja pitää myös aika hyvi paikkaansa. Ehkä enemmän ku se seikkailija. Tai sit mulla on vaan monta persoonallisuutta :D olin silloin aiemmi pitemmässä reissussa into pinkeenä ja nyt kotiutunu taas suomeen normaalioloihin eli ehkä mun persoonallisuus on nyt vähä rauhottuneempi ja on taas tämmöne enemmän erakkominä joka silloin tällöin haluaa nähä niitä parhaita kavereitaan. Liekkö heijastunut vastauksiin siis elämäntilanne, luulen niin. Sanoit tosta että aiemmin olit enemmän sosiaalinen;mää olin ite tosi pienenä (peruskoulu) tosi ujo. Nykyään paljon itsevarmempi ja tktykkään kyllä tutustua ihmisiin, oon nyt tässä mun nuoruusiässä siis. :D mutta en todellakaa mikään bilettäjä. Juu iltasatua tässä näköjään kirjoittelen.. Hyvää yötä sinne suuntaan, persoonallisuuskaveri! :D

  • Elina
    Posted at 00:58h, 10 maaliskuun Vastaa

    ISFP-T täällä testin mukaan, tunnistin kyllä itseni monesta kohtaa :D oon myöskin vähän yksinäinen susi, toki viihdyn myös muiden seurassa mutta tarve omalle ajalle on iso joka päivä ja en hakeudu mielellään uusien ihmisten seuraan vaikka se lopulta oliskin hauskaa

  • vorni
    Posted at 08:02h, 10 maaliskuun Vastaa

    ”INFJ-persoonallisuustyyppi on hyvin harvinainen ja muodostaa vain alle prosentin väestöstä. Silti he jättävät varmasti jälkensä maailman. Koska he ovat Diplomaatteja (NF), heillä on sisäsyntyinen idealismin ja moraalin tuntuma, mikä erottaa heidät heitä seuraavasta Suunnittelevasta (J) piirteestä – INFJ:t eivät ole haaveilijoita vaan ihmisiä, jotka pystyvät ottamaan konkreettisia askeleita tavoitteidensa saavuttamiseksi ja pysyvien muutosten tekemiseksi.

    INFJ:t pitävät usein elämäntarkoituksena muiden auttamista, mutta vaikka tämän persoonallisuustyypin ihmiset usein toimivat pelastajina ja hyväntekijöinä, heidän todellinen intohimonsa on löytää asioiden syvällinen olemus, jotta ihmisiä ei tarvitsisi pelastaa ollenkaan.”

    osittain joo. Kyllä nää testit silti aika onnettomia on.

  • j
    Posted at 08:05h, 10 maaliskuun Vastaa

    Tykkäsin näistä kuvista. Tosi onnistuneet ja kivat. Erilaiset kuvat tuo vaihtelevuutta :)

  • milunen
    Posted at 12:30h, 10 maaliskuun Vastaa

    Mä oon IFSJ :)

  • Sanna
    Posted at 18:54h, 10 maaliskuun Vastaa

    INFP tuli myös! Ilmankos tekstisti ovat minusta niin samaistuttavia :)

  • Noora
    Posted at 23:59h, 10 maaliskuun Vastaa

    INFP täällä myös ja tämän postauksen teksti oli erittäin samaistuttava. Onneks oma kumppani toimii ankkurina kun meinaa seilata kelojen mukana liian kauas :)

  • essi
    Posted at 15:13h, 11 maaliskuun Vastaa

    Itellä tuli INFP-T eli sovittelija. Kaikki natsas! Sain ite kokea hiihtolomalla pienen ja epämiellyttävän palan Espanjaa eli Gran Canarian. Espanjantaitoja ei vaadittu kun myyjät höpöttelevät suomea :D never again. Ite tykkäisin enemmän Amsterdamin tai Prahan tyylisistä kohteista. En valita silti, meni se yo-lukuloman yks viikko sielläkin, altaan reunalla nörtteillessä ;) vaikutat ihanan säteilevältä nyt kun sulla on Niko rinnallasi! Oot onnesi ansainnut, kaikkea hyvää sinne! :)

  • sisi
    Posted at 09:03h, 12 maaliskuun Vastaa

    Hei siistii! Mäkin olen infp!!!:)

  • Siiri
    Posted at 15:49h, 12 maaliskuun Vastaa

    Sama tuli kun sulle, et taidakkaan olla niin special, heh..:D

    • linda
      Posted at 16:25h, 12 maaliskuun Vastaa

      En nyt ihan tajunnut tota sun ”et taida olla niin special” kommenttia…. :D ei kuulosta infp:n ajattelutavalta ihmisistä ;)

  • lapintyär
    Posted at 16:31h, 12 maaliskuun Vastaa

    Olen myös INFP ja voin hyvin samaistua tekstiisi! Minulla on myös kumppani, joka on tasapainoinen ja ulospäinsuuntautunut. Tykkään olla paljon yksin, mutta myös kaipaan jonkin verran sosiaalisia suhteita. Olen hyvin pohdiskelevainen ja mulle small talk ei sen takia ole kovin helppoa, toisin sanoen näin ajattelevaisena ihmisenä on joskus vaikea suoltaa ajatuksia pihalle ilman että niitä ensin pohtii sen enempää. Olen kuitenkin opetellut small talkia ja halunnut kehittää sosiaalisia taitoja, en halua kuitenkaan olla se super epävarma tyttö.

    Olen kuitenkin koittanut suhtautua lempeästi omiin luonteenpiirteisiini. En ole se äänekkäin porukassa. Kahden keskisistä keskusteluista kuitenkin pidän. Nykyisellä työpaikalla on paljon ikäisiäni nuoria. Niiden kanssa on ihan mukavaa rupatella. Vaikka toisinaan aamuisin tuntuu, että haluaisin vain olla yksin enkä jaksaisi lähteä ihmisten pariin, päivä on sitten kuitenkin tuntunut ihan mukavalta ihmisten parissa. Mä olen jotenkin niin herkkä ja olenkin tässä vuosien saatossa koittanut kasvattaa itselleni semmoista sopivan kovaa kuorta. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat sillä, kun uiskentelee syvemmissä vesissä..

    Mua tää teksti jotenkin niin inspiroi ja lohdutti. Se että meidän kaltaisia on vähemmistö, tarkoittaa että se oman polun löytäminen on entistä tärkeämpää. Olen kamppaillut todella paljon tämän varhaisaikuisuuteni aikana (olen nyt 25v) ja yrittänyt ymmärtää itseäni. Vaikka itsetuntoni on paljon parempi kuin muutama vuosi sitten, niin matka on vielä pitkä. Olen luova tyyppi joka toisinaan ahistuu siitä, että mun pitäis asettua yhteiskunnassa tiettyyn muottiin. Mä samalla vähän kadehdin sua, mutta myös ihailen sua ja oon onnellinen sun puolesta, että saat kulkea sun omaa polkua, tehdä töitäkin aika itsenäisesti? Ja asua Espanjassa, ihanaa. <3 Mun unelma on olla vielä joskus itseni herra, tehdä kovasti töitä itsenäisesti. Mutta työ kuin työ, myös yhteistyö on tärkeää. Mutta siis sopivan itsenäisestä työstä haaveilen.

  • Henna
    Posted at 09:23h, 14 maaliskuun Vastaa

    Waude! Pakko kommentoida kun oli todella ihana kuulla että jollakin muulla samantyyppinen persoona kun mulla. Oot kyllä super! 😊

  • Ilona
    Posted at 12:44h, 05 huhtikuun Vastaa

    Täälläkin sama persoonallisuustyyppi! Mä luulen että sun lukijoissa on juuri sen takia niin paljon samaa persoonallisuustyyppiä, että saman tyyppiset ihmisten samaistuu toistensa ajatuksiin helposti ja siksi meitä on juuri täällä näin monta, vaikka väestössä oltaisiinkin vähemmistöä.

  • Tania
    Posted at 16:24h, 02 toukokuun Vastaa

    Sä oot varmaan mun joku kaksoissisko!! :’D

    • linda
      Posted at 16:09h, 03 toukokuun Vastaa

      hahahahaaa ! kadonnut sisko :D

  • ilari
    Posted at 14:16h, 13 lokakuun Vastaa

    hei ja onko sulal kun meet sinen syviin ajatuksiin josksu sellain et sit sä lähetkin ulos siinä maailamssa ja kaikki tuntuu hiukka omtiuselle mut sä elät jonku naika asitä stooria sitten :)..

  • ilari
    Posted at 14:17h, 13 lokakuun Vastaa

    niinkun ne ajatukset sitten jää keirtämänä jso nisitä e ivoi puhuu totta sitkun saa puhuttua ne nii ntaas pääsee uudenlaisiin juttuihin paremmin :D

  • ilari
    Posted at 14:19h, 13 lokakuun Vastaa

    heei toi missä suutelti tota vaahtoa niin se näytti vähän kasvoilel jaa huulilel kyl just hyvin saatu kuva :)

  • ilari
    Posted at 14:21h, 13 lokakuun Vastaa

    ahah sillä on vaan isompi suus ja huomaaks sä pussaat en ylähuulta ja tossa toisessa sä oot paiautunut sen syliin :)

  • ilari
    Posted at 14:35h, 13 lokakuun Vastaa

    hmm mä saan paljon enrgiaa ihmisitä siis kun van vaikak kävelen oikeen energian ohitte ja joo tykkään kyllä puhella mutta sitten löytyy jsut se mielikuvtus maailmaan uppotuja ja heh sitä elää kyllä ja tosi paljon intiutoon tulee luetettua mut se onkin jo niin hullu et tiettää tosi paljon asioita jo etukäteen. sitten saan paljon energiaa eläimistä ja noh tiiäks kun olin tossa yhtä crationii tekemässä niin tohon mun vastapäiseen puuhun lentää aina neljä lintua tai ne on siinä pääsääntöisesti sit kun mä lähen liikkee niin apri nisitäseuraa mau ja aina laskeutuu edellä olevaan puhun sellane kunnia vartiosito näes ;)

    sit mä tosiaan tykkään tosi paljon myös realsitisuudesta kun jos mun sydämmen stoori ottaa liikaa valtaa niin huh kun itekkin säikähtää välillä niitä tunteita niin sitten jsut kun saa van lukea toisia ja sitä arki puhetta ja niitäkin niin tulee se rauhallinen olo ittelle tehä niit normi juttui vaik jännitäiskin :).
    mut arki pitää kyl hyvää balanssia se ark iei oo aina ollu kohillaan nii nsitten ollaanki n siellä syvissä maailmoissa enempi.
    vähän vissiin kaikeka sitten on kuiteskii itellä

Post A Comment