27 loka Smile is my best outfit!
*Yhteistyössä Dentas.fi
Heippa !
Viikko on alkanut todella vauhdikkaasti, mutta onneksi vaikka vauhti on kova niin prokkisket on vielä kovempia ja saa tehdä sitä mistä nauttii. Tosin täytyy myös mustaa levätä, mulla tuntuu väsymys vielä edelleenkin ihan luissa saakka ja nukkuminen jää usein 6 tunnin pituisiksi. Se on seuraavana to do- listalla, että opettelen menemään taas aikaseimmin nukkumaan.
Eilen kuvattiin Petri Mastin kanssa mun fitbodyn kolumniin kuvia. Oli super hauskat kuvaukset ja Petrin kanssa on aina ilo kuvata. Kun on ammattilainen asialla niin kaikki on niin tehokasta. Otettiin hyppykuvia ja valehtelematta otettiin neljä kuvaa joista JOKAINEN onnistui. Ihan älytöntä. Usein noissa liikkuvissa kuvissa saa ottaa monta sarjaa kuvia että saadaan yksi hyvä.
Mitäs mieltä ootte teaserista? Musta super hauska kuva ja tukkakin aika makeesti. 😀 Jee !
Tänään aamu alkoi vaihteeksi, heh, kuvauksilla. Mulla oli vieraana aivan ihastuttava monilahjakkuus, Roope Salminen. Mun yks kesän parhaista muistoista oli ilta, kun käytiin Jussin kanssa tsekkaamassa Kolinan keikkaa Virgin Oilissa ja sen jälkeen Tavastialla Roope Salminen ja Koirat – pändin keikkaa.
Kolina on Suomen suurimman Impromestari -kilpailun kolmena vuonna peräkkäin voittanut ryhmä jossa Roopekin on mukana ja voi herranjumala miten HAUSKOJA ne on!! Suosittelen ehdottomasti heidän keikkaa, jos haluaa jotain hauskaa ja erilaista meininkiä iltaan ja rakastaa huumoria sekä nauramista. Sen lisäksi Roope Salminen ja Koirat yhtyeen keikka Tavastialla oli yks parhaimpia keikkoja missä oon koskaan ollut. Niin hyvä meininki ja niin hemmetin hyviä livenä ettei mitään järjeä. Mä en rehellisesti sanoen tiennyt sillon kuka on Roope Salminen ja mikä on Roope Salminen ja Koirat, mutta musta tuli kyllä saman tien fani!!!
Kaikenkaikkiaan Roope on kyllä ihastuttava ja todella lahjakas tyyppi. Arvostan!
Ens viikolla saadaan ekoja haastiksia ulos mun tulevalle youtube channelille. En malta odottaa! On ollut ihan super mahtavaa tehdä tätä ainakin tähän asti ja rupee noi munkin haastattelijan taidot pikkuhiljaa hioutumaan jopa ihan hyviksi, vaikka itse sanonkin 😉
Hauskaa on ollut jokaisen haastattelun parissa, kiitos mahtavien vieraiden! Ihanaa kun jengi uskaltaa heittäytyä ja parasta on päästä höpöttelemään niin erilaisten ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa.
Mä hymyilen paljon ja nauran sitäkin enemmän. Hampaat on aika tärkeä asuste mulle. Mä en oo koskaan nuorempana pitänyt mun hampaista, ne on todella nököhampaat ja mun hammaskivi on aina ollut vähän kellertävämpi. Nykyään kyllä pidän niistä ja niiden omaperäisyydestä.
Valkasuja en uskalla enää huonojen kokemusten vuoksi ottaa, nimittäin viime kerralla mä en pystynyt nukkumaan kipuhen vuoksi tai avaamaan mun suuta kahteen päivään. Hampaiden valkaisija sivelteli valkaisuainetta vähän ikeniinkin ja voi jumankauta että vihlo viikon verran sen jälkeen… Ei auttanut burana eikä mikään siihen.
Nyt oon saanut testailla Dentas.fi tuotteita ja kyllä voin suositella herkkähampaisillekkin, jotka haluavat valkaista hampaitaan hellästi mutta tehokkaasti. Sain kotiin pakkauksen, jossa tehdään omalle hampaille täydelliset muotit. Paketti sisältää lisäksi tietenkin valkaisulaitteen ja valkaisuun tarvittavat aineet. Lisäksi olen ylläpitänyt valkaisua valkaisuliuskoilla ja valkaisevalla tahnalla. Uskaltaa hymyillä ja nauraa kun naurattaa. 🙂
Lisää infoa tuotteista löydät sivuilta www.dentas.fi
Nyt mä lähden Sanomataloa kohti päivän viimeiseen palaveriin! Ihanaa ja pirtsakkaa tiistaita kaikille <3
tyty
Posted at 17:41h, 27 lokakuunHei ootko jussin kanssa yhdessä? 🙂
linda
Posted at 18:07h, 27 lokakuunMoikka, ei olla. Jussi on mun yhtiökumppani. 🙂
Tuija
Posted at 19:29h, 27 lokakuunon tosi onnistunut tuo kuva, vau! 🙂
linda
Posted at 16:40h, 02 marraskuunvoi kiitos paljon<3
Anni
Posted at 14:53h, 28 lokakuunMoikka Linda! Olen ollut nyt jo melkein 6 viikkoa kipeänä, aluksi virustautia ja sitten poskiontelontulehdusta ja viime viikonloppuna vilustuin uudelleen = taas lämpöä ja kurkku kipeänä. Pahin tauti on onneksi jo selätetty. Peiliin katsoessani tekee mieli itkeä, sillä tuntuu että kaikki lihasmassa on poissa ja tilalla on vaan roikkuva perse ja rasvaa. Ajattelin kysyä sinulta kun ammattilainen olet, että kuinka nopeasti lihasmassa katoaa silminnähden ja noin muutenkin jos ei treenaa? Jo imurointi hengastyttää ja voin vain kuvitella sen ekan treenin tämän tauon jälkeen kun huomaan että kaikki voima on poissa. Miten pääsisin mahdollisimman nopeasti mutta terveellisesti kiinni treenailuun ja kuinka kauan kannattaisi odottaa flunssan jälkeen ennen kuin lähtee urheilemaan? 🙂
linda
Posted at 16:42h, 02 marraskuunMusta noin kipeen jakson jälkeen vähintään viikko sellasta hyvän olon ja energisen fiiliksen lepoa, sitten pikkuhiljaa takasin treeneihin. Älä huoli, lihassolujen solumuisti on yksi parhaimmista -, joten tulokset palautuvat hyvin nopeasti, saattaa jopa ottaa kunnon ”kirin” kroppa ja vastaanottaa kehityksen noin pitkän levon jälkeen todella hyvin! Ne on vaan lihaspaineet suurimmaksi osaksi jotka on hävinneet, lihakset alkaa ns. surkastumaan muistaakseni vasta 2 vk jälkeen ja sekin on hidasta. Älä siis stressaa, terveys edellä!
Heidi
Posted at 23:12h, 04 marraskuunOnko tolla valkaisupaketilla tarkoitus tehdä ne kymmenen kertaa peräkkäin peräkkäisinä päivinä? Vai miten sä teit? Siitä ei ollut mitään mainintaa, ainoastaan niistä liuskoista sanottiin että käytetään kuurina tai sitten ylläpitoon, kuten säkin mainitsit.
linda
Posted at 00:06h, 05 marraskuunElikkä mä oon käyttänyt sitä lähinnä niin, että oon esim kerran kuukaudessa valkaisuut pidemmän kaavan mukaan muoteilla ja sitten ylläpitänyt valkaisevalla tahnalla ja välillä liuskoilla. Tietty jos on paljon valkaistavaa niin kannattaa käyttää kuurina ja tehdä esim kerran viikkoon valkaisu ja liuskoilla kuurina. 🙂 ei välttämättä ihan joka päivä valkaista kuitenkaan
ilari
Posted at 01:45h, 14 lokakuunno sisi sähäkkä sonickki hiukset ja selalsta peikkoo mut toi paita ei tue noita hiuksii niin hyvin et toisen värisenä ois ollut ehkä parempi siis jos meittii hiusten ja paidan kontrastii mitä itte meiltä? mut magee felda ehottomasti.